"Se oli sitten tässä, sanoi ritari Ässä"

Päätinpä pistää hihat heilumaan ja vuoden viimesen päivityksen vireille!

Kerrankin pidemmittä löpinöittä itse asiaan eli tavoitteiden ihmeellisen maailman kimppuun ja siihen totuuteen, että pitääkö alkaa itteensä vallan ruimia laiskuudesta:

Flint

(v. 2012: "Näitä kahta (agi + paimennus) tehdään lisää, agilityssä voitaisiin yrittää pyrkiä kakkosiin ja niin myös SKL:n paimenpuolella yritän ajaa pari kakkosen rataa kesällä. SPKY:ssä pysyttelemme edelleen ykkösluokassa. Kakkosista ei vielä suurempia tavotteita, ratojen läpäisy olisi varmaan sellainen realistinen. Ykkösen radoilla yritetään hakea puhtautta suorituksiin ja kisavarmuutta – siis ohjaajalle. ;)" )

Hei jes, mehän tehtiin se! Agissa päästiin viime hetkillä kakkosiin ja SKL:n puolella otettiin kakkosen startti, mutta vain yksi sopi aikatauluihimme. Sieltä AVO3 tulokseksi. SPKY:n puolelta haettiin ohjaajalle kisavarmuutta ja sitäkin tuli! On hyvä mieli. :)

Vuodelle 2013:

Paimennuksessa SKL:n puolella tavoitteeksi AVO1

ja SPKY:n puolella tavoitteeksi kokemuksia kakkosluokasta kummallekin. Loppuvuonna koetetaan onnea myös Nuorten mestiksissä.

Agilityssä tavoite on, että Flintin parempi ohjaaja ohjaisi sitä mahd. paljon ja koska parivaljakolla homma toimii, niin tässä ei auta mun kuin ihailla niiden kahden työtä. :) Katsotaan, otanko itse sillä ensi kaudella yhtään starttia :D

Tempo

(v. 2012: "Ensi syksynä katsotaan taas, josko mammalomailtais vähän onnistuneemmin.. Valioituminen olisi mukava tavoite sekä arvokisanollat. (Siinä riittääkin tekemistä) ;)" )

Ei mammalomailtu yhtään sen onnistuneemmin, mutta valiotavoite täyttyi! :) Pikkuneiti tienasi kummatkin valionarvot pienen ajan sisällä. Arvokisanollat jäi saamatta laiskasta kisavauhdista johtuen. Mutta sehän ei tunnetusti menoa haitannut!

Vuodelle 2013:

Nyt vain toivotaan, että mammalomailu menisi loppuun asti hyvin, koska nyt ollaan kuitenkin onnistuttu jo tulla tälle viimeiselle kolmannekselle kivasti! Keväällä sitten ulkokisakauden avautuessa katsotaan saataisiinko tällä erää niitä arvokisanollia kasattua. Kaikesta huolimatta nautitaan yhteisestä menosta! :)

Gitte

(v. 2012: "Katsotaan, miten neiti voi ja kisaillaan sen mukaan. Eli kisailut harvenee ja Gitte alkaa siirtymään osa-aikaeläkkeelle oikeasti. Jos käydään kisaamassa, niin tavoitteena olisi saada loput arvokisanollat (2 kpl) ja hyppyvalio kolkuttelisi kanssa jossain vaiheessa.. Katsellaan, mitä tehdään ja jätetään tekemättä. :)")

No näin juuri, näitä ei oikein voi sinällään tavoitteeksi luonnehtia, mutta saatiin ne arvokisanollat, jotka hyödynnettiin vain SM:ssä ja sieltä löysin realismi-ystäväiseni. :) Sen jälkeen Gitte kisasi piirinmestaruuksissa ja sai hypäriltä toisen hyppysertinsä. Sen jälkeen vielä kerran takkujen kisoissa, jonka jälkeen se on viettänyt eläkepäiviään onnellisena koirana. :)

Vuodelle 2013:

Toivotaan tervettä eläke-elämää, ehkä käväistään parissa veteraanikehässä katsomassa, mitä Gitestä nykyään tykätään siellä maailmassa ja mahdollisesti, jos piirinmestaruusjoukkue huutelee yhtä minikoiraa, niin muorin voinnista riippuen saatetaan siellä pyörähtää! :) Sohvatyynyjen lämmittimenä oleminen on Gitelle varmasti mieluisin tavoite!

Tom

(v. 2012: "Koitetaan saada se viimeinenkin luva ykkösistä ja sitten pitäis saada niitä kakkosistakin, eli jos kolmosiin päästäisiin, niin olisi kiva ja sieltä mahdollisesti sitten kisakokemusta haalitaan mahd. paljon. Näyttelyissä käydään, jos ehditään ja viitsitään (yksi kehäily tiedossa, muuta ei ole ehtinyt miettiä) ja sen asian osalta nyt ei mitään tavoitteita voi oikeen alkaa laatimaan. :D")

Kolmosiin päästiin ja sieltä on nyt 2 x SERT-H plakkarissa. :) Kehissä pyörähdettiin erittäin laiskasti.. Virosta tuotiin yksi SERT tuliaisena, mutta yhtä vielä huutelisi, niin siitä tulisi Eestin muotovalio.

Vuodelle 2013:

Agilityssä pyritään saamaan viimeinen hyppyserti jossain välissä ja toki hyvää tekisi myös tuon agilitysertitilin avaaminen. :D

Ja mitä kaunisteluun tulee, niin.. no Viroon ehkä mennään, jos huvittaa. Suomessa käydään ehkä parissa. Ehkä.

Saimi

Kisataan agissa ja pyritään nouseen kakkosiin, se olisi ehkä realistinen tavoite.. Tokossa treenataan ensinnä avointa luokkaa silmälläpitäen ja jos näyttää lupaavalta, niin mennään sitten kokeileen sitä avointa. :) 

Rheda

Lupasin sen kanssa agsata niin, että kisoihin voidaan mennä ja näin kävi. Ensi vuonna jatketaan ja yritetään saada nyt ensin ykkösiin tuntumaa ja sitten kakkosiin olisi tietenkin buenoa päästä! ;)

Martha

Niin ikään agsattiin ja ehdittiin yksiin kisoihin toteamaan, että LISÄÄ TREENIÄ! ;) Jatketaan treeniä siis ja kisoihin mennään kaahailemaan myös, saas nähdä, onko kakkosiinnousu hirvittävää realismia tämän blondin kanssa :D

Torri

Sen tulosta ei ollutkaan vielä tämän vuoden alkupäivinä tietoakaan, kun raukka ei ollut edes syntynyt, mutta siitä huolimatta se ehti korkata paimennuskisauransa Junnumestiksissä, josta sija 6. Ja se suoritti perusradan. :) Ensi vuonna paimennetaan edelleen ja lisää, mennään rohkeasti ykkösiin hakemaan kisatouchia ja toivottavasti ehditään myös SKL:n puolelle. Sille puolelle ei muuta tavoitetta, mutta radan läpäisy olisi todellista plussaa!

Agilityssä (lol) :D se pääsee kisaamaan ensi kesänä.... Joten.... ;D Lähdetään yhtä huithapelisti tekemään sitä kuin isänsä kanssa ikään ja katsotaan, mihin se jaksaa riittää.

Tokossa... no en tiedä. Alokasluokkaa lähdetään ehkä koettamaan, jos sattuu olemaan tokokokeet jossain lähellä sillain, että juuri sille vkonlopulle ei ole muita suunnitelmia.. Eli hyvin todennäköisesti päästäänkin juu sinne asti ;)

Ensi kaudella myös pyritään pitämään viime kaudella opittuja jäljestämisjuttuja yllä ja oppimaan jotain uutta. Ai niin, BH-koekin pitäisi varmaan jossain vaiheessa suorittaa. Onpas Torrilla tekemistä... ;)

Ingrid & Sydney

Ne opettelee elämää :) Ja agilityä siinä sivussa!

Ja sitten nyt, kun tuo kaksijalkainen urvelo on keksiny meille kaikkea tekemistä ensi vuodelle, niin me kaikki sen koirat lyötiin enemmän ja vähemmän puikkomaiset päämme yhteen ja alettiinkin keksiä, mitä kaikkea se voisi tehdä! Niin ja tietenkin sen lisäks, mitä se juuri lupautu meidän kanssa tekemään.

Heti joulun jälkeen alkaa kinkunsulatustreenit, jotta se pysyis edes vähän meidän perässä radalla kirmaillessa! Me viedään se umpihankeen ryömimään ja pyritään olla tottelematta, että se joutuis oikein kirmaan meidän perässä mettikössä - siinähän se kunto nousee. Ja sitähän se iteki meille tekee! Sitten se joutuu tekeen meille joka viikko uuden satsin koirapuuroa tai kasvismössöä ja sit se saa tilata meille ihan sairaasti kaikkea erilaisia lihoja, kuten lohta, peuraa, hirvee, heppaa, possuu, nautaa... Ja kaikkee oikeestaan, mitä se vaan löytää listoilta! Koska ei se itekään syö mitään tylsää nappulaa. Ja kerta se on jo todistanu, että se osaa noita herkkuja meille tehdä, niin tehkööt sitten jatkuvasti! (Koirat hei, päästäkääs mut jo koneelle!) No voi hitsi, nyt nopeesti vielä jotain... Joo hei, sen pitää hieroa meitä tosi usein ja säännöllisesti, kun se kerran kaikkien muidenkin ihmisten koiria hieroo, niin meitäkin pitää!! Siinä nyt alkuun, kiitti moi!

Ensi vuosi näyttää hyvin pitkälti siltä, että ainakaan tylsää ei tule olemaan! :)

Kiitos rakkaille ihmisille, keihin olen tänä vuonna saanut tutustua ja kiitos myös kaikille niille, ketkä ovat menossa mukana olleet tavalla tai toisella!

Hyvää Joulua ja entistä parempaa Uutta Vuotta! 

Palataan ensi vuonna asiaan!

Terkuin,

Jepu & kaikenkarvaiset koiraeläimet

Kuin kaksi marjaa... Mansikka ja puolukka.

Silmiä avaava kisareissu Hyvinkäällä 15.12. kera Rehdan, Martan, Flintin ja Saimin.

Rheda & Martta, niin samanlaiset, mutta todellakin niin erilaiset! Ikäeroa kaksi kuukautta ja kumpikin kisaa nyt ykkösissä samaan aikaan. Rheda (,joka esiintyy tekstissä välillä lempinimellään, Rii:llä) on kypsempi, joka osaa lukea rataa erinomaisesti - joskus jopa liiankin hyvin. Martta on kakara isolla K:lla, joka jokaisen esteen jälkeen katsoo vain minua. Ja se ei katso minua pyytäkseen lisää ohjeita, vaan tarratakseen kiinni tai pyöriäkseen edessä, VAIKKA sen kanssa on tehty täysin samanlaisia etenemisharjoitteita kuin "sisarpuolensa" Riin kanssa. Kaikki oireet siis allekirjoittavat lauseen: "Martta on blondi". Rii oppii asiat kahden toiston jälkeen, kun taas Martta vaatii toistoja vähintään kaksikymmentä, mieluiten SATAkaksikymmentä. Huomasin tämän piirteen erinomaisesti yksissä treeneissäkin, jossa otin välistävetoja: Ekalla kerralla Rii hieman takelteli ja olin itsekin aavistuksen myöhässä ohjaukseni kera. Toisella toistolla olin ohjauksessa ajoissa ja se sai onnistumisen. Kolmannella kerralla ja siitä eteenpäin Rii teki välistävedot itsenäisesti, riippumatta minun sijainnista. Ystävämme Martta ei vielä kuudenkaan toiston jälkeen ollut ottanut vinkeistä vaareja aivan täysin pistein. Noin kymmenennellä toistolla se suoritti välistävedot LÄHES itsenäisesti ja LÄHES ymmärtäen, mikä siinä on tarkoitus. Kysymys: tuoko muka se maaginen kaksi kuukautta niin suuren aikuistumisen harppausaskeleen, että voin ensi vuonna helmikuussa todeta Martan olevan yhtä fiksu kuin Rii? Vastaus: no ei todellakaan. Martta tulee loppuelämänsä vaatimaan kaikkiin asioihin toistoja paljon ja hartaasti, jonka jälkeen ne pitää kerrata, kerrata ja kerrata kerta toisensa jälkeen, ettei ne livahda blondin aivotuulahduksien mukana leijailemaan ulkoilmoihin. En silti moiti, sillä Martan työmoraali on arviolta 200% Riin vastaavan arvon ollessa jotakuinkin 98,9% ja tämä näkyy taas siinä raivossa, mikä Martasta huokuu tekemisessä. Suomeksi, sen valmiiksi saaminen tulee kestämään ihan kiitettävän kauan, siinä missä Rii on jo loppusilauksia vailla "valmis" (niin valmis, kun nyt kukaan voi koskaan olla eli ei läheskään), mutta lopputulos on näin ollen Martan kanssa palkitsevampi. Kiitos ja Amen.

Ja sitten nämä bordercolliet, niiden samanlaisuudesta ja erilaisuudesta en lähde edes jauhamaan, mutta Saimi teki kisoissa tasaisen varmaa ja hyvää työtä, jolloin ekalta radalta tuli vitonen ja tokalta radalta eka nolla, jolla irtosi kakkossija. Sen voi laittaa tällaisten hieman yllättävien asioiden piikkiin. Flintiltä tuli kaksi rimaa ekalta radalta ja tokalla ohjasin sitä päin hanuria, joten that's it. Onneksi Flintillä on reservissä huomattavasti parempi ohjaaja, joten eihän meillä ole hätäpäivää! :)

TeiniX-Torri

Näin on alkanut Torrille kertymään aikuistumisen kynnyksellä pieniä kasvukipuja - siis henkisellä puolella - josta saakin sitten kärsiä jos jonkinlaiset tavarat. Se on ollut jo pentuna äärettömän kypsän oloinen, mutta olisihan se pitänyt arvata, että eihän se tarkoita muuta kuin tätä: 11 kuukauden iässä aletaan tekemään asioita, jota yleensä tehdään 4-5 kk:n iässä. Ja kaikki, mitä Torri suuhunsa saa, on sen jälkeen tunnistamatonta silppua eli ainakin jätemyllyksi se on erityisen pätevä. Mutta niin kauan kun kaikki vastoinkäymiset on tehty voitettaviksi, niin meillähän on edessä vain yhtä alamäkeä! Ja minkäs neiti sille mahtaa, että on isänsä geeniperimää pöllinyt myös tästä osa-alueesta, Flint oli nimittäin samanlainen ja onneksi se oli nopeesti ohimenevä ajanjakso. Sooner is better on myös näin jälkikasvun kohdalla erittäin hyvä ratkaisu.

Rönsyilevistä aihealueista rönsyileviin hyasintteihin ynnä muihin joulukasveihin - taas se joulu tulee, ei sille mitään voi! Pitää alkaa kehittämään paikkoin taas jonkinasteisia tavotteita yhdessä karvalasten kanssa voitettaviksi! Siihen asti adios! (En halua toivottaa vielä jouluja, koska sehän tarkoittaisi silkkaa luovuttamista, jollon kirjotusta ei ainakaan heru ennen joulua.. Olisiko se sitten karmea menetys?)

Joulukuun korkkauskisat

Mihin ihmeeseen tämä vuosi on kaikonnut? Vaikka vielä ei olekaan tämän "voi härregyyd kuinka meni taas vuosi nopsaa" -päivityksen aika, niin silti.. JOULUKUU.
Tästä seikasta huolimatta lähdettiin Saimin, Flintin ja Rhedan kanssa perjantaina kohti Seinäjokea ja siellä suunnattiin Minnan luo loisimaan. Menomatkalla oli hyvä taivastella, kuinka lähes kaikki autoilijat oli aivan suunnattoman sekaisin pienestä myräkästä - apuva! No olihan se tuuli navakkaa ja jotain valkosta hilseennäköistä tihkusi. Talvi siis jälleen yllätti autoilijat, niinhän se aina menee.

Seuraavana aamuna kello soitti taas aamu-uniselle hyvin aikaisin, mutta kiitos erittäin lyhyen ajomatkan kisapaikalle (alle 5 min), sai ottaa aamutoimet suhteellisen rennosti. ;) Päivän kisasuoritukset aloitti Saimi ja radalta tultiin vitosen saattelemana pois. Harmi, että minulle on vieläkin arvoitus se, että mistä se saatiin, mutta ei anneta pikkuseikkojen häiritä. Seuraavana vuoroon Flint ja jälleen vitosella maalissa. Se tuli (ainakin omasta mielestäni) yhdestä pyörähdyksestä, joka taas johtui hitaasta ohjauksesta kas kummaa. Mediluokassa toikkaroi Rheda, joka samalla siis kisasi ekoissa virallisissa kisoissaan ikinä. Tuloksena jälleen 5, koska selvästi olin kiintynyt vitosen arvoisiin suorituksiin. Se tuli pyörähdyksestä ennen putkea, koska yllättävästi se ei ollutkaan kisoissa niin putkiin hakeutuva kuin treeneissä - selvää kokemattomuutta, vaan mitäs muutakaan? Seuraava yllätys tuli tuloksia lukiessa: Flintille sija 1. Saimille sija 2. ja Rhedalle sija 3. Olen aina pitänyt Saimia nopeampana kuin Flinttiä, mutta kello kertoi muuta. S saa varmaan radanteon näyttämään vain niin nopsalta kaikessa kiihkeydessään, lyhyine koipineen ja paksun kroppansa kera ;D
Seuraava rata oli hypäri ja se meni tasaisesti prinkkalaa kaikkien kanssa. Mitään tekemistähän ei ollut sillä, että maxien kanssa tutustuin viimeiseen putkeen väärin.. Mutta jotta totuuden torvisoundi pysyisi läsnä, niin olihan se peli menetetty jo ennen sitä. Rheda oli myös hukassa heti toiselta esteeltä lähtien, jonka jälkeen ohjasinkin sen ihan hukkaan. Hiphei!
Vikalle radalle lähdettiin "ei mitään menetettävää" -asenteella ja Saimin kanssa hyl loppumetreillä (tyhmä ohjausvalinta), sitä ennen oli alla kielto ja rima. Se siis ohitti ensimmäisen esteen, enkä tietääkseni mitenkään erityisen huonosti sitä jättänyt? Ihmeellinen aivoherneen lakisääteinen kaffepaussi tuli siinä kohtaa..
Flint meinasi karata lähdöstä, pudota puomilta ja A:n alastulokin oli mallia läpijuoksu, mutta näistä meinauksista huolimatta päästiin maaliin nollan kera, joka oli luokan ainoa siispä nollavoitto plakkarissa ja se kauan odotettu siirto kakkosiin! :) Rakas pieni!
Rhedan kanssa päivän viimeinen suoritus oli hyvin lähellä nollaa, mutta sitten ylisosiaalinen shelttilapsi käväisi putken takana morjestamassa ratatyöntekijää ja se oli sitten siinä. Mutta ei se mitään, ei se kaukana ollut, joudun vaan jatkossa sitä hieman yliohjaamaan kisatilanteissa siihen asti, kunnes se ampuu mm. putkiin samalla varmuudella kuin treeneissä. Huiman tulostason ansiosta Rheda kuitenkin voitti tuolla vitosellaan.

Olen äärimmäisen tyytyväinen kaikesta huolimatta kaikkiin karvalapsiin. Jäi oikeen hyvä fiilis! Supersuuret kiitokset Minnalle meidän huostauksesta!

Illalla suuntasin vielä hallille treenaamaan Martan ja Venlan. Sitten alkoi vielä enemmän harmittamaan, ettei Martta päässyt aloittamaan vielä noissa karkeloissa omaa kisauraansa, mutta ehtiihän tuo! :) Venla oli hauska, se rakastui puomiin ja A:han ihan vallan. Putki oli kans superkiva.. suoritustyyli vain aavistuksen väärä, kun lady vaan halusi pomppia sen päällä.. Onneksi ei ole vakavaa! :D

Loppuun vielä Flintin nousuradan video, jonka kuvasi Helmi:

Perustavanlaatuista ratatyöskentelyä

Vieläkään ei pääse agility ottamaan blogipäivityksistä valtaa, vaikka otsikkosta niin saattoi jo päätellä. Seuraavalla kerralla se on jo huomattavasti todennäköisempää. ;) Siispä one more time: paimennuspäivitys.

Lähdettiin tiistaina klo. 05:00 kohti Rantasalmea Jazzin, Sämin ja Torrin kanssa, jotka lähtivät koettamaan perusradan suoritusta. Mukaan lähti myös nuoriso-osastoa eli Pii, Vesa, Sydney ja Ingrid, jotta nekin saa olla reissunteossa läsnä. ;) Ensinnäkin pointsit kaikille nuorukaisille - äärettömän pitkäpinnaista matkantekoa niiltä! Muutaman kerran pysähdyttiin pissitauolle, mutta aina kun volkkarin moottori lähti kehräämään uuden lähdön merkiksi, niin kaikki sammui kuin saunalyhdyt. Juuri näin sen kuuluukin mennä! :)

Rantasalmelle päästiin ja ei mennyt kauaa, kun olikin jo aika startata Sämin kanssa ensimmäisenä koitokseen. Rata suoritettiin ja jäätiin jännäämään, mihin pisteet riitti. Pisteitä tuli 60 ja se riitti hyvin radan läpäisyyn! Erityisen tyytyväinen Sämin työskentelyssä olin sen kaareen, vaikkei se ollutkaan oppikirjamainen, mutta noin intensiiviselle, aavistuksen jumivalle silmätyöskentelijälle kaaren kokoaminen on ollut haaste. Lisäksi sen työskentelyyn häkissä olin hyvin tyytyväinen!
Torrin kanssa päätin startata muutaman koiran jälkeen. Se oli junnumestiksien jälkeen saanut itseensä ripauksen lisää itseluottamusta sekä vauhtia. Nämä kaksi yhdistettynä ei tehnyt kylläkään radanteosta sitä kaikkein kauneinta kuunneltavaa. Neiti mielestään tiesi huomattavasti paremmin. Kaiken. Hieman kieltämättä pisti tärisemään, kun mentiin ottamaan vastaan tuomiota. Lämmin kättely ja onnittelut viestivät kuitenkin hyväksytystä tuloksesta ja näinhän siinä kävi, 61 pistettä! :) Jälleen työskentelystä häkin sisällä pidin erityisen paljon!
Viimeisenä, muttei vähäosaisimpana Jazz. Keskityimme treenaamaan viime ajat niin paljon asioita, joissa vaaditaan itseluottamusta ja aivojen aktivointia eli oma-aloitteisuutta, joten kaarien treenaaminen jäi hallan puolelle. Se näkyi myös radan hakukaaressa ja se oli kieltämättä yllätys, sillä Jaskalla on aina laajat kaaret. Nytkin oli, mutta se loppui aivan liian lähelle lampaiden takamusta. Muuten radanteko oli siistiä ja aika perus-Jaskaa. Hyvin tyytyväinen olin jo suorituksen aikana sen oma-aloitteisuuteen sekä tietynlaiseen "tiedän mitä teen" -ilmeeseen. Sitä olin hakenut treeneillä! Pisteitä tuli 72 eli hyvät pisteet ja rata läpi. Siispä kolmelle yrittäneelle saatiin hyväksytty-status paperiin ensiyrittämällä ja pian lähdettiinkin tekemään paluuliikettä kotia kohti tyytyväisin mielin.
Oikein paljon kiitoksia järjestäjille ja tuomareille ja läsnäolleille ja muutenkin kaikille, joita asia vähääkään koskettaa!

Yhteenvetona sanoisin, että töitä ollaan tehty, mutta paras palkkahan siitä on se, että ne tulokset todella myös näkyy! Yksikään treeni ei ollut turha ja jotenkin fiilis on sellainen hyvällä tapaa "kaikkensa antanut" - ensi keväänä ollaan jälleen viisaampia toivottavasti jokaisessa osa-alueessa ja päästään taas eteenpäin! Saan olla kiitollinen siitä, että minulla on ollut mahdollisuus treenata monien erilaisten koirien kanssa, jolloin saan itse rakennettua erilaisia näkemyksiä ja saan jokaisen kohdalla miettiä heikkoudet ja vahvuudet ja sen, miten ominaisuuksia lähdetään vahvistamaan sekä ylläpitämään. Niin ja joitakin piirteitä sitten vähentämään. Eihän millään muulla voi oppia niin hyvin kuin tekemällä! En voi kuin olla tyytyväinen kohtalon sanelemaan reittiin, jota kautta paimennusharrastuksen löysin ja tietenkin sitä ennen siihen sopivan rodun, bordercollien. 

Nyt paimennuspäivitykset kiittää ja kuittaa ja antaa jälleen muillekin lajeille päivitystilaa!

Paimennuskauden päätöskarkelot

On tullut jälleen se aika vuodesta, kun paimennustouhut on suurimmaksi osaksi taaksejäänyttä aikaa. Kisakausi on loppunut, omat treenieläimet ovat vainaa ja paimenet alkavat keskittyä taas muihin harrasteisiin. Vielä ensi viikolla pääsee muutamat yksilöt lammastelemaan. Ja tässä vaiheessa, jos joku sellainen ihminen tätä lukee, jota paimennushöpötykset ei kiinnosta, niin tervemenoa muualle! ;)

Torrin kauden ensimmäiset ja viimeiset kisat olivat Tammisaaren Junnumestaruudet, joihin lähdin hyvin avoimella mielellä ja ilman odotuksia. Eli kaikki hyvä, mitä tapahtui, oli pelkkää plussaa :). Torri teki tapansa mukaan kivan oikean kaaren, kiva nosto, ohjaajalle kuljetuksessa vähän puurokorvaili suuntien kanssa, poispäinajossa autoin sitä paljon etenemällä itse myös sivusuunnassa, mutta peruskuljetus ja häkitys oli normisettiä ja saatiin siis rata läpi! Itse olin ja olen edelleen tyytyväinen sen suoritukseen ja loppujen lopuksi sijoituksemme oli 6.! Annin Jazz eli nykyinen hoitolapseni oli Annin ohjaamana 3.!



Flintin päätin sitten tempaista ilmottaen nautakisoihin Juvalle, kun kerta junnuihin en sen kanssa voinut enää osallistua. No ensi vuotta ajatellen pitää joko a) jättää menemättä tai b) treenata oikeasti enemmän myös naudoilla.. Ja vähän lähempänä kisoja kuin 10 kk ennen... Oho. No, mutta yrittänyttä ei laitettu taaskaan ja taas tultiin kotiin kokemusta rikkaampana, hylätyn tuloksen kera. Tai siis itsehän keskeytin leikkimme siinä kohtaa, kun poispäinajossa naudat levisi kuin jokisen eväät. Sitä ennen Flint oli saanut ne käytettyä jo poistovarikon suunnalla ja jättäytynyt vahingossa aidan väärälle puolelle (onneksi se osaa hypätä hyvin aitojen yli). Eikä unohdeta, että se teki pitkiin lammashakuihin tottuneena tosi laajan kaaren, joka oli siis liian laaja tähän touhuun. Itsehän ohjasin sitä myös miten sattuu, koska kokemusta ei ollut minullakaan tarpeeksi. Lisäksi kaiken kruunasi se, että Flint ei edes ottanut käskyjäni vastaan ensimmäiseen viiteen minuuttiin. Tällaisen suorituksen saattelemana päättyi meidän kisakausi.. Lähinnä pistää hymyilyttämään koko fiasko! :D



Tälle vuotta ollaan päästy treenaamaan omilla lampaillakin pitkiä hakuja verrattuna edellisiin vuosiin (100-300m). Ja Flint opettelikin sitten aivan itse laajentamaan kaarensa. Mutta jälleen kerran, kun tapahtuu itsestään jotain hyvää, niin on se jostain myös pois. Nimittäin pitkistä matkoista käskyjen vastaanottokyky heikentyi radikaalisti ja sen asian parissa saimmekin mukavasti painia. Se kuitenkin ottaa opiksi hyvin ja tuntuu, että vasta tällä kaudella olen päässyt kunnolla Flintin pään sisään oppimisasioiden parissa, kun ollaan tehty muihin vuosiin nähden enemmän luontaisten viettien vastaisia asioita. Poispäinajoa ollaan toki tehty jo alusta alkaen, mutta nyt kun sitä on pitänyt tehdä itsenäisesti noin 150 metrissä, niin eihän se ole enää sama juttu. Jaot, singlet ja pidot on ollut meidän treenilistalla tänä vuonna enemmän kuin muina. Haut sellaisista paikoista, joista lampaita ei näe ovat olleet hyviä treenejä oma-aloitteisuudelle. Haut, jossa matkalla tulee ojan ylityksiä, puskien läpi könyämistä ja muiden peltojen läpi juoksemista ovat kasvattaneet Flinttiä koirana. Tai tätä mieltä tahdon olla. ;) Tänä vuonna sain huomata sen oppimiskyvyn olevan parhaimmillaan, kun se saa itse päätellä, mikä on oikea tapa saada asiat tehtyä siten, että olen tyytyväinen. Sitä ei voi määräänsä enempää opettaa "kädestä pitäen" eli tee noin ja mene tuosta ja pidä tuo, vaan sille pitää järjestää harjoitus jonka aikana se ymmärtää jutun juonen ihan itse. Esimerkiksi jaon opettelussa ja varsinkin jaettujen eläimien pidossa painin pitkään sen asian kanssa, että miten saan sen opetettua niin, että se tietää täysin, mitä siltä tahdon, jonka jälkeen se voi tehdä sen itsevarmasti. Muutaman treenin jälkeen se hoksasi jutun juonen ja alkoi olemaan jaoissa hyvin itsevarma ja sai pidettyä lampaat, vaikka ne kuinka niskuroi. Singlessä sama juttu. Ja vaikka pässeistä tuli loppuajasta jo aavistuksen äkäsiä ja etenkin single-tilanteissa ja ne puski ja jyräsi, niin Flint oli näissä periksiantamaton. Siitä pystyi päättelemään, että jotain oppia oli mennyt perille. :)
Nähtäväksi jää, mitä näistä opeista muistetaan ensi kaudella ja kuinka lujaa tömähdetään takaisin maanpinnalle, mutta se on sen ajan murhe sitten!

 

 



Haasteeseen vastaamista

Haastetta heiteltiin Heidin blogin kautta ja ideana siis on vastata esitettyihin 11 kysymykseen, jonka jälkeen pitää keksiä omat ja haastaa jälleen seuraava(t) tekemään samoin! 

Tässäpä siis omat answeeraukseni.

1. Miksi päädyit hankkimaan koirasi sieltä mistä sen hankit?

Aikojen alussa hankin Jerryn kasvattajalta, johon minun oli ilo tutustua tuttavan kautta. Jerryn jälkeen olen hankkinut samalta kasvattajalta muitakin koiria, koska yhteistyö on sujunut ja miksikäs sitä hyväksi todettua vaihtamaan.
Ensimmäiset tuontikoirani oli sattumien kauppaa, Flint tuli Briteistä, koska kaverini oli siellä työharjottelussa ja vinkkasi minulle hauskan uroksen olevan kotia vailla. Sen jälkeen sieltäkin on tullut muitakin karvanaamoja arkea ilahduttamaan. ;) Tom tuli Latviasta, koska vahingossa löysin mielenkiintoisen pentueen, josta sattui olemaan uros vapaana. Sieltäkin on sen jälkeen tullut muitakin. Saksanlapsi, Kiri, oli pitkän etsintätyön tulos ja Kirin kasvattajan kanssa kaikki sujui erinomaisesti jo ensimmäisestä mailinvaihdosta lähtien. Sieltä ei ole vielä ehtinyt tulla lisää yksilöitä Suomeen. :)
Torri tuli Juvalta, koska siellä syntyi Flintin ensimmäinen pentue, josta itselleni koiran halusin.

2. Oletko katunut hankkimaasi koiraa/rotua? Miksi?

En koskaan. Jokaisesta olen saanut oppia paljon uutta. Silti on rotuja, joita en enää nykyiseen elämäntilanteeseeni ottaisi.

3. Mikä on turhin kouluttamasi asia koirallesi? Entä hyödyllisin/tärkein?

Turhin asia on ainakin Rhedalle opettamani "hyppää syliin mistä vaan ja mitä korkeemmalta/kauempaa/suuremmalla vauhdilla, sitä parempi!".. Se on ihanaa, kun se päättää yhtäkkiä jälleen toteuttaa itteensä ja hyppää esim. nojatuolista banzai-hypyn PÄIN!
Ja tassun antaminen on kanssa aika turha, mutta silti se tulee opetettua.. Mihin sitä tarvitaan?! :D
Tärkeintä on varmaan tällaisen lauman kanssa tuo vierellä nätisti kulkeminen ja luoksetulo. Ai niin ja "käy siihen" -käsky. Tosin se on bortsujen heiniä enemmänkin. ;)

4. Millaisena näet elämäsi koiranomistajana 5 vuoden päästä?

Koiramäärä tuskin on radikaalisti muuttunut, toivottavasti ei laumakokoonpanokaan. Jos kaikki menee normaalisti, niin minulla on silloin ihania eläkeläiskoiria sekä kypsiä, parhaassa iässä olevia aikuisia koiria. :) 

5. Turhin koiriin liittyvä ostoksesi? Entä hyödyllisin?

Turhimmaksi voi varmaan nimetä suhteellisen hintava (, mutta äärimmäisen söpö!) pinkki koiranpeti Stockalta. Tempo ei ollut silloin vielä edes syntynyt, mutta päätin sen antaa sille pentupediksi. Ja kuinka moni tahtoo arvata, että kauanko se kesti se hemmetin kallis peti edustuskuntosena?! 
Yhtä hyödyllisintä on aika vaikea nimetä.. Mutta laitetaan siihen kastiin vaikka turkinhoitovälineet ja talvitakit :D

6. Koirasi tekemä tuhotyö, jota et ikinä unohda?

Jostain syystä tämän kysymyksen luettuani minulla tuli mieleen tuhotyö, jonka teki ensimmäinen bordercollieni Wau. Se puri tietokoneen- sekä puhelimen laturinjohdon katkipoikki. Ja ikinä, koskaan, milloinkaan se ei tehnyt mitään muuta tuhoa ennen tai jälkeen tämän. Ehkä juuri siksi se oli niin ikimuistoinen? ;) 

7. Mikä on ollut paras hetkesi koiranomistajana?

Niitä on paljon! Kilpailuhenkisenä ihmisenä toki valionarvoiset hetket ovat olleet the hetkiä ja sellaiset perusasiat, kun on saanut olla siitä omasta karvahanuristaan vain niin kovin ylpeä - oli tilanne mikä tahansa. :) Oivaltamisen ilo, kun on jotain yrittänyt opettaa...jne.

8. Onko mahdollisesti seuraava koirasi samaa rotua kuin nykyinen? Miksi/miksi ei?

No aivan varmasti seuraava on joko bortsu tai sheltti. Koska nuo ovat ne minun rotuni. :)

9. Milloin sait ensimmäisen koirasi? 

Ollessani 4-vuotias kakara. Toki Sasa ja Marsu olivat koko perheen koiria, mutta mitä vanhemmaksi tulin, sitä enemmän Sasa oli minun ja vain minun koirani. :)

10. Omistaako koirasi jonkin mittatilauksena tehdyn / käsintehdyn tarvikkeen?

Toki omistaa. Takkeja, pantoja, hihnoja, valjaita...

11. Koiraharrastuslaji, jota et ole kokeillut, mutta haluaisit?

Haluaisin kokeilla PK-viestiä ja vesipelastusta ihan ohjatusti ja virallisesti :D


Kiitos Heidille hyvistä kysymyksistä!

Sitten omat 11 kysymystäni parille bloggaajalle - osanottoni ;)

1. Oletko enemmän uros- vai narttukoirien kannalla? Vai onko sukupuolella väliä?
2. Mitä harrastat koirasi kanssa ja miksi juuri sitä?
3. Mitä mielestäsi rodu(i)ssa(si) pitäisi parantaa (esim. terveys, ulkonäkö... yms.)?
4. Shoppailetko koirallesi jotain säännöllisesti (siis muuta kuin ravitsemustarpeita :D)?
5. Mikä on kalleinta, mitä koirasi omistaa?
6. Voisitko harkita ryhtyväsi kasvattamaan rotu(j)asi? Miksi / miksi et?
7. Onko rodu(i)ssa(si) linjajaot (= näyttö vs. käyttö), mitä mieltä olet siitä?
8. Mikä on pisin aika, kun olet ollut erossa koirastasi?
9. Mikä on pahinta, mitä koirallesi on tapahtunut?
10. Jos voisit kelata aikaa taaksepäin, niin mitä tekisit?
11. Minkälaisissa tilanteissa koirasi on saanut sinut nauramaan?

Haastan tähän Tanjan 4 n kerhon ja Ainon Katti ja kaverit

Vähän hiljasta on...

... mut kyllä se tästä lähtee!

Tai ainakin luulee lähtevänsä.

Blogin hiljaisuus kulkee siis käsi kädessä sen faktan kanssa, että arkielämässä on ollut nyt vähän hoppua ja tohinaa. Kamerassakin olisi odottamassa varmaan toistatuhatta kuvaa omaa käsittelyänsä, mutta se hoidetaan, kun joudetaan. ;)

Viime päivityksen jälkeen oli edessä ne Nokian kisat. Siellä Tempo päästeli kaasu kiinni hirttääntyneenä tapansa mukaan ja saldona tästä se voitti hyppyradan nollalla ja ansaitsi näin ollen hyppyvalion tittelin nimensä eteen, jottei pelkällä avalla olisi niin kovin yksinäistä. :) Samoin Tom nappasi itselleen toisen hyppysertinsä toisella sijalla, joten meidän hyllyputki katkesi väliaikaisesti.. Silti vkonlopun saldo oli kolme hylkyä neljästä mahdollisuudesta. Kyllä se tästä lähtee... Ja olikos joku itseään viisaampi keksinyt sanalaskun, että toivossa on hyvä elää? ;)

P-pentujen ensimmäiset treffit saatiin myös pidettyä syyskuun aikana ja oli superkivaa nähdä pentuset tuossa koipeliini-iässä sekä päivittää kuulumisia omistajien kanssa! :) Kiitokset siis kaikille osallistujille vielä tätäkin kautta ja extrakiitokset Kaisalle hyvästä jälkiopastuksesta!

Sitten lauman tuoreisiin uutisiin...

Tämä lauma on saanut uusia innokkaita jäseniä keskuuteensa. Kaksi tuli tarkoituksella ja yksi vahingossa, seuraavaksi pieni introduction näisä uusista tuulista:

- Shetlanninlammaskoirat Sydney & Ingrid, pentuesisarukset Latviasta, jotka pitävät mielen virkeänä ja nivelet vetreinä. Tämä kaksikko saa halutessaan aikaan melkoista tohinaa ja tästä syystä viettävätkin hyvin paljon aikaa myös erillään. Alkuperäinen suunnitelma oli, että toinen lähtee sijoitukseen, mutta nykyinen suunnitelma ei seurannut alkuperäistä reittiä. Ensimmäinen vaikea mietintä olisi ollut, että kumpi? Ja toinen sekä vähintään yhtä vaikea kysymys: kenelle? Asian ratkaisu oli hyvin helppo, mutta katsotaan sitten, onko lopputulema yhtä helppo ;) Ja jätetään se pieni takaportti auki nyt vielä auki, että jos nyt lähiaikoina saankin noihin kahteen vaikeaan kysymykseen vastauksen, niin mikään ei estä muuttamasta mieltä.

- Bordercollie Saimi, 5-vuotias agilitykoira, joka ei sietänyt entisen perheensä toista koiraa. Saimi on hyvä esimerkki, kuinka kivuttomasti kodinvaihto voi koiralta käydä. Heti ensimmäisen vuorokauden aikana se tuntui kuin olisi ollut laumassa koko ikänsä. Pystyin ensihetkistä lähtien ottamaan sen lenkeille mukaan ja pitämään sitä siellä vapaana. Lisäksi se on hyvä laumassaeläjä, eikä haasta riitaa, koska siihen ei ole tarvetta. Jatkamme agilityharrastusta aktiivisesti sekä tokoharrastusta siinä määrin, kun oma innostus antaa myöden ;)

Toiveissa olisi vain yksi asia: KAUNIIMMAT SYYSSÄÄT! Ei näköjään riittänyt, että kesän säät oli ihan hanurista, vaan syksy jatkaa näillä uomilla. 

Huomenna lähdetään Torrimoliinoksen kanssa Tammisaareen Junnumestiksiin. Isänsä jalanjälkiä seuraten aloitamme kisamme juuri noista karkeloista. Eron tekee se, että minua ei pätkääkään jännitä, koska realismi on ystäväni ;) käymme hakemassa kokemuksen ja kannattamassa osallistumismaksun verran yhdistystä. Mitä muutakaan voi 9-kuiselta lapselta odottaa? :)