"Don't take life too seriously. You'll never get out of it alive." (Elbert Hubbard)

Varsin asiapitoisen aforismin on kekannut muuan Elpertti. Se kannattaa palauttaa omaan mieleenkin aina ajoittain, helpottaa kummasti erilaisiin asioihin suhtautumista.

Otettiin tänään jälleen hyvin anti-vakavamielisesti jälkikeppien harjoitustreeniä Torrin kanssa. Se tuli minulle mieleen jälleen ihan ex-tempore, joten pidemmittä suunnitelmitta asiaan. Hyvin on teinirimpsessa ymmärtänyt homman juonen, kun seisoin vain paikallani rintamasuunta piilotettuihin keppeihin, niin johan alkoi nokka tuhista. Neljä keppiä per setti ja yhteensä kolme settiä. Ensimmäinen oli paras, mutta koska nälällä on typerä tapa kasvaa syödessä, halusin ottaa toisen setin vaikeammilla piiloilla, joka alkoi lupaavasti suorilta ensimmäisen kepin ilmaisusta ja lopputulema oli se, että luisessa pollassani manasin, että oliko taas pakko ja Rimpsessa söi heinänkortta. Pieni käsivihje seuraavan kepin kohdalla ja kas kummaa, kun alkoi taas työnteko maistua, kun se ei vaikuttanut täysin mahdottomalta. ;) Viimeinen setti oli yksinkertainen, joten treeni kuitenkin loppui hyvään onnistumiseen.
Pienet tokoilut tähän päälle ja kummallakin hauska fiilis. :)

Paimennustreeneissä olikin tällä kertaa matkassa kaikki kynnelle kykenevät karvareuhkat; Flint, Torri, Säm ja Gere. Flintin kanssa suunnittelin tekeväni kisoista palauttelevan pienen treenin, kunnes huomasin treenaavani pitkältä etäisyydeltä kaaren takaa käskyjen vastaanottamista - siis juuri näitä kokeessa ilmenneita akilleenkantapäitä. Se siitä palauttelevasta. Tai olihan se.. palautepitoista treeniä. Meni itseasiassa hyvin ja olen treenin sisältöön tyytyväinen, kuin myös koiraan.
"Pojasta polvi paranee". Torri ja sen oikea kaari on sydämen arvoinen asia. Tällä kertaa puurokorvaisuutta ilmeni ajoittain maahanmenoissa ja ehkä harppasin poispäinajossa hieman turhan jättiläismäisen askeleen, kun aloin ohjaamaan sitä tolpalta käsin. Hups. Tämä on taas niin tätä, että kun pääsee oikein treeninmakuun ja homma alkaa vielä toimia, niin kohta loppuu treenikausi. Byhyy.
Säm harjoitteli lähinnä kaaria sekä poispäinajoa ja yhden aidastaoton. Mitä enemmän sen kanssa treenaan, sitä enemmän alan siitä tykkäämään. Sillä on hyvin vahva silmä, joka on tuonut omaan koulutukselliseen näkökantaan uusia puolia. Siis uudenlaisia asioita, joihin omien koirieni kanssa ei ole tarvinnut kiinnittää huomiota, ainakaan samoissa mittakaavoissa. Vahvasta silmästä seuraa yleensä jumitukset, mutta niistä ollaan päästy aivan muutamalla treenikerralla eroon. Intensiivisyyttä löytyy vaikka koko Suomen bortsukannalle! Kaarissa on ja tulee olemaan vielä runsaasti työnsarkaa, mutta johan elämä varsin tylsäksi menisikin, ellei mitään tarvitsisi kunnolla työstää. ;)

Retkellä bortsujengin kera

Yksi pieni osa retkimaisemaa

Säm <3

Torri ja Säm pitkospuukävelyllä

Paimennuskoe Kiikala

Hyvin ristiriitaisin tuntein lähdin kohti Kiikalan kisapeltoa, siellä vastassa odottaisi elämäni ensimmäinen kakkosluokan koe, joka voisi ohjausvirheistäni johtuen mennä aivan päin mäntyä. Toisaalta fiilikset oli kuitenkin innostuneen odottavaiset ja harvoin näkemäni ystävä, nimeltä kisajännitys, ilmoitteli itsestään jo edeltävänä iltana. Olin jo unohtanut, miltä tuntuu oikeasti jännittää, koska harvoin sitä nykyään enää harrastan. Ja toivottavasti ei tarvitse jatkossakaan harrastaa :D
Ehdin maalata jos jonkinlaisia pirukuvioita seinät täyteen, en siksi, ettenkö luottaisi koiraani, vaan siksi, että en vain usko koskaan kykeneväni sellaiseen ohjaukseen, josta olisin tyytyväinen. Yksinkertaista, joskin harmillista. 

Suorituksen jälkeen ensimmäinen olo oli, että menipäs päin sitä itteään. Kunnes suostuin ymmärtämään, että nostoa sekä kuljetusta ohjaajalle lukuunottamatta kaikki meni itseasiassa ihan ok. Ensinhän se harmitti, koska juuri ne olennaisimmat pisteytyksen kannalta meni niinkuin meni, mutta jos vaikka vastoin omaa toimintamalliani yrittäisin löytää asiasta jotakin positiivista: ajot sujui kivasti, saatiin tiukat käännökset porteilla ja Flint otti käskyt kivasti. Henkilökohtainen mörköosa-alueeni eli jako onnistui ensiyrittämällä (tuuri?) sekä häkki tehtiin sujuvasti. Sitten se negatiivinen asiahan oli se, että vallan mallikkaan kaaren jälkeen Flint nosti aavistuksen vinoon ja siitähän se riemu lähtikin repeilemään, kun lampaat valuivat poistovarikon suuntaan ja Flint syystä tai toisesta ei ottanut away-käskyä kunnolla. Siinä sai valitettavasti äänihuulet kokea kovia.. Sekä katsojien tärykalvot. Pahoitteluni. Tästä intoutuneena tiedän ainakin, mitä treenata erityisen paljon! ;)

Osa-alueittain pisteet näyttää tältä:
Hakukaari 18/20 p.
Nosto 3/7 p.
Kuljetusohjaajalle 1/20 p.
Poispäinajo 20/20 p.
Kuljetus 8/10 p.
Jako 8/10 p.
Häkitys 10/10 p.
Yhteensä pisteitä kertyi 3-tuloksen verran, ei siis mitenkään kaksisesti, mutta loppujen lopuksi fiilis on erinomainen. Tuntuu siltä kuin että WE DID IT! Huonosti, mutta tehtiin ;) Meidän pisteet riitti toiseen sijaan, joka toki vielä lämmitti mieltä sinällään. En malta odottaa seuraavia kisoja, jotka on vuoden päästä :( Siis näitä kakkosluokan kisoja. Ykkösen startti tulossa SPKY:n puolella vielä lokakuussa. Tästä kokeesta tuli sellainen olo, että ei se ole ollenkaan mahdotonta. Joillekin se on itsestäänselvyys, mutta minulle ei. Odottavaisin mielin sekä erittäin treeni-intoisin mielin kohti uutta viikkoa. Flint on iltaruokansa ansainnut sekä paikkansa jälleen vierestäni ;)

Uudet tuulet..

...nyt ainakin näin blogin puolella. Toivottavasti nämä tuulet olisivat vallan myötäiset ja vaikuttaisivat alati pienenevään kirjoitusinspiraatioonkin positiivisesti. Optimistinen toive sinällään, mutta varmasti osittaista plussaa tähän kirjottamishalukkuuteen tuo se, että julkaistut asiat pysyy julkaistuina ja ennen kaikkea postatut kuvat pysyisi paikoillaan. Viiden vuoden vuodattelun jälkeen meni totaalisesti järki nyt, kun kaikki kuvat hävisivät - toivottavasti blogspot on rakenneltu paremmille perustuksille, ettei tapahdu sitä palvelimen kaatumista ;)
Pitkän aikaa myös puntaroin, että siirtääkkö vanhat blogitekstit tänne vai ei. Kuten penaalin terävimmät kynät jo varmasti hoksasivatkin - en siirtänyt. Ne jää sinne edelliseen blogiin (treeniblogi) ja siinä vaiheessa, kun bittiavaruus vetää blogiani puoleensa, saapi vanhatkin stoorit lähteä sen mukana.

Nyt tämän hervottoman ja kaikinpuolin järkiköyhän alustuksen jälkeen voisi vaikka alkaa tyypilliseen tapaan kertaamaan rästissä olleita päivityksiä. Suurpiirteisyys on ystäväni.

Eräänä heinäkuisena torstaina pakattiin Saijan kanssa itsemme lisäksi 4 shetlannineläintä sekä sorsan perseellinen matkatavaraa ja otettiin suunnaksi Helsingin satama päämääränämme Eestilandia. Tässä vaiheessa on varmaan ihan hyvä tarkentaa, että sorsalla tarkoitan armasta pientä hopeanuoltani, Opel Corsaa. Matkan vastoinkäymiset alkoivatkin heti ensimmäisestä check-in:stä, mutta loppujen lopuksi ja muutamien lisäjekkujen jälkeen saimme oikaista itsemme virolaisen hostellin sängylle ehjinä sekä elossa. ;)
Perjantai meni ympäristöön tutustuessa sekä shoppaillessa, kun taas lauantaina ja sunnuntaina suuntasimme sorsan nokan kohti näyttelypaikkaa. Lauantain saldo: Tom - ERI2 SERT PU2, Leija - ERI2 PN3. Sunnuntain saldo: Tom - EH, Leija - ERI1 SERT PN3 ja koska Leijasta tuli pian reissumme jälkeen myös Suomen muotovalio, pääsi Viron sertikin käyttöön ja näin ollen Leija on nykyään FI & EE MVA, onnea Peltsuille! 
Sunnuntain ja maanantain välisenä aamuyönä, noin klo. 05:00 rojahdin reissusta rähjääntyneenä omaan punkkaan taltuttamaan kerättyjä univelkoja. Oli mukava reissu!

Reissuväki kävi koettamassa, miltä merivesi tuntui. :) Kuvassa Leija, Zorro, Tom ja Koru

. Kuva: Saija

 Muutaman hetken jälkeen, mutta edelleen heinäkuussa pakkasimme Sannan ja Virpin kanssa itsemme, 5 bordercollieta ja tarpeeksi tavaraa tilaihme-farmari-Skodaan ja otimme päämääräksi Juvan. Siellä oli vuorossa paimennusstartteja kaksi lauantaina ja kaksi sunnuntaina. Juttujen taso oli erinomaisen asiallista ja koetteli toden totta naurulihaksia jälleen! ;) Tulostaso on vaihtelevan monipuolista, Flint sai kaikki radat läpi sijoituksilla 3., 2., 1. ja 7. Gere sai kolme rataa läpi ja sijoittui vain ensimmäisessä toiseksi. Sannan Säm paransi jokaista starttiaan kuin sika juoksua. Kolmesta ensimmäisestä disk, mutta koko ajan päästiin asteittain pidemmälle. Viimeinen rata saatiin läpi ja lampaat vielä häkkiin 9/10 pisteen arvoisesti. :) Sydän. 
Sunnuntai-iltana oltiin takaisin alkuperäisessä lähtöpisteessä ja itse ampaisin pikapakkauksen säveltämänä PHKP:n leirille Tempon ja Rhedan kanssa ohjaajaksi. Kerrankin olin saanut aikaan pakkauksen, että vaatteet riitti, mutta mukana ei ollut ylimääräistä. Simple. Pakkaan tästä lähtien aina viikon varustuksen viimeisen vartin aikana ennen lähtöä! Tosin se ei ehkä tee hyvää verenpainelukemille...?
Leirillä meni arkipäivät ma-pe ja siitä lauantaina sitten reippaasti ja hyvin(?!) nukutun yön jälkeen piirinmestaruuskisoihin töihin ja starttaamaan. Niistä ei jäänyt jälkipolville kerrottavaksi tulostasoisesti muita kuin synkkiä asioita. Gitte-muori kylläkin yllätti ja ansaitsi SERT-H:n uusinnan siivittämänä, joten joudun perumaan puoliksi puheeni eläköitymisestä, koska sillä oli ennestään jo yksi hyppyserti. Näin ollen se starttaa lämpimikseen vielä muutamalla hyppyradalla. Shame on me again.

Skodan perään mahtuu ;) Flint, Martti, Torri, Säm ja Gere. Kuva: Sannan iPhone

Saan siirtyä sentään jo elokuulle päivityksessäni. Toisena vkonloppuna viihdyimme Juupajoen paimennuskisoissa Jatalla. Yhteensä kaksi starttia, joista Flint voitti kummatkin. Paino sanalla Flint, koska itsehän vaan yritin sabotoida sen suoritusta parhain mahdollisin keinoin, mutta onneksi Flint tietää. Julkinen anteeksipyyntö kuitenkin koira-rakkaalleni, kun sitä paiskattu näin surkealla ohjaajalla. Mä yritän oppia! 

Viime viikonloppuna kutsui taas agilitykisat Tampereella, sieltä saatiin metrikaupalla hyllytilaa niitä edelleen odotettuja pokaaleita varten. Hypärillä Tempo sai nollan, joka riitti kolmanneksi. Giten nolla riitti sinne kympin tuntumaan. Jäi taas neideiltä sertit saamatta.. Ja meno näytti kieltämättä siltä, että taitaa jäädä jatkossakin......