Ai mulla on tällainenkin blogi?!

Jep, on ollut taas blogipäivittely enemmän tuolla pentutohinoiden puolella! Kaiken mahdollisen vapaa-aikansa sitä vaan käyttäisi pentujen huiman nopean kehityksen ihailemiseen. Ajattelin kuitenkin valottaa, että täällä ollaan myös ja vaikkei päivitystiheys sen asian puolesta puhukaan, olemme myös treenanneet säännöllisesti!

Venla is back in business again
MustaSalama eli Venla on palannut laumaani mammalomansa jälkeen. Se lähti Peltsuille tekemään sijoituspentueensa ja tiistaina hain sen takaisin kotiin! :) Neitiä on ollut kyllä ikävä ja koko tämän ajan se on ollut mielessäni päivittäin. Pari viikkoa sitten käytiin katsomassa Venlaa ja sen pentuja ja aivan ihania sydämenvalloittajiahan ne kolme potraa tyttölasta oli! Aloittelemme hiljalleen kuntokuurin ja sitä kautta käymme hallilla jossain kohtaa muistelemassa agilityn saloja ihan todella pitkän tauon jälkeen. Tuskin maltan odottaa! Eilisen metsälenkin jälkeen se käpertyi nukkumaan autuaasti, vaikka itse lenkillä painelikin menemään omaan aropupumaiseen tyyliinsä. Juuri Venlan kokoinen aukko tämän lauman kokoonpanossa on ollut jo pitkään. 

Venlan sydämenvalloittajapienokaiset

Agsaa, agsaa, agsaa

Sitä treenataan vähintään kerran viikossa. Olen oppinut olemaan tarvittaessa hyvinkin tehokas: puolessa tunnissa neljä koiraa treenattu (ratatreeni). Kyseinen treeni oli tehokkuuden lisäksi vielä täysin onnistunut eli varsinainen hyvänmielentreeni. Niitä kyllä tulee väkisinkin noin kivojen treenikavereiden kanssa. Sydney on edistynyt minun alkutaipaleen laiskottelusta huolimatta tosi kivasti. Se toki allekirjoittaa asiaa, että mihinkään ei ole kiire ja treenikertoja/vko ei tarvitse kohottaa saadakseen aikaan oppimista. Ingridin kanssa olen kiirehtinyt vielä vähemmän ja sen kanssa en ole esimerkiksi keppejä ja rengasta treenannut vielä yhtään. Se tuli nyt luokseni agilitylomailemaan, jolloin pyrin saamaan sille opetettua jotain uutta ja kerrattua vanhaa. Vanhojen asioiden "lähtötasotesti" meni yli odotusten: en nimittäin muistanut opettaneeni sille vielä kokonaista puomia, saati A:ta, mutta varsin määrätietoisesti se ne kuitenkin suoritti! :) Iloinen pieni jupisija, sen kanssa tekemisestä tulee myös automaattisesti hyvälle tuulelle. Flint on päässyt myös halleilemaan melkein joka kerta kuin sheltitkin, sen mielestä agsa on niin sikahauskaa! Rhedan kanssa huomaan odottavani vain juoksuja, treenaan sillä kyllä ja sormet hiirenpainikkeilla olen sen kanssa kisoihin menossa, mutta takaraivossa jyskyttää vain juoksujen odotus ja jännitys kaikesta mahdollisesta. Typerää, myönnetään. Pitäisi vaan ottaa se asenne, että ne juoksut alkaa kun niin on tarkoitus ja siihen asti eletään täysiä! Mutta tämä piinaava odotus on rasittavaa.. Jos odotat jotakin lokakuusta asti ja vielä helmikuussakaan ei näy mitään merkkejä odotuksen toteutumisesta, syö se hiukan miestä. Ja salaa kukaan ei tässä porukassa kykene juoksujaan toteuttamaan. Takaisin agilityyn. Vaikka minullakin noita treenikoiria riittää, en millään malttaisi odottaa Tempon treenikauden avajaisia. Siihen odotuksen tuskaan minua tuli viihdyttämään Tempon tytär ja oma sijoitusnarttuni Mini (P. Tuuli), jonka kanssa vietän innokkaasti aikaa tulevina hetkinä agilitykentillä. ;)

Tässä kuvassa ko. prinsessa sijaitsee vasemmalla. MammaTempo keskellä ja Loru-sisko oikealla. Todelliset Längelmäen täydelliset naiset -kokoontuminen ;)

Todellisuudessa kuitenkin kokoontuminen tapahtui aavistuksen suuremmalla kokoonpanolla...

Bortsut pitävät aina yhtä, joten Saimi, Flint ja Torri eivät arvosta kuvien räpsimistä. Korokkeella prinsessani Sydney ja sitten komea shelttirivi alkaen Martta, Sidi, Tempo, Rheda, Loru, Mini, Jade, Sergei ja Kiri suurena persoonana niin ikään korokkeella. :) Yhteenlaskettu summa on 13 loistotyyppiä, jotka sulautuivat tänne maisemiin hyvin yhdessä. Pidettiin vähän kasvattitapaamista Janitan ja Sannan kanssa. ;)

Oman esittelynsä kaipaa toki myös Sergei!

Se on luonani väliaikasesti, tilapäisesti, hetken aikaa, kunnes löytää oman kodin.... Ja millä muulla määreillä sitä voisi kuvata, kun kovasti on toiseen kiintynyt.

No, lässytys sikseen. Sergei on siis Tompan ja Tellun rakkauslapsi yhteensä viiden pennun pesueesta. Sillä on maailmanomistajan elkeet, mutta se osaa silti murskata sydämet. Sillä on mielettömän reipas asenne ja se on kaikkialla kuin kotonaan. On niin sanotusti kuin kala vedessä myös suuren koiralauman keskellä sekä menee kuin metsien mies yhdessä muun lauman kanssa myös metsälenkeillä. Välillä toki pääsee sylikyytiin huilaamaan, onhan se vasta 10 vkon ikäinen poikalapsi. Autossa matkustaminen on sen mielestä maailman parasta. Etenkin jos pääsee etupenkille turvavyövaljaisiin! Myös takana muiden koirien kanssa häkissä matkustaminen käy, mutta penkkimatkustamisessa voi katsella maisemia tai vaihtoehtoisesti vain kuorsata koko matkan. Ruoan suhteen se on erittäin ahne ja hyvä syömään paikasta riippumatta. Leluksi se kelpuuttaa myös kaikki sen näköiset ja muotoiset asiat, jotka suuhun saa sovitettua. Tarvittaessa hän myös itse muotoilee ne suuhun sopivaksi. Hyvin äänivarma koira, joka ei kavahda kalinoita, räminöitä, paukutusta tai muutakaan. Kulkuset sillä on killunut koipien välissä jo ihan pikkupennusta saakka, eikä sukupuolileimasta ole hetkeäkään epäillystä. Muutenkin se todettiin pentutarkastuksissa varsin moitteettomaksi yksilöksi, paitsi silmäpeilauksessa sillä todettiin CEA:n lievin muoto, CRD. Virallisesti se kantaa nimeä Kilpop Thunder ja se on säännöllisesti madotettu. Mikäli Sitä Oikeaa kotia ei löydy vielä tähän hätään, aloitetaan sillä toki myös rokotusohjelma normaalisti. Mutta mikäli Sergein arvoinen koti löytyy blogini lukijoista, voitte laittaa mailia joko minulle (jepu @ paattymaton.com) tai kasvattajalle (paivi.kilponen @ gmail.com).