Ai mulla on tällainenkin blogi?!

Jep, on ollut taas blogipäivittely enemmän tuolla pentutohinoiden puolella! Kaiken mahdollisen vapaa-aikansa sitä vaan käyttäisi pentujen huiman nopean kehityksen ihailemiseen. Ajattelin kuitenkin valottaa, että täällä ollaan myös ja vaikkei päivitystiheys sen asian puolesta puhukaan, olemme myös treenanneet säännöllisesti!

Venla is back in business again
MustaSalama eli Venla on palannut laumaani mammalomansa jälkeen. Se lähti Peltsuille tekemään sijoituspentueensa ja tiistaina hain sen takaisin kotiin! :) Neitiä on ollut kyllä ikävä ja koko tämän ajan se on ollut mielessäni päivittäin. Pari viikkoa sitten käytiin katsomassa Venlaa ja sen pentuja ja aivan ihania sydämenvalloittajiahan ne kolme potraa tyttölasta oli! Aloittelemme hiljalleen kuntokuurin ja sitä kautta käymme hallilla jossain kohtaa muistelemassa agilityn saloja ihan todella pitkän tauon jälkeen. Tuskin maltan odottaa! Eilisen metsälenkin jälkeen se käpertyi nukkumaan autuaasti, vaikka itse lenkillä painelikin menemään omaan aropupumaiseen tyyliinsä. Juuri Venlan kokoinen aukko tämän lauman kokoonpanossa on ollut jo pitkään. 

Venlan sydämenvalloittajapienokaiset

Agsaa, agsaa, agsaa

Sitä treenataan vähintään kerran viikossa. Olen oppinut olemaan tarvittaessa hyvinkin tehokas: puolessa tunnissa neljä koiraa treenattu (ratatreeni). Kyseinen treeni oli tehokkuuden lisäksi vielä täysin onnistunut eli varsinainen hyvänmielentreeni. Niitä kyllä tulee väkisinkin noin kivojen treenikavereiden kanssa. Sydney on edistynyt minun alkutaipaleen laiskottelusta huolimatta tosi kivasti. Se toki allekirjoittaa asiaa, että mihinkään ei ole kiire ja treenikertoja/vko ei tarvitse kohottaa saadakseen aikaan oppimista. Ingridin kanssa olen kiirehtinyt vielä vähemmän ja sen kanssa en ole esimerkiksi keppejä ja rengasta treenannut vielä yhtään. Se tuli nyt luokseni agilitylomailemaan, jolloin pyrin saamaan sille opetettua jotain uutta ja kerrattua vanhaa. Vanhojen asioiden "lähtötasotesti" meni yli odotusten: en nimittäin muistanut opettaneeni sille vielä kokonaista puomia, saati A:ta, mutta varsin määrätietoisesti se ne kuitenkin suoritti! :) Iloinen pieni jupisija, sen kanssa tekemisestä tulee myös automaattisesti hyvälle tuulelle. Flint on päässyt myös halleilemaan melkein joka kerta kuin sheltitkin, sen mielestä agsa on niin sikahauskaa! Rhedan kanssa huomaan odottavani vain juoksuja, treenaan sillä kyllä ja sormet hiirenpainikkeilla olen sen kanssa kisoihin menossa, mutta takaraivossa jyskyttää vain juoksujen odotus ja jännitys kaikesta mahdollisesta. Typerää, myönnetään. Pitäisi vaan ottaa se asenne, että ne juoksut alkaa kun niin on tarkoitus ja siihen asti eletään täysiä! Mutta tämä piinaava odotus on rasittavaa.. Jos odotat jotakin lokakuusta asti ja vielä helmikuussakaan ei näy mitään merkkejä odotuksen toteutumisesta, syö se hiukan miestä. Ja salaa kukaan ei tässä porukassa kykene juoksujaan toteuttamaan. Takaisin agilityyn. Vaikka minullakin noita treenikoiria riittää, en millään malttaisi odottaa Tempon treenikauden avajaisia. Siihen odotuksen tuskaan minua tuli viihdyttämään Tempon tytär ja oma sijoitusnarttuni Mini (P. Tuuli), jonka kanssa vietän innokkaasti aikaa tulevina hetkinä agilitykentillä. ;)

Tässä kuvassa ko. prinsessa sijaitsee vasemmalla. MammaTempo keskellä ja Loru-sisko oikealla. Todelliset Längelmäen täydelliset naiset -kokoontuminen ;)

Todellisuudessa kuitenkin kokoontuminen tapahtui aavistuksen suuremmalla kokoonpanolla...

Bortsut pitävät aina yhtä, joten Saimi, Flint ja Torri eivät arvosta kuvien räpsimistä. Korokkeella prinsessani Sydney ja sitten komea shelttirivi alkaen Martta, Sidi, Tempo, Rheda, Loru, Mini, Jade, Sergei ja Kiri suurena persoonana niin ikään korokkeella. :) Yhteenlaskettu summa on 13 loistotyyppiä, jotka sulautuivat tänne maisemiin hyvin yhdessä. Pidettiin vähän kasvattitapaamista Janitan ja Sannan kanssa. ;)

Oman esittelynsä kaipaa toki myös Sergei!

Se on luonani väliaikasesti, tilapäisesti, hetken aikaa, kunnes löytää oman kodin.... Ja millä muulla määreillä sitä voisi kuvata, kun kovasti on toiseen kiintynyt.

No, lässytys sikseen. Sergei on siis Tompan ja Tellun rakkauslapsi yhteensä viiden pennun pesueesta. Sillä on maailmanomistajan elkeet, mutta se osaa silti murskata sydämet. Sillä on mielettömän reipas asenne ja se on kaikkialla kuin kotonaan. On niin sanotusti kuin kala vedessä myös suuren koiralauman keskellä sekä menee kuin metsien mies yhdessä muun lauman kanssa myös metsälenkeillä. Välillä toki pääsee sylikyytiin huilaamaan, onhan se vasta 10 vkon ikäinen poikalapsi. Autossa matkustaminen on sen mielestä maailman parasta. Etenkin jos pääsee etupenkille turvavyövaljaisiin! Myös takana muiden koirien kanssa häkissä matkustaminen käy, mutta penkkimatkustamisessa voi katsella maisemia tai vaihtoehtoisesti vain kuorsata koko matkan. Ruoan suhteen se on erittäin ahne ja hyvä syömään paikasta riippumatta. Leluksi se kelpuuttaa myös kaikki sen näköiset ja muotoiset asiat, jotka suuhun saa sovitettua. Tarvittaessa hän myös itse muotoilee ne suuhun sopivaksi. Hyvin äänivarma koira, joka ei kavahda kalinoita, räminöitä, paukutusta tai muutakaan. Kulkuset sillä on killunut koipien välissä jo ihan pikkupennusta saakka, eikä sukupuolileimasta ole hetkeäkään epäillystä. Muutenkin se todettiin pentutarkastuksissa varsin moitteettomaksi yksilöksi, paitsi silmäpeilauksessa sillä todettiin CEA:n lievin muoto, CRD. Virallisesti se kantaa nimeä Kilpop Thunder ja se on säännöllisesti madotettu. Mikäli Sitä Oikeaa kotia ei löydy vielä tähän hätään, aloitetaan sillä toki myös rokotusohjelma normaalisti. Mutta mikäli Sergein arvoinen koti löytyy blogini lukijoista, voitte laittaa mailia joko minulle (jepu @ paattymaton.com) tai kasvattajalle (paivi.kilponen @ gmail.com). 

Kuvatestaus

Uusia kujeita

Torri on kasvatellut mahaansa ihan hyvään tahtiin (josko saisin vaikka pentubloginkin puolelle jotain jossain kohtaa rustattua), mutta kuitenkin ennen ihan täysipäiväistä oloneuvoksena oleilua käväistiin vielä Kuopion tokokokeessa ottamassa tilannekatsaus laiskottelumme tasosta. Kerrankin minulla on tuo vaaleansininen läpyskä vielä tallessa, joten voin kertoilla kokeen kulkua myös numeroin.
Paikkamakuu 10: pientä nuuskimista, joka ei selvästi tuomaria haitannut. Vieressä ollut koira haukahteli tasaisesti koko ajan, mutta se ei häirinnyt Torria.
Seuruu 8½: hiukan yli-innokkuutta, joka toi Torrin hiukan normaalia edemmäski, ei kuitenkaan estäväksi. Se kuitenkin piti paikkansa koko ajan. Tuo on nopeasti fiksattu asia, kun vaan sitä ryhtyy tekemään.
Liikkeestä maahan 8½: valahti ekasta käskystä maahan ja lösähti kuin hylje lonkalleen. Emakko on hiukan laiska! Taisi olla tosiaan ihan tyylipistemiinus, varsin ymmärrettävää ;)
Luoksetulo 6: Sanoin "odota", niin lady valui taas kuin räkä maahan. Krooninen laiskuus.. En lähtenyt asiaa korjaamaan, vaan kutsuin luo sitten makuuasennosta. Pysäytys olisi saanut olla hiukan napakampi. Loppuliike ok. Läski mikä läski :P
Liikkeestä seiso 7: pysähdys hyvä, mutta kun lähdin takaisinpäin, niin taas se läski lösähti maate. Alkaa jo huvittamaan ;D
Nouto 9: en muista, mistä lähti piste. Tykkäsin itse.
Kaket 10: ei kai siinä sen kummallisempaa. Eipähän läski jämähtänyt kertaakaan maahan, toisin kuin olisin aiempien osa-alueiden perusteella osannut ennustaa ;)
Hyppy 10: läski meinas valahtaa taas maahan, mutta pysytteli kuitenkin vielä kyseenalaisessa istuma-asennossa. Se ei haitannut tuomaria. Muuten ok.
Kok.vaik. 8: tuomari suositteli, että hengittäisin välissä. Mielestäni en ole jännittynyt, mutta ilmeisesti se näyttää ulospäin siltä. ;) 
Pisteitä 172, AVO1. Kiitosnam. Sitä saatiin, mitä haettiin. Nyt kelpaa läskinkin (=Torrin) röhnöttää ihan sydämensä kyllyydestä loppukevääseen asti. Sitten alan taas pohtimaan omaa motivaatiotani sen voivotteluluokan kanssa. Mutta Torrin kanssa on ihan superia tehdä ihan mitä vain, siis myös tokoa! 

Tokoviikonlopun sain majailla Sarin luona ja otettiinkin sitten koiraharrastuksista ilo irti, sillä kävimme sekä lauantaina että sunnuntaina agsaamassa tunteroisen verran. Tempo otti kontaktit, sillä muuten alusta oli jälleen turhan riskialtis neidille. Rheda touhusi hiukan jotain pientä, Sydney oli cheerleaderina ja Flint toimi Sarin käytännönopettajana ;). Sunnuntaina muuten sama meno, mutta Tempo, Torri ja Rheda tekivät itsekseen mielikuvaharjoitteita ja Sydney pääsi rallittamaan pari kivaa ja nopeaa rataa. Homejuusto on tosi hauska tyyppi agsassakin! :)

Viime viikonloppu vietettiinkin sitten vaihtelun vuoksi Vantaalla, tällä kertaa Pirjon hoivissa. Agendana oli perjantaina opintojen puolesta pakollinen matkamessuvierailu, lauantaina agsakisat aamusta iltaan ja sunnuntaina niin ikään agsaa aamupäivän verran. Lauantaina Martta aloitti harmittavalla vitosella (rima) radan ollessa ykkösluokkalaisille hyvin hankala. Sain olla blondiin erittäin tyytyväinen. Tultiin vitskalla toisiksi. Sen jälkeen Rheda pääsi näyttämään mulle kaikki kansainväliset tassumerkit ja vilautti heti toisen esteen jälkeen perävalojaan koko radan ajan. Ymmärsin yskän, olin siellä lähinnä tiellä, kun neidillä oli täysin omanlaisensa ratapiirros meneillään. 
Jatkettiin päivää tosi kivalla agiradalla, josta tienasin Martan kanssa ainakin 15 vp ihan vaan yleisen häsläämisen kunniaksi. Rheda oli jo paremmin kuulolla, mutta päästin sen livahtamaan väärään putkenpäähän. Hyvä minä.
Hyppyrata olikin taas sitten haasteita täynnä. Molemmille shetlanninelukoille hyl ja koska virheiden toistaminen on se mun juttu, niin tottahan se sitten onnistui hyvin kummankin kanssa ohjata esim. yhdestä putkesta ohi. ;)
Päivä jatkui Saimilaisen kanssa siltä samaiselta hyppyradalta. Hyl saatiin kolmannen esteen jälkeen, enkä edes osaa laskea, montako rimaa tippui. Sellainen peruskaaos.
Siltä kivalta agiradalta Saimi sitten sitten päätti oikaista puomin kontaktin velvollisuudet. Siinä, kun on sadasosa aikaa miettiä, mitä tehdä, niin päätin että jatketaan radantekoa siitä huolimatta - erehdyksiä kun saattaa koirallekin sattua. Kepeiltä se karkasi edessä näkyvään putkeen, jonka jälkeen päätin että erehdykset olivat sitten siltä radalta siinä ja lähdettiin pois.
Viimeistä rataa oltiin hiukan helpotettu sitten aamun ja se oli pelkästään hyvä asia. Alku oli ihan okei, sitten koitti jälleen se puomi. Ja historia toisti itseään; täysin samanlainen reikäpäinen "juuv*ttuihansama"- tyylinen roiskaisu. Ja totesin sen olevan virheen toistuvuuden kannalta jo jotain muuta kuin inhimillinen erehdys. Se oli suoranainen rikos (nimikkeillä: kontaktin suorittamatta jättäminen ja radantekoturvaliisuuden törkeä vaarantaminen), jonka ansiosta sitten otettiin putkesta vauhtia ja suoritettiin kyseinen ongelmaeste uusiksi. Kas kummaa, kun neidillä olikin täysi käsitys siitä oikeasta suoritustavasta tällä kertaa! Huhhuh sanon minä, kolme rataa aivan täysin harakoille, kyllä se semisti harmittaa, vaikka se kokemusta onkin. On tässä vuosien varrella noista hyllyistä jonniinverran sitä kokemusta ehtinyt karttua, mutta tämän vireillä olevan pitkäjänteisyysprojektini ansiosta aion saada Saimin suorittamaan kisoissakin kontaktit kunnolla.  
Sitten vielä Flintin kaksi agilityrataa. Radat oli tosi mukavia! Olin itse taas laittoman myöhässä ohjauksen suhteen ja Flint unohti pysähtyä A:n alastulolla ekalla radalla. Mentiin sitten hiukan lyhennelty rata, mutta fiilis oli hyvä. 
Toisella radalla sikaporsas varasti lähdössä ja se saikin sitten pakan hajoamaan hetkeksi. Keräiltiin sitten luumme ja jatkettiin radantekoa ja F suoritti kaiken juuri, kuten kuuluu. Itse en ohjannut sitä lopussa yhdelle hypylle, joten kaahattiin siitä sitten oikoreittiä maaliin, mutta edelleen fiilis oli hyvä ja F on loistava kisakaveri. Josko ryhdistäytyisin ja kisaisin sen kanssa useammin kuin kahdesti vuodessa...

Välikysymys: miten ihmeessä tämäkin päivitys on jo venähtänyt näin pitkäksi...?!

Koitti sunnuntai ja jälleen vapaaehtoisen aamuherätyksen kautta nokka kohti Janakkalaa. Olin ilmoittanut vain Rhedan ja Martan niihin karkeloihin. Ensimmäinen rata oli ihan superkiva ykkösluokkalaisille täysin sopiva rata! Tuollaisia lisää! Koiran linjat oli koko ajan ideaalit ja rata oli suoraviivainen ja ihan oikeasti mukava suorittaa. Martta alkoi sitten jossain vaiheessa seuraamaan vain minun jalkojani ja koska sitä pitää ohjata vielä suht. lähellä esteitä, niin se oli törmätä yhteen siivekkeeseen, koska todellakin oli lukinnut katseensa vain jalkoihini. Mielenkiintoista. Häärättiin rata loppuun ja kivaahan meillä silti oli!
Rhedan kanssa taisteltiin nollaa kepeille asti ja sitten ohjasin sen väärälle puolelle aloitukseen. Miten voi olla ihminen tyhmä?! Vitosella irtosi kolmossija ja tänään oli Rheda hyvin kuulolla. Seuraavalla radalla loppumetreillä sitten tyrmäsin itseni Martan kanssa. Siinä hötäkässä kärsi hiukan nilkka, joten ei muuta kun sidetarpeet hakemaan ja tukisidettä väsäämään! Ja eikun Ritvaliisa remminnokkaan ja radalle. Mitään suuria ryntäyksiä en tehnyt, joten ehkä juuri siksi pääsimme kuin pääsimmekin nollalla maaliin, voitettiin ja saatiin SERTi kakkosiin! Työvoitto! :) Martan kanssa kaahattiin vielä viimeinen rata hyllyn arvoisesti ja Riitan kakkosen debytointi meni myös hyllyn puolelle, mutta olin silti tyytyväinen. 
Nyt olisi kaikin puolin hyvä ajankohta Riitan juoksujen alkamiselle...!

Kiitos Sari & kiitos Pirjo yösijoista ja mitä mainioimmasta seurasta! :)

...and a Happy New Year...

En tiedä, missä kohtaa homma kusee ajatuksesta kirjoittaa blogiin ja sen toteuttamisen välillä, mutta toivoisin, että saisin sen tämän vuoden aikana selville. En ole mielestäni tehnyt siitä edes liian haastavaa tavoitetta itselleni; kerran kuukaudessa ei luulisi olevan ylivoimainen suoritus. 
Tehdään kuitenkin pikakatsanto menneen vuoden tavoitteisiin sekä nykyisen vuoden kujeisiin.

Flintin kanssa saatiin SKL:n paimenpuolelta kokoon PAIM2, joka oikeuttaa meidät kolmosluokkaan kisaamaan ensi kaudelle. Sen saralle tavoite on vain yksinkertaisesti se, että opin ohjaamaan koiraani siellä. Siinäkin on jo haastavuutta kerrakseen! Ei todellakaan minkäänlaisia tulostavoitteita kannata edes asettaa, koska jo kuljetuksen ohjaaminen tulee tuottamaan minulle niin monta harmaata hiusta, että vatsaa alkaa kouristamaan jo nyt, vaikka en kisaamista juuri jännitäkään. Agilitypuolella tahkotaan jälleen omaan hitaaseen tahtiimme, ehkä joskus ovi avautuu kolmosluokkaan. Tosin se taitaa edellyttää, että sen kanssa kisailtaisiin. ;) Kaunispoika sai lisäksi näyttelystä EH:n! 

Tempo sai mammalomansa lomailtua ja hänen ihanat lapset täyttää 5.1. jo yhden vuoden! Kesällä otettiin muutama startti ja ensi vuoden SM:iin on muutama nolla plakkarissa. Sen kanssa on niin ihanaa kilpailla, että en osaa edes pukea sitä sanoiksi. Sen suurempia tavoitteita en myöskään tälle vuodelle aseta, mutta lupaamme nauttia jälleen jokaisesta kisasta täysin rinnoin, mitä tulemme koluamaan!

Gitte on viettänyt terveitä eläkepäiviä, kerjännyt milloin minkäkinlainen kippo suussaan ruokaa pöydän vieressä sekä käpertynyt sohvatyynyjen väleihin nukkumaan. Välillä myös paininut Tempon kanssa. Toivon, että sama meno jatkuisi!

Tom ansaitsee saada lisää agilitystartteja tälle vuodelle. Oikein hävettää laiskottelu starttien määrässä menneellä vuodella. Näyttelyinnostukseni tuskin puhkeaa kukkaan myöskään tämän vuoden aikana.

Saimi pyöräytti kesällä kuusi ihanaa pentua ja siitä johtuen olimme hyvin pitkälti agsaamatta. Sen sijaan hiukan ehdittiin tokoilemaan ja sattumien summana päästiin mammaloman jälkeen parin treenikerran saattelemana avoimen kokeeseen ja sieltä lohkesi luokkavoitto AVO1-tuloksella. Siispä seuraavaan kokeeseen vierähtää aikaa ihan helkkarin kauan, koska voittajan liikkeitä aloin opettamaan sille ihan tänään. Katsotaan, mitä saadaan aikaan ja mennäänkö koskaan kokeeseen. Josko tänä vuonna sitten sitä agilityä, ennen kuin eläkeikä kutsuu?

Rheda jäi yhtä nollaa vailla kakkosluokkalaiseksi. Nyt odotan sille juoksuja kuin kuuta nousevaa, jotta saisin pyöräytettyä sen pentuesuunnitelmat käyntiin. Koska pentusuunnitelmat ovat se tämän vuoden juttu, niin katsotaan, minkälaisessa aikataulussa se palautuu kisakondikseen ja jatketaan yhtä hyvällä fiiliksellä kuin tähänkin asti! Niin joo ja olihan se kauniskin, näyttelystä pukkasi ERInomainen ;).

Martta jäi niin ikään vaille riittävää starttimäärää ja olen itselleni luvannut, että Rheduskaisen ollessa (toivottavasti jossain kohtaa) mammalomalla, toimii Martta sen sijaisena kaikkialla! 

Torri toivon mukaan odottaa jo jälkikasvuaan, joten kesään asti ollaan ihan rauhassa ja kasvatetaan kilpaa mahojamme. Se täytti jokaisen tavoitteen viime kaudelta ja vähän ylikin, tokoili itselleen ALO1:sen ja AVO2:sen parilla pikkuJekulla tapansa mukaan. Suoritti BH-kokeen. Starttasi agissa ja todisti olevansa maailman helpoin ohjattava ja samalla todisti minun olevan maailman paskin ohjaaja. Se sai paimenkisoista PPR1:sen. Ja kyllähän me jäljellä päästiin ihan neljän treenikerran verran eteenpäin eli hiljaa hyvä tulee ja ajatellen aivan kaunis ;). Oletettavan mamilomailun jälkeen startataan ehkä taas parissa agistartissa sekä mahdollisimman monessa paimenkisassa. 

Sydney on oppinut olemaan kiihkeä sheltti, joka menee agilityä pää kainalossa ja silmät kierossa. Eli juuri sellainen kuin minun mielestäni sheltin kuuluu agilityssä olla - ettei tarvitse aprikoida, onko se hidas vai ikäänkuin nopea vai jotain sinne päin. Sen kuuluu olla tikittävä aikapommi ;) Näin ollen se tuskin tulee aloittamaan kisauraansa ihan vielä, kun ikä täyttyy... :D Se on mahtava tyyppi, loistava on/off -koira (ja nyt en puhu kontaktien suorittamisesta). ;)

Ingrid on hyvin samankaltainen kuin Syd, mutta sopivasti erilainen. Sen kanssa opetellaan tämä vuosi aktiivisemmin agiltiyä, koska viime vuonna sisko harppoi tietyistä syistä vähän etumatkaa. Ingrid on myös loistotyyppi, sellainen söpö urputtaja, joka ei loista älykkyydellään, mutta saa eittämättä kaikki sympatiapisteet!

Venla teki muutama päivä sitten Peltsulle sijoituspentueensa, johon syntyi kaksi merleä ja yksi trikki. :) En malta odottaa, että pääsen katsomaan sen jälkikasvua, mutta vielä vähemmän maltan odottaa sen palaamista takaisin kotiin! Se on sellainen hellantelttu ja kullannuppu, että ilman sitä lauma tuntuu varsin vajavaiselta. 

"Lyhyt" pikakatsanto suoritettu. Aina se väkisinkin venähtää, kun joka yksilölle miettii omat kepposensa. Itselleni tavoitteeksi asetan "yksinkertaisuudessaan" pitkäjänteisyyttä haasteisiin. Se on niin laaja-alainen haaste, että en ala sitä edes avaamaan. Jokainen voi vaikka omalle kohdalleen miettiä, mitä se itsellä tarkottaisi. :)
Minä kiitän kaikkia ja kaikkea menneestä vuodesta! On ollut ilo jälleen saada uusia naamoja treenijuttuihin ja pitää siellä myös ne tutut nassut. Kiitos kaikille tasapuolisesti! Vietetään hyviä hetkiä tänäkin vuonna!

Ja yksi juttu vielä: lunta olisi talvisin kiva saada a) siksi, että saisi koirista talvisia kuvia b) siksi, että pääsisi jäälle kävelemään, c) siksi, että pääsisi luistelemaan, d) siksi, että koirat toisivat ulkoa mukanaan muutakin kuin hiekkaa ja kuraa ja e) siksi, että lumi kuuluu talveen. 

And you're gonna hear me roar!

"Eteenpäin on elävän mieli" -Flint

On jälleen se aika vuodesta, kun jätän lukijat kokolailla rauhaan paimennushöpötyksistäni. Siis tämän päivityksen jälkeen. Se on toisaalta erittäin ikävää, mutta toisaalta sitä suo rakkaille paimenille hyvin ansaitun talviloman. Tämä kausi on jälleen ollut hyvin antoisa koko paimennusharrastusta ajatellen, jälleen parempi kuin edellinen, vaikken ikipäivänä kuvitellut sen olevan mahdollista. Ensi kautta ajatellen on toki jälleen tavoitteena parantaa sitä oppimisen kannalta, siinä onkin tavotetta kerrakseen. 

Ihan vasta kauden viimesien treenien aikana sain Flintin ymmärtämään singlen sisäisen kaiun. Siihen kullan arvoiset vinkit tuli nautatreeneistä ja niistä sitten muutaman sovelluskerran lopputuloksena sain aikaan onnistuneet treenit myös semi-klimppiintyvien lampaiden kera. Miten hyvä fiilis! Flint otti jaon välillä jopa liiankin tunteikkaasti, mutta päätin että tämän kauden se saa todella fiilistellä asiaa ja lopputulosta hiotaan sitten ensi kaudella. Hauskaahan tässä on se, että ensi kaudella emme tule tarvitsemaan edes singleä vielä yhtään mihinkään... No, eipä se suurta vääryttä ole varmaan koiralle silti jotain uuttakin opettaa. :) Jaoissa Flint ollut tänä kautena useimmiten varsin loistokas. Ja muutenkin tämä "perusrekku" on mitä mainion duunaripoika ja ikuisesti kiitollisuuden velassa sille olen siitä, että se on minut opettanut paimennuksen saloihin mitä miellyttävimmillä tavoilla. Sanat harvemmin riittää, kun Flinttiä pitäisi kuvailla. Se vain on niin... <3

Niin kimaltavaa, että oksennan kohta itsekin glitteriä. Palataan vielä kauden viimeisimpiin paimennustreeneihin (suorastaan tänne asti kuuluu lukijoiden "wau, miten mielenkiintoista"-kijlahdukset...) Koska emme tunnetusti ole kaavoihin kangistuvaa sakkia, teimme jälleen koirille uusia ja mielenkiintoisia harjoituksia. Nimittäin kadotettiin lampaat metsään ja koiran tehtävä oli hajun perusteella löytää elukat ja sitten omia aivosoluja käyttäen tuoda ne takaisin ja kuitata löytyneeksi. Aloitettiin toki helposti, pienillä "näkölähdöillä" ja kauaa ei tarvinnut koiran kirmata metsään, kun jo huomasi elukat. Hirvittävän hienosti kaikki ymmärsi jutun jujun ja niin tuli kaikki lampaat aina metsästä takaisin. Treenejä vaikeutettiin asteittain ja lopputulemaksi päästiin siihen, että lampaat oli jo melkoisen kaukana metsässä eli tarvittiin koiralta jo runsasta omatoimisuutta lähteä etsimään "ei mitään" metsään. Torrille treeni vaikeutui kieltämättä aavistuksen nopeasti, sillä sen etsintämoodi on muissakin nenänkäyttölajeissa hyvin hidastempoinen. Sitten palattiin takaisinpäin ja tehtiin jälleen helppoja treenejä. Mutta tuolle etsintämoodille me teemme kyllä jotain tässä heti, kun aikataulu antaa myöden. Koska se koskee mitä tahansa etsintäharjoitusta (esim. esineruutu). Hyvän ominaisuuden hitaudesta saa kaivettua, se on nimittäin hyvin tarkka etsiessään hyvin pieniä esineitä. Tässä vaiheessa kuitenkin ehkä aiheellista todeta, että esineruutua ollaan treenattu tasan kaksi kertaa. *tap tap tap* ...

Viime viikonloppuna saatiin nauttia jälleen hyvästä seurasta, kun Sari & Chira, Jaana & Gero sekä Vilja, Olli & Ebba tulivat viihdyttämään meitä agilityn ja paimennuksen parissa. Oli mielettömän hauskat treenit ja hauskaa seuraa! Tätä lisää, kiitos! Saimista näin uudenlaisen puolen: sitä ohjasi ihminen, joka oli ensimmäistä kertaa agilityn parissa. Saimi oli mielettömän vieraanvarainen ja yhtäkkiä sillä meni "autopilot vireenhallinta"-tila päälle. Uskomatonta! Se oli täysin erilainen, anteeksiantavainen, ei laisinkaan kuumuva, helposti ohjautuva jne. Voidaan kai sanoa, että paranee vanhetessaan :) Sydneylläkin meni treenit kivasti. Olen tehnyt sillä maltillisesti (=laiskasti) ja silti se on edennyt hyvään pisteeseen. Mitähän agilityvideoita se katselee mun koulupäivien aikana. Se on hauska vekkuli, tarjoaa paljon asioita, kiroilee mennessään ja juoksee kuin viitapiru. Rheda pääsi myös vieraan ohjaukseen, eikä puolestaan antanut mitään ilmaiseksi. Yritti kiivetä myös lähes kolmen metrin pystyseinää ihan vaan, koska ohjaus ei ollut ihan täsmällinen. Se vasta hauska vekkuli onkin. ;) 

"Tärkeintä elämässä ei ole se, että näemme sen mitä on jossain kaukana, vaan se, että teemme sen mikä on suoraan edessä." -T. Carlyle

Koskakohan päivitystiheys alkaisi vastaamaan aktiviteettitasoa? Tuskin koskaan.

Kuinkahan kauas sitä jaksaa historiassa mennäkään... No hypähdetään Rantasalmen reissulle, kun lähdettiin koettamaan SPKY:n perusratoja pienellä porukalla:
Autoon pakattiin niin Taisto, Raki, Martti kuin Nastakin ja heille ohjastajat eli minä, Virpi ja Anna. Päivän onnistumisprosentti oli hyvin tasainen; 50-50. Nuorimmat jatkavat harjoituksia vielä ensi kesänä ja vanhimmat läpäisivät kokeen ensiyrittämällä (Martti ja Taisto). Näin ollen Taistostakin tuli silmäpeilausta vailla SPKY:n jalostusuros, loistavaa! Taisto on elävä esimerkki siitä, kuinka toisen mielestä täysin turha koira voi jollekin toiselle olla juuri sitä, mitä koiralta toivoo.

Tempo ja Taisto hempeilee. Huomatkaa ennen kaikkea kenkä tuolla taustalla...

Seuraavana päivänä jatkettiin samalla teemalla, mutta keulan kurssi vain muuttui eli meitä kutsui paimennuskokeet Kiikalassa, jonne suunnattiin Flintin, Torrin ja Ebonyn kanssa ja matkaseuraneitinä toimi edelleen Anna. Hurjassa sumussa kisattiin kisan alkutaipaleet, mutta onneksi se hälveni ja ilmakin oli koko päivän varsin suotuisa! Flintin kakkosluokan startissa tehtiin pieniä kauneusvirheitä siellä sun täällä, mutta erityisen kiitollinen sain olla jaon onnistumisesta! Se tuli ekayrittämällä ja kivalla asenteella. Häkillä möhlin itse kaksi pistettä pois täysistä. Loppupisteitä kuitenkin kilahti kassaan AVO2:sen verran, joka riitti myös PAIM2-koulariin! Voi Flint! Kisassa sijoituttiinkin lopulta sitten toisiksi. :)
Torri starttasi ykkösissä toista kertaa elämässään ja sattuikin ryhmään sitten sellainen PÄSSI, joka ei kertakaikkiaan tahtonut taipua minun tai arvoisan koirani tahtoon. Se puski Torrin ketoon ties kuinka monta kertaa ja aina pikkutyttöni keräsi itsensä kedosta ja jatkoi hommia samalla intesiteetillä kuin aiemminkin. Sen sitkeys ja periksiantamattomuus sai siis täysin uuden ulottuvuuden tämän kisan myötä ja Torri ei tässäkään tapauksessa käyttänyt hampaitaan tilanteen selvittämiseksi, vaan päätään (= korvien väliä). Me saatiin kuin saatiinkin rata läpäistyä ja pisteet riittivät PPR1:seen ja kolmanteen sijaan ties kuinka monesta kilpailijasta. 
Ebonyn kanssa ei juuri treenimäärillä paukuteltu henkseleitä, kun lähdettiin kisaamaan, vaan niinpä saatiin kuitenkin rata taaplattua läpi. Omaan silmään rata näytti siis huomattavasti virheellisemmältä kuin tuomarin, koska pisteet riitti niin ikään PPR1:seen ja sijaan 5. :) Se on kyllä herttainen koira ja todella helppo ohjattava!
Näin oltiin taas taputeltu yksi antoisa päivä paimennuksen parissa ja kotiin ajeltiin väsyneenä, mutta varsin hyvillä fiiliksillä.

Vähän Jyväskyläläistä lenkkimaastoa. Ja perusmaisema näin marraskuussa! :)

Yllämainittujen tapahtumien ja tämän päivän välillä on tapahtunut paljon kaikkea. Paljon myös sellaista, mikä ei raportointia kaipaa, joten oikaistaan suoraan viime viikonloppuun:
Ajettuja kilometrejä kaikkineen torstain ja sunnuntain aikana 1500 - kaikki starttasi torstaina, kun lähdettiin Janitan kanssa Sidin astutusreissulle Haukiputaalle. Suureksi suruksemme astutus ei kuitenkaan onnistunut, joten leuka rintaan ja sama reilu neljän tunnin taival takaisin Jyväskylään. Harmittaa vietävästi, uros oli nimittäin erityisen komea ja hyväluonteinen ja yhdistelmä kaikkineen oli varsin houkutteleva. Parempi onni ensi kerralla, sitä on syytä toivoa!
Perjantaina lähdin sitten kohti Valtimoa Elinan luokse moikkaamaan ihanaa Konetta sekä tutustumaan myös uusiin, ihaniin ihmisiin. Oli mukava perjantaipäivä erinomaisessa seurassa ja hyvin nukutun yön jälkeen kelpasikin lähteä sitten kohti Kuopion tokokoetta. Siellä minua vastassa oli Sari ja oman vuoron odottelu sujuikin varsin joutusaa. Hiukan puille menneen kokeen jälkeen vietettiin ihanaa aikaa Sarin luona, ja jälleen makoisien unien jälkeen auton nokka kohti Juvaa ja nautapaimennustreenejä Hessun ja Annen kera. 
Flintin kanssa tehtiin ajoa, flankkeja sekä singleä ja sain paljon kullanarvoisia vinkkejä treenaamiseen! Ja edelleen oma käsitykseni vahvistui, että kyllä myös Flintin kanssa kehtaan jatkossakin paimentaa nautoja, se on varsin mukautuvainen koira eläinlajista toiselle! Torri tapasi kyseisen eläinlajin ensimmäistä kertaa elämässään, mutta paimensi niitä kuin olisi koko paimennushistoriansa työskennellyt niiden kanssa. Vetää hiljaiseksi neidin eläintenkäsittelytaidot ja mukautuvuus.. Myös Taisto näki naudat (tietääkseni) ekaa kertaa, hiukan tahtoi jännittää lähikontaktissa, mutta työskenteli kuitenkin kivasti. Hessu kokeili myös sen kanssa ja Taisto toimi hänenkin kanssaan (oikeasti paremmin kuin minun kanssa) ja sen jälkeen teki rauhallisemmalla ja paremmalla asenteella. Oli kaikkinensa hyvät ja opettavaiset treenit, kiitos!
Kiitos myös Elinalle & co. Valtimon kohteeseen sekä Sarille & co. Kuopioon! En tiedä, mitä hyvää olen elämässäni tehnyt, jotta minulla on oikeus tuntea tuollaisia ihmisiä :) Mahtavuutta!

Torri ja Sydney nauttivat nukkumisesta myös kotioloissa.

Niin ja se puihin mennyt tokokoe.. Ei se nyt NIIN paha ollut, mutta kuitenkin tieto siitä, mitä koira osaa ja sen jälkeen huomaan, mitä koira VIITSII tehdä. Se meni ikäänkuin keskarin näyttelyksi puolin ja toisin (harvinaisen konkreettisesti...). Pintaraapaisut liikkeistä ilman arvosanalappua:
Paikkamakuu: pysyi, vaikka vierustoveri lähti. Loppua kohti rauhattomuutta, mutta asento säilyi -> treenaamme kestoa siis jatkossa paremmaksi.
Seuraaminen: perus Torria eli hyvävireistä höystettynä pikkuruisilla kauneusvirheillä.
Liikkeestä maahanmeno: täydellinen liikkeestä seisominen.. ja vaikka annoin tuplakäskyn maahanmenoon. En käsitä - naaraat!! 
Luoksetulo: läpijuoksu, enkä edes ymmärtänyt antaa tuplaa.. Idiot.
Liikkeestä seisominen: tällä kertaa ihan oikea liike oikeassa paikassa, kiitos siitä.
Nouto: iloinen, aavistuksen jopa keuliva kera aavistuksen liian tiiviin loppupalautuksen ja inansa vajaalla sivullesiirtymisellä. Mitä siinä oli hyvää siis? No itse tykkään, kun koira näyttää siltä kuin miltä Torri näyttää noutaessaan.
Kaket: meinasi jättää alkumaahanmenon vajaaksi, en tiedä miksi. Toiseen istumaannousuun tarvittiin tupla, muuten ok.
Hyppy: ei valittamista.
Kokonaisvaikutus: ei ollut tuomarilla mitään pahaa sanottavaa meidän yhteistyöstä eli 10.

Siinä se kullanmurunen esittelee erästäkin lenkkimaastovalintaa, joka meinasi koitua hiukan..noh..oletettua pidemmäksi savotaksi.

Tulos oli siis AVO2 ja semiketutus. Hitsipilli tuota maahanmenoa, meidän yksi varmimmista liikkeistä... No tähän päivämäärään mennessä tuo asia on nyt korjattu. Siis ohjelmoinnissa oli jonkinsortin bugi kokeessa ja se on nyt poistettu. Toimii kuin junan vessa, mutta katsotaan, mihin tiedostoon se seuraavaksi iskee ;) Hirveen kivaa tämä koiraharrastus!
Muuten sisuuntuisin ja katsoisin uutta koetta aivan heti perään, mutta tuurillani neidin juoksut alkavat juuri silloin ja mikäli kaikki menisi ikäänkuin tuubiin, alkaisi siitä myös ladyn mammaloma. Katsotaan ja jännätään!

Tänään käytettiin Flint, Torri ja Taisto silmäpeilauksissa ja kaikilla moitteettomat näkimet. Siispä se tarkoittaa, että Taisto on nyt virallisesti SPKY:n jalostusuros ja Torri SPKY:n jalostusnarttu. 

Pahoitteluni - nämä Nastan ja Torrin hanurikuvat näyttä olevan oma vahvuusalueeni..

Edessämme on taas uusi viikonloppu kaikkien toimintojen kera. Lampaat viettävät kokolailla viimeisiä hetkiä seurassamme ja voitte vain kuvitella, otetaanko kauden viimeisistä treeneistäkin ilo irti sitten sen mukaan. KYLLÄ!!

On meidän yölenkeillä myös Jkl:ssä ihan nättiä :)

Ryhmäkuva bortsulaumasta (toim.huom. ihan kaikki ei onneksi ole omia... ;) )

Ryhmäkuva shelteistä (sama toim. huom. ;) )

"Do you know what is the difference between a problem and a challenge?"

Vastaus otsikon kysymykseen tulee tekstin loppuun. 

En voi olla mainitsematta ohi blogin aiheen muutamalla sanalla erästä mahtavaa tapahtumaa, nimittäin Nordic Business Forumia! Ihan mieletön kokemus, jota ei voi sanoin tarpeeksi ylistää! Sieltä sai virtaa, uusia näkökulmia ja kaikkea muuta mahdollista, jota voi hyödyntää vaikka arkielämässäkin. Tuon kokemuksen jokainen ansaitsisi!
NBForumissa vietettiin viime viikko aina tiistaista perjantaihin. Siitä sitten lähdettiin koirien kanssa perjantaina köröttämään jälleen kohti Eristä ja vkonlopunviettoa!

Perjantai-ilta sujui nopeasti, koirille varsin tylsästi, kun mitään ei sinällään tehty. Lauantai kuitenkin saapui ja ennätysmäisesti saatiin Annan kanssa itsemme kangettua ylös ihmeenkin hyvissä ajoin ja päätettiin ottaa paimennustreeni. Itse päätin treenata Double T:t eli Taiston ja Torrin. Taistolla sujui asiat varsin mallikkaasti, poispäinajoon pikkumies on saanut varsin mukiinmenevän draivin ja kaaret alkaa olla kivat. Lisäksi poika on kesän aikana saanut aimoannoksen itseluottamusta, joka huokuu sen yleisasenteesta tekemisessä. Se on hauska kundi kaikkineen! Torrin kanssa pitää ensi kerralla miettiä kahdesti, kannattaako aamulla ottaa treeniä -  siinä kun kaksi aamutorkkua narttua laitetaan samalle pellolle samaan aikaan, joista molemmat tietävät mielestään toistaan paremmin, niin eihän siitä tule muuta kuin rakentava keskustelu, kuka tietää parhaiten. Pienen neuvottelutuokion jälkeen oltiin sitten sitä mieltä, että minä tiedän ja näin oli problem solved ja treeni saateltiin päätökseen hyvällä onnistumisella. Voi nartut... must say! Miten ihmeessä voi pienessä koirassa olla noin jumalattoman runsas OMATAHTO? Ja muka ohjaajapehmeitä... Paskan marjat ja muut sekahedelmät. ;) Muistetaan kuitenkin, että nyt puhun vain tästä omasta rakkaasta naarasyksilöstäni. 

Likkojen lenkillä Eräjärven tapaan!

Treenin jälkeen oli aika lähteä hieromaan asiakas, jonka jälkeen tehtiin pieni likkojen lenkki Eriksen mettiköissä. Ja raikkaasta lenkistä kumpuaa raikkaat ideat: tullaan treenaamaan lampaat taas eri maisemiin pienen metsäosuuden taakse. Samalla saadaan vaihtelevuutta niin koirille, lampaille kuin ohjaajillekin. Siitä sitten tuumasta toimeen, lampaat matkaan ja mars kohti metsää. Mukana joukoissa siis Anna Nastan kera ja minun tovereina toimi Flint & Torri.
Meidän retkitreeni otti kestääkseen noin kaksi tuntia ja niihin tunteihin mahtu todella monipuolista harjottelua pitkistä hauista ja kuljetuksista aina lampaiden jakoon, singleen, pitoharjoituksiin ja tuplahakuun. Se oli hyvin intensiivinen lataus kaikkea paimennukseen liittyvää. Annoimme kaikki kaikkemme!
Hatunnoston arvoisia asioita:
Torrin erittäin pitkä haku, jossa lampailla oli karkusuunnitelma jo selvillä. Erityisen hatunnoston arvoisen suorituksen tästä teki kaaren loppuosassa tapahtunut Torrin omasta toimesta tehty kaaren oppikirjamainen laajentaminen, jolloin kokonaisuus oli täydellisyyttä hipova. Olin pakahtua onnesta, enkä saanut oikein riemultani ja kehuiltani kunnon ajokäskyjä edes annettua! Toinen hattujumppa Torrille oli jaetun lammaslauman itsenäinen pito noin 120+ metrin päässä, vaikka samalla ohjasin Flinttiä. Aamun keskustelutreeneistä huolimatta koin nyt samaa rakasta naarasyksilöä kohtaan niin suurta ylpeyttä, ettei moni osaa edes kuvitella. Niin se muuttuu, kun asioita potkii haluamaansa suuntaan.
Flintille suuri kiitos asenteikkaasta singlen pidosta sekä pitkän treenin jälkeen läpitaaplatusta tuplahausta, joka oli herran elämän toinen. Se ei mennyt oppikirjan mukaan, mutta yritys oli tärkein ja lopputulema oli onnistunut. 
Nasta ansaitsee mielestäni kiitokset hienosta pidennetystä hausta sekä niin ikään jaetun lauman pidosta ja hyvästä asenteesta koko treenin ajan.
Ja kerrankin me ohjaajat ansaitsemme kiitosta, että tulimme ja toteutimme ko. treenin. Ties mitä talentteja koiramme piilottelisi meiltä edelleen, ellei niille oltaisi annettu mahdollisuutta tulla esiin. Jäi hyvä mieli, joka kantaa läpi seuraavienkin epäonnistumisien.

You stay here, ok?!

Ja, jotta ei jäisi epäselväksi, mitä lajia oikeastaan hyvin pitkälti treenaamme, kävimme vielä Virpin kanssa ottamassa kahteen pekkaan muutaman haun isolla pellolla. Tai no, onneksi meillä oli koirat matkassa, muuten hakisimme niitä lampahia siellä varmaan vieläkin. Oli siis omista treenikamuistani Taiston vuoro päästä kehiin vielä. Se teki pääpiirteittäin hyvät haut, kuljetuksissa olen antanut sille hiukan siimaa, jotta se saa oman asenteensa puhkeamaan oikein kunnolla kukkaan. Harmittavasti Taisto keksi pari kertaa pienen jekkujekun, että se päättikin vaihtaa puolta minun ja lammaslauman välillä ja niin lähellä lammaslaumaa, ettei oma vaikutusalueeni riittänyt läheskään sinne saakka. Näinpä tiedämme, mitä me treenataan vielä ensi vkonloppuna. :)

Treenituokion jälkeen kutsuikin sitten synnytystoimet, kun oli aika saattaa Jerryn tyttären, Beckyn, elämän toiset pennut maailmaan. Yö meni valvoessa, mutta lopputuloksena toivotettiin Anne-Marin kanssa tervetulleeksi maailmaan kolme potraa soopelipoikaa sekä kaksi soopelityttöä. Ja mammakoira hoiti hommansa hyvin! Samalla näki minun Tomppani kolmas pesue päivänvalon. 1+1=paljon ja kuten arvata saattaa, pentue on myös minulle tunteisiinvetoava, kun siinä yhdistyy mielenkiintoisella tavalla omat koirani niin kuin se on fysiologisesti mahdollista - Tom & Jerry. Jään ilolla odottamaan tulevia viikkoja ja pentujen kehitystä!

Jottei asia olisi niin yksinkertainen, niin katsotaanpa ensimmäistä aikaansaannosta vähän päät kenossa.. (Terv. tietotekniikan ihmelapsi...)

Omia suunnitelmiani haluaisin myös päästä jo kovasti toteuttamaan, jotka koskevat Rhedaa ja sen siskoa, Sidiä. Ensi vuoden suunnitelmista maltan hädin tuskin pysytellä hiljaa!

Sunnuntaina palasin Erikselle sitten puolenpäivän jälkeen ja vuorossa olikin toimintaa sitten Saimin muutaman lapsen kanssa. Sain nähdä Vendin, Geron ja Ebban ja kyllä olikin mukavaa! Virpi piti pennuille toko- ja jälkituokion. :) Jälkituokion aikana koin itse tunnin mittaisen välikuoleman, kun tajusin, että peilikuvasta katseleekin minun kohdallani elävä zombie... Tämän jälkeen oli taas akut ladattu ja suunta otettiin vaihtelun vuoksi kohti paimennuspeltoa. ;) Torri, Flint ja Nasta näytti jälleen elämän tosiasoita, kuten että miten kuuluu olla menemättä maahan ohjaajan useista kehoituksista huolimatta, kuinka laumaa voi tuoda laukka-askelein ottamatta vastaan yhtään hidastuskäskyä ja kuinka suuntakäskyjä ei tarvitse totella, kun ollaan lauman takana. Ja niin edelleen. Flint oli kylläkin porukan kiltein, mutta hiukan meinasi senkin pysähdyksen kokea valumista. Edellämainituista asioista huolimatta treenit päätettiin jälleen hyviin onnistumisiin kaikkien kanssa. 

Nastan ja Torrin leveät perseet. Kuvakulmalla ei ollut osuutta asiaan.. Vkonlopun viimeinen treeni pian taputeltu.

Toiminnantäyteisen viikonlopun jälkeen oli aika pakata romut läjään, koirat takaloosteriin ja ottaa suunnaksi Jyväskylä ja asennoitua jälleen oppivaisin mielin uuteen kouluviikkoon!

Kiitos ihmisille kivasta vkonlopusta kaikkineen!


 By the way the answer is: Your attitude. ;)