Kuukaudet ovat vierineet kovaa. Ja liiallista kiirettä on pitänyt, joten siitä kärsii lähinnä blogi, joka ei saa päivityksiä osakseen.
Pikaisesti siis heivaamme itsemme ajan tasalle:
Torri suoritti taannoin BH-kokeen hyväksytysti ja teki tottiksensa hyvässä vireessä :) Hieno flikka!
Torri aloitti myös agilityuransa kahdella varsin hauskalla radalla. Ensimmäinen rata oli sellainen tutustutaan vähän kisapaikkaan ja esteisiin ja tokalla radalla tehtiin kelpotulosta viime metreille! :) Jäi hyvä fiilis!
Torri on <3
Paimennettu ollaan myös ahkerasti ja olen saanut myös kasvatteja ja kavereita omaan sakkiini treenimään! Se on aina niin palkitsevaa! :)
Tän pidemmäksi ei päivitys ikävä kyllä ehdi. Palataan toivottavasti asiaan nopeammin kuin kolmen kuukauden päästä.
sunnuntai 21. heinäkuuta 2013
sunnuntai 26. toukokuuta 2013
What a great weekend!
Koirajutuille tyypilliseen tapaan ei tänäkään viikonloppuna hellitelty myöhäisillä heräämisillä, vaan lauantaina reippaasti oltiin viideltä ylhäällä ja sunnuntaina ennen seitsemää. Vaan vallanhan sitä laiskistuisi, jos pitäisi myöhään nukkua ja meneehän siinä melkoinen siivu päivääkin ihan "hukkaan".
Lauantaina lähdettiin Tanjan kanssa kohti Harjavallan vuotuista näyttelyä varsinaisen "luuseriporukan" kanssa. Eli näyttelyyn lähdettiin vain vaatimattomat haaveet H:n arvoisista koirista. Eka kerta pitkästä aikaa minulla, että lähden näyttelyyn pelkästään niin, että jo H:sta tulee aivan voittajafiilis. Mukana siis 2 x työlinjainen bc (Flint ja Tanjan Nuka) ja 1 x suuri, korvavammainen shelttinarttu (Rheda).
Päivän aloitti bortsut. Näin ollen Flintin kanssa päädyttiin ensimmäisenä kehään (ihan jopa muistin edeltävänä iltana sen kanssa treenata tuota näyttelyseisontaa ja remmissä ravaamista..). F esiintyi hyvin ollakseen tuollainen duunarimies :) Esiintyi itseasiassa EH:n arvoisesti!! Ei meinannut hymystä tulla loppua siinä kohtaa, kun kehäsihteeri ojensi nauhan kätöseen! Flintin elämän toinen ja VIIMEINEN näyttely IKINÄ!! Minun pieni murmelimies - olen siis enemmän kuin tyytyväinen!
Seuraavana kehään asteltiin Nukan kanssa. Se oli Nukan ensimmäinen näyttely ja tästä huolimatta se esiintyi kuin konkari! Oli aivan mahtavaa olla sen hihnan päässä, se olisi jokaisen näytteilleasettajan unelmakoira. Seisoo vain tanakasti paikallaan koko tuomarin kopeloinnin ajan, ottaa erinomaisen asennon ja ravaa nätisti! Nuka ravasi itselleen sen tarvittavan H:n ja näin oli jo päivän toinen mahtavuus saavutettu!
Viimeisenä pääsi sitten viimein shelttikehään Ritvis. Pienen palaverin jälkeen päädyttiin, että esitän myös Rhedan siskon Sidin, joka oli siis kehässä juuri ennen meitä. Sidi tienasi itselleen ansaitun ERI:n. Se on oikeasti kaunis ja ihannekokoinen narttu. Siinä kohtaa, kun tuomarinsihteeri ojensi kätöseeni myös Rhedalle osoitetun ERI:n, niin meinasin tukehtua yleiseen ihmetykseeni. Wtf oli aika osuva ensireaktio! ;) Mutta en valita tokikaan. Kilpailuluokassa ei sisaruksille tullut sijoituksia, mutta hyvillä mielin lähdettiin nlypaikalta syömään! Miten onnistunut päivä!
Ja miten mukavasti se vielä jatkuikaan, kun päätettiin lähteä pienellä porukalla uittamaan koirat Yyterin koirarannalle! Miten voi joku paikka olla niin kaunis?! Siellä viihdyttiin tunnin verran ja näyttelyporsaat sai kaikista parhaimman palkinnon ja pääsivät sotkemaan itsensä aivan vapaasti. Pisteenä I:n päälle sain nähdä vielä 3/5 Tempon pennuista! Niiiiin söpöjä karvapäitä oli kaikki, kuten arvata saattaa! :)
IHANA PÄIVÄ KAIKKINEEN!
Sitten sunnuntaille olikin luvassa vaihtelun vuoksi tokokoe. Pieni tovi oli vierähtänyt edellisestä koitoksesta, mutta vanhat muuvit oli säilynyt edelleen koesäännöissä, joten no problem.
Oli Torrin vuoro päästä aktiviteettien pariin. Kokeeseen lähdettiin tällä meidän jo tunnetulla "hälläväliä" -asenteella ja sellainen tuloskin saatiin. Lähdettiin aidosti ja rehellisesti kokeilemaan. :)
Luoksepäästävyys 10: istui perusasennossa koko toimituksen ajan, no problemos.
Paikkamakuu 7: suoritettiin vasta yksilöliikkeiden jälkeen. Se ei kuitenkaan ollut syy meidän huonohkoon numeroon, vaan Torrin mielestä oli ihan saakelin tylsää vaan maata, joten hän siinä makailun ohella hiukan tutkiskeli maan antimia, nuuski ja nuuhkutteli ja vaihtoi tämän ansiosta sitten asentoakin. Pysyi sentäs maassa :D Oma vika pikkusika, kun en ole tuota tarpeeksi ahkerasti treenannut. Ai niin, ei unohdeta mainita perusasennon ennakointia ;) Heh!
Seuraaminen taluttimessa 9: oli perusTorria. Vire säilyi ja käännökset juuri sellaiset kuin oli opetettu. Eli ei mitkään järin näyttävät :D
Seuraaminen taluttimetta 10: oli perusTorria myös. Vire säilyi ja kaikki hyvin.
Liikkeestä maahanmeno 10: ei ongelmia.
Luoksetulo 9: jäiköhän perusasento vajaaksi?
Liikkeestä seisominen 0: teki makuun, kun oli hiukka epävarma (+ liian painotettu käsky minulta)
Hyppy 8: valahti loppujenlopuksi maahan, mutta muuten ok.
Kok.vaik. 10
Pisteet riitti juuri ALO1 -tulokseen ja saatiin mielestäni sellainen tulos kuin ansaittiin. Meidän tekemisessä näkyy minun oma laiskuus, jota ei voi korjata kuin olemalla reippaampi ja ottamalla sellaisen "totisemman" asenteen. Tuonne lähdettiin Torrin kanssa treenaamaan (koska siitä nyt ei kenellekään koidu harmia, se ei pilaa kenenkään muiden koirakoiden suorituksia toiminnallaan). Olihan se eka kerta, kun vieras ihminen teki luoksepäästävyyden, eka kerta, kun paikallamakuussa oli useempi kuin Torri + yksi (tuttu) koira, eka kerta vieraassa paikassa, toka kerta kun suoritettiin taluttimessa seuraamista ikinä ... lista jatkuu ehkä turhankin pitkään.. olen enemmän kuin tyytyväinen Torriin - sillä vire säilyi koko suorituksen ajan. Ja se teki juuri niin kuin tilanteet antoi myöden! Mahtista. :) Ja eihän me tuonne lähdetty täysiä pisteitä hakemaankaan - siihen meidän treenaamiseen käytetty aika ei olisi riittänyt ensinkään. Mentiin justiin tyypilliseen tapaamme siitä, mistä se aita on matalin.
Kohti avointa luokkaa matka käy sitten joskus aikanaan, kun ollaan opiskeltu lisää liikkeitä sitä varten!
Kiitos kaikille ihmisille tästäkin viikonlopusta!
Lauantaina lähdettiin Tanjan kanssa kohti Harjavallan vuotuista näyttelyä varsinaisen "luuseriporukan" kanssa. Eli näyttelyyn lähdettiin vain vaatimattomat haaveet H:n arvoisista koirista. Eka kerta pitkästä aikaa minulla, että lähden näyttelyyn pelkästään niin, että jo H:sta tulee aivan voittajafiilis. Mukana siis 2 x työlinjainen bc (Flint ja Tanjan Nuka) ja 1 x suuri, korvavammainen shelttinarttu (Rheda).
Päivän aloitti bortsut. Näin ollen Flintin kanssa päädyttiin ensimmäisenä kehään (ihan jopa muistin edeltävänä iltana sen kanssa treenata tuota näyttelyseisontaa ja remmissä ravaamista..). F esiintyi hyvin ollakseen tuollainen duunarimies :) Esiintyi itseasiassa EH:n arvoisesti!! Ei meinannut hymystä tulla loppua siinä kohtaa, kun kehäsihteeri ojensi nauhan kätöseen! Flintin elämän toinen ja VIIMEINEN näyttely IKINÄ!! Minun pieni murmelimies - olen siis enemmän kuin tyytyväinen!
Seuraavana kehään asteltiin Nukan kanssa. Se oli Nukan ensimmäinen näyttely ja tästä huolimatta se esiintyi kuin konkari! Oli aivan mahtavaa olla sen hihnan päässä, se olisi jokaisen näytteilleasettajan unelmakoira. Seisoo vain tanakasti paikallaan koko tuomarin kopeloinnin ajan, ottaa erinomaisen asennon ja ravaa nätisti! Nuka ravasi itselleen sen tarvittavan H:n ja näin oli jo päivän toinen mahtavuus saavutettu!
Viimeisenä pääsi sitten viimein shelttikehään Ritvis. Pienen palaverin jälkeen päädyttiin, että esitän myös Rhedan siskon Sidin, joka oli siis kehässä juuri ennen meitä. Sidi tienasi itselleen ansaitun ERI:n. Se on oikeasti kaunis ja ihannekokoinen narttu. Siinä kohtaa, kun tuomarinsihteeri ojensi kätöseeni myös Rhedalle osoitetun ERI:n, niin meinasin tukehtua yleiseen ihmetykseeni. Wtf oli aika osuva ensireaktio! ;) Mutta en valita tokikaan. Kilpailuluokassa ei sisaruksille tullut sijoituksia, mutta hyvillä mielin lähdettiin nlypaikalta syömään! Miten onnistunut päivä!
Isukku ja tytär (ja kannustaja-Nano taustalla)
Nukan kanssa hiuka otetaan näyttelytuntumaa
Ja miten mukavasti se vielä jatkuikaan, kun päätettiin lähteä pienellä porukalla uittamaan koirat Yyterin koirarannalle! Miten voi joku paikka olla niin kaunis?! Siellä viihdyttiin tunnin verran ja näyttelyporsaat sai kaikista parhaimman palkinnon ja pääsivät sotkemaan itsensä aivan vapaasti. Pisteenä I:n päälle sain nähdä vielä 3/5 Tempon pennuista! Niiiiin söpöjä karvapäitä oli kaikki, kuten arvata saattaa! :)
IHANA PÄIVÄ KAIKKINEEN!
Yyterin beachilla gangstan kera!
Tempon pennuista Tarmo, Loru ja Mini :)
Sitten sunnuntaille olikin luvassa vaihtelun vuoksi tokokoe. Pieni tovi oli vierähtänyt edellisestä koitoksesta, mutta vanhat muuvit oli säilynyt edelleen koesäännöissä, joten no problem.
Oli Torrin vuoro päästä aktiviteettien pariin. Kokeeseen lähdettiin tällä meidän jo tunnetulla "hälläväliä" -asenteella ja sellainen tuloskin saatiin. Lähdettiin aidosti ja rehellisesti kokeilemaan. :)
Luoksepäästävyys 10: istui perusasennossa koko toimituksen ajan, no problemos.
Paikkamakuu 7: suoritettiin vasta yksilöliikkeiden jälkeen. Se ei kuitenkaan ollut syy meidän huonohkoon numeroon, vaan Torrin mielestä oli ihan saakelin tylsää vaan maata, joten hän siinä makailun ohella hiukan tutkiskeli maan antimia, nuuski ja nuuhkutteli ja vaihtoi tämän ansiosta sitten asentoakin. Pysyi sentäs maassa :D Oma vika pikkusika, kun en ole tuota tarpeeksi ahkerasti treenannut. Ai niin, ei unohdeta mainita perusasennon ennakointia ;) Heh!
Seuraaminen taluttimessa 9: oli perusTorria. Vire säilyi ja käännökset juuri sellaiset kuin oli opetettu. Eli ei mitkään järin näyttävät :D
Seuraaminen taluttimetta 10: oli perusTorria myös. Vire säilyi ja kaikki hyvin.
Liikkeestä maahanmeno 10: ei ongelmia.
Luoksetulo 9: jäiköhän perusasento vajaaksi?
Liikkeestä seisominen 0: teki makuun, kun oli hiukka epävarma (+ liian painotettu käsky minulta)
Hyppy 8: valahti loppujenlopuksi maahan, mutta muuten ok.
Kok.vaik. 10
Pisteet riitti juuri ALO1 -tulokseen ja saatiin mielestäni sellainen tulos kuin ansaittiin. Meidän tekemisessä näkyy minun oma laiskuus, jota ei voi korjata kuin olemalla reippaampi ja ottamalla sellaisen "totisemman" asenteen. Tuonne lähdettiin Torrin kanssa treenaamaan (koska siitä nyt ei kenellekään koidu harmia, se ei pilaa kenenkään muiden koirakoiden suorituksia toiminnallaan). Olihan se eka kerta, kun vieras ihminen teki luoksepäästävyyden, eka kerta, kun paikallamakuussa oli useempi kuin Torri + yksi (tuttu) koira, eka kerta vieraassa paikassa, toka kerta kun suoritettiin taluttimessa seuraamista ikinä ... lista jatkuu ehkä turhankin pitkään.. olen enemmän kuin tyytyväinen Torriin - sillä vire säilyi koko suorituksen ajan. Ja se teki juuri niin kuin tilanteet antoi myöden! Mahtista. :) Ja eihän me tuonne lähdetty täysiä pisteitä hakemaankaan - siihen meidän treenaamiseen käytetty aika ei olisi riittänyt ensinkään. Mentiin justiin tyypilliseen tapaamme siitä, mistä se aita on matalin.
Kohti avointa luokkaa matka käy sitten joskus aikanaan, kun ollaan opiskeltu lisää liikkeitä sitä varten!
Kiitos kaikille ihmisille tästäkin viikonlopusta!
perjantai 17. toukokuuta 2013
Paratiisin peruselementit
"Länkky - tuhansien lenkkimahdollisuuksien kylä".
Eli ihan parasta tässä koko kärpäsen p*skan kokoisessa kylässä on sanalla sanoen mielettömät lenkkimaastot!
Toki päästäkseen niiden monimuotoisten maastojen pariin on luonnollisesti koirien kuljettava ensin pieni tovi remmissä, kuten "normaalit" koirat (ellei sitten ajoita lenkillelähtöä ennen klo seitsemää aamulla ja kympin jälkeen illalla) tai sitten kyyditämme itsemme maastojen välittömään läheisyyteen tuolla alati palvelella pakettiautollamme. Miten vaan - kaikki on niin sanotusti käden ulottuvilla ja alle viiden minuutin matkan päässä.
Monipuoliseen maastoon lukeutuu mahtavia kallioita, erilaisia metsätaipaleita, metsäautoteitä, järviä, suoalueita, hakkuualueita ym. mukavuuksia. Kaiken kruunaa kansallispuisto, joka sijaitsee aivan kivenheiton päässä. Tosin kyllä saa olla aikamoinen kivenviskelijä, että saa irroittettua sellaisen kevyen 14 km:n heiton.. Kesän tavoite onkin nyt sen osalta, että tiedän mahdollisimman monta eri lenkkireittiä (ja sen, mihin mikäkin johtaa - se on ollut tässä nyt eniten ehkä hakusessa näitä reittejä samoillessa) ;) Koiratkaan eivät ole laittaneet yhtään pahakseen meidän tutkimusmatkojamme. Ainoana miinuspuolena mainittakoon punkit, joita tuppaa vierailemaan karvanaamojeni parissa harva se päivä.
Kesää kohti mennään ja lampaat tulee muutaman päivän päästä!!! Aivan loistavaa!
Myös agilityn parissa häärätään; Tempo kisataukoilee vielä ja keskittyy treenaamiseen. Hän palailee kisahuudeille sitten kesäkuun puolenvälin paikkeilla näillä tietämin. Riitalle ja Martalle pyrin saamaan kesäkaudelle myös riittävästi startteja, ne pääsee taukoilemaan sitten syksyn tullen myös. (Vaan ei nyt ihan vielä hypätä sinne syksyyn, kun vasta ollaan alkukesän makuun päästy!!) Torri pääsisi starttaamaan jo heinäkuussa (miten nopeaa aika oikein juoksee?!) ja todnäk sen silloin johonkin ilmoankin. Se seuraa sikäli isänsä jalanjälkiä, että ihan mitenkään supertavoitteellisesti en ole sille perusopetusta tehnyt; se osaa esteet ja sitten niitä mennään peräkkäin. Jihaa!
En ole vieläkään korkannut jälkikautta. Jotenkin tarvitsisin siihen sen aloituspotkun, jotta se harrastus lähtisi rullaamaan taas. Vaikka tiedän sen olevan kivaa, kun siihen ryhtyy, mutta se ryhtyminen onkin nyt ollut niinkin pienistä asioista kiinni kuin, että joko koira on väärässä paikassa tai sitten jälkivarusteet on väärässä paikassa. Tälläkin hetkellä tuo viimeksi mainittu on syynä.
Aloituspotkua odotellessa, palataan.
Eli ihan parasta tässä koko kärpäsen p*skan kokoisessa kylässä on sanalla sanoen mielettömät lenkkimaastot!
Toki päästäkseen niiden monimuotoisten maastojen pariin on luonnollisesti koirien kuljettava ensin pieni tovi remmissä, kuten "normaalit" koirat (ellei sitten ajoita lenkillelähtöä ennen klo seitsemää aamulla ja kympin jälkeen illalla) tai sitten kyyditämme itsemme maastojen välittömään läheisyyteen tuolla alati palvelella pakettiautollamme. Miten vaan - kaikki on niin sanotusti käden ulottuvilla ja alle viiden minuutin matkan päässä.
Monipuoliseen maastoon lukeutuu mahtavia kallioita, erilaisia metsätaipaleita, metsäautoteitä, järviä, suoalueita, hakkuualueita ym. mukavuuksia. Kaiken kruunaa kansallispuisto, joka sijaitsee aivan kivenheiton päässä. Tosin kyllä saa olla aikamoinen kivenviskelijä, että saa irroittettua sellaisen kevyen 14 km:n heiton.. Kesän tavoite onkin nyt sen osalta, että tiedän mahdollisimman monta eri lenkkireittiä (ja sen, mihin mikäkin johtaa - se on ollut tässä nyt eniten ehkä hakusessa näitä reittejä samoillessa) ;) Koiratkaan eivät ole laittaneet yhtään pahakseen meidän tutkimusmatkojamme. Ainoana miinuspuolena mainittakoon punkit, joita tuppaa vierailemaan karvanaamojeni parissa harva se päivä.
Kesää kohti mennään ja lampaat tulee muutaman päivän päästä!!! Aivan loistavaa!
Myös agilityn parissa häärätään; Tempo kisataukoilee vielä ja keskittyy treenaamiseen. Hän palailee kisahuudeille sitten kesäkuun puolenvälin paikkeilla näillä tietämin. Riitalle ja Martalle pyrin saamaan kesäkaudelle myös riittävästi startteja, ne pääsee taukoilemaan sitten syksyn tullen myös. (Vaan ei nyt ihan vielä hypätä sinne syksyyn, kun vasta ollaan alkukesän makuun päästy!!) Torri pääsisi starttaamaan jo heinäkuussa (miten nopeaa aika oikein juoksee?!) ja todnäk sen silloin johonkin ilmoankin. Se seuraa sikäli isänsä jalanjälkiä, että ihan mitenkään supertavoitteellisesti en ole sille perusopetusta tehnyt; se osaa esteet ja sitten niitä mennään peräkkäin. Jihaa!
En ole vieläkään korkannut jälkikautta. Jotenkin tarvitsisin siihen sen aloituspotkun, jotta se harrastus lähtisi rullaamaan taas. Vaikka tiedän sen olevan kivaa, kun siihen ryhtyy, mutta se ryhtyminen onkin nyt ollut niinkin pienistä asioista kiinni kuin, että joko koira on väärässä paikassa tai sitten jälkivarusteet on väärässä paikassa. Tälläkin hetkellä tuo viimeksi mainittu on syynä.
Aloituspotkua odotellessa, palataan.
tiistai 30. huhtikuuta 2013
Täsä mä ny olen...
... pitkästä aikaa.
Elossa ollaan kaikki ja hyvin voidaan, vaikkei blogi olekaan sen faktan puolesta juuri puhunut. Siihen on syynsä.
Suurin syy on se, että muutimme laumani kanssa suureen kaupunkiin! Hah, ihan niin suureen KYLÄÄN kuin Längelmäki, joka kuuluu Jämsään, joka ehkä kertoo edes vähän enemmän suuntaa tämän peräkylän sijainnista. ;)
Täällä olemme jo tovin maistelleet rivitaloelämää kolmiossamme. Valitettavasti narttujen juoksut tuli sotkemaan hieman lauman muuttoa, joten tässä on ollut nyt erinäisiä sekalaumoja, kun ollaan porukoiden kanssa niitä sumplittu. Lopullinen Länkky-gangsta tulee olemaan Tempo, Tom, Rheda, Martha, Sydney, Flint, Torri ja Saimi. Tosin tuossakin on liikkuvia osia, voi olla, että Tom ja Saimi asuu välillä Eriksellä ja taas Venla minun luonani täällä. Aika näyttää ja onneksi sumpliminen on vain puolen tunnin välimatkan ansiosta erittäin helppoa.
Muutto on rasittavaa puuhaa, se fakta ei ole vuosien saatossa muuttunut miksikään. Onneksi se alkaa olla kuitenkin loppusuoralla ja onneksi sillä ei ollut kiire!
Tässä tohinan ohella on toki pitänyt yrittää pitää koirat tyytyväisinä ja harrastaa niiden kanssa edes lähes samaan tahtiin. Saimin kanssa ollaan tokoiltu jonkin verran ja pian pitäisi alkaa katsastamaan mahdollisia avoimen kokeita sille, jotta saadaan korkattua yhteinen tokokisaurakin. Agsailtu ollaan myös hieman.
Flint on päässyt agsaamaan paljon, kiitos Tanjan! Voisi melkein sanoa, että Flindellä on nyt agsakoti Tampereella ja paimennuskoti mun luona. Flint on ansainnut myös agsassa hyvän ohjaajan, joten luovutin sen osa-alueen ilomielin Tanjalle. Heti toisena kisapäivänään pari saikin hypärinollan kakkosista, jolla ansaitsivat toisen sijan ja ekan luvan!
Rhedalle ja Martalle tuli samaan aikaan juoksutauko agilitystä, mutta treenailivat ennen taukoaan entiseen malliin ja jatkavat harjoituksia ja kisaamista jälleen lähiaikoina.
Tom otti pääsiäisenä kolme starttia ja viime viikonloppuna toiset kolme. Sen kanssa alettiin talvitauon jälkeen treenaamaan pikkuhiljaa ja se tekee niin tasaista työtä, että minulla itselläni on kisoissa tapana retkahtaa johonkin idioottivirheeseen sen kanssa. Kyllä se tästä.
Tempon agilitytauko loppui myös viime viikonloppuna, kun ulkokisakausi tuli korkatuksi!! Voi sitä tunnetta, kun pääsee pitkän talvitauon jälkeen kisaamaan ulos ja vielä tuon taskuraketin kanssa tekemään pitkästä aikaa rataa! :) Ennen kisoja treenattiin kahdesti kontakteja, kerran keppejä, muttei sen kummoisemmin rataa, kun hallit eivät ole Tempoa varten, kuten olen aiemminkin jo kirjoitellut. Kalju taskuraketti paineli kevätfiilis rinnassaan ja vikalla radalla sitten oli taivaanmerkit kohdillaan ja saatiin nolla, jolla päästiin kolmanneksi. Nyt vain odotellaan, että päästään ulos treenaamaan, niin päästään kunnon fiiliksiin :)
Torri on treenannut satunnaisesti tokoa, satunnaisesti agsaa ja nyt noin metsien sulattua se tulee treenaamaan satunnaisesti myös jälkeä ja jahka laidun on valmis vastaanottamaan meidän treenikaverit, niin säännöllisesti paimennusta! Lady pihtasi juoksuja kiitettävän pitkään ja aloitti ne vasta ollessaan 15 kk. Hetken ehdin jo miettiä, että meinaako siitä kasvaa nainen lainkaan ;) Se on nyt mehukkaimmillaan ja näin ollen Eriksellä. Pian päästään taas lyömään viisaita päitämme yhteen sen kanssa ja jatkamaan normaalia elämää :) Minun pieni italiaano-baskeripää.
Torri on treenannut satunnaisesti tokoa, satunnaisesti agsaa ja nyt noin metsien sulattua se tulee treenaamaan satunnaisesti myös jälkeä ja jahka laidun on valmis vastaanottamaan meidän treenikaverit, niin säännöllisesti paimennusta! Lady pihtasi juoksuja kiitettävän pitkään ja aloitti ne vasta ollessaan 15 kk. Hetken ehdin jo miettiä, että meinaako siitä kasvaa nainen lainkaan ;) Se on nyt mehukkaimmillaan ja näin ollen Eriksellä. Pian päästään taas lyömään viisaita päitämme yhteen sen kanssa ja jatkamaan normaalia elämää :) Minun pieni italiaano-baskeripää.
Sydney on treenannut pieniä pentujuttuja agsassa ja arkielämän käyttäytymistä. Oikein ihana kikkailijaneiti ja ihmeenkin nopeasti hoksaavaa sorttia, ollakseen kuitenkin hiukan blondimainen sheltti. Ei kuitenkaan mitään verrattuna Martan blondeuteen.
Ingrid jäi porukoiden laumaan, mutta sen kanssa treenaan edelleen agsaa. Enenevissä määrin, kunhan päästään ulkokentälle :)
Pöh, tästä ei pitänyt tulla mitään maratonia. Vastahan sain kerrottua, missä suurinpiirtein mennään. Mutta ehkä pitää nyt ryhdistäytyä ja alkaa kirjoitella useammin taas.
Vapunpäivää pääsen viettämään intensiivisen agilityn pariin. Tätä olen odottanut!! :)
Systerit
maanantai 11. helmikuuta 2013
"Sitä sattuu, kun ei pidä hattuu, mutta siihenkin tottuu kun hatut loppuu"
Olisi aika varmaan heivata tämäkin blogin tälle vuodelle mukaan? Sitä, kun on jo kuitenkin kulunut sen puolitoista kuukautta, eikä täällä suinkaan nyt ihan naftaliinissa olla oltu, vaikka blogi hiljaisuudesta onkin kärsinyt. Luvassa on hieman asiaa ja asian vierestä.
Agiliidoa ollaan treenailtu totuttuun tapaan kerta viikkoon aina vaihtelevasti eri koirien kanssa. Ingridin ja Sydneyn kanssa olen ollut vähän laiska, mutta ne penteleet ovatkin opiskelleet itse lajin saloja (ovat varmaan surffailleet taas netissä multa salaa) ja toissapäivän treeneissä molemmat menivät vallan sievästi pientä ratapätkää, johon sisältyi hyppyjä rimat maassa ja putkia. Lisäksi opeteltiin hieman keinun alkeita. :)
En olisi arvannut, että ottaessani siskokset, saan myös oppimiskaavalla varustetut koirat samalla. Arjessa ne on sopivasti erilaiset, ei lainkaan kaksosmaisia, mutta niiden oppiminen tapahtuu lajin parissa aivan täsmälleen samaan aikaan ja saman kaavan kautta. Se on hassua! Jännityksellä odotan, muuttuuko tuo asia ajan saatossa. Tuleeko arjessa aavistuksen viisaammasta, prinsessa-diiva-Sydneyssä jossain kohtaa edistyksellisempi kuin "bad-hair-day-every-day" -Ingridistä...
Myös Rheda, Martta ja Venla ovat päässeet treenailemaan lähinnä jo osaamiaan asioita. Venla on nopeasti hoksaavaa sorttia, sen kanssa voisi näin muutaman treenikerran jälkeen jo mennä esim. möllikisoihin (ja tarkennuksena: sen kanssa voisi jopa saada siellä radan puhtaasti läpi). Virallisia startteja silmälläpitäen siltä uupuu kepit, rengas, keinu ja suoritusvarmuus. Jännä, että sitä varmuutta ei oo rakentunu näiden arviolta viiden treenikerran aikana.... ;) Tällä hetkellä se vaikuttaa kaikilta osin helpolta koiralta ohjata. Not bad, I think.
Torri ja Saimi ovat myös vierailleet agsakentillä. Saimi ei hirveästi ole treenannut, lähinnä muisteltu kontakteja ja yleistä viretilan hallintaa ajoittain - pienimuotoinen semitauko ei tee sille rouvalle yhtään huonoa. Torrista voi sanoa samaa kuin Venlasta - hyvin nopeasti aivoherneet ovat löytäneet toisensa. Se on myös hyvin pitkälti valmis starttaamaan, jahka renkaan vielä jaksan opettaa. Ai niin ja enää vajaa viisi kk pitää odottaa, että se kisaikä täyttyy... :) Ja tottahan yleisessä puolessa on vielä paljon hienosäätöä, mutta tuolla pystyisi saamaan jo ykkösistä luvan - ja siihenhän ei tunnetusti paljoa vaadita.
On mukava tilanne, kun on kaksi samanikäistä pentua, jotka ovat alkaneet opetella agilityä pienimuotoisesti heti pienestä pitäen ja sitten on kaksi samanikäistä nuorta aikuista, jotka ovat alkaneet opetella agilityn saloja vasta lähempänä vuoden ikää. Siinä, jos missä pystyy vertailla oppimistahtia yms. härpäkkeitä, kun saa itse kokea sen reaaliajassa. Tähänastisella taustalla pystyn sanomaan, että kummallakin tavalla saavutetaan kisavalmius puolentoista vuoden ikään mennessä, mutta ehkä vuoden päästä pystyn toteamaan jotain lisää.
Tokoa treenataan lisäksi Saimin kanssa aktiivisesti. Toivon mukaan aktivoituisin myös Torrin kanssa, niin päästäisiin kokeisiin tällä kaudella. :)
_________________________________________________________
"Miten sä jaksat niiden kaikkien kanssa tehdä?"... "Miten sä pärjäät niin monen koiran kanssa?"... "Miten sun aika riittää niin monelle?"... "Miten noin monta nuorta koiraa samassa laumassa menee?"...
Siinä varmaankin kaiken kattava FAQ -lista. Enkä yhtään ihmettele, nuo kysymykset satelisivat varmasti, vaikka koiria olisi vain 3-4 kpl, lauman keski-ikä 6-v. ja rotuna chihuahua. Saatika sitten, kun koiria on 10 (+ 3), lauman keski-ikä kymmenen jäsenen iän mukaan päälle kaksi vuotta ja rotuina sheltti ja bc.
Eli sitten päästäänkin niihin answereihin ;)
1) Miten jaksat kaikken kanssa tehdä?
- Hienosti. Vaikea kuvailla juuri miten, mutta kun sattuu omistamaan niin kieroutuneen elämänfilosofian, että lenkillä käydään säällä kuin säällä, kesällä ja talvella, myrskysäällä ja tyynellä, pimeässä ja valoisassa, keväällä ja syksyllä, rankkasateella ja 35-asteen pakkasessa siksi, että kullannuput saisi tarvitsemansa liikunnan ja siihen harrastukset päälle, niin sillähän sitä jaksaa. Eli siis, koska mainitsemani kullannuput sattuu olemaan hyvin pitkälti elämäni, niin kukapa sitä ei omaa elämäänsä jaksaisi? :)
2) Miten pärjäät niin monen koiran kanssa?
- Hienosti. Joskaan mikäänhän ei ole tullut ilmaiseksi, enkä hetkeäkään väittäisi jaksavani, jos huushollissa olisi apinatarha ja arjen jokainen asia olisi mietittävä siten, ettei koirat sekoa. Arkitottelevaisuus on sanana sellainen, jota tykkään käyttää ja viljellä. Mitä se on? Se ei ole mitään monimutkaista! Oma käsitykseni arkitottelevaisuudesta koostuu erittäin pienistä, yksinkertaisista palasista: a) luoksetulo b) vierellä c) käy siihen / odota / paikka ja TADAA ihan jokaisella osa-alueella asiat ovat miljoona kertaa helpompia kuin että jos yksi tai useampi noista paloista puuttuu.
a) Luoksetulon (oli se sitten omalla nimellä, tai muulla vihjesanalla käytetty) on oltava ehdoton, jolloin vältytään vaaratilanteilta esim. vastaantulevien koirien kanssa. Luoksetulon on oltava sellainen, että koira tulee luo nopeasti, iloisesti, mielellään sekä kyseenalaistamatta.
b) Vierellä toimii niin vapaana kuin remmissä. Se on hallintaa, jossa koirat kulkee sievästi ja nätisti, remmissä kiskomatta ja vapaana rynnimättä. Hyvin yksinkertainen asia, helppo opettaa ja lenkkiarkea ehkä parhaiten edistävä asia.
c) Käy siihen / odota / paikka - oli se mikä tahansa, mutta silloin pysytään paikallaan, kunnes toisin mainitaan. Sopii arjen joka tilanteeseen ja on ehdotonta plussaa koiran fiksuun käytökseen. Tämä olkoot se kirsikka kakan päällä. ;)
Eli yksinkertaistettuna, noilla olen pärjännyt ennen, pärjään tänäpäivänä ja ellei maapallo nyt ihan poikkea kiertoradaltaan, niin väitän pärjääväni jatkossakin. Oli koiria sitten kaksi tai kaksikymmentä. Simple as that.
3) Miten aika riittää niin monelle?
- Hienosti. Kuten jo mainitsin, nämä mussukat ovat elämäni ja myös elämäntapani. Varmaan minuakin huonommalla matikkapäällä pystytään suorittamaan sen kaltainen laskutoimitus, että minä en paljoa sitten muuta harrasta, vaikka paljon kiehtovia lajeja löytyisikin. Mutta niin kauan kuin elämä on valintoja, valitsen mielelläni tämän, jonka saan jakaa näiden puikkopäiden kanssa. Sitten minulta jää vain väliin joogat, tanssit, itsepuolustuslajit, vesijumpat ynnä muut humpat... Vaikka tokihan kaikki on järjestelykysymyksiä ja ajoittain minulla onkin listalla jokin ei-koiraurheilulaji, jos se vain sopii aikatauluihin. Yleensä vain tapanani on sovitella niihin aikatauluihin jokin sellainen uusi koiralaji... ;) Aika on rajallista, mutta ajanhallinta on taitolaji.
Tokikaan nyt lauman jokainen jäsen ei harrasta maailmankaikkeuden jokaista mahdollista koiralajia, siinä varmaan voisi loppua jo vuodesta päivätkin. Torri on tällä hetkellä se, jonka harteille on langennut eniten lajeja, siitä neiti saa syyttää vain ihan omaa soveltuvuuttaan! :) Pääsääntöisesti shelttien ja Saimin ykköslaji on agility ja työbortsujen paimennus. Sitten kaikilla on sellainen huvinvuoksi laji eli bortsuilla se on agility ja/tai toko ja/tai jälki ja shelteillä se on toko ja/tai lampaille haukkuminen (, jota jotkut kutsuu paimennukseksi) ja/tai näyttelyt. Treenaan yleensä 1-4 koiraa kerrallaan, jolloin ajankäyttö on jäsennelty juuri meidän elämäntyyliin sopivaksi.
4) Miten noin monta nuorta koiraa samassa laumassa menee?
- Hienosti. Ei tule tylsää, koiria pystyy vertailemaan ihan eri tavalla, kun samaan ikähaitariin kuuluu kaksi jäsentä! Tykkään kovasti analysoida, miettiä, pohtia, tehdä tutkimustyötä ja sellaisia havaintoja, josta voi olla myöhemmin apua a) itselle b) muille. Viime vuosina koiria on tullut enemmän ja vähemmän aina parittaisissa sykleissä ja se on ollut aina enemmän ja vähemmän ei-tarkoituksellista. Mutta, kuten sanottu, se opettaa ja kasvattaa. Ja eipä sillä käytännöllisesti katsoen ole kamalasti eroa, mitä koira on väliltä 1-8 vuotta. Nuoretkin koirat ovat talon tavoilla, aivan kuten itseään kahdeksan vuotta vanhemmatkin. Näin ollen mikään ei tuo eroa lauman toimivuuteen, vaikka suurin osa jäsenistöstä on alle 4-vuotiaita.
Agiliidoa ollaan treenailtu totuttuun tapaan kerta viikkoon aina vaihtelevasti eri koirien kanssa. Ingridin ja Sydneyn kanssa olen ollut vähän laiska, mutta ne penteleet ovatkin opiskelleet itse lajin saloja (ovat varmaan surffailleet taas netissä multa salaa) ja toissapäivän treeneissä molemmat menivät vallan sievästi pientä ratapätkää, johon sisältyi hyppyjä rimat maassa ja putkia. Lisäksi opeteltiin hieman keinun alkeita. :)
En olisi arvannut, että ottaessani siskokset, saan myös oppimiskaavalla varustetut koirat samalla. Arjessa ne on sopivasti erilaiset, ei lainkaan kaksosmaisia, mutta niiden oppiminen tapahtuu lajin parissa aivan täsmälleen samaan aikaan ja saman kaavan kautta. Se on hassua! Jännityksellä odotan, muuttuuko tuo asia ajan saatossa. Tuleeko arjessa aavistuksen viisaammasta, prinsessa-diiva-Sydneyssä jossain kohtaa edistyksellisempi kuin "bad-hair-day-every-day" -Ingridistä...
Myös Rheda, Martta ja Venla ovat päässeet treenailemaan lähinnä jo osaamiaan asioita. Venla on nopeasti hoksaavaa sorttia, sen kanssa voisi näin muutaman treenikerran jälkeen jo mennä esim. möllikisoihin (ja tarkennuksena: sen kanssa voisi jopa saada siellä radan puhtaasti läpi). Virallisia startteja silmälläpitäen siltä uupuu kepit, rengas, keinu ja suoritusvarmuus. Jännä, että sitä varmuutta ei oo rakentunu näiden arviolta viiden treenikerran aikana.... ;) Tällä hetkellä se vaikuttaa kaikilta osin helpolta koiralta ohjata. Not bad, I think.
Torri ja Saimi ovat myös vierailleet agsakentillä. Saimi ei hirveästi ole treenannut, lähinnä muisteltu kontakteja ja yleistä viretilan hallintaa ajoittain - pienimuotoinen semitauko ei tee sille rouvalle yhtään huonoa. Torrista voi sanoa samaa kuin Venlasta - hyvin nopeasti aivoherneet ovat löytäneet toisensa. Se on myös hyvin pitkälti valmis starttaamaan, jahka renkaan vielä jaksan opettaa. Ai niin ja enää vajaa viisi kk pitää odottaa, että se kisaikä täyttyy... :) Ja tottahan yleisessä puolessa on vielä paljon hienosäätöä, mutta tuolla pystyisi saamaan jo ykkösistä luvan - ja siihenhän ei tunnetusti paljoa vaadita.
On mukava tilanne, kun on kaksi samanikäistä pentua, jotka ovat alkaneet opetella agilityä pienimuotoisesti heti pienestä pitäen ja sitten on kaksi samanikäistä nuorta aikuista, jotka ovat alkaneet opetella agilityn saloja vasta lähempänä vuoden ikää. Siinä, jos missä pystyy vertailla oppimistahtia yms. härpäkkeitä, kun saa itse kokea sen reaaliajassa. Tähänastisella taustalla pystyn sanomaan, että kummallakin tavalla saavutetaan kisavalmius puolentoista vuoden ikään mennessä, mutta ehkä vuoden päästä pystyn toteamaan jotain lisää.
Tokoa treenataan lisäksi Saimin kanssa aktiivisesti. Toivon mukaan aktivoituisin myös Torrin kanssa, niin päästäisiin kokeisiin tällä kaudella. :)
_________________________________________________________
"Miten sä jaksat niiden kaikkien kanssa tehdä?"... "Miten sä pärjäät niin monen koiran kanssa?"... "Miten sun aika riittää niin monelle?"... "Miten noin monta nuorta koiraa samassa laumassa menee?"...
Siinä varmaankin kaiken kattava FAQ -lista. Enkä yhtään ihmettele, nuo kysymykset satelisivat varmasti, vaikka koiria olisi vain 3-4 kpl, lauman keski-ikä 6-v. ja rotuna chihuahua. Saatika sitten, kun koiria on 10 (+ 3), lauman keski-ikä kymmenen jäsenen iän mukaan päälle kaksi vuotta ja rotuina sheltti ja bc.
Eli sitten päästäänkin niihin answereihin ;)
1) Miten jaksat kaikken kanssa tehdä?
- Hienosti. Vaikea kuvailla juuri miten, mutta kun sattuu omistamaan niin kieroutuneen elämänfilosofian, että lenkillä käydään säällä kuin säällä, kesällä ja talvella, myrskysäällä ja tyynellä, pimeässä ja valoisassa, keväällä ja syksyllä, rankkasateella ja 35-asteen pakkasessa siksi, että kullannuput saisi tarvitsemansa liikunnan ja siihen harrastukset päälle, niin sillähän sitä jaksaa. Eli siis, koska mainitsemani kullannuput sattuu olemaan hyvin pitkälti elämäni, niin kukapa sitä ei omaa elämäänsä jaksaisi? :)
2) Miten pärjäät niin monen koiran kanssa?
- Hienosti. Joskaan mikäänhän ei ole tullut ilmaiseksi, enkä hetkeäkään väittäisi jaksavani, jos huushollissa olisi apinatarha ja arjen jokainen asia olisi mietittävä siten, ettei koirat sekoa. Arkitottelevaisuus on sanana sellainen, jota tykkään käyttää ja viljellä. Mitä se on? Se ei ole mitään monimutkaista! Oma käsitykseni arkitottelevaisuudesta koostuu erittäin pienistä, yksinkertaisista palasista: a) luoksetulo b) vierellä c) käy siihen / odota / paikka ja TADAA ihan jokaisella osa-alueella asiat ovat miljoona kertaa helpompia kuin että jos yksi tai useampi noista paloista puuttuu.
a) Luoksetulon (oli se sitten omalla nimellä, tai muulla vihjesanalla käytetty) on oltava ehdoton, jolloin vältytään vaaratilanteilta esim. vastaantulevien koirien kanssa. Luoksetulon on oltava sellainen, että koira tulee luo nopeasti, iloisesti, mielellään sekä kyseenalaistamatta.
b) Vierellä toimii niin vapaana kuin remmissä. Se on hallintaa, jossa koirat kulkee sievästi ja nätisti, remmissä kiskomatta ja vapaana rynnimättä. Hyvin yksinkertainen asia, helppo opettaa ja lenkkiarkea ehkä parhaiten edistävä asia.
c) Käy siihen / odota / paikka - oli se mikä tahansa, mutta silloin pysytään paikallaan, kunnes toisin mainitaan. Sopii arjen joka tilanteeseen ja on ehdotonta plussaa koiran fiksuun käytökseen. Tämä olkoot se kirsikka kakan päällä. ;)
Eli yksinkertaistettuna, noilla olen pärjännyt ennen, pärjään tänäpäivänä ja ellei maapallo nyt ihan poikkea kiertoradaltaan, niin väitän pärjääväni jatkossakin. Oli koiria sitten kaksi tai kaksikymmentä. Simple as that.
3) Miten aika riittää niin monelle?
- Hienosti. Kuten jo mainitsin, nämä mussukat ovat elämäni ja myös elämäntapani. Varmaan minuakin huonommalla matikkapäällä pystytään suorittamaan sen kaltainen laskutoimitus, että minä en paljoa sitten muuta harrasta, vaikka paljon kiehtovia lajeja löytyisikin. Mutta niin kauan kuin elämä on valintoja, valitsen mielelläni tämän, jonka saan jakaa näiden puikkopäiden kanssa. Sitten minulta jää vain väliin joogat, tanssit, itsepuolustuslajit, vesijumpat ynnä muut humpat... Vaikka tokihan kaikki on järjestelykysymyksiä ja ajoittain minulla onkin listalla jokin ei-koiraurheilulaji, jos se vain sopii aikatauluihin. Yleensä vain tapanani on sovitella niihin aikatauluihin jokin sellainen uusi koiralaji... ;) Aika on rajallista, mutta ajanhallinta on taitolaji.
Tokikaan nyt lauman jokainen jäsen ei harrasta maailmankaikkeuden jokaista mahdollista koiralajia, siinä varmaan voisi loppua jo vuodesta päivätkin. Torri on tällä hetkellä se, jonka harteille on langennut eniten lajeja, siitä neiti saa syyttää vain ihan omaa soveltuvuuttaan! :) Pääsääntöisesti shelttien ja Saimin ykköslaji on agility ja työbortsujen paimennus. Sitten kaikilla on sellainen huvinvuoksi laji eli bortsuilla se on agility ja/tai toko ja/tai jälki ja shelteillä se on toko ja/tai lampaille haukkuminen (, jota jotkut kutsuu paimennukseksi) ja/tai näyttelyt. Treenaan yleensä 1-4 koiraa kerrallaan, jolloin ajankäyttö on jäsennelty juuri meidän elämäntyyliin sopivaksi.
4) Miten noin monta nuorta koiraa samassa laumassa menee?
- Hienosti. Ei tule tylsää, koiria pystyy vertailemaan ihan eri tavalla, kun samaan ikähaitariin kuuluu kaksi jäsentä! Tykkään kovasti analysoida, miettiä, pohtia, tehdä tutkimustyötä ja sellaisia havaintoja, josta voi olla myöhemmin apua a) itselle b) muille. Viime vuosina koiria on tullut enemmän ja vähemmän aina parittaisissa sykleissä ja se on ollut aina enemmän ja vähemmän ei-tarkoituksellista. Mutta, kuten sanottu, se opettaa ja kasvattaa. Ja eipä sillä käytännöllisesti katsoen ole kamalasti eroa, mitä koira on väliltä 1-8 vuotta. Nuoretkin koirat ovat talon tavoilla, aivan kuten itseään kahdeksan vuotta vanhemmatkin. Näin ollen mikään ei tuo eroa lauman toimivuuteen, vaikka suurin osa jäsenistöstä on alle 4-vuotiaita.
sunnuntai 23. joulukuuta 2012
"Se oli sitten tässä, sanoi ritari Ässä"
Päätinpä pistää hihat heilumaan ja vuoden viimesen päivityksen vireille!
Kerrankin pidemmittä löpinöittä itse asiaan eli tavoitteiden ihmeellisen maailman kimppuun ja siihen totuuteen, että pitääkö alkaa itteensä vallan ruimia laiskuudesta:
Flint
(v. 2012: "Näitä kahta (agi + paimennus) tehdään lisää, agilityssä voitaisiin yrittää pyrkiä kakkosiin ja niin myös SKL:n paimenpuolella yritän ajaa pari kakkosen rataa kesällä. SPKY:ssä pysyttelemme edelleen ykkösluokassa. Kakkosista ei vielä suurempia tavotteita, ratojen läpäisy olisi varmaan sellainen realistinen. Ykkösen radoilla yritetään hakea puhtautta suorituksiin ja kisavarmuutta – siis ohjaajalle. ;)" )
Hei jes, mehän tehtiin se! Agissa päästiin viime hetkillä kakkosiin ja SKL:n puolella otettiin kakkosen startti, mutta vain yksi sopi aikatauluihimme. Sieltä AVO3 tulokseksi. SPKY:n puolelta haettiin ohjaajalle kisavarmuutta ja sitäkin tuli! On hyvä mieli. :)
Vuodelle 2013:
Paimennuksessa SKL:n puolella tavoitteeksi AVO1
ja SPKY:n puolella tavoitteeksi kokemuksia kakkosluokasta kummallekin. Loppuvuonna koetetaan onnea myös Nuorten mestiksissä.
Agilityssä tavoite on, että Flintin parempi ohjaaja ohjaisi sitä mahd. paljon ja koska parivaljakolla homma toimii, niin tässä ei auta mun kuin ihailla niiden kahden työtä. :) Katsotaan, otanko itse sillä ensi kaudella yhtään starttia :D
Tempo
(v. 2012: "Ensi syksynä katsotaan taas, josko mammalomailtais vähän onnistuneemmin.. Valioituminen olisi mukava tavoite sekä arvokisanollat. (Siinä riittääkin tekemistä) ;)" )
Ei mammalomailtu yhtään sen onnistuneemmin, mutta valiotavoite täyttyi! :) Pikkuneiti tienasi kummatkin valionarvot pienen ajan sisällä. Arvokisanollat jäi saamatta laiskasta kisavauhdista johtuen. Mutta sehän ei tunnetusti menoa haitannut!
Vuodelle 2013:
Nyt vain toivotaan, että mammalomailu menisi loppuun asti hyvin, koska nyt ollaan kuitenkin onnistuttu jo tulla tälle viimeiselle kolmannekselle kivasti! Keväällä sitten ulkokisakauden avautuessa katsotaan saataisiinko tällä erää niitä arvokisanollia kasattua. Kaikesta huolimatta nautitaan yhteisestä menosta! :)
Gitte
(v. 2012: "Katsotaan, miten neiti voi ja kisaillaan sen mukaan. Eli kisailut harvenee ja Gitte alkaa siirtymään osa-aikaeläkkeelle oikeasti. Jos käydään kisaamassa, niin tavoitteena olisi saada loput arvokisanollat (2 kpl) ja hyppyvalio kolkuttelisi kanssa jossain vaiheessa.. Katsellaan, mitä tehdään ja jätetään tekemättä. :)")
No näin juuri, näitä ei oikein voi sinällään tavoitteeksi luonnehtia, mutta saatiin ne arvokisanollat, jotka hyödynnettiin vain SM:ssä ja sieltä löysin realismi-ystäväiseni. :) Sen jälkeen Gitte kisasi piirinmestaruuksissa ja sai hypäriltä toisen hyppysertinsä. Sen jälkeen vielä kerran takkujen kisoissa, jonka jälkeen se on viettänyt eläkepäiviään onnellisena koirana. :)
Vuodelle 2013:
Toivotaan tervettä eläke-elämää, ehkä käväistään parissa veteraanikehässä katsomassa, mitä Gitestä nykyään tykätään siellä maailmassa ja mahdollisesti, jos piirinmestaruusjoukkue huutelee yhtä minikoiraa, niin muorin voinnista riippuen saatetaan siellä pyörähtää! :) Sohvatyynyjen lämmittimenä oleminen on Gitelle varmasti mieluisin tavoite!
Tom
(v. 2012: "Koitetaan saada se viimeinenkin luva ykkösistä ja sitten pitäis saada niitä kakkosistakin, eli jos kolmosiin päästäisiin, niin olisi kiva ja sieltä mahdollisesti sitten kisakokemusta haalitaan mahd. paljon. Näyttelyissä käydään, jos ehditään ja viitsitään (yksi kehäily tiedossa, muuta ei ole ehtinyt miettiä) ja sen asian osalta nyt ei mitään tavoitteita voi oikeen alkaa laatimaan. :D")
Kolmosiin päästiin ja sieltä on nyt 2 x SERT-H plakkarissa. :) Kehissä pyörähdettiin erittäin laiskasti.. Virosta tuotiin yksi SERT tuliaisena, mutta yhtä vielä huutelisi, niin siitä tulisi Eestin muotovalio.
Vuodelle 2013:
Agilityssä pyritään saamaan viimeinen hyppyserti jossain välissä ja toki hyvää tekisi myös tuon agilitysertitilin avaaminen. :D
Ja mitä kaunisteluun tulee, niin.. no Viroon ehkä mennään, jos huvittaa. Suomessa käydään ehkä parissa. Ehkä.
Saimi
Kisataan agissa ja pyritään nouseen kakkosiin, se olisi ehkä realistinen tavoite.. Tokossa treenataan ensinnä avointa luokkaa silmälläpitäen ja jos näyttää lupaavalta, niin mennään sitten kokeileen sitä avointa. :)
Rheda
Lupasin sen kanssa agsata niin, että kisoihin voidaan mennä ja näin kävi. Ensi vuonna jatketaan ja yritetään saada nyt ensin ykkösiin tuntumaa ja sitten kakkosiin olisi tietenkin buenoa päästä! ;)
Martha
Niin ikään agsattiin ja ehdittiin yksiin kisoihin toteamaan, että LISÄÄ TREENIÄ! ;) Jatketaan treeniä siis ja kisoihin mennään kaahailemaan myös, saas nähdä, onko kakkosiinnousu hirvittävää realismia tämän blondin kanssa :D
Torri
Sen tulosta ei ollutkaan vielä tämän vuoden alkupäivinä tietoakaan, kun raukka ei ollut edes syntynyt, mutta siitä huolimatta se ehti korkata paimennuskisauransa Junnumestiksissä, josta sija 6. Ja se suoritti perusradan. :) Ensi vuonna paimennetaan edelleen ja lisää, mennään rohkeasti ykkösiin hakemaan kisatouchia ja toivottavasti ehditään myös SKL:n puolelle. Sille puolelle ei muuta tavoitetta, mutta radan läpäisy olisi todellista plussaa!
Agilityssä (lol) :D se pääsee kisaamaan ensi kesänä.... Joten.... ;D Lähdetään yhtä huithapelisti tekemään sitä kuin isänsä kanssa ikään ja katsotaan, mihin se jaksaa riittää.
Tokossa... no en tiedä. Alokasluokkaa lähdetään ehkä koettamaan, jos sattuu olemaan tokokokeet jossain lähellä sillain, että juuri sille vkonlopulle ei ole muita suunnitelmia.. Eli hyvin todennäköisesti päästäänkin juu sinne asti ;)
Ensi kaudella myös pyritään pitämään viime kaudella opittuja jäljestämisjuttuja yllä ja oppimaan jotain uutta. Ai niin, BH-koekin pitäisi varmaan jossain vaiheessa suorittaa. Onpas Torrilla tekemistä... ;)
Ingrid & Sydney
Ne opettelee elämää :) Ja agilityä siinä sivussa!
Ja sitten nyt, kun tuo kaksijalkainen urvelo on keksiny meille kaikkea tekemistä ensi vuodelle, niin me kaikki sen koirat lyötiin enemmän ja vähemmän puikkomaiset päämme yhteen ja alettiinkin keksiä, mitä kaikkea se voisi tehdä! Niin ja tietenkin sen lisäks, mitä se juuri lupautu meidän kanssa tekemään.
Heti joulun jälkeen alkaa kinkunsulatustreenit, jotta se pysyis edes vähän meidän perässä radalla kirmaillessa! Me viedään se umpihankeen ryömimään ja pyritään olla tottelematta, että se joutuis oikein kirmaan meidän perässä mettikössä - siinähän se kunto nousee. Ja sitähän se iteki meille tekee! Sitten se joutuu tekeen meille joka viikko uuden satsin koirapuuroa tai kasvismössöä ja sit se saa tilata meille ihan sairaasti kaikkea erilaisia lihoja, kuten lohta, peuraa, hirvee, heppaa, possuu, nautaa... Ja kaikkee oikeestaan, mitä se vaan löytää listoilta! Koska ei se itekään syö mitään tylsää nappulaa. Ja kerta se on jo todistanu, että se osaa noita herkkuja meille tehdä, niin tehkööt sitten jatkuvasti! (Koirat hei, päästäkääs mut jo koneelle!) No voi hitsi, nyt nopeesti vielä jotain... Joo hei, sen pitää hieroa meitä tosi usein ja säännöllisesti, kun se kerran kaikkien muidenkin ihmisten koiria hieroo, niin meitäkin pitää!! Siinä nyt alkuun, kiitti moi!
Ensi vuosi näyttää hyvin pitkälti siltä, että ainakaan tylsää ei tule olemaan! :)
Kiitos rakkaille ihmisille, keihin olen tänä vuonna saanut tutustua ja kiitos myös kaikille niille, ketkä ovat menossa mukana olleet tavalla tai toisella!
Hyvää Joulua ja entistä parempaa Uutta Vuotta!
Palataan ensi vuonna asiaan!
Terkuin,
Jepu & kaikenkarvaiset koiraeläimet
torstai 20. joulukuuta 2012
Kuin kaksi marjaa... Mansikka ja puolukka.
Silmiä avaava kisareissu Hyvinkäällä 15.12. kera Rehdan, Martan, Flintin ja Saimin.
Rheda & Martta, niin samanlaiset, mutta todellakin niin erilaiset! Ikäeroa kaksi kuukautta ja kumpikin kisaa nyt ykkösissä samaan aikaan. Rheda (,joka esiintyy tekstissä välillä lempinimellään, Rii:llä) on kypsempi, joka osaa lukea rataa erinomaisesti - joskus jopa liiankin hyvin. Martta on kakara isolla K:lla, joka jokaisen esteen jälkeen katsoo vain minua. Ja se ei katso minua pyytäkseen lisää ohjeita, vaan tarratakseen kiinni tai pyöriäkseen edessä, VAIKKA sen kanssa on tehty täysin samanlaisia etenemisharjoitteita kuin "sisarpuolensa" Riin kanssa. Kaikki oireet siis allekirjoittavat lauseen: "Martta on blondi". Rii oppii asiat kahden toiston jälkeen, kun taas Martta vaatii toistoja vähintään kaksikymmentä, mieluiten SATAkaksikymmentä. Huomasin tämän piirteen erinomaisesti yksissä treeneissäkin, jossa otin välistävetoja: Ekalla kerralla Rii hieman takelteli ja olin itsekin aavistuksen myöhässä ohjaukseni kera. Toisella toistolla olin ohjauksessa ajoissa ja se sai onnistumisen. Kolmannella kerralla ja siitä eteenpäin Rii teki välistävedot itsenäisesti, riippumatta minun sijainnista. Ystävämme Martta ei vielä kuudenkaan toiston jälkeen ollut ottanut vinkeistä vaareja aivan täysin pistein. Noin kymmenennellä toistolla se suoritti välistävedot LÄHES itsenäisesti ja LÄHES ymmärtäen, mikä siinä on tarkoitus. Kysymys: tuoko muka se maaginen kaksi kuukautta niin suuren aikuistumisen harppausaskeleen, että voin ensi vuonna helmikuussa todeta Martan olevan yhtä fiksu kuin Rii? Vastaus: no ei todellakaan. Martta tulee loppuelämänsä vaatimaan kaikkiin asioihin toistoja paljon ja hartaasti, jonka jälkeen ne pitää kerrata, kerrata ja kerrata kerta toisensa jälkeen, ettei ne livahda blondin aivotuulahduksien mukana leijailemaan ulkoilmoihin. En silti moiti, sillä Martan työmoraali on arviolta 200% Riin vastaavan arvon ollessa jotakuinkin 98,9% ja tämä näkyy taas siinä raivossa, mikä Martasta huokuu tekemisessä. Suomeksi, sen valmiiksi saaminen tulee kestämään ihan kiitettävän kauan, siinä missä Rii on jo loppusilauksia vailla "valmis" (niin valmis, kun nyt kukaan voi koskaan olla eli ei läheskään), mutta lopputulos on näin ollen Martan kanssa palkitsevampi. Kiitos ja Amen.
Ja sitten nämä bordercolliet, niiden samanlaisuudesta ja erilaisuudesta en lähde edes jauhamaan, mutta Saimi teki kisoissa tasaisen varmaa ja hyvää työtä, jolloin ekalta radalta tuli vitonen ja tokalta radalta eka nolla, jolla irtosi kakkossija. Sen voi laittaa tällaisten hieman yllättävien asioiden piikkiin. Flintiltä tuli kaksi rimaa ekalta radalta ja tokalla ohjasin sitä päin hanuria, joten that's it. Onneksi Flintillä on reservissä huomattavasti parempi ohjaaja, joten eihän meillä ole hätäpäivää! :)
Rheda & Martta, niin samanlaiset, mutta todellakin niin erilaiset! Ikäeroa kaksi kuukautta ja kumpikin kisaa nyt ykkösissä samaan aikaan. Rheda (,joka esiintyy tekstissä välillä lempinimellään, Rii:llä) on kypsempi, joka osaa lukea rataa erinomaisesti - joskus jopa liiankin hyvin. Martta on kakara isolla K:lla, joka jokaisen esteen jälkeen katsoo vain minua. Ja se ei katso minua pyytäkseen lisää ohjeita, vaan tarratakseen kiinni tai pyöriäkseen edessä, VAIKKA sen kanssa on tehty täysin samanlaisia etenemisharjoitteita kuin "sisarpuolensa" Riin kanssa. Kaikki oireet siis allekirjoittavat lauseen: "Martta on blondi". Rii oppii asiat kahden toiston jälkeen, kun taas Martta vaatii toistoja vähintään kaksikymmentä, mieluiten SATAkaksikymmentä. Huomasin tämän piirteen erinomaisesti yksissä treeneissäkin, jossa otin välistävetoja: Ekalla kerralla Rii hieman takelteli ja olin itsekin aavistuksen myöhässä ohjaukseni kera. Toisella toistolla olin ohjauksessa ajoissa ja se sai onnistumisen. Kolmannella kerralla ja siitä eteenpäin Rii teki välistävedot itsenäisesti, riippumatta minun sijainnista. Ystävämme Martta ei vielä kuudenkaan toiston jälkeen ollut ottanut vinkeistä vaareja aivan täysin pistein. Noin kymmenennellä toistolla se suoritti välistävedot LÄHES itsenäisesti ja LÄHES ymmärtäen, mikä siinä on tarkoitus. Kysymys: tuoko muka se maaginen kaksi kuukautta niin suuren aikuistumisen harppausaskeleen, että voin ensi vuonna helmikuussa todeta Martan olevan yhtä fiksu kuin Rii? Vastaus: no ei todellakaan. Martta tulee loppuelämänsä vaatimaan kaikkiin asioihin toistoja paljon ja hartaasti, jonka jälkeen ne pitää kerrata, kerrata ja kerrata kerta toisensa jälkeen, ettei ne livahda blondin aivotuulahduksien mukana leijailemaan ulkoilmoihin. En silti moiti, sillä Martan työmoraali on arviolta 200% Riin vastaavan arvon ollessa jotakuinkin 98,9% ja tämä näkyy taas siinä raivossa, mikä Martasta huokuu tekemisessä. Suomeksi, sen valmiiksi saaminen tulee kestämään ihan kiitettävän kauan, siinä missä Rii on jo loppusilauksia vailla "valmis" (niin valmis, kun nyt kukaan voi koskaan olla eli ei läheskään), mutta lopputulos on näin ollen Martan kanssa palkitsevampi. Kiitos ja Amen.
Ja sitten nämä bordercolliet, niiden samanlaisuudesta ja erilaisuudesta en lähde edes jauhamaan, mutta Saimi teki kisoissa tasaisen varmaa ja hyvää työtä, jolloin ekalta radalta tuli vitonen ja tokalta radalta eka nolla, jolla irtosi kakkossija. Sen voi laittaa tällaisten hieman yllättävien asioiden piikkiin. Flintiltä tuli kaksi rimaa ekalta radalta ja tokalla ohjasin sitä päin hanuria, joten that's it. Onneksi Flintillä on reservissä huomattavasti parempi ohjaaja, joten eihän meillä ole hätäpäivää! :)
TeiniX-Torri
Näin on alkanut Torrille kertymään aikuistumisen kynnyksellä pieniä kasvukipuja - siis henkisellä puolella - josta saakin sitten kärsiä jos jonkinlaiset tavarat. Se on ollut jo pentuna äärettömän kypsän oloinen, mutta olisihan se pitänyt arvata, että eihän se tarkoita muuta kuin tätä: 11 kuukauden iässä aletaan tekemään asioita, jota yleensä tehdään 4-5 kk:n iässä. Ja kaikki, mitä Torri suuhunsa saa, on sen jälkeen tunnistamatonta silppua eli ainakin jätemyllyksi se on erityisen pätevä. Mutta niin kauan kun kaikki vastoinkäymiset on tehty voitettaviksi, niin meillähän on edessä vain yhtä alamäkeä! Ja minkäs neiti sille mahtaa, että on isänsä geeniperimää pöllinyt myös tästä osa-alueesta, Flint oli nimittäin samanlainen ja onneksi se oli nopeesti ohimenevä ajanjakso. Sooner is better on myös näin jälkikasvun kohdalla erittäin hyvä ratkaisu.
Rönsyilevistä aihealueista rönsyileviin hyasintteihin ynnä muihin joulukasveihin - taas se joulu tulee, ei sille mitään voi! Pitää alkaa kehittämään paikkoin taas jonkinasteisia tavotteita yhdessä karvalasten kanssa voitettaviksi! Siihen asti adios! (En halua toivottaa vielä jouluja, koska sehän tarkoittaisi silkkaa luovuttamista, jollon kirjotusta ei ainakaan heru ennen joulua.. Olisiko se sitten karmea menetys?)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)