" A woman is as old as she looks before breakfast" -Edgar Watson Howe

Jossain kohtaa viimeksi rustattua päivitystä mainitsin kisaamisesta. Aloitetaan vaikkapa siitä, kun se tuli ekana mieleeni. 
Siispä suuntasimme Mikkelin maille, jossa kaikille oli tarjottimella 3 starttia. Lauantaina kisasi niin Sydney, Martta, Torri kuin Flintkin. Sunnuntaina vain Tempo.
Sydney ei ollut niin raivotar kuin treeneissä, se oikeastaan helpotti ohjaamista ja ehtimistä huimasti. Kaikkein suurin ylläri tulikin siitä, että lady vetäisi ekalta radalta nollan! Sijalla 2.
Seuraavalla radalla tapahtui pieni rytmihäiriö kepeillä, josta siis femma, muuten taas aika kiva rata pikku homejuustolta! Huimasta tasosta johtuen voitimme tällä vitosella.
Viimeisellä radalla ohjasin parin esteen ohi, joten saldona kybä ja kolmas sija. Sydney on kyllä kelpo kisakaveri - vielä suhteellisen epävarma etenkään omien ratkaisujen tekemisessä, mutta sehän tarkoittaa suomeksi sitä, että kaltaiseni hidas ohjaaja ehtii myös reagoida ;)
Reagoinnista puheenollen, Martta poltteli talven karstansa kaasu pohjassa ja korvat tukossa. Tätä hiukan osasin uumoillakin, sillä ladylla kiehuu herkästi yli pitkän tauon jälkeen. Tästä todisteena nyrkin mentävä palkeenkieli hupparissa... Olin maalihypyn jälkeen ladylle myös maalitauluna ;) En voi sille mitään, oli tulos mikä tahansa, niin Martan kanssa meno on aina niin hauskaa, että radalla pitää parhaimmillaan ja pahimmillaan taistella sen kanssa, ettei vaan repeä nauramaan. Pikku blondi! :)
Bortsuenergiaa Torrin tapaan, ekalla radalla unohtui miten kepit aloitetaan, seuraavalla itse unohdin ennakoida ohjausta ja neiti painoi väärälle esteelle ja vikalla radalla hän ryssi renkaan, josta kielto, mutta rengashan oli palasina, joten uusimista ei voitu suorittaa eli hyl. Kamalan huonosti meni oikeasti, mutta ymmärrän sen mammaloman ja muutenkin piiiitkän tauon jäljiltä. ;) Kyllä se siitä, ehkä, joskus... (Huomatkaa tämä optimismin määrä!)
Ja viimeisimpänä, ei suinkaan vähäisimpänä Flint. Ekalta radalta rimavirheitä pitkästä aikaa.. Tokan radan agendana yksi säästetty askel ja loppupäivän v-tutus (siis ohjasin sen tokaan keppiväliin tämän säästetyn askeleen johdosta...) ja vikalta radalta jonkinlaista keulintaa, vaan en yhtään muista, mitä tapahtui. Ei mitään tuloksekasta kuitenkaan. :)

Jostain syystä pitkä kisapäivä aurinkoisessa säässä vei hiukan allekirjoittaneen mehuja, joten hetimiten kisapäivän päättymisen kunniaksi sammuin kuin saunalyhty autooni. Auto oli siis onneksi pysäköitynä ;) ja nukuin onnellisena aamuun saakka omien pienten lämpöpattereitteni kera. Ja uusilla silmillä kohti sunnuntain kisoja kera Tempon.
Ekalla radalla näkyi, että tauolla olin unohtanut oman ehtimiseni suhteutettuna Tempon tahtiin, joten pieniä plan B -ohjauksia tuli tehtyä ja niistä maksettiin valuneilla kaarilla. Aika kuitenkin riitti kuin riittikin ykkössijaan, vaikkei kilpakumppaneitakaan hitaudesta voinut syytellä. Tempossa on minulle jotain sellaista, mitä en ole koskaan kyennyt sanoin selittämään.
Seuraavalta radalta saatiinkin hyl aika loppumetreiltä, mutta olin tyytyväinen, kun lopun ohjauskuviot onnistuin kuitenkin suunnittelemaan Tempomaisesti eli en suinkaan rynnännyt runttaamaan jotain valsseja, vaan ihan rohkeasti annoin Tempon itse suorittaa ja niinhän se sitten onnistuikin. Hylystä huolimatta fiilis oli mahtava ja päivä tuntui varsin onnistuneelta, joten lähdettiin hyvillä mielin ajamaan kotia kohti.

Sitten tulikin aika katsastaa Tempon jumitilanne osteopaatin sormin. Talvenhan olemme keskittyneet kunnon ylläpitoon, laserointiin ja hierontaan silloin tällöin sekä kaikille jo tutuksi tulleella koko talven mittaisella agilitytauolla viitaten epäsopiviin alustoihin. Ja kyllähän se on mieltä lämmittävää kuultavaa, että talven mittainen kärvistely ei ole turhaa! Tempo oli erinomaisessa kondiksessa ja luustotasolla ei mitään moitittavaa, vain pieniä kudosjumeja, joilta ei varmaan elävän koiran kanssa pysty välttymään. Omaan näppituntumaan ei ole myöskään osunut mitään vakavampaa, joten suhteellisen hyvillä mielin myös tarkastukseen Tempon lähetin. Nyt on ainakin suunta varsin oikea näissä asioissa ja tällä toiminnalla toivon saavani nauttia Tempon kanssa agsaamisesta vielä kauan. 
Tom pääsi myös osteopaatin käsittelyyn, sillä se on osoittautunut toispuoleiseksi. Tästä syystä sekin on ollut agilitytauolla pidemmän aikaa, mutta viimein alkaa poikasen liikehdintä näyttää jälleen tasaisemmalta, joten hiljalleen aloitamme myös sen kanssa treenaamisen ja jossain kohtaa taas kisaamisenkin. :)

Ex-tempore ilmoitin Tempon myös Äetsän kisoihin. Siellä ensimmäinen rata mentiin ihan unessa, huonoilla ohajusolettamuksilla ja mitä näitä nyt on. Lopetin sitten radan, kun oltiin päästy suorittamaan a-esten ja näin ollen tekemään pienen varmistuksen kontaktin ottamisesta, ei sillä, että niissä olisi ilmennyt (vielä) mitään ongelmaa, mutta on se hyvä joskus kisoissakin yllättää koira tarkkuudellaan :D Hah.
Seuraava rata mentiin suhteellisen löysästi, lopussa iiiisoilla kaarilla ja huonolla ohjauksella, mutta nollana päästiin läpi, joka vei meidät myös voittoon. :)

Sitten kolmas kerta toden sanoo, innostuin ilmoittautumaan myös Orimattilan startteihin Tempon kanssa. Radat oli mielettömän mukavan oloiset ja pitkästä aikaa kolmosille koiraystävällisillä linjoilla ja muutenkin erittäin mentävillä kokonaisuuksilla varustetut. Mikäpä sen hauskempaa kuin ryssiä tuollaiset radat itse omalla tyhmyydellään?! :) Ekalta radalta tienattiin kymppi - ihan vaan, kun en sitten viitsinyt koiralle kertoa, mihin mennään. Seuraavalta hyl, koska perseeni kertoi koiralle, mihin mennään, vaikken ihan niin ajatellutkaan! :) Nää on näitä, pääasia, että oli hauskaa. Siis niin radalla kuin katsomossakin, kiitos kanssaeläjät! Mahtava reissu! :D

Kaiken agilitytouhun välillä ehdittiin käydä myös näyttelyssä. Tällä erää Harjavaltaan lähti esiintymään vain Ingrid ja se tienasikin itselleen EH:n, joten ihan tyytyväinen saapi olla. :) Tempon tyttö, Mini sai niin ikään EH:n, Tempon ainoa poika, Tarmo, sai juurikin sen tarvittavan H:n ja Rhedan sisko Sidi jo tutuksi käyneen ERI:n. Varsin kiva päivä sekin! Minulla oli pennut maakuntamatkailulla ja näyttelystä mentiinkin katsomaan Janitalle Tiimaa eli Armia ja kyllä olikin talo täynnä pentuenergiaa, kun kaikki viisi siellä touhusi menemään!
Seuraavana päivänä vielä turistointi Tampere KV:ssä, jossa sain kuitenkin esittää Tempon tyttären, Lorun, joka tienasi itselleen myös EH:n. Päivän lopuksi taluteltiin myös Peltsun kasvattajaluokkaa BIS-kehässä, josta harmittavasti ei sijoitusta irronnut. 
Olisikohan tässä ollut nyt kaunistelua kylliksi taas joksikin aikaa?! ;)

Kuva: Janita

Tällä kertaa blogiteksti päättyy uutiseen, jonka myötä toivotan julkisesti tervetulleeksi laumaan uuden miehisen shelttivahvistuksen, joka kantaa ylpeästi nimeä Pomo. Näin ollen tähänkin perheeseen saatiin ihka oikea Pomo ;) Hän on puolivuotias, peräisin Peltsuilta (kiitos kovasti jälleen) ja on suorittanut kotiutumisen uuteen elämäänsä varsin nopeasti ja mallikkaasti! 
Ja kyllä, tylsää ei tule jälleenkään olemaan tulevina vuosina, mitä sitten ikinä keksitäänkään. Reipas, sosiaalinen ja hauska kuvaa tätä miehenalkua varmaankin parhaiten. Ei mikään kiiltokuvapoika, mutta sehän sopii silloin tähän laumaan paremmin kuin hyvin myös niiltä osin ;)
Otan uusia kuvia jälleen hyvien säiden vallitessa, joten siihen asti pidän jännityksessä kaikkia :P

Ja tässä vielä syy, jonka takia voi taas treeniblogi viettää "vaihtelun vuoksi" hiljaisempia aikoja ja pentublogi saa todnäk enemmän täytettä. <3

"Enjoy the little things in life, for one day you'll look back and realize they were big things" -Kurt Vonnegut

Kiasus miten kortilla on aika... siis se aika, joka pitäisi käyttää tämän blogin pitämiseen hengissä, tai edes jotain sen suuntaista.

Ihana pikkumies, kultamussukkani ja söpöliinini, Sergei, löysi itselleen kodin jo tovi sitten. Pikkumies pääsi todella hyvään kotiin, vaikka luopumisen tuska oli kyllä melkoinen! Jäbä otti nimittäin oman paikkansa laumasta heti ja oli niin sopeutuvainen ja reipas koiran alku, ettei toista löydy. Mutta kyllä Sergei (eli Seri) löysi arvoisensa kodin ja sitä toden totta kannatti myös odottaa. :)

Ja sitten toinen kultamussukkani (toisessa sukupolvessa) eli oman lellikkikultamussukkani jälkeläinen, Mini, lähti kuukauden agilityleirin jälkeen takaisin omaan kotiinsa Janitan luo ja oli kyllä haikeuden hetki sekin. Siinä on niin paljon samaa kuin Tempossa ja pisteenä i:n päälle myös me löydettiin tosi hyvä yhteinen sävel treeneihin heti ekasta kerrasta lähtien ja Mini oppi asioita mielettömällä tahdilla! Ja se oli kotioloissakin kuin olisi aina luonani asunut, siis kuin oma koira (paitsi, että omat koirani eivät syö kaukosäätimiä ;D ). Mahtava mimmi! Mutta parasta oli kuulla, että treenit Janitan kanssa sujuu myös hyvin, vaikka en sitä missään kohtaa epäillytkään! :)

Hurjaa tahtia etenevän kevään kunniaksi korkkasin ulkotreenikauden. Käytännössä se siis tarkoittaa minulle sitä, että saan kaivaa Tempon naftaliinista ja rallittaa menemään kaikki talvikauden aikana kertyneet menohalut. Aivan ihanaa! Kaksi treenikertaa takana ja toivottavasti todella monta edessä. Joka talvi valitan siitä, kun en pääse T:n kanssa treenaan ja kisaan, mutta joka kevät totean sen olevan odottamisen väärti. Miksi suotta rikkoa koiransa vain sen takia, että on tullut ajatelleeksi lähinnä itseään? Sääli, että joidenkin se tarvii oppia kantapään kautta. On itselläkin todella hyvä fiilis treenata takuuvarmalla hiekkapohjalla, jossa kultamussukka ei luistele kuin veivata se väkisin erinäisille hallipohjille ja sitten inistä, kun joka toinen viikko on aika osteopaatille rangan suoristukseen. Ulkokauden avajaisten kunniaksi ilmoitinkin muutaman rekun myös kisoihin. Katsotaan, kuka meistä keulii eniten ;)

Sydneynkin kanssa kävin toteamassa yhden hallin soveltumattomuuden sen rallituksille kisoissa. Samainen halli, jossa ei tarvitse Temponkaan kanssa kisailla.. Syd ei ole treenihallissamme liukastellut, joten ajattelin sen olevan kropan hallinnaltaan erityylinen kuin Tempo. Vaan ajattelu ei ole koskaan sopinut minulle ja näin ollen olin väärässä. Syd meni kisoissa hurjannäköisen kuperkeikan, joten jätin leikin sikseen. Onneksi asia näytti pahemmalta, mitä todellisuudessa oli, sillä Sipulille ei tullut kroppaan muistoja kuperkeikasta. Hyvä niin. Keskitytään senkin kanssa kivituhkapohjiin ja tutun treenihallin pohjaan. Jostain syystä kuitenkin ikiblondi Martta kykenee pitämään jäsenensä koossa ja kroppansa yhtenä kappaleena tuossa samaisessa hallissa, vaikka hitaammasta suoritustahdista sitä ei voi syyttää. Eikä sitä ole treenattu eri tavalla kuin muita koiriani. Taas se on näitä sarjassamme "on se jännä" -asioita.

Torri on toipunut mammalomastaan erinomaisesti! Sen olemuksesta ei voisi edes tietää, että se on ollut hetki sitten kahdeksan lapsen yh-äiti. No hiukan tissinahka roikkuu, mutta sekin kiinteytyy päivä päivältä meidän aamuaerobisilla ;) sen "kuntouttamisen" aloitin jo siinä kohtaa, kun pennut sen sallivat ja kyllä se on kannattanut. Se kantaa itsensä edelleen hyvässä ryhdissä, lihasmassaa alkaa jälleen kertyä ja kunto on oikeastaan läpi koko proggiksen pysynyt hyvänä ja nyt on suunta jälleen kohti erittäin hyvää. Karistettavia äitiysgrammoja on noin kolmisensataa, eli ei enää juurikaan. Mikään fattis se ei toki missään kohtaa ole ollut, mutta sellainen sopivasti paksu mammalomalainen ;) sekin on päässyt herättelemään agilitytaipumuksiaan hiljalleen jälleen. Lomailun lomassa se oppi myös tunnarin ja voittajan kaukokäskyjen alkeet. Vielä on matkaa koko voivotteluluokkaan, mutta mikäs kiire tässä - valmiissa maailmassa?

Kuvassa Torri itse pienenä mussukkana...

Löytyykö samaa näköä kuin...

Ei kyllä juurikaan ;) Tosin Naima on kuvassa hiukan nuorempi ja tottahan kuvakulmakin on hiukan toinen kuin Torrin pentukuvassa.

Viime sunnuntaina hain laumaan väliaikaisen lisävahvistuksen. Tällä kertaa vahvistusta sai bortsujengi, kun Kone tuli luokseni jalostuslainaan Elinalta. Siispä suunnitelmat sen astutuksesta aikaistui noin puolella vuodella (toivottavasti saadaan jotain aikaankin) ja tämä tiedoksiantona niille, ketkä ovat Koneen pesueesta olleet kiinnostuneita :) Konsta on alusta asti ollut laumassa kuin kotonaan, kulkee lenkeillä vapaana ja toimii kuin kone. ;) sopeutuvainen ja helppo persoona!

Vaikka kevät pitkällä onkin, niin ei sentään liioitella.. Kuva viime kesältä ;)

Olisikohan tässä taas turistu lämpimikseen toviksi?! Ehkä voisin joskus olla ahkerampi tämän blogini kanssa ja ehkä voisin taas muistaa, ettei kannata puhua paskaa, koska joskus voi joutua syömään sanansa :) siispä en puhu mitään mistään tiivistyvästä päivitystahdista eli tällä mennään, mitä on saatu. Kiitos hei!

Valittaminen kannattaa aina!

Otsikko ei ollut erityinen elämänviisaus, siis ÄLKÄÄ ottako sitä toimintamalliksenne, en minäkään (kauhean useasti) ajatellut..
Mutta, miksi se tällä kertaa kannatti? Koska pian tätä edeltävän päivityksen jälkeen Rheda aloitti pitkään ja hartaasti odotetut juoksunsa! Todella jännittävääää!! :) Lupaan valittaa jatkossakin julkisesti, mikäli olen jotain odottanut turhauttavan pitkään. 
Toivotaan parasta! Rhedan kohdalla siis treeniblogin puoli jää vähintään juoksun mittaiselle tauolle, toivottavasti kuitenkin koko mammaloman mittaiselle sellaiselle (nerokkaasti taas kummatkin vanhemmista ovat ekakertalaisia, joten se lisää hiukan jännitystä...) ja sen kuulumisia voi toivottavasti aikanaan tarkastella sitten pentublogin puolelta. 

Tällainen pikapäivitys tällä erää, lähden valittamaan muualle! Kiitos hei! :)

Ai mulla on tällainenkin blogi?!

Jep, on ollut taas blogipäivittely enemmän tuolla pentutohinoiden puolella! Kaiken mahdollisen vapaa-aikansa sitä vaan käyttäisi pentujen huiman nopean kehityksen ihailemiseen. Ajattelin kuitenkin valottaa, että täällä ollaan myös ja vaikkei päivitystiheys sen asian puolesta puhukaan, olemme myös treenanneet säännöllisesti!

Venla is back in business again
MustaSalama eli Venla on palannut laumaani mammalomansa jälkeen. Se lähti Peltsuille tekemään sijoituspentueensa ja tiistaina hain sen takaisin kotiin! :) Neitiä on ollut kyllä ikävä ja koko tämän ajan se on ollut mielessäni päivittäin. Pari viikkoa sitten käytiin katsomassa Venlaa ja sen pentuja ja aivan ihania sydämenvalloittajiahan ne kolme potraa tyttölasta oli! Aloittelemme hiljalleen kuntokuurin ja sitä kautta käymme hallilla jossain kohtaa muistelemassa agilityn saloja ihan todella pitkän tauon jälkeen. Tuskin maltan odottaa! Eilisen metsälenkin jälkeen se käpertyi nukkumaan autuaasti, vaikka itse lenkillä painelikin menemään omaan aropupumaiseen tyyliinsä. Juuri Venlan kokoinen aukko tämän lauman kokoonpanossa on ollut jo pitkään. 

Venlan sydämenvalloittajapienokaiset

Agsaa, agsaa, agsaa

Sitä treenataan vähintään kerran viikossa. Olen oppinut olemaan tarvittaessa hyvinkin tehokas: puolessa tunnissa neljä koiraa treenattu (ratatreeni). Kyseinen treeni oli tehokkuuden lisäksi vielä täysin onnistunut eli varsinainen hyvänmielentreeni. Niitä kyllä tulee väkisinkin noin kivojen treenikavereiden kanssa. Sydney on edistynyt minun alkutaipaleen laiskottelusta huolimatta tosi kivasti. Se toki allekirjoittaa asiaa, että mihinkään ei ole kiire ja treenikertoja/vko ei tarvitse kohottaa saadakseen aikaan oppimista. Ingridin kanssa olen kiirehtinyt vielä vähemmän ja sen kanssa en ole esimerkiksi keppejä ja rengasta treenannut vielä yhtään. Se tuli nyt luokseni agilitylomailemaan, jolloin pyrin saamaan sille opetettua jotain uutta ja kerrattua vanhaa. Vanhojen asioiden "lähtötasotesti" meni yli odotusten: en nimittäin muistanut opettaneeni sille vielä kokonaista puomia, saati A:ta, mutta varsin määrätietoisesti se ne kuitenkin suoritti! :) Iloinen pieni jupisija, sen kanssa tekemisestä tulee myös automaattisesti hyvälle tuulelle. Flint on päässyt myös halleilemaan melkein joka kerta kuin sheltitkin, sen mielestä agsa on niin sikahauskaa! Rhedan kanssa huomaan odottavani vain juoksuja, treenaan sillä kyllä ja sormet hiirenpainikkeilla olen sen kanssa kisoihin menossa, mutta takaraivossa jyskyttää vain juoksujen odotus ja jännitys kaikesta mahdollisesta. Typerää, myönnetään. Pitäisi vaan ottaa se asenne, että ne juoksut alkaa kun niin on tarkoitus ja siihen asti eletään täysiä! Mutta tämä piinaava odotus on rasittavaa.. Jos odotat jotakin lokakuusta asti ja vielä helmikuussakaan ei näy mitään merkkejä odotuksen toteutumisesta, syö se hiukan miestä. Ja salaa kukaan ei tässä porukassa kykene juoksujaan toteuttamaan. Takaisin agilityyn. Vaikka minullakin noita treenikoiria riittää, en millään malttaisi odottaa Tempon treenikauden avajaisia. Siihen odotuksen tuskaan minua tuli viihdyttämään Tempon tytär ja oma sijoitusnarttuni Mini (P. Tuuli), jonka kanssa vietän innokkaasti aikaa tulevina hetkinä agilitykentillä. ;)

Tässä kuvassa ko. prinsessa sijaitsee vasemmalla. MammaTempo keskellä ja Loru-sisko oikealla. Todelliset Längelmäen täydelliset naiset -kokoontuminen ;)

Todellisuudessa kuitenkin kokoontuminen tapahtui aavistuksen suuremmalla kokoonpanolla...

Bortsut pitävät aina yhtä, joten Saimi, Flint ja Torri eivät arvosta kuvien räpsimistä. Korokkeella prinsessani Sydney ja sitten komea shelttirivi alkaen Martta, Sidi, Tempo, Rheda, Loru, Mini, Jade, Sergei ja Kiri suurena persoonana niin ikään korokkeella. :) Yhteenlaskettu summa on 13 loistotyyppiä, jotka sulautuivat tänne maisemiin hyvin yhdessä. Pidettiin vähän kasvattitapaamista Janitan ja Sannan kanssa. ;)

Oman esittelynsä kaipaa toki myös Sergei!

Se on luonani väliaikasesti, tilapäisesti, hetken aikaa, kunnes löytää oman kodin.... Ja millä muulla määreillä sitä voisi kuvata, kun kovasti on toiseen kiintynyt.

No, lässytys sikseen. Sergei on siis Tompan ja Tellun rakkauslapsi yhteensä viiden pennun pesueesta. Sillä on maailmanomistajan elkeet, mutta se osaa silti murskata sydämet. Sillä on mielettömän reipas asenne ja se on kaikkialla kuin kotonaan. On niin sanotusti kuin kala vedessä myös suuren koiralauman keskellä sekä menee kuin metsien mies yhdessä muun lauman kanssa myös metsälenkeillä. Välillä toki pääsee sylikyytiin huilaamaan, onhan se vasta 10 vkon ikäinen poikalapsi. Autossa matkustaminen on sen mielestä maailman parasta. Etenkin jos pääsee etupenkille turvavyövaljaisiin! Myös takana muiden koirien kanssa häkissä matkustaminen käy, mutta penkkimatkustamisessa voi katsella maisemia tai vaihtoehtoisesti vain kuorsata koko matkan. Ruoan suhteen se on erittäin ahne ja hyvä syömään paikasta riippumatta. Leluksi se kelpuuttaa myös kaikki sen näköiset ja muotoiset asiat, jotka suuhun saa sovitettua. Tarvittaessa hän myös itse muotoilee ne suuhun sopivaksi. Hyvin äänivarma koira, joka ei kavahda kalinoita, räminöitä, paukutusta tai muutakaan. Kulkuset sillä on killunut koipien välissä jo ihan pikkupennusta saakka, eikä sukupuolileimasta ole hetkeäkään epäillystä. Muutenkin se todettiin pentutarkastuksissa varsin moitteettomaksi yksilöksi, paitsi silmäpeilauksessa sillä todettiin CEA:n lievin muoto, CRD. Virallisesti se kantaa nimeä Kilpop Thunder ja se on säännöllisesti madotettu. Mikäli Sitä Oikeaa kotia ei löydy vielä tähän hätään, aloitetaan sillä toki myös rokotusohjelma normaalisti. Mutta mikäli Sergein arvoinen koti löytyy blogini lukijoista, voitte laittaa mailia joko minulle (jepu @ paattymaton.com) tai kasvattajalle (paivi.kilponen @ gmail.com). 

Kuvatestaus

Uusia kujeita

Torri on kasvatellut mahaansa ihan hyvään tahtiin (josko saisin vaikka pentubloginkin puolelle jotain jossain kohtaa rustattua), mutta kuitenkin ennen ihan täysipäiväistä oloneuvoksena oleilua käväistiin vielä Kuopion tokokokeessa ottamassa tilannekatsaus laiskottelumme tasosta. Kerrankin minulla on tuo vaaleansininen läpyskä vielä tallessa, joten voin kertoilla kokeen kulkua myös numeroin.
Paikkamakuu 10: pientä nuuskimista, joka ei selvästi tuomaria haitannut. Vieressä ollut koira haukahteli tasaisesti koko ajan, mutta se ei häirinnyt Torria.
Seuruu 8½: hiukan yli-innokkuutta, joka toi Torrin hiukan normaalia edemmäski, ei kuitenkaan estäväksi. Se kuitenkin piti paikkansa koko ajan. Tuo on nopeasti fiksattu asia, kun vaan sitä ryhtyy tekemään.
Liikkeestä maahan 8½: valahti ekasta käskystä maahan ja lösähti kuin hylje lonkalleen. Emakko on hiukan laiska! Taisi olla tosiaan ihan tyylipistemiinus, varsin ymmärrettävää ;)
Luoksetulo 6: Sanoin "odota", niin lady valui taas kuin räkä maahan. Krooninen laiskuus.. En lähtenyt asiaa korjaamaan, vaan kutsuin luo sitten makuuasennosta. Pysäytys olisi saanut olla hiukan napakampi. Loppuliike ok. Läski mikä läski :P
Liikkeestä seiso 7: pysähdys hyvä, mutta kun lähdin takaisinpäin, niin taas se läski lösähti maate. Alkaa jo huvittamaan ;D
Nouto 9: en muista, mistä lähti piste. Tykkäsin itse.
Kaket 10: ei kai siinä sen kummallisempaa. Eipähän läski jämähtänyt kertaakaan maahan, toisin kuin olisin aiempien osa-alueiden perusteella osannut ennustaa ;)
Hyppy 10: läski meinas valahtaa taas maahan, mutta pysytteli kuitenkin vielä kyseenalaisessa istuma-asennossa. Se ei haitannut tuomaria. Muuten ok.
Kok.vaik. 8: tuomari suositteli, että hengittäisin välissä. Mielestäni en ole jännittynyt, mutta ilmeisesti se näyttää ulospäin siltä. ;) 
Pisteitä 172, AVO1. Kiitosnam. Sitä saatiin, mitä haettiin. Nyt kelpaa läskinkin (=Torrin) röhnöttää ihan sydämensä kyllyydestä loppukevääseen asti. Sitten alan taas pohtimaan omaa motivaatiotani sen voivotteluluokan kanssa. Mutta Torrin kanssa on ihan superia tehdä ihan mitä vain, siis myös tokoa! 

Tokoviikonlopun sain majailla Sarin luona ja otettiinkin sitten koiraharrastuksista ilo irti, sillä kävimme sekä lauantaina että sunnuntaina agsaamassa tunteroisen verran. Tempo otti kontaktit, sillä muuten alusta oli jälleen turhan riskialtis neidille. Rheda touhusi hiukan jotain pientä, Sydney oli cheerleaderina ja Flint toimi Sarin käytännönopettajana ;). Sunnuntaina muuten sama meno, mutta Tempo, Torri ja Rheda tekivät itsekseen mielikuvaharjoitteita ja Sydney pääsi rallittamaan pari kivaa ja nopeaa rataa. Homejuusto on tosi hauska tyyppi agsassakin! :)

Viime viikonloppu vietettiinkin sitten vaihtelun vuoksi Vantaalla, tällä kertaa Pirjon hoivissa. Agendana oli perjantaina opintojen puolesta pakollinen matkamessuvierailu, lauantaina agsakisat aamusta iltaan ja sunnuntaina niin ikään agsaa aamupäivän verran. Lauantaina Martta aloitti harmittavalla vitosella (rima) radan ollessa ykkösluokkalaisille hyvin hankala. Sain olla blondiin erittäin tyytyväinen. Tultiin vitskalla toisiksi. Sen jälkeen Rheda pääsi näyttämään mulle kaikki kansainväliset tassumerkit ja vilautti heti toisen esteen jälkeen perävalojaan koko radan ajan. Ymmärsin yskän, olin siellä lähinnä tiellä, kun neidillä oli täysin omanlaisensa ratapiirros meneillään. 
Jatkettiin päivää tosi kivalla agiradalla, josta tienasin Martan kanssa ainakin 15 vp ihan vaan yleisen häsläämisen kunniaksi. Rheda oli jo paremmin kuulolla, mutta päästin sen livahtamaan väärään putkenpäähän. Hyvä minä.
Hyppyrata olikin taas sitten haasteita täynnä. Molemmille shetlanninelukoille hyl ja koska virheiden toistaminen on se mun juttu, niin tottahan se sitten onnistui hyvin kummankin kanssa ohjata esim. yhdestä putkesta ohi. ;)
Päivä jatkui Saimilaisen kanssa siltä samaiselta hyppyradalta. Hyl saatiin kolmannen esteen jälkeen, enkä edes osaa laskea, montako rimaa tippui. Sellainen peruskaaos.
Siltä kivalta agiradalta Saimi sitten sitten päätti oikaista puomin kontaktin velvollisuudet. Siinä, kun on sadasosa aikaa miettiä, mitä tehdä, niin päätin että jatketaan radantekoa siitä huolimatta - erehdyksiä kun saattaa koirallekin sattua. Kepeiltä se karkasi edessä näkyvään putkeen, jonka jälkeen päätin että erehdykset olivat sitten siltä radalta siinä ja lähdettiin pois.
Viimeistä rataa oltiin hiukan helpotettu sitten aamun ja se oli pelkästään hyvä asia. Alku oli ihan okei, sitten koitti jälleen se puomi. Ja historia toisti itseään; täysin samanlainen reikäpäinen "juuv*ttuihansama"- tyylinen roiskaisu. Ja totesin sen olevan virheen toistuvuuden kannalta jo jotain muuta kuin inhimillinen erehdys. Se oli suoranainen rikos (nimikkeillä: kontaktin suorittamatta jättäminen ja radantekoturvaliisuuden törkeä vaarantaminen), jonka ansiosta sitten otettiin putkesta vauhtia ja suoritettiin kyseinen ongelmaeste uusiksi. Kas kummaa, kun neidillä olikin täysi käsitys siitä oikeasta suoritustavasta tällä kertaa! Huhhuh sanon minä, kolme rataa aivan täysin harakoille, kyllä se semisti harmittaa, vaikka se kokemusta onkin. On tässä vuosien varrella noista hyllyistä jonniinverran sitä kokemusta ehtinyt karttua, mutta tämän vireillä olevan pitkäjänteisyysprojektini ansiosta aion saada Saimin suorittamaan kisoissakin kontaktit kunnolla.  
Sitten vielä Flintin kaksi agilityrataa. Radat oli tosi mukavia! Olin itse taas laittoman myöhässä ohjauksen suhteen ja Flint unohti pysähtyä A:n alastulolla ekalla radalla. Mentiin sitten hiukan lyhennelty rata, mutta fiilis oli hyvä. 
Toisella radalla sikaporsas varasti lähdössä ja se saikin sitten pakan hajoamaan hetkeksi. Keräiltiin sitten luumme ja jatkettiin radantekoa ja F suoritti kaiken juuri, kuten kuuluu. Itse en ohjannut sitä lopussa yhdelle hypylle, joten kaahattiin siitä sitten oikoreittiä maaliin, mutta edelleen fiilis oli hyvä ja F on loistava kisakaveri. Josko ryhdistäytyisin ja kisaisin sen kanssa useammin kuin kahdesti vuodessa...

Välikysymys: miten ihmeessä tämäkin päivitys on jo venähtänyt näin pitkäksi...?!

Koitti sunnuntai ja jälleen vapaaehtoisen aamuherätyksen kautta nokka kohti Janakkalaa. Olin ilmoittanut vain Rhedan ja Martan niihin karkeloihin. Ensimmäinen rata oli ihan superkiva ykkösluokkalaisille täysin sopiva rata! Tuollaisia lisää! Koiran linjat oli koko ajan ideaalit ja rata oli suoraviivainen ja ihan oikeasti mukava suorittaa. Martta alkoi sitten jossain vaiheessa seuraamaan vain minun jalkojani ja koska sitä pitää ohjata vielä suht. lähellä esteitä, niin se oli törmätä yhteen siivekkeeseen, koska todellakin oli lukinnut katseensa vain jalkoihini. Mielenkiintoista. Häärättiin rata loppuun ja kivaahan meillä silti oli!
Rhedan kanssa taisteltiin nollaa kepeille asti ja sitten ohjasin sen väärälle puolelle aloitukseen. Miten voi olla ihminen tyhmä?! Vitosella irtosi kolmossija ja tänään oli Rheda hyvin kuulolla. Seuraavalla radalla loppumetreillä sitten tyrmäsin itseni Martan kanssa. Siinä hötäkässä kärsi hiukan nilkka, joten ei muuta kun sidetarpeet hakemaan ja tukisidettä väsäämään! Ja eikun Ritvaliisa remminnokkaan ja radalle. Mitään suuria ryntäyksiä en tehnyt, joten ehkä juuri siksi pääsimme kuin pääsimmekin nollalla maaliin, voitettiin ja saatiin SERTi kakkosiin! Työvoitto! :) Martan kanssa kaahattiin vielä viimeinen rata hyllyn arvoisesti ja Riitan kakkosen debytointi meni myös hyllyn puolelle, mutta olin silti tyytyväinen. 
Nyt olisi kaikin puolin hyvä ajankohta Riitan juoksujen alkamiselle...!

Kiitos Sari & kiitos Pirjo yösijoista ja mitä mainioimmasta seurasta! :)

...and a Happy New Year...

En tiedä, missä kohtaa homma kusee ajatuksesta kirjoittaa blogiin ja sen toteuttamisen välillä, mutta toivoisin, että saisin sen tämän vuoden aikana selville. En ole mielestäni tehnyt siitä edes liian haastavaa tavoitetta itselleni; kerran kuukaudessa ei luulisi olevan ylivoimainen suoritus. 
Tehdään kuitenkin pikakatsanto menneen vuoden tavoitteisiin sekä nykyisen vuoden kujeisiin.

Flintin kanssa saatiin SKL:n paimenpuolelta kokoon PAIM2, joka oikeuttaa meidät kolmosluokkaan kisaamaan ensi kaudelle. Sen saralle tavoite on vain yksinkertaisesti se, että opin ohjaamaan koiraani siellä. Siinäkin on jo haastavuutta kerrakseen! Ei todellakaan minkäänlaisia tulostavoitteita kannata edes asettaa, koska jo kuljetuksen ohjaaminen tulee tuottamaan minulle niin monta harmaata hiusta, että vatsaa alkaa kouristamaan jo nyt, vaikka en kisaamista juuri jännitäkään. Agilitypuolella tahkotaan jälleen omaan hitaaseen tahtiimme, ehkä joskus ovi avautuu kolmosluokkaan. Tosin se taitaa edellyttää, että sen kanssa kisailtaisiin. ;) Kaunispoika sai lisäksi näyttelystä EH:n! 

Tempo sai mammalomansa lomailtua ja hänen ihanat lapset täyttää 5.1. jo yhden vuoden! Kesällä otettiin muutama startti ja ensi vuoden SM:iin on muutama nolla plakkarissa. Sen kanssa on niin ihanaa kilpailla, että en osaa edes pukea sitä sanoiksi. Sen suurempia tavoitteita en myöskään tälle vuodelle aseta, mutta lupaamme nauttia jälleen jokaisesta kisasta täysin rinnoin, mitä tulemme koluamaan!

Gitte on viettänyt terveitä eläkepäiviä, kerjännyt milloin minkäkinlainen kippo suussaan ruokaa pöydän vieressä sekä käpertynyt sohvatyynyjen väleihin nukkumaan. Välillä myös paininut Tempon kanssa. Toivon, että sama meno jatkuisi!

Tom ansaitsee saada lisää agilitystartteja tälle vuodelle. Oikein hävettää laiskottelu starttien määrässä menneellä vuodella. Näyttelyinnostukseni tuskin puhkeaa kukkaan myöskään tämän vuoden aikana.

Saimi pyöräytti kesällä kuusi ihanaa pentua ja siitä johtuen olimme hyvin pitkälti agsaamatta. Sen sijaan hiukan ehdittiin tokoilemaan ja sattumien summana päästiin mammaloman jälkeen parin treenikerran saattelemana avoimen kokeeseen ja sieltä lohkesi luokkavoitto AVO1-tuloksella. Siispä seuraavaan kokeeseen vierähtää aikaa ihan helkkarin kauan, koska voittajan liikkeitä aloin opettamaan sille ihan tänään. Katsotaan, mitä saadaan aikaan ja mennäänkö koskaan kokeeseen. Josko tänä vuonna sitten sitä agilityä, ennen kuin eläkeikä kutsuu?

Rheda jäi yhtä nollaa vailla kakkosluokkalaiseksi. Nyt odotan sille juoksuja kuin kuuta nousevaa, jotta saisin pyöräytettyä sen pentuesuunnitelmat käyntiin. Koska pentusuunnitelmat ovat se tämän vuoden juttu, niin katsotaan, minkälaisessa aikataulussa se palautuu kisakondikseen ja jatketaan yhtä hyvällä fiiliksellä kuin tähänkin asti! Niin joo ja olihan se kauniskin, näyttelystä pukkasi ERInomainen ;).

Martta jäi niin ikään vaille riittävää starttimäärää ja olen itselleni luvannut, että Rheduskaisen ollessa (toivottavasti jossain kohtaa) mammalomalla, toimii Martta sen sijaisena kaikkialla! 

Torri toivon mukaan odottaa jo jälkikasvuaan, joten kesään asti ollaan ihan rauhassa ja kasvatetaan kilpaa mahojamme. Se täytti jokaisen tavoitteen viime kaudelta ja vähän ylikin, tokoili itselleen ALO1:sen ja AVO2:sen parilla pikkuJekulla tapansa mukaan. Suoritti BH-kokeen. Starttasi agissa ja todisti olevansa maailman helpoin ohjattava ja samalla todisti minun olevan maailman paskin ohjaaja. Se sai paimenkisoista PPR1:sen. Ja kyllähän me jäljellä päästiin ihan neljän treenikerran verran eteenpäin eli hiljaa hyvä tulee ja ajatellen aivan kaunis ;). Oletettavan mamilomailun jälkeen startataan ehkä taas parissa agistartissa sekä mahdollisimman monessa paimenkisassa. 

Sydney on oppinut olemaan kiihkeä sheltti, joka menee agilityä pää kainalossa ja silmät kierossa. Eli juuri sellainen kuin minun mielestäni sheltin kuuluu agilityssä olla - ettei tarvitse aprikoida, onko se hidas vai ikäänkuin nopea vai jotain sinne päin. Sen kuuluu olla tikittävä aikapommi ;) Näin ollen se tuskin tulee aloittamaan kisauraansa ihan vielä, kun ikä täyttyy... :D Se on mahtava tyyppi, loistava on/off -koira (ja nyt en puhu kontaktien suorittamisesta). ;)

Ingrid on hyvin samankaltainen kuin Syd, mutta sopivasti erilainen. Sen kanssa opetellaan tämä vuosi aktiivisemmin agiltiyä, koska viime vuonna sisko harppoi tietyistä syistä vähän etumatkaa. Ingrid on myös loistotyyppi, sellainen söpö urputtaja, joka ei loista älykkyydellään, mutta saa eittämättä kaikki sympatiapisteet!

Venla teki muutama päivä sitten Peltsulle sijoituspentueensa, johon syntyi kaksi merleä ja yksi trikki. :) En malta odottaa, että pääsen katsomaan sen jälkikasvua, mutta vielä vähemmän maltan odottaa sen palaamista takaisin kotiin! Se on sellainen hellantelttu ja kullannuppu, että ilman sitä lauma tuntuu varsin vajavaiselta. 

"Lyhyt" pikakatsanto suoritettu. Aina se väkisinkin venähtää, kun joka yksilölle miettii omat kepposensa. Itselleni tavoitteeksi asetan "yksinkertaisuudessaan" pitkäjänteisyyttä haasteisiin. Se on niin laaja-alainen haaste, että en ala sitä edes avaamaan. Jokainen voi vaikka omalle kohdalleen miettiä, mitä se itsellä tarkottaisi. :)
Minä kiitän kaikkia ja kaikkea menneestä vuodesta! On ollut ilo jälleen saada uusia naamoja treenijuttuihin ja pitää siellä myös ne tutut nassut. Kiitos kaikille tasapuolisesti! Vietetään hyviä hetkiä tänäkin vuonna!

Ja yksi juttu vielä: lunta olisi talvisin kiva saada a) siksi, että saisi koirista talvisia kuvia b) siksi, että pääsisi jäälle kävelemään, c) siksi, että pääsisi luistelemaan, d) siksi, että koirat toisivat ulkoa mukanaan muutakin kuin hiekkaa ja kuraa ja e) siksi, että lumi kuuluu talveen.