torstai 15. kesäkuuta 2017

"Riemukasta matkustaa, kun voi puhua vaikka mitä, eikä kukaan ymmärrä mistä on kysymys". -Mika Waltari

Autoreissussa ulkomailla koirien kanssa

Moni on varmaan meidän lisäksi ajatellut, että olisipa kiva lähteä koirien kanssa reissuun, mutta miten se sitten käytännössä onnistuisi. Tästä aiheesta on varmasti monta monituista juttua jo valmiina, mutta kiitos alati muuttuvien tuonti- ja vientimääräysten takia, jutut harvemmin pysyvät vuotta kauempaa ajantasalla. Tämä juttu on ennen kaikkea meille muisteltavaksi, mutta mikäli tästä on jotain käytännön hyötyä jollekin toiselle, joka on ajatellut koiran/koirien kanssa reissaavansa eritoten autolla, niin hieno juttu!


Ajankohta

Meidän reissun ajankohta osui matkustamisen lämpötilojen kannalta osuvaan hetkeen; helmikuusta kesäkuun alkuun. Helmikuussa Suomessa oli vielä (syystäkin) talvirengaspakko, kun taas Ruotsista eteenpäin ei nastarenkaita saakaan käyttää ja auto on tavaraa täynnä jo ilman neljää vaihtorinkulaakin. Kitkarenkaat olivat siis luonnollinen valinta ennen lähtöä ja tokihan suhteellisen uudet renkaat lisäävät osaltaan hieman turvallisuuden tunnettakin ;).
Helmikuussa ei mitään hirmuisia sesonkeja ollut laivoilla, mutta siitä huolimatta Hollanti-Englanti välinen lauttamatka kannattaa varata ajoissa, koska sikäläiset viettävät tuon tuosta ”Bank Holiday Weekendejä” eli pidennettyjä viikonloppuja, joka tarkoittaa sekä ruuhkaa että yllättävää matkustusintoa.

Montako koiraa matkustaa

Äkkiä sitä ajattelisi, että kun omalla autolla mennään, niin sehän on sitten ihan sama montako koiraa siellä mukana on, kunhan niillä on vain tarpeeksi tilaa. Ilman sen suurempia ennakko-oletuksia otimme siis neljä koiraa mukaamme eli kaikki ne, jotka osaavat paimentaa ja joista on tulevissa työtehtävissä hyötyä (Flint, Torri, Kari ja Mosse). Suomeen parhaisiin hoitopaikkoihin jäivät sheltit (Riitta ja Tempo), jotka olisivat joutuneet suurimman osan perilläolosta vain kököttämään hyödyttöminä kenneleissä (vrt. saivat jäädä kotosuomeen valloittamaan sänkyjä ja sohvia) sekä nuoret bortsut (Inari ja Steffe), jotka eivät niin ikään olisi vielä olleet hyödyksi työtehtävissä.
Neljä koiraa oli helppo, sopiva sekä vahingossa myös maksimimäärä. Suomi-Ruotsi –välille voi virallisesti merkitä matkustamaan 5 koiraa, joten tämä oli peace of cake. Seuraava lautta osui reitillämme Tanska-Saksa –välille, johon matkaa varatessa näyttää siltä, että voisi valita vaikka yhdeksän koiraa, mutta todellisuudessa kun koetat tehdä varauksen useammalle kuin neljälle, herjaa se seuraavalla sivulla, että ”laivaoperaattori ei tällä hetkellä salli valitsemaasi koirien määrää”. Siispä neljä oli hyvä luku siihenkin.
Seuraavan kerran koiramäärä valitaan välille Hollanti-Englanti ja kuten edellisessäkin, myös tässä voi ensin lisätä koiria aina kaiketi kahdeksaan saakka, mutta seuraavalla sivulla sinulle taas ystävällisesti kerrotaan, että ethän sinä nyt härregyyd voi kahdeksan koiran kanssa matkustaa. Neljä oli maksimi siihenkin / autokunta.
Jos matkustat useamman kuin neljän koiran kanssa noita välejä ja matkustajia sattuu olemaan kaksi, niin tällöin yksinkertaisesti toinen matkustaa jalkamatkustajana (maksimi muistaakseni siihenkin on neljä) ja toinen autolla, jolloin koiria saakin mukaan jo virallisesti kahdeksan.
Mutta välikommenttina sanottakoot, että varsinaisesti koiramäärästä ei olla missään järin kiinnostuneita.



Reittivalinta

Meidän reittivalintamme oli siis Turku-Tukholma, ajettiin Ruotsin läpi suuntana Etelä-Ruotsi, josta mentiin Juutinrauman sillan kautta Tanskaan. Tanskan läpi Rödbyyn, josta lautalla Saksan Puttgardeniin. Sitten jälleen pitkä ajomatka Saksan läpi Hollantiin ja Hollannissa tähdättiin satamakaupunki Hook of Hollandiin (Hoek van Holland). Siitä lautalla Englannin Harwichiin ja jälleen ajotaival Walesin rajalle, Nestoniin. Osaan siis kertoa vain tästä reitistä, en tiedä yhtään mitään matkustamisesta Ranskasta Englantiin esim. ”Le Shuttlella” (junatunneli). Tuo reitti oli erittäin pikaisesti laskettuna taloudellisin ja helpoin. Englantiin pääsee myös mm. Amsterdamista ja varmasti myös Ranskasta jostain satamasta. Tähän reittiin sisältyi ajoa sen verran runsaasti erilaisissa tienkäyttökulttuureissa, että ko. reissuun ei kannata lähteä kuskin roolissa, jos a) ei jollain kierolla tavalla tykkää ajamisesta tai b) ei uskalla ajaa kunnolla edes kotimaassa.
Pahimpien/hurjimpien ajokulttuurien top3 tällä matkalla on:
1) Englanti
2) Saksa
3) Hollanti tai Etelä-Ruotsi (Skånen alue) alkavaan ruuhka-aikaan.
Tanska on todella rento maa ajella sekä Ruotsi ja tietenkin tuttu ja turvallinen(?) Suomi, mutta jälkimmäistä ei lasketa, koska kaikki mihin tottuu, tuntuu tutulta.

Englannissa ei suinkaan vaikein asia ollut oppia vasemmanpuoleista liikennettä (se oli itseasiassa huomattavasti helpompaa kuin osasin edes kuvitella) ja siihen tottui todella nopeasti. Englannissa vaikein asia oli valita isoissa liikenneympyröissä perhana soikoon oikea kaista tarpeeksi ajoissa ja tottua aavistuksen kiireiseen, mutta taas jossain asioissa toisia yllättävissä tilanteissa huomioivaan ajotyyliin. Esim. ihan normaaleilla tiellä saateltiin päästellä helposti 80km/h (Suomessa rajoitus olisi 60) ja siitä aavistuksen isommilla noin 100km/h (Suomessa rajoitus olisi 70-80). Ja mikäli autoja tuli paljon perässä ja joku odotteli vuoroaan risteyksessä, saattoi joku ihan yhtäkkiä vain päästää risteyksessä odottavan eteensä. Näin opittiin turvavälin merkitys käytännössä. Moottoriteille liittymisissä piti pitää puolensa ja ottaa se oma välinsä mihin mennä. Englantilaiset myös alkaessaan ohittamaan, menevät todella pieniin väleihin. Jos Suomenssa menisit sellaiseen väliin, niin kyllä räpsyisi pitkät valot taustapeilissä torven säestämänä pitkään. Suomalaisella autolla vääränpuoleisessa liikenteessä ohittaminen oli melkoista niskajumppaa. Vänkärin puolen peili ei näytä nimeksikään niin hyvin kuin kuskin, joten nähdessään kattavan kuvan mahdollisista vieressä ajajista, piti liikennettä seurata välillä myös sivuoven ikkunan kautta. Helpommalla pääsi, kun ajaessa jatkuvasti piti taustapeilin kautta silmällä takaatulevia ja näin ollen sai osviittaa mahdollisesta välistä, mihin voi sulloutua. Siellä myöskin ruuhka-aika tarkoittaa oikeasti ruuhka-aikaa. Se on sellainen aika, kun mikään ei liikuu mihinkään ja 3-kaistainen moottoritie vain seisoo täynnä autoja. Ruuhka-aikaan ei kannata mennä oikeastaan mihinkään, jos sen vain voi välttää. Me kerran kokeiltiin tuota ruuhkaa ja saatiin yhdeksän kilometrin matkaan motarilla kulumaan puolitoista tuntia, että niin. Se on ruuhka.
Silloin, kun liikenne kulkee, niin kyllä se sitten kulkee. Sitä edesauttaa 3-5 –kaistaiset motarit ja suuret nopeudet. Nopeusrajoitukset ilmoitetaan toki maileina tunnissa (MPH), ei km/h. Huomaat sen viimeistään siinä vaiheessa, kun kaikki maailman rekat ja kuorma-autotkin ohittelevat sinua ;).

Saksassa on kiireinen ajotyyli niinikään. Siellä melkein jokaisella tienkäyttäjällä on sen 130km/h mittarissa ja sitten on ne bemarit, joita pitää ulkoiluttaa väh. 160km/h nopeudella... Kolmikaistaiset tiet ovat onnemme sielläkin ja näin ollen jokainen saa oikeastaan ajaa sillä nopeudella, kun haluaa. Tässä vaiheessa mainittakoon, että ne ketkä luulee minun ajavan kovaa, niin minä olen näissä maissa oikeastaan sunnuntaiköröttelijä. ;) Oma mittari hillui aikalailla 115km/h:n tuntumassa koko matkan, koska miksi sitä tuollaista paljon ajettua pakua enää huudattamaan suotta, kun vähemmälläkin pääsee.

Hollannissa on aikalailla samanlaista kuin Saksassa ajaminen, ei mitään sen kummosempaa. Mielestäni aavistuksen vähemmän näitä bemarilesottajia kuin Saksassa. Tai sitten se tuntui vain siltä, kun oli pienempi maa.

Meidän auto kun kulkee dieselillä, niin tuli myös todettua, että se on Englannissa kallista. Halvinta se oli tällä välillä Hollannissa, joten sieltä otettiin menomatkalla sitten tankki täyteen (onneksi).



Mitä mukaan matkalle

Kun matkustaa koirien kanssa, ne tarvitsevat jokainen LEMMIKKIELÄINPASSIN ja siihen merkityn voimassaolevan RABIESROKOTTEEN sekä toimivan MIKROSIRUN ja passiin merkityn MIKROSIRUNUMERON. Siitä on hyvä lähteä ja sillä pääsee jo suht. pitkälle. Kun matka käy Ruotsin läpi, tarvitsee koirat myös ekinokokkoosikäsittelyn nimenomaan Ruotsissa, joka merkitään passiin. Malmössä on esimerkiksi Evidensia, joka ottaa vastaan drop-in periaatteella eli sinne vain mennään ilman ajanvarausta. Me emme uskaltaneet sen varaan laskea, joten käytimme meidän vakioeläinlääkäriasemaa. Meillä on tapana ostaa itse ekinokokkoosilääkkeet valmiiksi, niin ei tarvitse sitten murehtia niiden saatavuudesta paikanpäällä, saati paikallisten apteekkien aukioloista yms. asioista. Kun koirat on käsitelty, on tämän jälkeen 5 vuorokauden sisällä oltava kohdemaassa.
Mikäli mukana matkustaa pentu, on huomattava, että rabiesrokote voidaan antaa vasta 12 viikon ikäisenä ja varoaika on sen jälkeen 21 vuorokautta (3 viikkoa). Käytännössä siis alle 15 viikkoinen pentu ei voi matkustaa. Tämä lukee myös Stena Linen sivuilla, joka siis liikennöi Hollanti-Englanti –väliä, että alle 15-viikkoinen pentu ei voi matkustaa heidän laivassaan. Sivuilla lukee myös jostain syystä, että matkustavilla koirilla tulisi olla tehtynä rabieksen vasta-ainetesti, mutta tämä on ilmeisesti vanhaa tietoa, sillä ei meidän koirilla ainakaan ollut ja ei sen perään kyseltykään. Koirien muistilista on siis suhteellisen lyhyt onnistuneen matkan takaamiseksi. Oletan, ettei vesikuppeja, vettä yms. asioita tarvitse lähteä erikseen luettelemaan ;).

Itselle onnistuneen matkan takaamiseksi on hyvä olla ihan ehta navigaattori, joka osaa opastaa myös ulkomailla. Tämän lisäksi jonkinlainen liittymä, jolla pääsee nettiin ulkomailla ilman jättisuuria laskuja (esim. prepaid). Oma passi pitää olla aina mukana kaikkialla, sillä passeja tarkastetaan tuon tuosta joskus ahkerammin, joskus laiskemmin, mutta mukana sen pitää olla. Eurooppalainen sairausvakuutuskortti on hyvä olla myös kaiken varalta perstaskussa.

Kun autolla mennään, on hyvä olla mukana myös autonvoiteluvälineitä eli öljyä, tuulinlasinpesuainetta ynnä muita litkuja. Fiksua olisi mukana olla myös varakanisterillinen polttoainetta sekä matkasammutin. Nykyään ei taida Green Card olla enää niin tarpeellinen mukana, mutta eipä se yksi A4-arkki siellä auton hansikaslokerossa paljoa paina varmuuden välttämiseksi. Mikäli matkustat autolla, joka ei ole omissa nimissäsi, varaa mukaan myös A4:nen aiheesta, että auton omistaja on antanut sinulle oikeuden ajaa ko. autolla ulkomailla. Oma ajokortti tottakai myös mukaan sekä auton rekkarit.

Huomioitavaa on myös, että esim. Tanskassa on suhteellisen harvoin huoltoasemia motarin varrella siinä missä esim. Saksassa niitä on jatkuvasti eli Tanskaan mentäessä kannattaa olla tankissa löpöä enemmän kuin ”riittää tämä seuraavalle asemalle”.



Tullitarkastukset ja tietullit

Ensimmäinen tarkastus on tietenkin heti Suomessa laivaan mentäessä, mutta silloin ei olla yleensä kiinnostuttu kuin hädintuskin kuskin passista.
Seuraava mahdollinen tarkastus tulee Juutinrauman sillan luona. Mennessä meiltä ei kyselty mitään, mutta takaisin tullessa maksun jälkeen oli passin tarkastus ja kun pakettiautolla kuljettiin, kysyi tarkastaja, että mitä meillä on takana. Kun vastasimme ”dogs”, ei tarkastajaa kiinnostanut kysellä mitään lisää. Sitten alkoikin ajatusleikki siitä, että millainen ilme olisi tullutkaan, jos olisimme vastanneet ”drugs”. ;)
Juutinrauman sillan ylitys maksoi pakettiautolta n. 50e / kerta. (Tarkempia hintajuttuja alempana).
Seuraavan kerran laivaan astellaan siis Tanskan Rødbystä, mutta siinä kohtaa ei ketään kiinnostanut kenenkään passit kummassakaan päässä. Paluumatkalla ihmisten passit tarkastettiin Tanskaan saapuessa.
Sitten ajella köröteltiin Saksan läpi Hollantiin ja Gmaps näytti meille, että varsinaisella reitillämme olisi paljon tietöitä, joten päätettiin valita hieman rauhallisempi reitti pohjoisemman kautta. Saksan ja Hollannin raja oli hyvin huomaamaton, mutta taisi siinä kyltissä kuitenkin jotain ”Tervetuloa Hollantiin” –kaltaista lukea. Oltiinkohan ehditty viitisen minuuttia ajamaan rajan tuolla puolen, kun meidän edessä menee musta henkilöauto, jonka takaikkunassa lukee teksti ”Police / follow”. No ei siinä muu auttanut kuin seurata ja poliisit halusivat meidän pysähtyvän seuraavan liittymän jälkeen. He kysyivät ajokorttia sekä halusivat tietää meidän päämäärän ja syyn sille. Samalla he sitten kurkistelivat ikkunasta auton takaosaan, mutta se ratsia jäi sitten siihen.
Hook of Hollandista laivaan pääsi jo hyvissä ajoin eli check in alkoi ainakin puolitoista tuntia ennen laivan lähtöä. Se oli ensimmäinen kerta, kun meidän koirista oltiin oikeasti kiinnostuneita. Koirista kirjoitettiin tarkasti ylös niiden tiedot passista yms. ja jokaiselta tarkastettiin mikrosirut ja verrattiin passiin sekä todellakin tarkastettiin, että kaikki tarvittava on kirjattu ylös. Kukaan ei kuitenkaan lopunviimeksi tarkastanut, piilotellaanko autossa lisää koiria, mutta tämä oli tarkoin tullitarkastus tähänastisista. Veikkaan silläkin olevan osuutta asiaan, että meidän perässä ei sillä hetkellä jonottanut autoja ja olimme ensimmäisten joukossa check in:ssä, joten aikaakin tälle tarkastukselle oli. Meidän passit tarkastettiin kahdesti ennen laivaanmenoa. Englannissa jonotettiin jälleen passintarkastukseen. Siellä virkailijat olivat kiinnostuneita, miksi olemme Englannissa, kauanko olemme, missä olemme ja ollaanko töissä vai turisteina.
Tämän viimeinen etappi kohti Nestonia alkoi ja yksi tietulli oli myös tällä matkalla, Tollissa. Läpimeno maksoi päiväaikaan £7,50 ja yöaikaan £3,50.
Paluumatkalla koirien passeista ei oltu kiinnostuneita Harwichin satamassa, mutta isommille autoille tehtiin kuitenkin näennäinen tarkastus, jossa pyydettiin avaamaan peräluukku. Se meni kuitenkin tullivirkailijoiden lässytykseksi, kun peräluukusta paljastui rapsutettavia koiria. :) Ihmisten passit tarkastettiin sekä laivaan astuessa että laivasta maihinnoustessa.
Takaisin tullessa ajoimme Hollanti-Saksa –välin ihan normaalia reittiä ja tällä kertaa emme edes huomanneet, milloin olinpaikka vaihtui näiden kahden maan välillä.



Missä koirat matkustaa

Suomi-Ruotsi –välin koirat matkustavat hytissä ihmisten kanssa.
Tanska-Saksa etappi kestää muutenkin vain 45 minuuttia, joten koirat matkustavat autossa (ei muuta vaihtoehtoa). Sitä en sitten tiedä, missä jalkamatkustajien koirat matkustaisivat tuon välin.
Hollanti-Englanti etapilla saa itse valita, matkusvatko koirat autossa vai laivan omissa kenneltiloissa. Jalkamatkustajien koirat menevät tietenkin automaattisesti kenneltiloihin ja ruuhkaisuudesta riippuen menevät joko samaan tai omiin kenneleihinsä. Meidän valinta oli koirille tuttu ja turvallinen auto, jossa ne muutenkin tykkäävät olla ja viettävät paljon aikaa, kun tienpäällä usein mennään. Ja etenkin kun paluumatkalla oli mahdollisuus nämä kenneltilat nähdä, niin valinta oli mennen tullen aivan oikea. Ensinnäkin kenneltiloissa haisi hiukan viemärille (ei se varmaan koiria haittaa), toisekseen koirien häkit eivät olleet suuret (niillä on autossakin huomattavasti enemmän tilaa) ja mikä hienointa, siellä on myös muita koiria, jotka louskuttavat ja räksyttävät jokaisessa hetkessä. Ja koska koiria saa mennä kenneltiloihin morjestamaan milloin haluaa, ei siellä koirilla ole kunnolla rauhaa edes nukkua koko matkaa, kun vertaa autokannella majaileviin koiriin, jossa ei ole minkäänlaista liikettä koko matkan aikana. Matka kestää yöaikaan 9h30min ja päiväsaikaan 7h. Tuon yöajankin koirat pystyvät pidättelemään hyvin, kun ne käytetään ihan viimeisenä ennen laivaannousua tarpeillaan ja Harwichiin saapuessa pysähdytään heti ensimmäiselle ”Services”-kyltille, joka tulee pian Harwichista lähdön jälkeen aika yllättäen. Ja kun koirille jättää paljon vettä ja ikkunat auki, niin matkustaminen sujuu vallan hyvissä olosuhteissa. Ja yömenolla oli myös mahdollisuus käydä katsomassa koiria kesken matkan, kun sopi siitä vain henkilökunnan kanssa.
Muuten ko. laiva oli hyvin koiravapaata aluetta. Se oli hyvin tarkkaa, koska koiran sai mennä kennelistä hakemaan ja se piti saattajan kanssa viedä autokannelle (jos siis oli valinnut automatkustajana kennelin). Muuten sinut hätistettiin viemään koirat takaisin kenneliin.

Meidän pakussa neljä koiraa matkustaa kätevästi niin, että kaksi on koko peräosan täyttävässä häkissä ja kaksi on sen häkin päällä. Jossain on ollut juttua siitä, että saako koira matkustaa ns. vapaana autossa, mutta tälläkin reissulla meidän autoon katsottiin niin tullivirkailijoiden kuin poliisienkin toimesta, joten jos se olisi überkiellettyä, niin kai siitä sanomista ja sakot olisi tullut. Näin ollen koirien tila on maksimoitu autossa ja mukaan mahtuu vielä matkatavaratkin.




Kauanko taival kestää

Matkan kesto riippuu ensinnäkin hieman kuskista, taukojen tiheydestä ja pituudesta, muun liikenteen toimivuudesta sekä laivamatkojen sopivuudesta muihin aikatauluihin. Meidän menomatka kesti suhteellisen kauan, lähdimme torstaina aamulaivalla Suomesta ja saavuimme Ruotsiin iltaseitsemältä. Päätimme mennä tuttavillemme yöksi ja seuraavana päivänä käyttää koirat ekinokäsittelyssä ja jatkaa sen jälkeen matkaa. Siispä perjantaina päästiin oikeasti ajotaipaleelle ja iltaseitsemän tienoihin lähti meidän laiva Tanskasta Saksaan. Saksasta etsittiin jonkinsortin muonapaikka ja sen jälkeen sopiva huoltsikka nukkumiseen. Lauantaina jatkettiin reissaamista Hollantiin ja jälleen illan tullen etsimme sopivan nukkumapaikan. Laivamme Englantiin lähti vasta sunnuntai-iltana, joten kiirettä ei tarvinnut matkan taittamiseen pitää. Hollanissahan autossa nukkuminen on kielletty muilta kuin rekkakuskeilta, mutta me otimme tässä kohtaa tietoisen riskin ja soluttauduimme sinne rekkaparkkiin pakun mentävään aukkoon unille. Sunnuntaiaamuna taitettiin lopputaival satamaan ja päätettiin nauttia kiireettömästä päivästä Hollannissa. Laiva Harwichiin lähti siis sunnuntai-iltana ja perille päästiin maanantaiaamuna. Laiva lipui taipaleensa yöaikaan  yhdeksässä ja puolessa tunnissa. Ajomatka lopulliseen päämäärään kesti kuutisen tuntia eli matkan kokonaiskesto oli viisi päivää.
Paluumatka päätettiin taittaa vähän rivakammin, tosin meidän väliaikainen määränpää oli Ruotsissa, missä hoidettiin muutama päivä tuttaviemme maatilaa heidän lomaillessa.
Meidän laiva Harwichista lähti sunnuntaina klo 10 eli tähtäsimme satamaan noin kahdeksaksi. Päätettiin kuitenkin lähteä ajamaan Nestonista jo ennen nukkumaanmenoa, koska nukkumistunteja olisi jäänyt vain sen pari, joten katsottiin paremmaksi lähteä ennen silmien ummistamista ja ummistaa niitä sitten vasta lähempänä satamaa. Näin tehtiin ja puoliltaöin lähdettiin ajamaan. Näin vältettiin myös 100%:sesti kaikki ruuhkat sekä muutenkin tientäyteinen liikenne. Silmät meinasivat kyllä matkalla lupsua tuon tuosta, vaikka energiajuomaa tuli vedettyä myös naamariin kiitettävää tahtia ja noin tunti ennen satamaa piti pysähtyä huoltsikalle vetämään tirsat. Onneksi siihen oli hyvin aikaa ja matka saattoi jatkua sitten uusilla silmillä kohti lähtöselvitystä. Lauttamatka Hollantiin kesti 7 tuntia eli saavuttiin klo 18 paikallista aikaa Hook of H:tiin. Navigaattori näytti saapumisajaksi Puttgardeniin noin 01:30, mutta pysähdykset huomioiden varattiin laiva vasta 02:30, joka oli oikein nappivalinta. Lipunvarauksen yhteydessä käy kuitenkin ilmi, että lipulla pääsee joka tapauksessa ihan mihin tahansa laivaan tuolla välillä seuraavan vuorokauden eli vaikka myöhästyisi, niin eipä se mitään haittaisi, kun seuraavaan laivaan pääsee kuitenkin. Tanskaan saavuttiin 3:15 ja siitä sitten untenmaille. Tukholman tietämille saavuttiin maanantaina klo 20 tienoilla eli tuon välin voi halutessaan taittaa vaikka kahdessa päivässä ja siitä, jos olisimme tulleet suoraan Suomeen niin olisi tullut se kolmas päivä. Me pidettiin taukoja aina silloin kun tuntui sopivalta jaloitella koiria ja toki myös itseämme. Yleensä nämä tauot yhdistettiin myös auton tankkaamiseen sekä eväiden hankkimiseen.

Reissun kustannukset

Tämä osio on erittäin riippuvainen siitä, millaisella autolla matkustaa, onko peräkoukussa jotain kiinni, montako koiraa ja ihmistä matkustaa, haluaako hytin laivassa, kuinka taloudellisesti ajaa, yöpyykö matkalla hotellissa/motellissa...jne. Nämä kustannukset ovat karkeasti kerrottuja ja perustuvat meidän kokoonpanoon (2 ihmistä, pakettiauto (joka menee kuitenkin henkilöauton mittoihin usealla laivalla) ja neljä koiraa).

Suomi-Ruotsi Viking Linellä menolippu noin 120e (sis. hytti)
Koirien ekinokokkikäsittely (riippuu varmasti myös ell.asemasta) noin 20e/koira, lääkkeet noin 10e/koira (, joka painaa 10-20kg) eli meidän case 120e
Juutinrauman siltamaksu noin 50e
Tanska-Saksa menolippu noin 100e (laivamatkan voi välttää myös ajamalla Tanskaa vähän ylemmäksi, mutta lopunviimen se on lompakolle +-0).
Hollanti-Englanti menolippu noin 300e (hytti kuuluu yömatkalla hintaan).
Tollin tietulli meno noin 10e
Auton tankkaaminen (jokainen osaa laskea oman autonsa keskikulutuksen mukaan todellisemman summan), mutta kannattaa varautua 1,3-1,6 euron litrahintaan (HUOM! Diesel!). Karkeasti: 250e

Meno yhteensä: 950e

Tollin tietulli paluu noin 5e
Eng-Hol paluulippu noin 280e (hytti ei kuulu hintaan, mutta hytin voi varata laivasta, halvin vaihtoehto 30e)
Saksa-Tanska paluulippu noin 100e
Juutinrauman siltamaksu noin 50e
Ekinokäsittely (noin 20e/koira, lääkkeet noin 10e/koira (10-20kg)
Ruotsi-Suomi paluulippu noin 120e (sis. hytti)
Dieselit karkeasti: 250e

Paluu yhteensä: 925e

Koko reissu karkeasti yhteensä: 1875 euroa
Ja tässä ei ollut yhtäkään yötä hotellissa (kaikki matkalla nukutut yöt nukuttiin autossa ja Ruotsissa tuttavien luona), eikä ruokailuita, joita voi varata esim. laivamatkalle noin 30e/hlö.

Ennen reissuamme, kun reittejä mietittiin, kysyin myös Finnlinesilta tällaisen konkkaronkan hintaa väille Suomi-Saksa (olisiko ollut Helsinki-Travemünde) ja se olisi ollut noin 1300e (siis pelkkä meno), joten päätettiin ottaa ajamisen vaiva ja näin ollen säästää pennosia aikalailla.

Koirien ulkoilutuspaikat

Monien huoltoasemien yhteydessä voi vaivatta käyttää koirat jalottelemassa ja tekemässä tarpeensa. Ihan ehdottomasti kannattaa käyttää hyödyksi Hoek van Hollandin sataman vieressä oleva ”koirapuistoalue”, joka siis ei ole mallia suomalainen 10m x 10m aidattu koirapuisto, vaan aitaamaton alue, jossa menee reittejä jos jonkinlaisia ja koirat saavat olla vapaana. Puistoalue jatkuu myös yhden autotien toiselle puolelle (, mistä niitä reittejä sitten paljastuikin), mutta pikkuisen jalottelupyrähdyksen voi tehdä myös puiston ensimmäisessä osassa. Auton kun jättää sataman parkkiin ja kävelee tien yli metsää kohti, niin on perillä, helppoa! Toki se oli aika suosittu ulkoilutusalue, mutta pääsääntöisesti koirat ovat omistajiensa hallinnassa tuollaisissa maissa, jossa koiria saa ulkoiluttaa vapaana. Meininki eroaa kyllä huomattavasti suomalaisesta koirien kiinnipitoa koskevasta paskakulttuurista ja otimme siitäkin asiasta kaiken ilon irti. Esim. Hollannissa ei kukaan edes katsonut, kun siellä käveli vapaanaolevan koiran kanssa kävelytiellä autotien vieressä. Tietenkin jätösten siivoaminen missä tahansa paikassa kuuluu oletusarvoihin, joka osaltaan pitää yllä ”koiramyönteistä” ympäristöä.




Mikäli ilmaantuu kysyttävää reissun teknisestä puolesta, ota yhteyttä, niin kerromme mielellämme lisää! :)

perjantai 18. marraskuuta 2016

Jotkut oppivat lukemalla, toiset oppivat muiden virheistä, mutta muutamien täytyy itse päästä pissaamaan sähköpaimenen lankaan.

Kesä mennä vierähti ja ensilumi on saapunut. Edellinen päivitys onkin näemmä tullut silloin, kun vielä edellinen lumi oli maassa. Että hitokseen loistavastihan se meni niinkun omastakin mielestä!

Meidän kesään on kuulunut paimennusta, kaikenlaista muuta koiramaista toimintaa, kisoja, pennut, kiirettä ja leppoisampia hetkiä. Nyt voitaisiinkin tehdä pieni yhteenveto meidän ja  koirien treeni- ja kisakesästä, sillä yksittäisten tapahtumien kertaaminen saattaisi tehdä tästä päivityksestä pidemmän kuin kirjan nimeltä ”Kadonnutta aikaa etsimässä”.

Flintin rooli tärkeimpänä työkoirana ei ole muuttunut miksikään ja en pysynyt edes alkukesästä enää laskuissa mukana, kuinka monta kertaa olin todella kiitollinen siitä, että meillä on Flint. Se vain yksinkertaisesti on korvaamaton paimennusasioissa ja varvas ei mene suuhun missään tilanteessa. Yksittäiset treenit sujuivat myös kivasti ja olin innoissani päästä kilpailemaan (SKL:n) kolmosluokassa paimennuksessa. Suurin osa kesän kisoista meni kuitenkin kiville sen takia, että Flint ei syystä tai toisesta löytänyt pitkässä haussa lampaita, vaikka se treeneissä onnistuukin. Sen sai kyllä aina ohjattua hakemaan lampaat, mutta kerta toisensa jälkeen kisat valuivat viemäristä alas em. syystä ja poikkeuksetta lampaiden hukkaaminen aiheutti kaaren leikkaamisen à minun käskyihin tuli ”hieman” hätääntynyt sävy à Flint lampaat löytäessään toi ne kauhealla kiireellä, koska äitillä on hätä ja on kamala kiire à yhteys löytyi vasta, kun lampaat oli suhteellisen lähellä tolppaa ja tilanne rauhoittunut. Yleensä tämän jälkeen ajot sujuivat hyvin, koska mikäs Flintillä on ratoja ajellessa. Jakojen onnistumisprosentti kisoissa on ollut 100. Näiden hakusekoilujen takia olin tyytyväinen päätökseeni olla vellihousu ja ajaa edelleen SPKY:n puolella kakkosluokkaa. Pystyin välillä vallan rauhoittumaan ja keskittymään siihen faktaan myös kisatilanteessa, että Flinttiin voin aina luottaa. Pyhäjärvellä se voitti oman luokkansa ja Forssassa tuli kolmanneksi. Hyvänmielen kisoiksi osoittautuikin sitten kauden viimeiset SPKY:n pop-up –kisat, joihin uskaltauduin nostamaan Flintin kolmosiin (tarkoittaen, että minulla ei enää ensi kesänä ole mahdollisuutta paeta todellisuutta kakkosluokkaan). Flint löysi lampaat, teki kylläkin erittäin liioitellun kaaren, mutta pääasia olikin se, että se teki niinkuin osasi. Nostossa se otti ihan hyvin käskyt ja sain ohjattua lampaat myös hakuporteista. Ajo oli siistiä Flintmäistä menoa, jako onnistui heti, suppilosta saatiin lampaat räpellyksen jälkeen ja sen jälkeen single tuli kuin ilmaiseksi. Lisäksi Flint piti singlelampaan erinomaisesti.
Tänä kesänä halusin myös opetella tulemaan pois mukavuusalueelta ja valitsin hankaliin työtehtäviin joitakin muita kuin Flinttiä. Se oli eittämättä haastavaa ja lähes joka kerta lipsahti takaraivosta ajatus ”olisipa F nyt tässä” tai ”montako koiraa tarvitaan korvaamaan yksi F”, mutta sen ajatuksen voitti usein faktaperäinen järkiseikka siitä, että pakko on muidenkin opetella duunareiksi ja joskus, kun Flint ei enää työskentele, on rautaisiin työsaappaisiin astuttava jonkun muun. Toivottavasti saadaan nauttia Patu-Flintin kanssa vielä runsaasti yhteisistä töistä, treeneistä ja kisoista! :)




Torri aloitti SKL:n kisat ykkösistä, sai toisena kisapäivänä PAIM1-tunnuksen eli nousi kakkosluokkaan. Seuraaviin kisoihin mentiinkin suoraan kakkosiin ja kas, PAIM2-tunnus napsahti plakkariin. Siitä seuraavana päivänä kokeiltiin huviksemme Torrin elämän ensimmäistä kolmosen rataa ja mitään kauheen siistiä siitä ei tullut, mutta saatiin rutkasti uusia treeniaiheita. :) Suhteellisen nopean etenemisen vuoksi pysyttäydyin SPKY:n puolella vielä ykkösissä, jotta saan tarjottua sille välillä helpompia kisatehtäviä. Pyhäjärven kaksipäiväisissä kisoissa Torri voitti molemmat startit hyvillä pisteillä ja sai tuomarilta hienotunteisen kehoituksen siirtyä seuraavaan luokkaan. Seuraaviin SPKY:n kisoihin olikin sitten pitkä väli ja ne käytiin vasta lokakuussa Forssassa. Torrin ilmoitin isänsä kanssa samaan luokkaan eli kakkosiin ja suuren yllätyksen koin palkintojenjaossa, kun Torri pokkasi itselleen punaisen ruusukkeen ja Flint keltaisen. Tolpalla niiden kahden paremmuusjärjestys ei tuntunut siltä, mutta pisteiden perusteella ne palkinnot jaetaan. :D Tyrnävällä kokeiltiin sitten haastavissa olosuhteissa, mutta kivoilla lampailla kennelliiton puolen kolmosluokkaa. Haastellisen radasta teki se, että koira ei nähnyt lampaita, sillä ne oli pienen ”saarekkeen” takana, johon koiran piti juosta vasenta puolta. Osasin vähän uumoilla, että usko ei taida sinne asti kantaa ja näinhän se oli. Onneksi tuomari sanoi puhutteluvaiheessa, että mikäli koira ei löydä eläimiä, niin sille saa käydä näyttämässä lampaat ja haetuttaa ne suoraan poistovarikolle (seuraavana päivänä siis kisattiin samalla pellolla, samoissa olosuhteissa). Tämä kannatti, sillä seuraavana päivänä Torri muisti, että lampaat odottavat siellä kyllä, kun vain menee loppuun saakka. Pisteitä ei koko suorituksesta jäänyt käteen kummoistakaan määrää, mutta kerrankin osasin olla tyytyväinen kokonaisuuteen ja suhteuttaa asiat koiran kokemattomuuteen isojen tyttöjen luokassa. SPKY:n puolella olen vielä ensi kesänä ainakin vellihousu ja ajan Torrilla tasoittavia kakkosen ratoja ja yritän samalla saada sille kokemusta kolmosista kennelliiton puolelta.
Kesällä joutui Torri ottamaan enemmän vastuuta yleisistä työtehtävistä, sillä olen huomannut tykkääväni hifistellä sen kanssa lähestulkoon pelkästään kisajuttuja, hienosäätää käskyjä ja muuta diipadaapaa, jossa koiran omat aivot jää herkästi narikkaan. Mitäpä sitä itse tarvisi edes ajatella, jos joku koko ajan kertoo, miten pitää tehdä ja minne mennä?! Onneksi omat aivot löytyi helposti. Sitten, kun vielä löydettäisiin se kultainen keskitie, että vaikka saa toimia itsenäisesti, niin silti pitää malttaa ottaa käskyjä vastaan kun sellaisia tulee. Herkästi Torrin pään valtaa käsitys siitä, että hän tietää kuitenkin aina pikkuisen paremmin ;). Tästä huolimatta Torri tienasi meidän koiralaumalle ruokaa paimennuskisoista yhteensä 60 kiloa... Siinäkö on syy, miksi Torri itse painaa nyt melkein 20 kiloa?! :D




Kari ja Helmi vasta aloittelivat kisauraansa tänä vuonna ja ensimmäiset kisat menivätkin ihan kisakokemusta hakiessa. Seuraavissa oltiinkin jo sitten vähän virheistä viisastuneita, ja Kari hävisi siskollensa saaden 80 pistettä, sijoittui toiseksi ja sai PAIM1-tuloksen :) Ilmoitettiin se kakkosiin heti, mutta muutamissa seuraavissa kisoissa ei vielä tuloksia saatu, vaikka satunnaisia pisteitä ropisi kyllä. Tyrnävän kisoissa elokuussa kaikki loksahti kuitenkin kohdalleen ja PAIM2 tuli 82 pisteellä. Kolmosiin ei sitä vielä uskallettu ilmoittaa ja nyt loppuvuosi SKL puolella onkin mennyt kisakokemusta hakiessa (kuten aina ennekin) ja pillikäskyjä opetellessa. SPKY puolella Kari kisasi koko kesän 1-luokassa saaden paljon kokemuksia ja myös satunnaisesti pisteitäkin. Pyhäjärvellä Kari hävisi äidillensä tullen toiseksi ja Kotikoskien pop-up-kisoissa se tuli neljänneksi 51 pisteellä. Karin loppuvuotta on halinnut ”hakukaarionglema”. Se nimittäin päätti, että jos matka on pitkä, on parasta aina varmistaa äidiltä pari kertaa, että olihan se ihan ok mennä hakemaan lampaat. Ilmeisesti se oli opetettu kuuntelemaan liikaa ohjeita. Tätä ongelmaa sitten työstettiinkin oikein olan takaa ja yritettiin yhdessä tuumin keksiä, mitä Karin päässä liikkuu ja miten sinne saisi uutta informaatiota ohjelmoitua :D Lopulta onglema näytti vihdoin ratkenneen ja intoa puhkuen lähdettiin kisoihin, joissa ongelma oli taas läsnä. Epätoivohan siinä meinasi jo asian kanssa tulla, kun kotona asia oli jo kunnossa mutta kisoissa aina sama juttu. Lopussa kiitos kuitenkin seisoo, sillä juurikin noissa viimeisimmissä pop-up-kisoissa Kari näytti taas sen hienon hakukaaren, jonka se vuoden alussakin oli osannut, saaden siitä pisteitä 18/20! :) Siispä eikun kohti uusia ongelmia ja uusia pettymyksiä, nimittäin vielä vuoden viimeisissä kisoissa Somerolla Kari päätti taas jättää kaaren kesken, vaikka se ei sitä ollut jälleen yhdessäkään treenissä tehnyt hyvään toviin. Tähän väliin voisi sopia vaikka sanonta "Luoja, anna minulle kärsivällisyyttä - ja äkkiä sittenkin!" Osittain juurikin tuon hakukaariongelman eli liiallisen ohjeiden odottelun takia Karin kanssa on pyritty tekemään paljon treenejä, joissa se ei saa kokoajan käskyjä ja se joutuu tekemään omia ratkaisujaan. Treenit ovatkin saaneet tuloksia aikaan, sillä ainakin maahanmenokäskyjen kuuntelussa se käyttää taitavasti nykyään omia ratkaisujaan. :D Ensi vuonna odottavat toivottavasti monet hyvät treenit ja niiden kautta SKL:n puolella kolmosluokka ja SPKY puolella kakkosluokka.




Mosse oli tämän kesän sellainen pikkupoika, joka alkukesästä toimi kisakatsomoissa vain kannustusjoukoissa. Sen kummoisempia tavoitteita ei Mosselle vielä asetettukaan, koska ensikosketus lampaisiin otettiin vasta tämän kesän alussa. Kuitenkin pikku-Mosse osoittautui oppivaiseksi veijariksi ja loppukesästä tulikin jo mieliteko lähteä kokeilemaan kisameininkejä. Ensimmäiseksi se ilmoitettiin SKL:n kisoihin ja pitkästä aikaa ihan ehta kisajännitys pääsi valtaamaan mielen, sillä on siitä pieni tovi, kun olen viimeksi seissyt kisatolpalla (oman) koiran ensimmäisissä kisoissa. Se on aina niin erilaista uuden koiran kanssa uudessa tilanteessa, kun ei yhtään osaa ennakoida, mitä tuleman pitää. Ennen lähetystä kävi vielä niin, että yksi lammas siitä ryhmästä vaihdettiin eli se juoksi Mossen nenän edestä poistovarikolle ja hetken aikaa meidän kaikkien päät pyörivät kuin yksinäiset puolukat ämpärin pohjalla. Alkuhäsellyksen jälkeen lähetin Mossen vielä enemmän jännityksestä soikeana ja sinnehän se lähti ilman mitään ongelmia. Rata saatiin läpi ja pisteet riitti meidän yllätykseksemme luokan voittoon sekä PPR1 ja PAIM1 -tunnuksiin. Jee! Seuraavat kisat olivat SPKY:n puolella ja luokkana luonnollisesti 1. Siinä kisassa pisteet riitti kolmanteen sijaan, joka kieltämättä pääsi myös yllättämään. Rataa ajaessa Mossesta huomasi vielä kokemuspulan, mutta mitäpä muuta voisi olettaakaan? Samojen kisojen yhteydessä yritettiin sitten perusrataa, joka harmiksemme jäi pelkäksi yritykseksi poispäinajon möhlimisen takia. Meinasi koetella v-käyrää. Siispä nokka kohti uusia pettymyksiä! Ilmoitin Mossen innoissani SKL:n ex-tempore kakkosen kisoihin ja olin ihan into piukkana päästä kokeilemaan uusia haasteita. Mosse kuitenkin aloitti jo matkalla kisapaikalle kokonaisvaltaisen kehontyhjennyksen, joka tulvi molemmista päistä nestemäisessä muodossa, joten pettymyksen säestämänä jätettiin luonnollisesti startti väliin. Mosse onneksi tuli kuntoon jo samana päivänä. :)
Marraskuun alussa saatiin sitten uusi perusradan yrittämismahdollisuus ja se meni läpi niin että lätkähti! Olen hyvin tyytyväinen Mossen kesään kokonaisuutena ja odotan innolla ensi kesää ja uusia haasteita. Se on toisaalta hyvin isänsä (Flintin) kaltainen, mutta toisaalta taas hyvin erilainen, kuten kaikki koirat.



Kone kävi tänä kesänä yksissä kisoissa erittäin vähäisellä treenimäärällä. Se on usein koiristamme se kaikista kiltein ja kuuntelevaisin, mutta tällä kertaa se päätti pistää asiat uuteen järjestykseen. Se puurokorvaili läpi radan, josta ei muuten hirmuisen paljoa pisteitä saatu kasaan räävittyä. Tällä tempauksella Kone voitti itselleen kesän "paskaduunari" -pestin. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että Kone on se valittu koira, joka otetaan treenitilanteisiin apukoiraksi, hoitamaan kiperiä tilanteita ja muita tähän samaan kastiin kuuluvia tehtäviä. Loppukaudesta Kone pääsi isojen tyttöjen treeniin isolle pellolle ja teki hommia kivasti yhteistyössä. Lisääntymispuuhat ja kauden viimeisten kisojen osallistujapaikkojen vähyys estivät Koneen kisailut, mutta ensi kesänä sen on taas aika hypähtää aktiivitreeniin. Vaikkakin tämän kesän perusteella se on ihan omiaan myös sille värvätyssä pestissä, jossa pitää käyttää todella paljon pelkästään omaa päätä (, joka taas puolestaan vaikuttaa siihen käskyjen vastaanottamiseen erityisesti tilanteissa, jossa koiraa käskytetään "vasten luontaista käytöstä"). Kone on myös siitä oivallisin tähän p-duunaripestiin, että se on monien ihmisten ohjattavissa yhtälailla ja sen voi oikeastaan kenen ohjattavaksi vain antaakin, koska ellei ihminen tiedä tarpeeksi, niin Kone tietää. ;)



Myös koirat, jotka eivät ole meidän omia, mutta joiden kanssa treenataan ja kilpaillaan silloin tällöin, ansaitsevat oman kappaleensa.
Tällaisia ovat mm.
Armi (Päättymätön Tiima), joka tuli kesällä hetkeksi aikaa koulutukseen ja pääsi kuin tilauksesta kokeilemaan pian sen jälkeen perusrataa. Armi on oivallinen malliesimerkki siitä, kuinka alku voi olla hyvin kivinen, mutta lopussa kiitos seisoo. Se läpäisi perusradan mainioilla pisteillä ja sai vielä kehuja osakseen. Kukaan, joka näki Armin paimennusta esim. vuosi sitten, ei olisi uskonut näin käyvän. Se tuli ilmoitettua myöskin Tyrnävän SKL:n kisoihin, mutta kiitos naistenvaivojen, Armi ei ollut oikein oma itsensä. Sunnuntaina se kuitenkin sai radan läpi ja kaikki meni muuten oikein mukavasti, mutta... se leikkasi haun. Siinä kohtaa sanoimme hyvästit PAIM1:selle, mutta kiitos muuten mukavasti menneen radan, Armi tienasi itselleen kuitenkin PPR1:sen ja kakkossijan. Jätimme haaveet seuraavista kisoista jo ensi vuoteen, kunnes onneksemme marraskuussa järjestettiin SPKY:n pop-upit ja SKL:n koe ykkös-  ja kakkosluokille. Siispä nokka kohti SPKY:n kisoja, suhteellisen pienellä treenimäärällä (olikohan Armi paria viikkoa ennen treenannut viimeksi paimennusta ennen kisoja). Jumantsuikka, että oli ladylla hirttänyt kaasu kiinni! Tähän, kun ynnätään vielä ohjaajan flunssan syövyttämä ääni ja muutenkin buenos tardes olotila, niin ei siitä paljoa jäänyt puuttumaan, jotta grande katastofi olisi ollut purkissa. Kaikesta huolimatta me päästiin rata läpi (Armi teki elämänsä parhaan hakukaaren) ja pari pistettäkin jäi kotiinviemisiksi. Armihan ei tehnyt yhtään mitään muuta tyhmää kuin että se luuli tietävänsä liikaa. Yleinen vaiva tässä suvussa ;).
Viikon päästä näistä pikajuoksukisoista oli vuorossa sitten vuoden viimeiset SKL:n kisat. Edellisen vkonloput kisat poltti ilmeisesti pahimmat karstat, sillä tällä kertaa Armi jopa kuunteli, mitä minullakin oli sanottavana. Extratyytyväinen olin sen käskyjen vastaanottoon hakukaaren takana. Loppurata mentiin kirjaimellisesti pikakelauksena, mutta Arska teki niitä asioita, mitä pitikin ja pisteitä herui 81, joka riitti toiseen sijaan sekä siihen odotettuun PAIM1-tunnukseen! :)




Inkeri (Päättymätön Tuuri) kävi hakemassa myös kesän kisoista paljon uusia kokemuksia sekä myös tuloksia. Kauden ensimmäisissä SPKY:n kisoissa Inkeri sijoittui varsin omannäköisellään radalla neljänneksi ja olikin meidän koirista kaiketi ainoa, joka malttoi puhaltaa koko radan samaan hiileen ohjaajan kanssa. Kesän SKL:n kisoista se nappasi itselleen PAIM1 ja PPR1-tunnukset ja päästiinkin sitten seuraavana päivänä yrittämään kakkosen rataa ihan kylmiltään. Raukka ei ollut koskaan edes treenannut vielä kakkosen hakumatkaa ja jakoakin oltiin harjoiteltu pari kertaa aitaa vasten. No, jakoon asti emme päässeet sillä aloimme Inkerin kanssa keskustelemaan poispäinajossa niin paljon suuntakäskyjen oikeellisuudesta, että päästimme lampaat karkuun ja peli oli pelattu. Se jännitetty haku kuitenkin onnistui hyvin! Tulokset kakkosluokasta jäivät sitten odottelemaan ensi kesää ja tarkoitus olisikin, että Inkeri starttaisi vihdoin oman omistajansa kanssa kisoissa, sillä mitä enemmän sille tulee ikää, sen enemmän siitä tulee vain yhden ihmisen koira. Näin ollen se on kaikille osapuolille reiluinta, että Inkeri saa myös kilpailla ikioman ihmisensä kanssa. En itsekään uskoisi, että Torri olisi hirmuisen lojaali muille, jotka sitä yrittäisi ohjata ;).




Sitten takaisin omien nelijalkaisten pariin ja tällä kertaa vuorossa nuorisojaosto, jotka ovat siis itsekin vasta vuosimallia 2016, joten niiden kappaleet jäänee lyhyiksi.

Inari syttyi pikkutyttönä lampaille ja osoittautui viralliselle nimelleen uskolliseksi eli hyvin tyylikkääksi pikku jästipääksi. Sillä on erittäin vahva silmän käyttö, joka aiheuttaa sille välillä semmoisen ”fiilistelymoodin”. Pienen pieniä kaaren alkeita sekä stopin rippeitä aloin sille opettamaan. Odotan sen kanssa ensi kesää lähinnä jännityksellä, sillä olen tottunut enemmän kroppaa käyttäviin tyyppeihin :D. Mutta oppia ikä kaikki!




Putte muutti veljensä Ericin kanssa meille keväällä ja pojat pääsivät myös fiilistelemään lammasjuttuja heti alusta alkaen. Molemmat syttyivät hommaan hyvin ja alkuperäisen suunnitelman mukaan katsomme kesän ajan, kumpi on enemmän Helminnäköinen tapaus ja kumpi sitten jatkaa matkaansa muualle. Ja näin kävi (kuten ensivaikutelmakin antoi ymmärtää), että löysempi ja enemmällä huumorilla varustettu pojanrontti Putte on enemmän Helmin makuun. Ericille on tiedossa jo sopiva koti lammastilalta, jossa se pääsee toteuttamaan omaa virkatehtäväänsä (Eric ottaa kaiken aina niin tosissaan) noin kolmensadan lampaan kanssa. :) Myös Puten kanssa ensi kesää odotetaan innolla ja katsotaan, miten pojankoltiaista saadaan vietyä eteenpäin. :)





Ja, mihin viime päivityksessä jäätiin eli bortsujen vetoharrasteluun, niin asioihin on tullut edistystä. Ensinnäkin siis vetoharrastus ei jäänyt unholaan, vaikka lumet lähtivätkin, piti vain keksiä uusi menopeli. Missä on neljä pyörää, jarrut ja suhteellisen tukeva runko? –No rollaattorissa tietenkin :D Ihan jokainen saa nyt rakentaa omat mielikuvansa meistä rollaattoreiden ja koirien kera, en halua edes itse tietää, miltä se kombinaatio näyttää ohikulkijoiden mielestä. Pääasia, että se toimii ;). Koirat oppivat seisinkeihin kuin puolivahingossa. Aloimme katsomaan, että nyt alkaa meno olla sen verran huimapäistä, että nuo rontit taitavat vallan tykätä tästä ja keskittyvätkin juoksemaan jokainen ihan omalla paikallaan. Seuraavalla kerralla valjastuksen yhteydessä laitettiin vain muina miehinä seisingit kiinni ja kas, mitään ongelmaa ei ollutkaan, sillä koirat olivat niin lähtötöpinöissään ja odottivat vain katseet eteenpäin suunnattuina ”MENNÄÄN!” -käskyä.
Koirat vetävät erittäin hyvällä tahdilla ja lähdöt ovatkin hyvin vauhdikkaita. Juhannuksen tienoilla heitimme 15 kilometrin lenkin muutaman juomatauon taktiikalla ja alkuhuumavauhdin tasaannuttua, tahti oli varmaa ja vakaata. Yleisesti kuitenkin suosimme enemmän tuota 5 kilometrin pätkää, jota taittaessa ei kauaa nokka tuhisekaan. :) Nyt odotamme vuorostaan taas reki- ja kelkkakelejä.
Alla pieni pätkä rollaattoriajelusta, kun lenkkiä on menty noin kolme kilometriä. Takaparina Torri & Kari ja kärjessä Moss & Saimi. 



Viimeisenä, mutta ei suinkaan vähäisimpänä meidän rakkaat sheltit:

Rheda eli Riitta treenaa edelleen agilityä säännöllisen epäsäännöllisesti. Nyt pitkästä aikaa aloitan taas sen kanssa kisaamisen tulevana viikonloppuna. Odotettavissa on patoutunutta, Päättymätöntä energiaa, laajoja kaaria ja kosolti omia ratkaisuja myöhästyneiden ohjausten ansiosta. Tuskin maltan odottaa! :D 



Tempo viettää rattoisan aktiivisia eläkepäiviään bortsuja komentaen sekä ruokaa varastaen. Tempon kanssa koko kauden haaste on ollut optimaalinen paino, joka tulee varmasti olemaan haaste myös jatkossa. Neiti on nimittäin hyvin näppärä ruokkimaan itse itsensä sekä varastamaan salamannopeasti ruokaa isommilta. Ja koska nämä tempaukset ovat aina pois sen omasta annoksesta, lilluu sillä parhaimmillaan kymmenen nappulaa kupin pohjalla toisiaan etsiskellen. Ja siinä missä muut saavat hirven selkärangan syödäkseen, annetaan Tempolle yksi lampaan kylkiluu. Ja silti sen vyötärö on suurimman osan vuodesta aina kateissa, vaikka se myös liikkuu muiden mukana yhtälailla. Tempolle kaavaillaan eläkeläisharrastukseksi tokoa, mutta se saattaa jäädä ihan keittiötokopohjalle. ;) Kesälajina Tempo leikkii pätevää paimenta ja välillä sillä onnistuuksin siirtämään lampaat laitumelta toiselle. Usein kylläkin työinto loppuu siihen, jos lampailla onkin omat kaavansa etenmisen suhteen tai, jos neidille tarvitsee hienotunteisesti huomauttaa esimerkiksi siirtonopeudesta. :D 



Shelttien kuvat ovatkin Lapin tuntureista, joilla käytiin myös tänä kesänä vaeltelemassa kaikkien koiriemme kanssa. Nähtiin ja koettiin paljon! Tällä tyylillä taittuu pidemmätkin taipaleet, eikä tarvitse rikkoa esim. kansallispuistojen sääntöjä koirien irtipidon suhteen:

On aika viimein saattaa päätökseen tämä maratonikirjoitus.
Haluamme kiittää kaikkia tasapuolisesti tästä kaudesta! Meillä on hienoja ystäviä!! 

KIITOS!

sunnuntai 13. maaliskuuta 2016

"Kuusen latvaan pääsee kahdella tavalla, joko kiipeämällä tai sitten istumalla kävyn päälle"

Bortsujen ura huskyina on jatkunut edelleen. Kun huomasimme, ettei kyseessä ollut kenellekään mikään minuutin mittainen innostumiskäyrän nousu, vaan oikeasti kiinnostava asia, oli aika päivittää vermeet. Omien vetoliina-jousto-kyhäelmien tilalle ostettiin uudet, kevyet vetoliinat seisinkeineen sekä tietenkin niihin sopiva jousto. 
Vetotreenit ovat jatkuneet siis hyvin ja koirien vetokunto kehittyy hiljalleen aina vain paremmaksi. Reellä pääsee jo useampia, tasaisen vauhdin pätkiä sekä lisäksi lyhempiä, kovan vauhdin pätkiä.
Jottei asia kokonaisuutena kuulostaisi kuitenkaan liian ruusuiselta, esittelen seuraavaksi bortsujen kanssa esiin tulleet ongelmat tässä harrastuksessa:

  • Seisingit
    Meidän bortsut eivät siedä ajatusta siitä, että ne laitetaan pannasta kiinni toiseen koiraan / vetoliinaan. Niiden ilmeet ja olemus kertoo kaiken, jonka voisi ihmiskielellä kiteyttää lauseeseen "et oo v**** tosissas?!". Jos ne olisivat seisingeissä, sillä saisi maksimoitua kaikille oikean vetopaikan sekä mahdollisesti vältyttyä liinan sotkeutumiselta pysähdyksissä. Tässä tapauksessa kuitenkin koirien vastustus kropalla ko. asiaa kohtaan on niin selvä, että seisinkien käyttö tekisi koiran kropalle enemmän hallaa kuin se, että ne väliaikaisesti vetäisikin hieman vinommassa. Ne korjaavat vetoasennon itsenäisesti. Ja mitä liinojen sotkeutumiseen tulee, ne saa myös aina avattua. En osaa sanoa, onko ongelman ytimenä bortsujemme tottumattomuus noin "rajattuun" toimintaan, koska ovat kuitenkin ikänsä vapaana saaneet kulkea. Vai ahdistaako ajatus toisen koiran läheisyydestä.. jaksan tätä kuitenkin epäillä, sillä ne ovat äärimmäisen läheisyydenkaipuisia toisiaan kohtaan "vapaalla" ja nukkuvatkin lähestulkoon poikkeuksetta aina jonkunlaisessa lusikassa. Torri on se poikkeus ;), mutta toki se nyt ei ole vetotreeneissä ollutkaan.
  • Lähdöt
    Vaikka bortsujen kanssa ei tarvitse sitoa rekeä puuhun tms. kiinni tai pelätä, että koko komppania lähtisi retkeilemään ennenaikaisesti, ellei joku ole seisomassa jarrun päällä, on niiden kanssa ongelmana lähinnä lähdön suunta. Meillä on tapana laittaa koirat makuulle odottamaan lähtöä ja sitä, että vetokumppanitkin saadaan valjastettua reen eteen. Lopputulemana on se, että 4-6 bortsua makaa valjaissa vetoliinaan kiinnitettynä ja viimeistään siinä kohtaa, kun ohjaksiin nouseva kaksijalkainen kävelee koirien taakse reen jalaksille, alkaa uskollisten vetojuhtien päät ja makuuasennot kääntyä suuntaan, johon ihminen juuri käveli. Siinä kohtaa, kun ilmoille kajauttaa sanan "mennään", lähtee yksi koira vetämään sivuun, toinen taakse, kolmas toiseen suuntaan sivuun ja yksi ehkä hyvällä tuurilla oikeaan vetosuuntaan, joskaan sillä ei ole enää siinä kohtaa merkitystä, kun lähtö pitää kuitenkin ottaa uudelleen. Parhaimmassa tapauksessa johtajakoirat ovat ne, jotka päättävät lähteä taaksepäin ja takana olevat koirat vaihtavat keskenään puolia. Tästä lopputulemana liinat ovat niin solmussa, että itse Hra Houdinillakin menisi tovi sitä setviessä. Useimmiten toinen tai viimeistään kolmas lähtö onnistuu, sillä punertava naamataulu ja ilmoille kajahtaneet sanavalinnat saattavat kertoa koirille edelläkuvatun tapahtuman aiheuttamasta tyytymättömyydestä.
  • Luontaisen tahdonvoiman puute
    Tämä ei ole ongelma, tämä on ominaisuus. Bortsut eivät ole huskyja, eikä niillä ole syntyperäisiä viettiominaisuuksia tähän lajiin. Niille voidaan opettaa erilaisia temppuja ja tämä on niistä yksi, mutta yhdestäkään bortsusta ei tule oikeaa huskya. Kai sen asian voisi kääntää yhtä stereotyyppisesti toisinkin päin - yksikään husky ei tule olemaan bortsunkaltainen paimen. Eli käytännössä, bortsujen vetämä matka on aina suhteutettu niiden kuntoon ja kestävyyteen. Tarkoitan, että rapakunnossa oleva husky jatkaa vetämistä tahdonvoimalla, kun kuntopuoli alkaa loppumaan. Bortsu ei jatka, ja luonnollisesti pidän sitä hyvänä asiana. Lisäksi bortsuista on äärimmäisen helppoa nähdä, koska kannattaa lopettaa. Bortsujen luontainen tahdonvoima näkyy vastaavasti sitten paimennuksen parissa, ja niin sen kuuluu ollakin.
Kaikenkaikkiaan kuitenkin tämä laji on myös näiden bortsujen kanssa niin mukaansatempaava, etenkin jos tykkää vauhdin huumasta, että lajin plussat selättävät miinukset mennen tullen. Ja hyötysuhdanteitakin löytyy, mm. koirien kunnon kohotus sekä uusien asioiden oppiminen ja yhdessä tekeminen. Mihinkään kisoihin tässä ei olla tähtäämässä, eikä tavoitteet ole missään 150 kilometrin rekiretkissä, vaan kyse on yhteisestä, hauskasta harrastuksesta. :) Ja vaikka viimeisestä "ongelmakohdasta" saa varmaan sellaisen käsityksen, ettei bortsuillamme olisi mitään menohaluja, niin se on väärä käsitys. Ne tekevät sitä varsin mielellään :)



Ja jottei blogi menisi vallan rekeilyn puolelle, mainitaan nyt sekin, että agility on edelleen talviharrastuslistalla numero uno. ;) Kisoihin olisi kiva päästä taas pitkästä aikaa! Ja sinnehän pääsee, kun vain saisi aikaan ilmoittautua. Jotakin pientä niska-perseote tyylistä ratkaisua vissiin allekirjoittaneelle pitäisi suorittaa, niin alkaisi se sagin kalenteri taas aukeilemaan ahkerammin!

tiistai 26. tammikuuta 2016

"Justice is to be found only in the imagination." -Alfred Bernhard Nobel


Paljon on aikaa kulunut ja tapahtunut. Yritetään taas kiriä tapahtumat ajan tasalle. :)

Paimennuskisat Kiikalassa

Teimme oikein kunnon kisareissun Kiikalan rotumestaruuksiin. Retkeilyhenkisyyttä kyseltiin, sillä päätimme nukkua meidän "monitoimibiilissä", josta siis on tarvittaessa myös asuntoautona ;) Yöt olivat suhteellisen kylmiä jo lokakuussa, mutta sehän on vain pukeutumiskysymys. Koirilla retkeilyhenkisyyttä löytyy kyllä aina ja ovat kaikkialla kuin kotonaan! :) Mukana kisaamassa olivat Kari, Torri, Kone, Inkeri ja Flint. Kisat olivat Helmin ja Karin ensimmäiset laatuaan, joten jännitystäpinät olivat sen mukaisia!
Lauantaina oli kuitenkin vain Flintin vuoro kisata. Ne kisat olivat puolestaan minun ja Flintin ensimmäiset kolmosluokassa,  kaikki kauhuskenaariot olivat pyörineet mielessäni jo pitkään. Lähetin Flintin kaarelle ja tunsin sykkeeni kaulavaltimossani :D en muista, koska itse olisin jännittänyt niin paljon. Yritin puhkua maahanmeno-/pysähdyskäskyä, mutta pilli vain pärisi. En myönnä, että olisin ehtinyt sen jo niin pahasti kuolaamaan. No, ei auttanut kuin puhallella lisää ja alkoihan sieltä oikeat soundit löytyä. Vähän meni noston ja ohjaajalle kuljetuksen pisteitä yleiseen säätämiseen jne., mutta saatiin kuitenkin lampaat oikeaan paikkaan. Kuljetukset ihan jees. Jako on tätä nykyä yksi mun lemppareista (etenkin Flintin kanssa), mutta harmittavasti olin niin keskittynyt itse jakamiseen, etten huomannut meidän ajautuneen ulos jakoympyrästä. Siispä jako piti suorittaa uudelleen ja sitten se menikin kuten kuuluikin - harmittavasti pisteitä ei jäänyt käteen juurikaan :D. Häkillä me vähän säädettiin, tai siis minä säädin ja koska muualla radalla meillä meni aika paljon ylimääräistä aikaa, niin meidän aika loppui häkille. Pisteitä yhteensä ei ihan kauheasti käteen jäänyt koko suorituksesta, MUTTA fiilis oli sitäkin parempi, koska kolmosen rata tuntui mahdolliselta suorittaa. Nyt tarvitaan vaan lisää kisakokemuksia v. 2016!

Sunnuntaina Karin, Inkerin, Koneen sekä Torrin vuoro. Konehan lähti mukaan ihan läpällä, parin treenin taktiikalla ja vähän sillä fiiliksellä, että otetaan Konstakin nyt vähän näkeen maailmaa. Se oli siis koiristamme ensimmäisenä suoritusvuorossa - rata meni läpi ihan kivasti. Yleisongelmana ykkösissä oli se, että lampaat halusivat erittäin vahvasti mennä varikolle, sillä olivat lauantain aikana oppineet sinne tahtomaan. Etenkin poispäinajon aloituksessa lampaat usein saivat koirista yliotteen ja pääsivät valumaan liian lähelle varikkoa ja mitä lähemmäs varikkoa lampaat valuivat, sitä vaikeammaksi koirien työ muuttui. Ykkösen koirilla ei kokemus sekä itsevarmuus vielä välttämättä riitä tuollaisten tilanteiden handlaukseen. Se olisi ollut hyvin vaikeaa myös osalle kolmosen koirista. Helmiltä ja Karilta sekä minulta ja Torrilta karkasi lampaat tolpalta varikolle. Kuten todella monelta muultakin kisaajalta. Kisat olivat myös Inkerin ensimmäiset ja me saatiin taaplattua rata lävitse, pisteet vaan eivät riittäneet tuloksiin. Olen silti tilanteet huomioonottaen Inkeriinkin hyvin tyytyväinen!
Palkintojenjaossa erittäin suurena yllätyksenä tuli Koneen voitto! Kone oli ainoa, joka sai PAIM1:sen, PPR1:siä taisi tulla viisi kappaletta jos oikein muistan. Näillä tuloksilla Kone sai kilpailuoikeuden kakkosiin ja ensi kesänä taidan ihan vaan kaikkia viihdyttääkseni kokeilla sen kanssa kakkosen rataa. :D

Perusratoja Elimäellä

Innostuimme seuraavaksi lähteä kokeilemaan perusratoja, kun sellaiset vihdoin bongattiin. Mukaan sinne lähti Kari, Inkeri, Raki ja Pilke. Pilkehän tuli paimennusleirille muutamaa päivää ennen perusratoja, koska halusin yrittää silläkin.
Inkeri ja Pilke pääsi läpi, Kari ja Raki harmittavasti eivät. Huonoa tuuria kumpaisellakin ja vielä harmittavampaa oli se, ettei uusintamahdollisuutta ollut. Eihän siitä muuta seurannut kuin uutta tahtotilaa treenille ja kiikarit silmille uusia tilaisuuksia kohti. 

 Inkeri tyytyväisenä PPR-tittelistä ;) kuva: Olli

Syksy

Syksy meni sienestellessä sekä paimentaessa niin kauan, kun lampaat olivat läsnä. Ne saatettiin viimeiselle matkalleen marraskuussa. Torri sai luvan olla kokoavana koirana ja sitä mukaa sitten sanottiin kesän treenikavereille heipat. Helmi innostui vetämään parit verijäljet koirille, kokeilemaan pääsi ensimmäistä kertaa Torri sekä Kari. Jälkien ajo meni näiltä noviiseilta paremmin kuin osattiin kuvitella! Tiedämme ainakin tulevaisuuden lajin koirille, mikäli paimennukselta, agilityltä ynnä muilta harrastuksilta meinaa jäädä liikaa luppoaikaa! ;) Syksy jatkui aina tammikuulle saakka, viimeiset sienet poimimme 24.12. :) Itsenäisyyspäivän viikonlopulle päätimme ottaa mökkiloman Juvalta ja suunnata siitä Rantasalmelle perusradalle. Kiitos Annelle jälleen vieraanvaraisuudesta ja yösijasta! Rantasalmella yritimme rataa Karilla ja Rexillä ja molemmat menivät läpi ensiyrittämällä! Ollaan hyvin tyytyväisiä, vaikka tietenkin parannettavaa jäi. Itse ohjasin myös Karin tällä kertaa ja huomasihan siitä, ettei me juurikaan työskennellä yhdessä. :D Mutta silti Kari sai hyvät pisteet sekä viimeisen silauksen saadakseen SPKY:n J-statuksen. Mukaan reissusta lähti myös Flintin ja Megin vuosikas poika, Moss(e). Hellyyttävä läskipää!

 PPR Rex ja PPR Kari - team Nuuskahuulet ;)

Talvi

Talvi saapui Suomeen vihdoin tammikuussa. Kolmenkymmenen asteen pakkasia riitti melkosen kauan, mutta kiitos sen - järvet jäätyivät ja sinnekin uskalsi vihdoin mennä. ;) Bortsuillamme on myös nyt uusi talvilaji, ne leikkivät huskyja.
Harjoittelu aloitettiin siitä, että ne ylipäätään oppivat vetämään. Ne kun osaavat sujuvasti kävellä aina vierellä, oli välissä hihna tai ei, joten vetäminen ei ole niille välttämättä se must-juttu. Treenit kuitenkin lähtivät käyntiin hyvin, onneksi ne ovat fiksuja ja nopeasti oppivia otuksia ;). Seuraavan kerran otettiin matkaan potkukelkka ja yritettiin vetoa parivaljakolla. Pieniä pätkiä, onnistumisia ja vauhdin huumaa! Ne todellakin oppivat. :)
Seuraava askel oli suhteellisen suuri: oikea reki ja neljä koiraa. En jaksanut uskoa näin nopeaan oppimiseen, mutta sain yllättyä positiivisesti. Reki liukui mainiosti ja kaikki neljä vetojuhtaa halusivat tehdä juuri sitä, mitä pitikin! Vetojuhtana toimivat Saimi, Mosse, Kari ja Kone. Mainio nelikko! Torri ja Flint fiilistelee rekiretkillämme mukana - Flintin ei tarvitse osallistua tuollaiseen ja Torri saa äitiysloman verukkeella toimia lähinnä "vieheenä". ;) Onneksemme koirat pitävät vetämisestä jo myös ilman viehettä. Nyt vain hommaamme kevyemmät vetoliinat ja jatkamme harjoituksia. ;) Pysyy mieli virkeänä, kun keksii aina jotain uutta puuhaa - niin koirille kuin meille kaksijalkaisillekin!

Ekan kerran potkurilla...
Ja sitten reellä ;)