perjantai 18. marraskuuta 2016

Jotkut oppivat lukemalla, toiset oppivat muiden virheistä, mutta muutamien täytyy itse päästä pissaamaan sähköpaimenen lankaan.

Kesä mennä vierähti ja ensilumi on saapunut. Edellinen päivitys onkin näemmä tullut silloin, kun vielä edellinen lumi oli maassa. Että hitokseen loistavastihan se meni niinkun omastakin mielestä!

Meidän kesään on kuulunut paimennusta, kaikenlaista muuta koiramaista toimintaa, kisoja, pennut, kiirettä ja leppoisampia hetkiä. Nyt voitaisiinkin tehdä pieni yhteenveto meidän ja  koirien treeni- ja kisakesästä, sillä yksittäisten tapahtumien kertaaminen saattaisi tehdä tästä päivityksestä pidemmän kuin kirjan nimeltä ”Kadonnutta aikaa etsimässä”.

Flintin rooli tärkeimpänä työkoirana ei ole muuttunut miksikään ja en pysynyt edes alkukesästä enää laskuissa mukana, kuinka monta kertaa olin todella kiitollinen siitä, että meillä on Flint. Se vain yksinkertaisesti on korvaamaton paimennusasioissa ja varvas ei mene suuhun missään tilanteessa. Yksittäiset treenit sujuivat myös kivasti ja olin innoissani päästä kilpailemaan (SKL:n) kolmosluokassa paimennuksessa. Suurin osa kesän kisoista meni kuitenkin kiville sen takia, että Flint ei syystä tai toisesta löytänyt pitkässä haussa lampaita, vaikka se treeneissä onnistuukin. Sen sai kyllä aina ohjattua hakemaan lampaat, mutta kerta toisensa jälkeen kisat valuivat viemäristä alas em. syystä ja poikkeuksetta lampaiden hukkaaminen aiheutti kaaren leikkaamisen à minun käskyihin tuli ”hieman” hätääntynyt sävy à Flint lampaat löytäessään toi ne kauhealla kiireellä, koska äitillä on hätä ja on kamala kiire à yhteys löytyi vasta, kun lampaat oli suhteellisen lähellä tolppaa ja tilanne rauhoittunut. Yleensä tämän jälkeen ajot sujuivat hyvin, koska mikäs Flintillä on ratoja ajellessa. Jakojen onnistumisprosentti kisoissa on ollut 100. Näiden hakusekoilujen takia olin tyytyväinen päätökseeni olla vellihousu ja ajaa edelleen SPKY:n puolella kakkosluokkaa. Pystyin välillä vallan rauhoittumaan ja keskittymään siihen faktaan myös kisatilanteessa, että Flinttiin voin aina luottaa. Pyhäjärvellä se voitti oman luokkansa ja Forssassa tuli kolmanneksi. Hyvänmielen kisoiksi osoittautuikin sitten kauden viimeiset SPKY:n pop-up –kisat, joihin uskaltauduin nostamaan Flintin kolmosiin (tarkoittaen, että minulla ei enää ensi kesänä ole mahdollisuutta paeta todellisuutta kakkosluokkaan). Flint löysi lampaat, teki kylläkin erittäin liioitellun kaaren, mutta pääasia olikin se, että se teki niinkuin osasi. Nostossa se otti ihan hyvin käskyt ja sain ohjattua lampaat myös hakuporteista. Ajo oli siistiä Flintmäistä menoa, jako onnistui heti, suppilosta saatiin lampaat räpellyksen jälkeen ja sen jälkeen single tuli kuin ilmaiseksi. Lisäksi Flint piti singlelampaan erinomaisesti.
Tänä kesänä halusin myös opetella tulemaan pois mukavuusalueelta ja valitsin hankaliin työtehtäviin joitakin muita kuin Flinttiä. Se oli eittämättä haastavaa ja lähes joka kerta lipsahti takaraivosta ajatus ”olisipa F nyt tässä” tai ”montako koiraa tarvitaan korvaamaan yksi F”, mutta sen ajatuksen voitti usein faktaperäinen järkiseikka siitä, että pakko on muidenkin opetella duunareiksi ja joskus, kun Flint ei enää työskentele, on rautaisiin työsaappaisiin astuttava jonkun muun. Toivottavasti saadaan nauttia Patu-Flintin kanssa vielä runsaasti yhteisistä töistä, treeneistä ja kisoista! :)




Torri aloitti SKL:n kisat ykkösistä, sai toisena kisapäivänä PAIM1-tunnuksen eli nousi kakkosluokkaan. Seuraaviin kisoihin mentiinkin suoraan kakkosiin ja kas, PAIM2-tunnus napsahti plakkariin. Siitä seuraavana päivänä kokeiltiin huviksemme Torrin elämän ensimmäistä kolmosen rataa ja mitään kauheen siistiä siitä ei tullut, mutta saatiin rutkasti uusia treeniaiheita. :) Suhteellisen nopean etenemisen vuoksi pysyttäydyin SPKY:n puolella vielä ykkösissä, jotta saan tarjottua sille välillä helpompia kisatehtäviä. Pyhäjärven kaksipäiväisissä kisoissa Torri voitti molemmat startit hyvillä pisteillä ja sai tuomarilta hienotunteisen kehoituksen siirtyä seuraavaan luokkaan. Seuraaviin SPKY:n kisoihin olikin sitten pitkä väli ja ne käytiin vasta lokakuussa Forssassa. Torrin ilmoitin isänsä kanssa samaan luokkaan eli kakkosiin ja suuren yllätyksen koin palkintojenjaossa, kun Torri pokkasi itselleen punaisen ruusukkeen ja Flint keltaisen. Tolpalla niiden kahden paremmuusjärjestys ei tuntunut siltä, mutta pisteiden perusteella ne palkinnot jaetaan. :D Tyrnävällä kokeiltiin sitten haastavissa olosuhteissa, mutta kivoilla lampailla kennelliiton puolen kolmosluokkaa. Haastellisen radasta teki se, että koira ei nähnyt lampaita, sillä ne oli pienen ”saarekkeen” takana, johon koiran piti juosta vasenta puolta. Osasin vähän uumoilla, että usko ei taida sinne asti kantaa ja näinhän se oli. Onneksi tuomari sanoi puhutteluvaiheessa, että mikäli koira ei löydä eläimiä, niin sille saa käydä näyttämässä lampaat ja haetuttaa ne suoraan poistovarikolle (seuraavana päivänä siis kisattiin samalla pellolla, samoissa olosuhteissa). Tämä kannatti, sillä seuraavana päivänä Torri muisti, että lampaat odottavat siellä kyllä, kun vain menee loppuun saakka. Pisteitä ei koko suorituksesta jäänyt käteen kummoistakaan määrää, mutta kerrankin osasin olla tyytyväinen kokonaisuuteen ja suhteuttaa asiat koiran kokemattomuuteen isojen tyttöjen luokassa. SPKY:n puolella olen vielä ensi kesänä ainakin vellihousu ja ajan Torrilla tasoittavia kakkosen ratoja ja yritän samalla saada sille kokemusta kolmosista kennelliiton puolelta.
Kesällä joutui Torri ottamaan enemmän vastuuta yleisistä työtehtävistä, sillä olen huomannut tykkääväni hifistellä sen kanssa lähestulkoon pelkästään kisajuttuja, hienosäätää käskyjä ja muuta diipadaapaa, jossa koiran omat aivot jää herkästi narikkaan. Mitäpä sitä itse tarvisi edes ajatella, jos joku koko ajan kertoo, miten pitää tehdä ja minne mennä?! Onneksi omat aivot löytyi helposti. Sitten, kun vielä löydettäisiin se kultainen keskitie, että vaikka saa toimia itsenäisesti, niin silti pitää malttaa ottaa käskyjä vastaan kun sellaisia tulee. Herkästi Torrin pään valtaa käsitys siitä, että hän tietää kuitenkin aina pikkuisen paremmin ;). Tästä huolimatta Torri tienasi meidän koiralaumalle ruokaa paimennuskisoista yhteensä 60 kiloa... Siinäkö on syy, miksi Torri itse painaa nyt melkein 20 kiloa?! :D




Kari ja Helmi vasta aloittelivat kisauraansa tänä vuonna ja ensimmäiset kisat menivätkin ihan kisakokemusta hakiessa. Seuraavissa oltiinkin jo sitten vähän virheistä viisastuneita, ja Kari hävisi siskollensa saaden 80 pistettä, sijoittui toiseksi ja sai PAIM1-tuloksen :) Ilmoitettiin se kakkosiin heti, mutta muutamissa seuraavissa kisoissa ei vielä tuloksia saatu, vaikka satunnaisia pisteitä ropisi kyllä. Tyrnävän kisoissa elokuussa kaikki loksahti kuitenkin kohdalleen ja PAIM2 tuli 82 pisteellä. Kolmosiin ei sitä vielä uskallettu ilmoittaa ja nyt loppuvuosi SKL puolella onkin mennyt kisakokemusta hakiessa (kuten aina ennekin) ja pillikäskyjä opetellessa. SPKY puolella Kari kisasi koko kesän 1-luokassa saaden paljon kokemuksia ja myös satunnaisesti pisteitäkin. Pyhäjärvellä Kari hävisi äidillensä tullen toiseksi ja Kotikoskien pop-up-kisoissa se tuli neljänneksi 51 pisteellä. Karin loppuvuotta on halinnut ”hakukaarionglema”. Se nimittäin päätti, että jos matka on pitkä, on parasta aina varmistaa äidiltä pari kertaa, että olihan se ihan ok mennä hakemaan lampaat. Ilmeisesti se oli opetettu kuuntelemaan liikaa ohjeita. Tätä ongelmaa sitten työstettiinkin oikein olan takaa ja yritettiin yhdessä tuumin keksiä, mitä Karin päässä liikkuu ja miten sinne saisi uutta informaatiota ohjelmoitua :D Lopulta onglema näytti vihdoin ratkenneen ja intoa puhkuen lähdettiin kisoihin, joissa ongelma oli taas läsnä. Epätoivohan siinä meinasi jo asian kanssa tulla, kun kotona asia oli jo kunnossa mutta kisoissa aina sama juttu. Lopussa kiitos kuitenkin seisoo, sillä juurikin noissa viimeisimmissä pop-up-kisoissa Kari näytti taas sen hienon hakukaaren, jonka se vuoden alussakin oli osannut, saaden siitä pisteitä 18/20! :) Siispä eikun kohti uusia ongelmia ja uusia pettymyksiä, nimittäin vielä vuoden viimeisissä kisoissa Somerolla Kari päätti taas jättää kaaren kesken, vaikka se ei sitä ollut jälleen yhdessäkään treenissä tehnyt hyvään toviin. Tähän väliin voisi sopia vaikka sanonta "Luoja, anna minulle kärsivällisyyttä - ja äkkiä sittenkin!" Osittain juurikin tuon hakukaariongelman eli liiallisen ohjeiden odottelun takia Karin kanssa on pyritty tekemään paljon treenejä, joissa se ei saa kokoajan käskyjä ja se joutuu tekemään omia ratkaisujaan. Treenit ovatkin saaneet tuloksia aikaan, sillä ainakin maahanmenokäskyjen kuuntelussa se käyttää taitavasti nykyään omia ratkaisujaan. :D Ensi vuonna odottavat toivottavasti monet hyvät treenit ja niiden kautta SKL:n puolella kolmosluokka ja SPKY puolella kakkosluokka.




Mosse oli tämän kesän sellainen pikkupoika, joka alkukesästä toimi kisakatsomoissa vain kannustusjoukoissa. Sen kummoisempia tavoitteita ei Mosselle vielä asetettukaan, koska ensikosketus lampaisiin otettiin vasta tämän kesän alussa. Kuitenkin pikku-Mosse osoittautui oppivaiseksi veijariksi ja loppukesästä tulikin jo mieliteko lähteä kokeilemaan kisameininkejä. Ensimmäiseksi se ilmoitettiin SKL:n kisoihin ja pitkästä aikaa ihan ehta kisajännitys pääsi valtaamaan mielen, sillä on siitä pieni tovi, kun olen viimeksi seissyt kisatolpalla (oman) koiran ensimmäisissä kisoissa. Se on aina niin erilaista uuden koiran kanssa uudessa tilanteessa, kun ei yhtään osaa ennakoida, mitä tuleman pitää. Ennen lähetystä kävi vielä niin, että yksi lammas siitä ryhmästä vaihdettiin eli se juoksi Mossen nenän edestä poistovarikolle ja hetken aikaa meidän kaikkien päät pyörivät kuin yksinäiset puolukat ämpärin pohjalla. Alkuhäsellyksen jälkeen lähetin Mossen vielä enemmän jännityksestä soikeana ja sinnehän se lähti ilman mitään ongelmia. Rata saatiin läpi ja pisteet riitti meidän yllätykseksemme luokan voittoon sekä PPR1 ja PAIM1 -tunnuksiin. Jee! Seuraavat kisat olivat SPKY:n puolella ja luokkana luonnollisesti 1. Siinä kisassa pisteet riitti kolmanteen sijaan, joka kieltämättä pääsi myös yllättämään. Rataa ajaessa Mossesta huomasi vielä kokemuspulan, mutta mitäpä muuta voisi olettaakaan? Samojen kisojen yhteydessä yritettiin sitten perusrataa, joka harmiksemme jäi pelkäksi yritykseksi poispäinajon möhlimisen takia. Meinasi koetella v-käyrää. Siispä nokka kohti uusia pettymyksiä! Ilmoitin Mossen innoissani SKL:n ex-tempore kakkosen kisoihin ja olin ihan into piukkana päästä kokeilemaan uusia haasteita. Mosse kuitenkin aloitti jo matkalla kisapaikalle kokonaisvaltaisen kehontyhjennyksen, joka tulvi molemmista päistä nestemäisessä muodossa, joten pettymyksen säestämänä jätettiin luonnollisesti startti väliin. Mosse onneksi tuli kuntoon jo samana päivänä. :)
Marraskuun alussa saatiin sitten uusi perusradan yrittämismahdollisuus ja se meni läpi niin että lätkähti! Olen hyvin tyytyväinen Mossen kesään kokonaisuutena ja odotan innolla ensi kesää ja uusia haasteita. Se on toisaalta hyvin isänsä (Flintin) kaltainen, mutta toisaalta taas hyvin erilainen, kuten kaikki koirat.



Kone kävi tänä kesänä yksissä kisoissa erittäin vähäisellä treenimäärällä. Se on usein koiristamme se kaikista kiltein ja kuuntelevaisin, mutta tällä kertaa se päätti pistää asiat uuteen järjestykseen. Se puurokorvaili läpi radan, josta ei muuten hirmuisen paljoa pisteitä saatu kasaan räävittyä. Tällä tempauksella Kone voitti itselleen kesän "paskaduunari" -pestin. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että Kone on se valittu koira, joka otetaan treenitilanteisiin apukoiraksi, hoitamaan kiperiä tilanteita ja muita tähän samaan kastiin kuuluvia tehtäviä. Loppukaudesta Kone pääsi isojen tyttöjen treeniin isolle pellolle ja teki hommia kivasti yhteistyössä. Lisääntymispuuhat ja kauden viimeisten kisojen osallistujapaikkojen vähyys estivät Koneen kisailut, mutta ensi kesänä sen on taas aika hypähtää aktiivitreeniin. Vaikkakin tämän kesän perusteella se on ihan omiaan myös sille värvätyssä pestissä, jossa pitää käyttää todella paljon pelkästään omaa päätä (, joka taas puolestaan vaikuttaa siihen käskyjen vastaanottamiseen erityisesti tilanteissa, jossa koiraa käskytetään "vasten luontaista käytöstä"). Kone on myös siitä oivallisin tähän p-duunaripestiin, että se on monien ihmisten ohjattavissa yhtälailla ja sen voi oikeastaan kenen ohjattavaksi vain antaakin, koska ellei ihminen tiedä tarpeeksi, niin Kone tietää. ;)



Myös koirat, jotka eivät ole meidän omia, mutta joiden kanssa treenataan ja kilpaillaan silloin tällöin, ansaitsevat oman kappaleensa.
Tällaisia ovat mm.
Armi (Päättymätön Tiima), joka tuli kesällä hetkeksi aikaa koulutukseen ja pääsi kuin tilauksesta kokeilemaan pian sen jälkeen perusrataa. Armi on oivallinen malliesimerkki siitä, kuinka alku voi olla hyvin kivinen, mutta lopussa kiitos seisoo. Se läpäisi perusradan mainioilla pisteillä ja sai vielä kehuja osakseen. Kukaan, joka näki Armin paimennusta esim. vuosi sitten, ei olisi uskonut näin käyvän. Se tuli ilmoitettua myöskin Tyrnävän SKL:n kisoihin, mutta kiitos naistenvaivojen, Armi ei ollut oikein oma itsensä. Sunnuntaina se kuitenkin sai radan läpi ja kaikki meni muuten oikein mukavasti, mutta... se leikkasi haun. Siinä kohtaa sanoimme hyvästit PAIM1:selle, mutta kiitos muuten mukavasti menneen radan, Armi tienasi itselleen kuitenkin PPR1:sen ja kakkossijan. Jätimme haaveet seuraavista kisoista jo ensi vuoteen, kunnes onneksemme marraskuussa järjestettiin SPKY:n pop-upit ja SKL:n koe ykkös-  ja kakkosluokille. Siispä nokka kohti SPKY:n kisoja, suhteellisen pienellä treenimäärällä (olikohan Armi paria viikkoa ennen treenannut viimeksi paimennusta ennen kisoja). Jumantsuikka, että oli ladylla hirttänyt kaasu kiinni! Tähän, kun ynnätään vielä ohjaajan flunssan syövyttämä ääni ja muutenkin buenos tardes olotila, niin ei siitä paljoa jäänyt puuttumaan, jotta grande katastofi olisi ollut purkissa. Kaikesta huolimatta me päästiin rata läpi (Armi teki elämänsä parhaan hakukaaren) ja pari pistettäkin jäi kotiinviemisiksi. Armihan ei tehnyt yhtään mitään muuta tyhmää kuin että se luuli tietävänsä liikaa. Yleinen vaiva tässä suvussa ;).
Viikon päästä näistä pikajuoksukisoista oli vuorossa sitten vuoden viimeiset SKL:n kisat. Edellisen vkonloput kisat poltti ilmeisesti pahimmat karstat, sillä tällä kertaa Armi jopa kuunteli, mitä minullakin oli sanottavana. Extratyytyväinen olin sen käskyjen vastaanottoon hakukaaren takana. Loppurata mentiin kirjaimellisesti pikakelauksena, mutta Arska teki niitä asioita, mitä pitikin ja pisteitä herui 81, joka riitti toiseen sijaan sekä siihen odotettuun PAIM1-tunnukseen! :)




Inkeri (Päättymätön Tuuri) kävi hakemassa myös kesän kisoista paljon uusia kokemuksia sekä myös tuloksia. Kauden ensimmäisissä SPKY:n kisoissa Inkeri sijoittui varsin omannäköisellään radalla neljänneksi ja olikin meidän koirista kaiketi ainoa, joka malttoi puhaltaa koko radan samaan hiileen ohjaajan kanssa. Kesän SKL:n kisoista se nappasi itselleen PAIM1 ja PPR1-tunnukset ja päästiinkin sitten seuraavana päivänä yrittämään kakkosen rataa ihan kylmiltään. Raukka ei ollut koskaan edes treenannut vielä kakkosen hakumatkaa ja jakoakin oltiin harjoiteltu pari kertaa aitaa vasten. No, jakoon asti emme päässeet sillä aloimme Inkerin kanssa keskustelemaan poispäinajossa niin paljon suuntakäskyjen oikeellisuudesta, että päästimme lampaat karkuun ja peli oli pelattu. Se jännitetty haku kuitenkin onnistui hyvin! Tulokset kakkosluokasta jäivät sitten odottelemaan ensi kesää ja tarkoitus olisikin, että Inkeri starttaisi vihdoin oman omistajansa kanssa kisoissa, sillä mitä enemmän sille tulee ikää, sen enemmän siitä tulee vain yhden ihmisen koira. Näin ollen se on kaikille osapuolille reiluinta, että Inkeri saa myös kilpailla ikioman ihmisensä kanssa. En itsekään uskoisi, että Torri olisi hirmuisen lojaali muille, jotka sitä yrittäisi ohjata ;).




Sitten takaisin omien nelijalkaisten pariin ja tällä kertaa vuorossa nuorisojaosto, jotka ovat siis itsekin vasta vuosimallia 2016, joten niiden kappaleet jäänee lyhyiksi.

Inari syttyi pikkutyttönä lampaille ja osoittautui viralliselle nimelleen uskolliseksi eli hyvin tyylikkääksi pikku jästipääksi. Sillä on erittäin vahva silmän käyttö, joka aiheuttaa sille välillä semmoisen ”fiilistelymoodin”. Pienen pieniä kaaren alkeita sekä stopin rippeitä aloin sille opettamaan. Odotan sen kanssa ensi kesää lähinnä jännityksellä, sillä olen tottunut enemmän kroppaa käyttäviin tyyppeihin :D. Mutta oppia ikä kaikki!




Putte muutti veljensä Ericin kanssa meille keväällä ja pojat pääsivät myös fiilistelemään lammasjuttuja heti alusta alkaen. Molemmat syttyivät hommaan hyvin ja alkuperäisen suunnitelman mukaan katsomme kesän ajan, kumpi on enemmän Helminnäköinen tapaus ja kumpi sitten jatkaa matkaansa muualle. Ja näin kävi (kuten ensivaikutelmakin antoi ymmärtää), että löysempi ja enemmällä huumorilla varustettu pojanrontti Putte on enemmän Helmin makuun. Ericille on tiedossa jo sopiva koti lammastilalta, jossa se pääsee toteuttamaan omaa virkatehtäväänsä (Eric ottaa kaiken aina niin tosissaan) noin kolmensadan lampaan kanssa. :) Myös Puten kanssa ensi kesää odotetaan innolla ja katsotaan, miten pojankoltiaista saadaan vietyä eteenpäin. :)





Ja, mihin viime päivityksessä jäätiin eli bortsujen vetoharrasteluun, niin asioihin on tullut edistystä. Ensinnäkin siis vetoharrastus ei jäänyt unholaan, vaikka lumet lähtivätkin, piti vain keksiä uusi menopeli. Missä on neljä pyörää, jarrut ja suhteellisen tukeva runko? –No rollaattorissa tietenkin :D Ihan jokainen saa nyt rakentaa omat mielikuvansa meistä rollaattoreiden ja koirien kera, en halua edes itse tietää, miltä se kombinaatio näyttää ohikulkijoiden mielestä. Pääasia, että se toimii ;). Koirat oppivat seisinkeihin kuin puolivahingossa. Aloimme katsomaan, että nyt alkaa meno olla sen verran huimapäistä, että nuo rontit taitavat vallan tykätä tästä ja keskittyvätkin juoksemaan jokainen ihan omalla paikallaan. Seuraavalla kerralla valjastuksen yhteydessä laitettiin vain muina miehinä seisingit kiinni ja kas, mitään ongelmaa ei ollutkaan, sillä koirat olivat niin lähtötöpinöissään ja odottivat vain katseet eteenpäin suunnattuina ”MENNÄÄN!” -käskyä.
Koirat vetävät erittäin hyvällä tahdilla ja lähdöt ovatkin hyvin vauhdikkaita. Juhannuksen tienoilla heitimme 15 kilometrin lenkin muutaman juomatauon taktiikalla ja alkuhuumavauhdin tasaannuttua, tahti oli varmaa ja vakaata. Yleisesti kuitenkin suosimme enemmän tuota 5 kilometrin pätkää, jota taittaessa ei kauaa nokka tuhisekaan. :) Nyt odotamme vuorostaan taas reki- ja kelkkakelejä.
Alla pieni pätkä rollaattoriajelusta, kun lenkkiä on menty noin kolme kilometriä. Takaparina Torri & Kari ja kärjessä Moss & Saimi. 



Viimeisenä, mutta ei suinkaan vähäisimpänä meidän rakkaat sheltit:

Rheda eli Riitta treenaa edelleen agilityä säännöllisen epäsäännöllisesti. Nyt pitkästä aikaa aloitan taas sen kanssa kisaamisen tulevana viikonloppuna. Odotettavissa on patoutunutta, Päättymätöntä energiaa, laajoja kaaria ja kosolti omia ratkaisuja myöhästyneiden ohjausten ansiosta. Tuskin maltan odottaa! :D 



Tempo viettää rattoisan aktiivisia eläkepäiviään bortsuja komentaen sekä ruokaa varastaen. Tempon kanssa koko kauden haaste on ollut optimaalinen paino, joka tulee varmasti olemaan haaste myös jatkossa. Neiti on nimittäin hyvin näppärä ruokkimaan itse itsensä sekä varastamaan salamannopeasti ruokaa isommilta. Ja koska nämä tempaukset ovat aina pois sen omasta annoksesta, lilluu sillä parhaimmillaan kymmenen nappulaa kupin pohjalla toisiaan etsiskellen. Ja siinä missä muut saavat hirven selkärangan syödäkseen, annetaan Tempolle yksi lampaan kylkiluu. Ja silti sen vyötärö on suurimman osan vuodesta aina kateissa, vaikka se myös liikkuu muiden mukana yhtälailla. Tempolle kaavaillaan eläkeläisharrastukseksi tokoa, mutta se saattaa jäädä ihan keittiötokopohjalle. ;) Kesälajina Tempo leikkii pätevää paimenta ja välillä sillä onnistuuksin siirtämään lampaat laitumelta toiselle. Usein kylläkin työinto loppuu siihen, jos lampailla onkin omat kaavansa etenmisen suhteen tai, jos neidille tarvitsee hienotunteisesti huomauttaa esimerkiksi siirtonopeudesta. :D 



Shelttien kuvat ovatkin Lapin tuntureista, joilla käytiin myös tänä kesänä vaeltelemassa kaikkien koiriemme kanssa. Nähtiin ja koettiin paljon! Tällä tyylillä taittuu pidemmätkin taipaleet, eikä tarvitse rikkoa esim. kansallispuistojen sääntöjä koirien irtipidon suhteen:

On aika viimein saattaa päätökseen tämä maratonikirjoitus.
Haluamme kiittää kaikkia tasapuolisesti tästä kaudesta! Meillä on hienoja ystäviä!! 

KIITOS!

sunnuntai 13. maaliskuuta 2016

"Kuusen latvaan pääsee kahdella tavalla, joko kiipeämällä tai sitten istumalla kävyn päälle"

Bortsujen ura huskyina on jatkunut edelleen. Kun huomasimme, ettei kyseessä ollut kenellekään mikään minuutin mittainen innostumiskäyrän nousu, vaan oikeasti kiinnostava asia, oli aika päivittää vermeet. Omien vetoliina-jousto-kyhäelmien tilalle ostettiin uudet, kevyet vetoliinat seisinkeineen sekä tietenkin niihin sopiva jousto. 
Vetotreenit ovat jatkuneet siis hyvin ja koirien vetokunto kehittyy hiljalleen aina vain paremmaksi. Reellä pääsee jo useampia, tasaisen vauhdin pätkiä sekä lisäksi lyhempiä, kovan vauhdin pätkiä.
Jottei asia kokonaisuutena kuulostaisi kuitenkaan liian ruusuiselta, esittelen seuraavaksi bortsujen kanssa esiin tulleet ongelmat tässä harrastuksessa:

  • Seisingit
    Meidän bortsut eivät siedä ajatusta siitä, että ne laitetaan pannasta kiinni toiseen koiraan / vetoliinaan. Niiden ilmeet ja olemus kertoo kaiken, jonka voisi ihmiskielellä kiteyttää lauseeseen "et oo v**** tosissas?!". Jos ne olisivat seisingeissä, sillä saisi maksimoitua kaikille oikean vetopaikan sekä mahdollisesti vältyttyä liinan sotkeutumiselta pysähdyksissä. Tässä tapauksessa kuitenkin koirien vastustus kropalla ko. asiaa kohtaan on niin selvä, että seisinkien käyttö tekisi koiran kropalle enemmän hallaa kuin se, että ne väliaikaisesti vetäisikin hieman vinommassa. Ne korjaavat vetoasennon itsenäisesti. Ja mitä liinojen sotkeutumiseen tulee, ne saa myös aina avattua. En osaa sanoa, onko ongelman ytimenä bortsujemme tottumattomuus noin "rajattuun" toimintaan, koska ovat kuitenkin ikänsä vapaana saaneet kulkea. Vai ahdistaako ajatus toisen koiran läheisyydestä.. jaksan tätä kuitenkin epäillä, sillä ne ovat äärimmäisen läheisyydenkaipuisia toisiaan kohtaan "vapaalla" ja nukkuvatkin lähestulkoon poikkeuksetta aina jonkunlaisessa lusikassa. Torri on se poikkeus ;), mutta toki se nyt ei ole vetotreeneissä ollutkaan.
  • Lähdöt
    Vaikka bortsujen kanssa ei tarvitse sitoa rekeä puuhun tms. kiinni tai pelätä, että koko komppania lähtisi retkeilemään ennenaikaisesti, ellei joku ole seisomassa jarrun päällä, on niiden kanssa ongelmana lähinnä lähdön suunta. Meillä on tapana laittaa koirat makuulle odottamaan lähtöä ja sitä, että vetokumppanitkin saadaan valjastettua reen eteen. Lopputulemana on se, että 4-6 bortsua makaa valjaissa vetoliinaan kiinnitettynä ja viimeistään siinä kohtaa, kun ohjaksiin nouseva kaksijalkainen kävelee koirien taakse reen jalaksille, alkaa uskollisten vetojuhtien päät ja makuuasennot kääntyä suuntaan, johon ihminen juuri käveli. Siinä kohtaa, kun ilmoille kajauttaa sanan "mennään", lähtee yksi koira vetämään sivuun, toinen taakse, kolmas toiseen suuntaan sivuun ja yksi ehkä hyvällä tuurilla oikeaan vetosuuntaan, joskaan sillä ei ole enää siinä kohtaa merkitystä, kun lähtö pitää kuitenkin ottaa uudelleen. Parhaimmassa tapauksessa johtajakoirat ovat ne, jotka päättävät lähteä taaksepäin ja takana olevat koirat vaihtavat keskenään puolia. Tästä lopputulemana liinat ovat niin solmussa, että itse Hra Houdinillakin menisi tovi sitä setviessä. Useimmiten toinen tai viimeistään kolmas lähtö onnistuu, sillä punertava naamataulu ja ilmoille kajahtaneet sanavalinnat saattavat kertoa koirille edelläkuvatun tapahtuman aiheuttamasta tyytymättömyydestä.
  • Luontaisen tahdonvoiman puute
    Tämä ei ole ongelma, tämä on ominaisuus. Bortsut eivät ole huskyja, eikä niillä ole syntyperäisiä viettiominaisuuksia tähän lajiin. Niille voidaan opettaa erilaisia temppuja ja tämä on niistä yksi, mutta yhdestäkään bortsusta ei tule oikeaa huskya. Kai sen asian voisi kääntää yhtä stereotyyppisesti toisinkin päin - yksikään husky ei tule olemaan bortsunkaltainen paimen. Eli käytännössä, bortsujen vetämä matka on aina suhteutettu niiden kuntoon ja kestävyyteen. Tarkoitan, että rapakunnossa oleva husky jatkaa vetämistä tahdonvoimalla, kun kuntopuoli alkaa loppumaan. Bortsu ei jatka, ja luonnollisesti pidän sitä hyvänä asiana. Lisäksi bortsuista on äärimmäisen helppoa nähdä, koska kannattaa lopettaa. Bortsujen luontainen tahdonvoima näkyy vastaavasti sitten paimennuksen parissa, ja niin sen kuuluu ollakin.
Kaikenkaikkiaan kuitenkin tämä laji on myös näiden bortsujen kanssa niin mukaansatempaava, etenkin jos tykkää vauhdin huumasta, että lajin plussat selättävät miinukset mennen tullen. Ja hyötysuhdanteitakin löytyy, mm. koirien kunnon kohotus sekä uusien asioiden oppiminen ja yhdessä tekeminen. Mihinkään kisoihin tässä ei olla tähtäämässä, eikä tavoitteet ole missään 150 kilometrin rekiretkissä, vaan kyse on yhteisestä, hauskasta harrastuksesta. :) Ja vaikka viimeisestä "ongelmakohdasta" saa varmaan sellaisen käsityksen, ettei bortsuillamme olisi mitään menohaluja, niin se on väärä käsitys. Ne tekevät sitä varsin mielellään :)



Ja jottei blogi menisi vallan rekeilyn puolelle, mainitaan nyt sekin, että agility on edelleen talviharrastuslistalla numero uno. ;) Kisoihin olisi kiva päästä taas pitkästä aikaa! Ja sinnehän pääsee, kun vain saisi aikaan ilmoittautua. Jotakin pientä niska-perseote tyylistä ratkaisua vissiin allekirjoittaneelle pitäisi suorittaa, niin alkaisi se sagin kalenteri taas aukeilemaan ahkerammin!

tiistai 26. tammikuuta 2016

"Justice is to be found only in the imagination." -Alfred Bernhard Nobel


Paljon on aikaa kulunut ja tapahtunut. Yritetään taas kiriä tapahtumat ajan tasalle. :)

Paimennuskisat Kiikalassa

Teimme oikein kunnon kisareissun Kiikalan rotumestaruuksiin. Retkeilyhenkisyyttä kyseltiin, sillä päätimme nukkua meidän "monitoimibiilissä", josta siis on tarvittaessa myös asuntoautona ;) Yöt olivat suhteellisen kylmiä jo lokakuussa, mutta sehän on vain pukeutumiskysymys. Koirilla retkeilyhenkisyyttä löytyy kyllä aina ja ovat kaikkialla kuin kotonaan! :) Mukana kisaamassa olivat Kari, Torri, Kone, Inkeri ja Flint. Kisat olivat Helmin ja Karin ensimmäiset laatuaan, joten jännitystäpinät olivat sen mukaisia!
Lauantaina oli kuitenkin vain Flintin vuoro kisata. Ne kisat olivat puolestaan minun ja Flintin ensimmäiset kolmosluokassa,  kaikki kauhuskenaariot olivat pyörineet mielessäni jo pitkään. Lähetin Flintin kaarelle ja tunsin sykkeeni kaulavaltimossani :D en muista, koska itse olisin jännittänyt niin paljon. Yritin puhkua maahanmeno-/pysähdyskäskyä, mutta pilli vain pärisi. En myönnä, että olisin ehtinyt sen jo niin pahasti kuolaamaan. No, ei auttanut kuin puhallella lisää ja alkoihan sieltä oikeat soundit löytyä. Vähän meni noston ja ohjaajalle kuljetuksen pisteitä yleiseen säätämiseen jne., mutta saatiin kuitenkin lampaat oikeaan paikkaan. Kuljetukset ihan jees. Jako on tätä nykyä yksi mun lemppareista (etenkin Flintin kanssa), mutta harmittavasti olin niin keskittynyt itse jakamiseen, etten huomannut meidän ajautuneen ulos jakoympyrästä. Siispä jako piti suorittaa uudelleen ja sitten se menikin kuten kuuluikin - harmittavasti pisteitä ei jäänyt käteen juurikaan :D. Häkillä me vähän säädettiin, tai siis minä säädin ja koska muualla radalla meillä meni aika paljon ylimääräistä aikaa, niin meidän aika loppui häkille. Pisteitä yhteensä ei ihan kauheasti käteen jäänyt koko suorituksesta, MUTTA fiilis oli sitäkin parempi, koska kolmosen rata tuntui mahdolliselta suorittaa. Nyt tarvitaan vaan lisää kisakokemuksia v. 2016!

Sunnuntaina Karin, Inkerin, Koneen sekä Torrin vuoro. Konehan lähti mukaan ihan läpällä, parin treenin taktiikalla ja vähän sillä fiiliksellä, että otetaan Konstakin nyt vähän näkeen maailmaa. Se oli siis koiristamme ensimmäisenä suoritusvuorossa - rata meni läpi ihan kivasti. Yleisongelmana ykkösissä oli se, että lampaat halusivat erittäin vahvasti mennä varikolle, sillä olivat lauantain aikana oppineet sinne tahtomaan. Etenkin poispäinajon aloituksessa lampaat usein saivat koirista yliotteen ja pääsivät valumaan liian lähelle varikkoa ja mitä lähemmäs varikkoa lampaat valuivat, sitä vaikeammaksi koirien työ muuttui. Ykkösen koirilla ei kokemus sekä itsevarmuus vielä välttämättä riitä tuollaisten tilanteiden handlaukseen. Se olisi ollut hyvin vaikeaa myös osalle kolmosen koirista. Helmiltä ja Karilta sekä minulta ja Torrilta karkasi lampaat tolpalta varikolle. Kuten todella monelta muultakin kisaajalta. Kisat olivat myös Inkerin ensimmäiset ja me saatiin taaplattua rata lävitse, pisteet vaan eivät riittäneet tuloksiin. Olen silti tilanteet huomioonottaen Inkeriinkin hyvin tyytyväinen!
Palkintojenjaossa erittäin suurena yllätyksenä tuli Koneen voitto! Kone oli ainoa, joka sai PAIM1:sen, PPR1:siä taisi tulla viisi kappaletta jos oikein muistan. Näillä tuloksilla Kone sai kilpailuoikeuden kakkosiin ja ensi kesänä taidan ihan vaan kaikkia viihdyttääkseni kokeilla sen kanssa kakkosen rataa. :D

Perusratoja Elimäellä

Innostuimme seuraavaksi lähteä kokeilemaan perusratoja, kun sellaiset vihdoin bongattiin. Mukaan sinne lähti Kari, Inkeri, Raki ja Pilke. Pilkehän tuli paimennusleirille muutamaa päivää ennen perusratoja, koska halusin yrittää silläkin.
Inkeri ja Pilke pääsi läpi, Kari ja Raki harmittavasti eivät. Huonoa tuuria kumpaisellakin ja vielä harmittavampaa oli se, ettei uusintamahdollisuutta ollut. Eihän siitä muuta seurannut kuin uutta tahtotilaa treenille ja kiikarit silmille uusia tilaisuuksia kohti. 

 Inkeri tyytyväisenä PPR-tittelistä ;) kuva: Olli

Syksy

Syksy meni sienestellessä sekä paimentaessa niin kauan, kun lampaat olivat läsnä. Ne saatettiin viimeiselle matkalleen marraskuussa. Torri sai luvan olla kokoavana koirana ja sitä mukaa sitten sanottiin kesän treenikavereille heipat. Helmi innostui vetämään parit verijäljet koirille, kokeilemaan pääsi ensimmäistä kertaa Torri sekä Kari. Jälkien ajo meni näiltä noviiseilta paremmin kuin osattiin kuvitella! Tiedämme ainakin tulevaisuuden lajin koirille, mikäli paimennukselta, agilityltä ynnä muilta harrastuksilta meinaa jäädä liikaa luppoaikaa! ;) Syksy jatkui aina tammikuulle saakka, viimeiset sienet poimimme 24.12. :) Itsenäisyyspäivän viikonlopulle päätimme ottaa mökkiloman Juvalta ja suunnata siitä Rantasalmelle perusradalle. Kiitos Annelle jälleen vieraanvaraisuudesta ja yösijasta! Rantasalmella yritimme rataa Karilla ja Rexillä ja molemmat menivät läpi ensiyrittämällä! Ollaan hyvin tyytyväisiä, vaikka tietenkin parannettavaa jäi. Itse ohjasin myös Karin tällä kertaa ja huomasihan siitä, ettei me juurikaan työskennellä yhdessä. :D Mutta silti Kari sai hyvät pisteet sekä viimeisen silauksen saadakseen SPKY:n J-statuksen. Mukaan reissusta lähti myös Flintin ja Megin vuosikas poika, Moss(e). Hellyyttävä läskipää!

 PPR Rex ja PPR Kari - team Nuuskahuulet ;)

Talvi

Talvi saapui Suomeen vihdoin tammikuussa. Kolmenkymmenen asteen pakkasia riitti melkosen kauan, mutta kiitos sen - järvet jäätyivät ja sinnekin uskalsi vihdoin mennä. ;) Bortsuillamme on myös nyt uusi talvilaji, ne leikkivät huskyja.
Harjoittelu aloitettiin siitä, että ne ylipäätään oppivat vetämään. Ne kun osaavat sujuvasti kävellä aina vierellä, oli välissä hihna tai ei, joten vetäminen ei ole niille välttämättä se must-juttu. Treenit kuitenkin lähtivät käyntiin hyvin, onneksi ne ovat fiksuja ja nopeasti oppivia otuksia ;). Seuraavan kerran otettiin matkaan potkukelkka ja yritettiin vetoa parivaljakolla. Pieniä pätkiä, onnistumisia ja vauhdin huumaa! Ne todellakin oppivat. :)
Seuraava askel oli suhteellisen suuri: oikea reki ja neljä koiraa. En jaksanut uskoa näin nopeaan oppimiseen, mutta sain yllättyä positiivisesti. Reki liukui mainiosti ja kaikki neljä vetojuhtaa halusivat tehdä juuri sitä, mitä pitikin! Vetojuhtana toimivat Saimi, Mosse, Kari ja Kone. Mainio nelikko! Torri ja Flint fiilistelee rekiretkillämme mukana - Flintin ei tarvitse osallistua tuollaiseen ja Torri saa äitiysloman verukkeella toimia lähinnä "vieheenä". ;) Onneksemme koirat pitävät vetämisestä jo myös ilman viehettä. Nyt vain hommaamme kevyemmät vetoliinat ja jatkamme harjoituksia. ;) Pysyy mieli virkeänä, kun keksii aina jotain uutta puuhaa - niin koirille kuin meille kaksijalkaisillekin!

Ekan kerran potkurilla...
Ja sitten reellä ;) 
 

maanantai 28. syyskuuta 2015

Hyvästi pikkuinen

Flyland Vivacious Vitamine "Sydney"
2.8.2012 - 24.9.2014


"Syttyi taivaalle uusi tähti,
koiraenkelinä tästä maailmasta lähti.
Nyt saat juosta lailla tuulen
vihreillä niityillä ajattomuuden.
Tuskaa, kipua, surua ole ei,
uni lempeä sinut sateenkaarisillalle vei.
Hyvää matkaa pikkuinen,
täällä sinua ajattelemme."

Meillä oli edessämme raskas päätös, kun Sydneyn reisiluu todettiin uudelleen murtuneeksi. Ei niin pahasti kuin ensimmäisellä kerralla, mutta lopputulos leikkauksellisesti yms. olisi ollut aivan sama. Röntgenkuvasta näkyi myös, kuinka paljon operoitu jalka oli tervettä jalkaa lyhyempi. Sekin oli järkyttävä näky. Toipuminen leikkauksesta oli liian häilyvä ennuste ja jaksan epäillä, ettei siitä jalasta olisi tullut enää pikku-Sipulille toimivaa peliä ja puolivaloilla eläminen ei olisi sopinut Sydneyn pirtaan ollenkaan. Haikein ja raskain mielin päätimme saattaa meidän rakkaan pienokaisen viimeiselle matkalleen. Sydney nukahti meidän syliin. Ikävä on suuri!  

tiistai 22. syyskuuta 2015

"Great thoughts always come from the heart" -Luc de Clapiers de Vauvenargues

Viime päivityksessä mainitsin mm. siitä, että tahdon palautua Flintin kanssa takaisin maanpinnalle. Tarvii taas jatkossa miettiä tarkemmin, mitä toivoo ;) Maan pinta on nyt saavutettu ja taisi siitä tömähdyksestä ihan ehta kuoppakin syntyä. Lähdettiin siis Jyväskylään kokeilemaan kolmosluokkaa Flintin kera, mukaan pääsi myös Tom pitkästä aikaa. Kaikille kolmelle radalle ilmosin kummatkin ukkelit eli mennään nyt sitten ihan kunnolla, kun kerrankin lähdetään. 
Tompalle saldoksi kaksi hyllyä ja yksi rata parilla vitosella höystettynä. Otin kuitenkin itseäni niskasta edes sen verran kiinni, että keskityin ohjaamaan kaikki radat loppuun saakka, virheistä huolimatta. Ekalla radalla hylly tuli jo muistaakseni neljännellä esteellä, joten rataa oli ihan kunnolla vielä jäljelläkin ohjattavaksi keskittyneesti. ;) Jostain pitää kai saada positiivistakin asiaa, kun tulokset eivät sitä tehneet?!
Flintille haettiin sitten ihan vain kokemusta kolmen hyllyn verran. Kerran se lopetti kepit kesken - se moka meni ikäänkuin sen piikkiin. Muista otan kyllä vastuun leveille harteilleni. Viimeisellä radalla oltiin todella lähellä onnistumista, mutta pikkaisen turhan myöhään heräsin huomaamaan, että perhana se lukee väärää estettä ja se oli sitten siinä. Päätti tämä ukkeli antaa tälle minun maanpinnallepaluuprojektiin oman höysteensä olemalla aavistuksen sikaileva yleisesti radoilla. ;) Nyt haluaisin taas uusiin kisoihin ja haluan sen vanhan, pelastelevan Flintin takaisin :D

Seuraavana päivänä kisoissa mukana oli sitten Torri ja Kari. Karia ohjuroi luonnollisesti Helmi, itse menin Torrin kanssa.
Karilla kävi ensimmäisellä radalla pieni keppirytmihäiriö, sen villahousut meni kertakaikkiaan niin solmuun, ettei siitä kepukoiden suorittamisesta tullut enää mitään. Muuten se luki rataa vallan kivasti! :) Seuraavalla radalla sujui kepukat ihan nappiin, mutta harmittavasti se rymisti kakkosesteen ohi ja myöhemmin radalla vielä pari putkea kutsui sitä lähtemättömästi puoleensa :D Pienistä jutuista on tulokset enää kiinni, joten ei muuta ku tukha ja villahousut putkella nokat kohti uusia koitoksia! ;)
Torrin kanssa sössin ihan itse kaiken jälleen kerran. Ekalla radalla tippui heti ensimmäinen rima.. ja olin tekevinäni sen valssin sillain smoothisti, että niin ei kävisi. No - feilasin. Muuten se rata meni iiiisoja kaaria huolimatta oikeassa järjestyksessä, joten saattin tulos. Jipii. Seuraava rata oli jotain fiaskon, kaaoksen ja sekasorron risteytystä muistuttavaa.. Pääasia, että Torrilla oli hauskaa! Ja koska sillä oli hauskaa, tulin itsekin radalta kaiken jälkeen pois ihan hymy huulilla. :D Kisaseurallani oli myös osuutta asiaan! :)


Nyt ollaankin sitten oltu vähän agilitytauolla. Kisat ja treenit eivät ole sopineet muutamaan hetkeen aikatauluihin. Paimennus on vetänyt pidempää kortta nyt ja syytä onkin, sillä tämän vuoden ensimmäiset ja viimeiset kilpailut lähestyy vähintäänkin uhkaavasti! Sinne ollaan menossa suurehkolla koirasakilla, vähänniinkun korvataan kesän paimennuskisaamattomuutta sitten sillä, että tehdään rynnäkkö yksiin kisoihin. Käyhän se niinkin?

Sydneyn sairauskertomus

Ei ole tullut kauhean monessa tuubissa tuosta Sydneyn onnettomuudesta ja sen jälkeisestä elämästä kerrottua. Se oli ja on edelleen raskasta muisteltavaa. 
Kesällä 2014, viikko juhannuksen jälkeen se pinkaisi kilpajuoksuun lempitovereidensa kera, kuten monta monituista kertaa ennenkin. Tällä kertaa se kilpajuoksu vain päättyi lyhyeen - Eriksen etuterassin nurkkaan, johon se törmäsi kovaa, alkoi kiljumaan ja meni shokkiin. Oikealle takajalalleen se ei varannut painoa enää ollenkaan. Onneksi varastosta löytyi tuhteja kipulääkkeitä, jolla Syd saatiin edes vähän pois tästä maailmasta. Se ei valittanut kurjuuttaan yhtään - oli vain ja roikotti jalkaansa. Tuskan määrän näki sen laajentuneista pupilleista. Saatiin vihdoin päivystysaika Tampereelle, sillä kaikki onnettomuudethan sattuvat luonnollisesti viikonloppuna, tai muuten sellaisena aikana, ettei apu ole itsestäänselvyys.  
Tampereella jalka palpoitiin, jonka lopputulemana oli lääkärin mielestä sijoiltaan mennyt lonkka. Se kuitenkin vielä röntgenkuvattiin, josta se oikea totuus sitten tuli esiin. Katkennut reisiluu (lonkka siis oli ihan normaalisti maljassaan). Tässä kohtaa vaihtoehdot kävivät vähäisiksi: kallis operaatio tai lopetus. Sain paljon myöntäviä kommentteja lopetuksen puolesta, niin myös eläinlääkäriltä. Mutta kaikkihan me tiedämme, että se on se viimeinen vaihtoehto, jota ei voi enää perua. Meidän matkassa oli onnea, kun Janita sai hoidettua puhelinrumballa Sydneylle leikkausajan Vihtiin jo seuraavalle päivälle, joka oli sunnuntai. Näin ollen sain kärrätä takaisin Erikselle Sydneyn elävänä, se oli hienoa!
Sunnuntaina iltapäivästä lähdettiin ajamaan kohti leikkauspaikkaa, siitä otettiin uusi rtg-kuva, jossa luun toinen pää oli jo hieman laskeutunut paremman näköiseksi, mitä se edellisenä päivänä otetussa kuvassa oli. Se siis vain väliaikatietona, ennen leikkausta. Leikkaukseen meni parisen tuntia ja kaikki meni hyvin. Syd sai jopa kehuja lihasmassastaan. No, se lihasmassa sairausloman aikana on häviävä luonnonvara. Positiivinen juttu oli myös se, että kipsin sijaan jalassa oli vain tukiside. Itse luu oli tuettu parilla levyllä ja seitsemällä naulalla, joka helpottaa sinällään koko jalan liikkuvuutta ja ei haudo jalkaa myöskään.
Siitä alkoi pitkän pitkä kuntoutusurakka, Sydneylle häkkilepo ja vain tarkoin valikoidut liikkumiset.. Nuorelle ja aktiiviselle koiralle melkko rankkaa aikaa, mutta Syd selviytyi siitä ajasta yli odotusteni! Aikaa kului ja hiljalleen jalkaa sai alkaa käyttämään yhä enemmän. Ajatus normaalista elämästä ei kuitenkaan vielä tuntunut luontevalta... Mikä on se hetki, kun se saa taas elää normaalisti muiden koirien kanssa? Saati olla vapaana lenkeillä muiden kanssa? Sellaisia asioita piti miettiä. Kuitenkin kaikki suttaantui luonnostaan. Kun Syd alkoi itse käyttämään jalkaa ja kun luutumisen ns. varoaika oltiin hyvin jo ylitetty, niin annoin sen alkaa hiljalleen normalisoitua. 
Sydney kuntoutui hyvin, ulkopuoliset tuskin olisivat huomanneet siinä mitään eroa entiseen. Talvipakkasilla se välillä ontui lenkkien jälkeen - pakkanen ja rauta eivät olleet hyvä yhdistelmä, joten hän pääsi lenkeille vain leutojen säiden aikaan. Onneksi niitä suotiin talvelle paljon!
Syd prinsessautui tämän projektin aikana ihan kunnolla. Se sai paljon erikoiskohtelua- ja oikeuksia muihin nähden. Siitä tuli oikea erityislapsi. Ja sehän oli prinsessa jo ennen ko. tapahtumaakin eli siitä tuli varsinainen herranterttu!
Noin viikko sitten Syd ja hänen suuri asenteensa jäi isomman koiran jalkoihin, tilanteessa, joka toistuu päivittäin. Matkassa oli vain huono tuuri ja sattuma. Siitä asti Syd on ontunut. Ensiavuksi yritettiin kipulääkettä ja lepoa. Sillä on tämän viikon torstaina lääkäriaika, jonka jälkeen olemme taas viisaampia. Sydney on koko ajan niin hirmu reipas ja meneväinen, oma itsensä, joka vain konkkaa kolmella jalalla.. Torstai on toivoa täynnä ja saa pitää peukkuja, että vaiva olisi jokin järkevästi korjattava. Mikäli ei - tai ennusteet Sydneyn tulevan elämän laadusta ei näytä valoisalta - on aika tehdä se päätös, joka oli tarjolla silloin reilu vuosi sitten. Toivottavasti Sydneyn elämän ei ole aika vielä päättyä. Se on niin nuori ja täynnä tarmoa kaikissa elämän osa-alueissa. Opettavainen koira kaikkinensa ja myös tämä reilu vuosi onnettomuuden jälkeen on ollut opettavaista aikaa. Ei varmaan tarvitse mainita, että nautin sen kanssa agilitaamisesta äärimmäisen paljon silloin aikana ennen tapaturmaa. Sen jälkeen minulle oli selvää, ettei agilityä Sydneyllä mennä enää koskaan. 
Nyt voimme vain toivoa, että saamme pitää tarmokkaan pikku sisupussi-Sydneyn vielä luonamme, niin, että se voi nauttia elämästään tavalla, millä hän tahtoo eli TÄYSILLÄ!

keskiviikko 12. elokuuta 2015

"Taking steps is easy, standing still is hard"

Agilityä, paimennusta, luonnetesti, pentusuunnitelmia, varasuunnitelmia, pentutreffejä, lenkkeilyä, marjastusta, minilomailua, muuta tekemistä ja ihan vaan olemista. Niistä on kunnon kesä tehty. :)

Me saatiin vihdoin eräänä iltana avattua agiliiton sivut ja ilmottauduttua kisoihin! Lähdettiin tamskin iltakisoihin sellaisella kokoonpanolla, että ykkösiin pääsivät ekakertalaiset (Kone ja Ingrid) yhdelle radalle ja kakkosiin Torri ja Rheda molemmille radoille ja Flint vain agiradalle (hyppyradalta oli luva jo). Ingrid meni Helmin kanssa, koska he ovat yhdessä myös treenanneet tämän kesän ja minä Koneella. Maalaiskoira-Inkuralla meni startti lähinnä kaikkea uutta ihmetellessä, mutta muutamia hyviä pätkiä oli radalla myös! Koneella rata meni vauhdikkaasti ja ihan sitten jokainen este, mitä tuomari oli radalle suunnitellut, ei mahtunut meidän kuvioihin. Hupiajeluksihan se sitten meni. :)
Kakkosissa aloitin Flintillä ja ties kuinka pitkän (kenestäkään riippumattoman) kisatauon jälkeen sain nautiskella menosta sellaisen koiran kanssa, joka korjaa kaikki omat vihreeni ja lukee samalla varmaan ajatuksetkin. Nolla napsahti ja yhdestä (huonon ohjauksen aiheuttamasta) pyörähdyksestä huolimatta voitto tuli kotiin! Torrin kanssa en sitten ihan ollut samalla aaltopituudella. Ensimmäisen virheen jälkeen alan vain roiskimaan, enkä näytä kunnolla esteitä vaan heitän koko jutun ihan hälläväliä-tyyliseksi. Eihän se nyt niin paha ole, kun koiralle suuttuminen (sitä näkee vielä tänäkin päivänä, että omasta ohjausvammasta syytetään koiraa), mutta silti koirat ansaitsevat kunnon ohjauksen loppuun saakka. Tässä siis haaste itselleni. Riitalle tuli pieni keppirytmihäiriö lopussa ja minä taas sössin kepeille lähetyksen ihan tyystin, sen kanssa päästiin kuitenkin ihan hyvillä fiilareilla maaliin. :)
Toisella radalla vedettiin Torrin kanssa samaa köyttä. Eri suuntiin. En päässyt varmaan Flintin kanssa fiilistelystä yli koko päivänä, koska oletin Torrin osaavan samat asiat kuin itseään puolet vanhemman isukkinsa. Torri ansaitsee jotain parempaa kuin minun toilailuni, joten se on nyt Helmin ohjauksessa. :) Riitan kanssa meni radalla kaikki oikeastaan niinkuin suunnittelinkin ja saatiin nolla, jolla tultiin toisiksi.

Kesäkuussa käytiin Torrin kanssa luonnetestissä, jonne tuli Helmi taustatueksi sekä Janita Minin kanssa. Minun, kuten kaikkien muidenkin meidän kanssa aikaa viettävien silmissähän Torri on oikea bitch, joka ei kavahda mitään. Testitulos oli tällä ennakkoasenteella "hieman" yllättävä. Torri onkin toimintakyvytön ja pehmeä, joka kuulema luottaa minuun kuin muuriin. Kyllähän me ollaan tiiviisti Torrin koko elämä vietetty yhdessä ja harrasteltu vähän sitä sun tätä ja Torri on joka ikisenä päivänä näyttänyt ominaisuuksia, jota saattaa odottaa koiralta, jolla on pokkaa. En ole ajatellut, että tänä aikana Torri onkin kasvattanut minusta itselleen self-guardia. Vaikka siis sen minä tiesin, ettei se minua nakkikikkarijonossa oikeasti puolustaisi, että kyllä minä ihan itse saisin turpakäräjäni siellä selvitellä. Mutta ettei se muka kykenisi mihinkään ilman minua. Jännää! En minä kuitenkaan koskaan sen kanssa ole siellä lammaslaitumella kyyryssä kyylännyt uhittelevien lampaiden edessä, vaan ihan arvon lady on saanut itse tilanteista selvitä ja niin se on tottavie aina selvinnytkin. Jo nuorena. "Testikrapulan" jälkeen olen edelleen sitä mieltä, että Torri on bitch, joka ei kavahda mitään meidän elämässä, mutta sitä en voi väittää, etteikö sen bitchmäisyys ja kavahtamattomuus riippuisi minun läsnäolostani. ;)
Pisteet ja osa-alueet:
Toimintakyky -2
Terävyys +1b
Puolustushalu +1
Taisteluhalu +2a
Hermorakenne +1b
Temperamentti +3
Kovuus -2
Luoksepäästävyys +2a
++Laukauskokematon 
Yht. +86

Janitalle ja Minille pisteitä kertyi seuraavasti:
Toimintakyky -1
Terävyys +1b
Puolustushalu -1
Taisteluhalu +2b
Hermorakenne +1b
Temperamentti +3
Kovuus+1
Luoksepäästävyys +3
++Laukauskokematon 
Yht.+138

Kesän ekojen agikisojen jälkeen innostuttiin ja ilmoittauduttiin seuraaviinkin. Ne oli vuorossa takuilla viime viikonloppuna. Tällä kertaa ykkösiin pääsi ekakertalaiseksi Kari luonnollisesti Helmin kanssa ja depytointi sujuikin varsin kivasti! Ekalla radalla pientä informaatiovajautta radan jatkuvuudesta, mutta seuraavalla radalla he teki jo varsin meneväistä ja sujuvaa rataa. Tuloksilla ei vielä tällä erää juhlittu, mutta tästä jos mistä on erittäin hyvä jatkaa! :) 
Itse olin Flintillä ja Rhedalla kakkosissa. Riitan kanssa meillä yhteys katkeili ja se tarkoittaa hyvin usein sitä, että Riitta alkaa sikailla, jos ei saa kunnon ohjeita. Se tuli renkaan välistä kahdesti ja ei se rata nyt muutenkaan mennyt niin sujuvasti, kun rataantutustumisessa vaaleanpunaiset linssit silmillä ajattelin. 
Flint jatkoi samalla "korjaa typerän ohjaajan mokat ja lue ajatukset" -asenteella ja tarjoili meille jälleen nollan ja kruunasi sen voitolla. Se tosiaan oli yksin Flintin ansiota. Minä yritin vain parhaani mukaan olla olematta radalla tiellä ja koska sekään ei minulta aina onnistu, niin toiseksi viimeisellä esteellä yritin vielä vähän sabotoida meidän rataa ja keksin sitten hätäohjauksen, joka meinasi tosiaan tuoda meille nollan sijaan hyllyn. Kiitos Flintin ja jonkun hyvän tuurin, päästiin tästä feilauksesta yli. Tämän nollan myötä Flintistä tuli kolmosluokkalainen. Sanoinkin sitten pian kisojen jälkeen Helmille, että haluan nopeasti uudelleen kisoihin, jotta saan pyllähdettyä takaisin maanpinnalle Flintin kanssa. :)
Riitalla ja minulla ei myöskään toinen rata onnistunut ihan nappiin. Putken päätä ei lady löytänyt millään ja toki siinä olisi ollut varaa sitä ohjaustakin siihen kyseiseen tuubiin parantaa... Kun siitä selvisimme, jatkoimme radan kuitenkin hyvillä mielin maaliin. 

Heinäkuun lopussa treffattiin Päättymätön bortsukasvattien kanssa ja elokuun alussa Päättymätön shelttikasvattien kera. Paljon kiitoksia kaikille mukana olleille, päivät oli oikein mukavat ja teitä oli ilo nähdä! Kaikista pentueista (paitsi A:sta eli ainoasta sakemannipentueesta) pääsi paikalle ihmisiä! Se oli mahtavaa!
Tässä muutama kuva, kiitos kaikille kuvaajille! 
 P-pentueesta paikalla oli P. Päivänsäde "Pii" (, joka kantaa masussaan seuraavia Päättymättömiä), P. Puhti "Raki" sekä P. Pilke "Pilke"
 T2-pentueesta paikalla oli P. Tuuri "Inkeri", pappa-Flint, P. Teho "Lari", äiti-Torri, P. Tiima "Armi", P. Toive "Freya" ja P. Taito "Monty"
 Ki-pentueesta paikalla oli äiti-Kone, P. Kiusa "Rex", P. Kitka "Töppö" ja isä-Flint
 J-pentueesta paikalla oli P. Jekku "Myy", P. Jäynä "Elias" ja P. Juoni "Jussi"
 Ja tässä puuceiden ryhmäkuva!
Kuvassa yllämainittujen lisäksi on Saimi & Gere sekä niiden kaksi pentua Gero ja Ebba ja lisäksi Taisto.

 O-pentueesta paikalla P. Onni "Hekku" ja äiti-Åna
 E-pentueesta paikalla P. Energia "Rheda" ja P. Elämänilo "Sidi"
 T-pentueesta paikalla mummo-Åna, äiti-Tempo, P. Tuuli "Mini" ja P. Taika "Loru"
 R-pentueesta paikalla P. Ruska "Frida", P. Riemu "Riemu", äiti-Rheda ja P. Roihu "Roihu"
 Shetlantilaisten ryhmäkuva ja mukana myös Lännen traktori-kaivuri as we all can see. ;)
Kuvassa mukana yllämainittujen lisäksi Latviantuonnit Ingrid, Sydney, Tom ja Martha sekä "pikku"miehet Micke ja Poju sekä tummuvahvistuksena Gitte ja minimaalista saksalaista eli Kiriä unohtamatta :)

Näin on saateltu tämä blogipäivitys päätökseensä. Seuraavaa odotellessa...?
Pentusuunnitelmista voi tässä kohtaa lukea lisää kotisivuiltamme, jotka muuten saatiin kesän alussa "ruotuun" ja siirrettyä myös bloggerin palvelimelle. Ne löytyy tätä nykyä osoitteesta http://paattymatonkennel.blogspot.fi - tervemenoa vierailemaan! Toivottavasti pentublogikin saisi herätä pikapuoliin tauoltansa. :) 

sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

Long time no see!

Yhtään kliseisemmin en edes minä kykenisi blogipäivitystä lähes vuoden tauon jälkeen aloittamaan. Tämä epätoivoinen kirjoitusräpellys ei ole minkäänsortin lupaus siitä, että blogi saisi jatkossa aktiivisemmin sisältöä itseensä, pahoittelen. ;) Kotisivutkin saavat päivityksiä toivon mukaan tämän vuoden aikana, nekin ovat laahanneet perässä jo jonkin aikaa. 
Tämä lähes vuoden mittainen tauko blogipäivitysten ihmeellisestä maailmasta ei suinkaan tarkoita paikallaan junnaavaa elämää, päinvastoin. Olen viime aikoina oppinut ilmaisemaan asioita pähkinänkuoressa ja niin aion tehdä nytkin.

Lähes vuodessa on ehtinyt tapahtua paljon. 
- Kaksi erittäin hyvää agilitykoiraani, Sydney ja Tempo jäivät eläkkeelle, molemmat sairaussellaiselle. Tempolla patellajänne luxoutui pariin otteeseen, mutta se saatiin hyvin takaisin paikalleen ilman operaatioita. Tempon terve loppuelämä on minulle huomattavasti tärkeämpää kuin mahdolliset saavuttamattomat sijoitukset agilityssä, siispä päätös lajin loppumisesta oli helppo, vaikka vähintään kerran kuukaudessa kaiholla muistelenkin sen kanssa radalla kaahaamista. Sydneyltä murtui viikko juhannuksen jälkeen reisiluu (meni siis kokonaan poikki), kun se juoksi kilpaa kavereidensa kanssa ja törmäsi terassiin. Siinä oli kriisi sitten valmis. Sydney päädyttiin paikkaamaan ja se toipui leikkauksesta hienosti. Niin hienosti, että se kykenee normaaliin elämään ja todennäköisesti se kykenisi myös agilitaamaan, mutta siihen minä en pysty. En ikimaailmassa voisi kuvitella ottavani sellaista riskiä. 
- Lähinnä em. syistä viime kesä meni kisailumielessä aivan kokonaan ohi. En kisannut agilityssä, enkä paimennuksessa, vaikka kumpaakin treenasin entiseen tapaan aktiivisesti. Sen verran olen oppinut, että kisamaksuja ei kannata maksaa, ellei ole fiilistä koko kisaamiseen. Sitä fiilistä ei tosiaan koko kesänä löytynyt, joten annoin itselleni aikaa. Ensi kesänä sitten uudet kujeet! 
- Koiramäärä taloudessa on lisääntynyt kolmella ja minusta on tullut rouva. Näillä kahdella asialla saattaa olla tekemistä toistensa kanssa ;) 

Tässäpä tämä pähkinänkuori sitten näiltä osin :) Agilityä treenailemme näin (kevät)talven kunniaksi ja kesällä sitten taas annetaan paimennuksen salojen viedä mukanaan, kuten aina. :) Aina voin yrittää olla jatkossa reippaampi päivittäjä, mutta uskallan vahvasti epäillä. En edelleenkään suosittele pidättämään hengitystä, vaikka toivon palaavani asiaan aiemmin kuin vuoden päästä maaliskuussa! ;)