maanantai 3. syyskuuta 2012

Oulu-tour 1.-2.9.

Tampereen kisojen jälkeen päätin, että seuraavat skabat ovat jossain muualla kuin Pirkanmaalla ja kas kummaa - Oulusta itsemme Sannan kanssa paikansimme. 
Flintkin sai taas pitkästä aikaa agiliitää, koska Sanna ohjasi sitä yksissä treeneissä ennen kisoja kuin itse kisoissakin, luonnollisesti. Kyllä oli pieni bortsu onnessaan, kun pääsi fiilistelemään monta rataa :) Se oli viimeisen päälle hyvänmielen agilityä!.. etenkin koiralle :D

Lauantaina Tempo the sydänkäpyseni teki varsin mukavan suorituksen ja sai nollavoiton eli viimeisen AGI-SERTinsä ja siitä tuli FI AVA! Hieno typykkä :) Tempo jatkoi isälinjansa perinnettä.. (ii. FIN AVA Peltsun Namstop-Bailamo "Jerry", i. FI AVA Kilpop Jerry Junior "Jakke"). On vähintäänkin hauska sattuma, että vaikka kuvaan kisoja säännöllisen epäsäännöllisesti (joskin olen pyrkinyt parantamaan sitäkin pahetta), on minulla näistä jokaisesta sankarista videoituna juuri se rata, missä ne valioituivat. Aikanaan Jerryn radan kuvaamisesta kiitokset kuuluu Marjolle, sitä videota olen katsellut Jerryn poismenon jälkeen suhteellisen usein ja lähinnä kauhistellut, kuinka paljon juuri kyseisellä radalla oli pelastettavia kohtia ;)
Tässäpä Tempon avautumisrata:


Ja Sannalle kiitokset kameroinnistaKIN! 

Tompan kanssa meille on tullut jonkinasteinen kielimuuri tai vaihtoehtoisesti vaadin siltä vain aivan liikaa tai vaihtoehtoisesti se tekee, niin kuin itse katsoo parhaaksi. Vaihtoehtoisesti en tiedä, mikä meidän välillä riivaa ja vaihtoehtoisesti voisin lopettaa tuon sanan toistamisen. Joka tapauksessa meillä on järjettömän kokoinen hylkyputki päällänsä ja sama meno ja melske jatkui tuolla Pohjosessakin. 4 x hyl.. Ja vielä sellaisen koiran kanssa, joka nyt on aavistuksen Gittemäinen eli ei tee mitään hurjia syöksyjä parhaaksi katsomalleen esteelle (vaikka putket aika kivoja onkin).. Vasta sunnuntain viimeisen radan etenimme siten kuin haluaisin meidän aina etenevän - siis samaa rataa ja samalla fiiliksellä, kunnes itse ryssin jotain, kuten jälleen tuollakin radalla. Mutta siitä hyllystä jäi sentäs sellainen mieli, että oikeasti me ehkä joskus vielä tulemme tekemään sellaista rataa, että kumpikin voi luottaa toiseensa ja antaa toisen hoitaa omat hommansa, kuten osaa.

Flint ja Sanna teki sunnuntain ekalta radalta harmittavan vitosen, se oli niiin lähellä nollaa, että voi hitsikkäläinen! Kuitenkin sija 2. tuolla vitosella, ei paha laisinkaan pienellä treenimääräällä! Hyvä te!

Sunnuntain vikalta radalta Tempo sai vielä toisen nollavoiton, vaikka meinasin saada senkin nollan pilattua viime metreillä, onneksi T pelasti :)

Nyt voi hyvillä mielin startata ensi vkonloppuna Nokialla, Tompan kanssa ei voi päästä kuin ylöspäin ja Tempon kanssa ei ole enää mitään paineita mistään. Vapauttavaa!

Sannalle tuhannet kiitokset reissuseurasta ja Flinteroisen ohjusteluista!! :)

4 kommenttia:

  1. Tsädäm, mahtava rata! Onnea valioituneelle Tempolle ja ohjaajalle!
    T. Katja

    VastaaPoista
  2. Kiitos Jepu itsellesi :) Flint on aivan mahtava aksakoira! Me kisataan vielä paljon yhdessä, jos vaan saadaan.

    Terkuin Sanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikään ei oo teidän yhteisten kisaamisten tiellä! :)
      Ootkin yks niistä aniharvoista, kenen käsiin Flintin suostun antaan. :) Teillä synkkaa!

      Poista