tiistai 22. syyskuuta 2015

"Great thoughts always come from the heart" -Luc de Clapiers de Vauvenargues

Viime päivityksessä mainitsin mm. siitä, että tahdon palautua Flintin kanssa takaisin maanpinnalle. Tarvii taas jatkossa miettiä tarkemmin, mitä toivoo ;) Maan pinta on nyt saavutettu ja taisi siitä tömähdyksestä ihan ehta kuoppakin syntyä. Lähdettiin siis Jyväskylään kokeilemaan kolmosluokkaa Flintin kera, mukaan pääsi myös Tom pitkästä aikaa. Kaikille kolmelle radalle ilmosin kummatkin ukkelit eli mennään nyt sitten ihan kunnolla, kun kerrankin lähdetään. 
Tompalle saldoksi kaksi hyllyä ja yksi rata parilla vitosella höystettynä. Otin kuitenkin itseäni niskasta edes sen verran kiinni, että keskityin ohjaamaan kaikki radat loppuun saakka, virheistä huolimatta. Ekalla radalla hylly tuli jo muistaakseni neljännellä esteellä, joten rataa oli ihan kunnolla vielä jäljelläkin ohjattavaksi keskittyneesti. ;) Jostain pitää kai saada positiivistakin asiaa, kun tulokset eivät sitä tehneet?!
Flintille haettiin sitten ihan vain kokemusta kolmen hyllyn verran. Kerran se lopetti kepit kesken - se moka meni ikäänkuin sen piikkiin. Muista otan kyllä vastuun leveille harteilleni. Viimeisellä radalla oltiin todella lähellä onnistumista, mutta pikkaisen turhan myöhään heräsin huomaamaan, että perhana se lukee väärää estettä ja se oli sitten siinä. Päätti tämä ukkeli antaa tälle minun maanpinnallepaluuprojektiin oman höysteensä olemalla aavistuksen sikaileva yleisesti radoilla. ;) Nyt haluaisin taas uusiin kisoihin ja haluan sen vanhan, pelastelevan Flintin takaisin :D

Seuraavana päivänä kisoissa mukana oli sitten Torri ja Kari. Karia ohjuroi luonnollisesti Helmi, itse menin Torrin kanssa.
Karilla kävi ensimmäisellä radalla pieni keppirytmihäiriö, sen villahousut meni kertakaikkiaan niin solmuun, ettei siitä kepukoiden suorittamisesta tullut enää mitään. Muuten se luki rataa vallan kivasti! :) Seuraavalla radalla sujui kepukat ihan nappiin, mutta harmittavasti se rymisti kakkosesteen ohi ja myöhemmin radalla vielä pari putkea kutsui sitä lähtemättömästi puoleensa :D Pienistä jutuista on tulokset enää kiinni, joten ei muuta ku tukha ja villahousut putkella nokat kohti uusia koitoksia! ;)
Torrin kanssa sössin ihan itse kaiken jälleen kerran. Ekalla radalla tippui heti ensimmäinen rima.. ja olin tekevinäni sen valssin sillain smoothisti, että niin ei kävisi. No - feilasin. Muuten se rata meni iiiisoja kaaria huolimatta oikeassa järjestyksessä, joten saattin tulos. Jipii. Seuraava rata oli jotain fiaskon, kaaoksen ja sekasorron risteytystä muistuttavaa.. Pääasia, että Torrilla oli hauskaa! Ja koska sillä oli hauskaa, tulin itsekin radalta kaiken jälkeen pois ihan hymy huulilla. :D Kisaseurallani oli myös osuutta asiaan! :)


Nyt ollaankin sitten oltu vähän agilitytauolla. Kisat ja treenit eivät ole sopineet muutamaan hetkeen aikatauluihin. Paimennus on vetänyt pidempää kortta nyt ja syytä onkin, sillä tämän vuoden ensimmäiset ja viimeiset kilpailut lähestyy vähintäänkin uhkaavasti! Sinne ollaan menossa suurehkolla koirasakilla, vähänniinkun korvataan kesän paimennuskisaamattomuutta sitten sillä, että tehdään rynnäkkö yksiin kisoihin. Käyhän se niinkin?

Sydneyn sairauskertomus

Ei ole tullut kauhean monessa tuubissa tuosta Sydneyn onnettomuudesta ja sen jälkeisestä elämästä kerrottua. Se oli ja on edelleen raskasta muisteltavaa. 
Kesällä 2014, viikko juhannuksen jälkeen se pinkaisi kilpajuoksuun lempitovereidensa kera, kuten monta monituista kertaa ennenkin. Tällä kertaa se kilpajuoksu vain päättyi lyhyeen - Eriksen etuterassin nurkkaan, johon se törmäsi kovaa, alkoi kiljumaan ja meni shokkiin. Oikealle takajalalleen se ei varannut painoa enää ollenkaan. Onneksi varastosta löytyi tuhteja kipulääkkeitä, jolla Syd saatiin edes vähän pois tästä maailmasta. Se ei valittanut kurjuuttaan yhtään - oli vain ja roikotti jalkaansa. Tuskan määrän näki sen laajentuneista pupilleista. Saatiin vihdoin päivystysaika Tampereelle, sillä kaikki onnettomuudethan sattuvat luonnollisesti viikonloppuna, tai muuten sellaisena aikana, ettei apu ole itsestäänselvyys.  
Tampereella jalka palpoitiin, jonka lopputulemana oli lääkärin mielestä sijoiltaan mennyt lonkka. Se kuitenkin vielä röntgenkuvattiin, josta se oikea totuus sitten tuli esiin. Katkennut reisiluu (lonkka siis oli ihan normaalisti maljassaan). Tässä kohtaa vaihtoehdot kävivät vähäisiksi: kallis operaatio tai lopetus. Sain paljon myöntäviä kommentteja lopetuksen puolesta, niin myös eläinlääkäriltä. Mutta kaikkihan me tiedämme, että se on se viimeinen vaihtoehto, jota ei voi enää perua. Meidän matkassa oli onnea, kun Janita sai hoidettua puhelinrumballa Sydneylle leikkausajan Vihtiin jo seuraavalle päivälle, joka oli sunnuntai. Näin ollen sain kärrätä takaisin Erikselle Sydneyn elävänä, se oli hienoa!
Sunnuntaina iltapäivästä lähdettiin ajamaan kohti leikkauspaikkaa, siitä otettiin uusi rtg-kuva, jossa luun toinen pää oli jo hieman laskeutunut paremman näköiseksi, mitä se edellisenä päivänä otetussa kuvassa oli. Se siis vain väliaikatietona, ennen leikkausta. Leikkaukseen meni parisen tuntia ja kaikki meni hyvin. Syd sai jopa kehuja lihasmassastaan. No, se lihasmassa sairausloman aikana on häviävä luonnonvara. Positiivinen juttu oli myös se, että kipsin sijaan jalassa oli vain tukiside. Itse luu oli tuettu parilla levyllä ja seitsemällä naulalla, joka helpottaa sinällään koko jalan liikkuvuutta ja ei haudo jalkaa myöskään.
Siitä alkoi pitkän pitkä kuntoutusurakka, Sydneylle häkkilepo ja vain tarkoin valikoidut liikkumiset.. Nuorelle ja aktiiviselle koiralle melkko rankkaa aikaa, mutta Syd selviytyi siitä ajasta yli odotusteni! Aikaa kului ja hiljalleen jalkaa sai alkaa käyttämään yhä enemmän. Ajatus normaalista elämästä ei kuitenkaan vielä tuntunut luontevalta... Mikä on se hetki, kun se saa taas elää normaalisti muiden koirien kanssa? Saati olla vapaana lenkeillä muiden kanssa? Sellaisia asioita piti miettiä. Kuitenkin kaikki suttaantui luonnostaan. Kun Syd alkoi itse käyttämään jalkaa ja kun luutumisen ns. varoaika oltiin hyvin jo ylitetty, niin annoin sen alkaa hiljalleen normalisoitua. 
Sydney kuntoutui hyvin, ulkopuoliset tuskin olisivat huomanneet siinä mitään eroa entiseen. Talvipakkasilla se välillä ontui lenkkien jälkeen - pakkanen ja rauta eivät olleet hyvä yhdistelmä, joten hän pääsi lenkeille vain leutojen säiden aikaan. Onneksi niitä suotiin talvelle paljon!
Syd prinsessautui tämän projektin aikana ihan kunnolla. Se sai paljon erikoiskohtelua- ja oikeuksia muihin nähden. Siitä tuli oikea erityislapsi. Ja sehän oli prinsessa jo ennen ko. tapahtumaakin eli siitä tuli varsinainen herranterttu!
Noin viikko sitten Syd ja hänen suuri asenteensa jäi isomman koiran jalkoihin, tilanteessa, joka toistuu päivittäin. Matkassa oli vain huono tuuri ja sattuma. Siitä asti Syd on ontunut. Ensiavuksi yritettiin kipulääkettä ja lepoa. Sillä on tämän viikon torstaina lääkäriaika, jonka jälkeen olemme taas viisaampia. Sydney on koko ajan niin hirmu reipas ja meneväinen, oma itsensä, joka vain konkkaa kolmella jalalla.. Torstai on toivoa täynnä ja saa pitää peukkuja, että vaiva olisi jokin järkevästi korjattava. Mikäli ei - tai ennusteet Sydneyn tulevan elämän laadusta ei näytä valoisalta - on aika tehdä se päätös, joka oli tarjolla silloin reilu vuosi sitten. Toivottavasti Sydneyn elämän ei ole aika vielä päättyä. Se on niin nuori ja täynnä tarmoa kaikissa elämän osa-alueissa. Opettavainen koira kaikkinensa ja myös tämä reilu vuosi onnettomuuden jälkeen on ollut opettavaista aikaa. Ei varmaan tarvitse mainita, että nautin sen kanssa agilitaamisesta äärimmäisen paljon silloin aikana ennen tapaturmaa. Sen jälkeen minulle oli selvää, ettei agilityä Sydneyllä mennä enää koskaan. 
Nyt voimme vain toivoa, että saamme pitää tarmokkaan pikku sisupussi-Sydneyn vielä luonamme, niin, että se voi nauttia elämästään tavalla, millä hän tahtoo eli TÄYSILLÄ!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti