perjantai 18. marraskuuta 2016

Jotkut oppivat lukemalla, toiset oppivat muiden virheistä, mutta muutamien täytyy itse päästä pissaamaan sähköpaimenen lankaan.

Kesä mennä vierähti ja ensilumi on saapunut. Edellinen päivitys onkin näemmä tullut silloin, kun vielä edellinen lumi oli maassa. Että hitokseen loistavastihan se meni niinkun omastakin mielestä!

Meidän kesään on kuulunut paimennusta, kaikenlaista muuta koiramaista toimintaa, kisoja, pennut, kiirettä ja leppoisampia hetkiä. Nyt voitaisiinkin tehdä pieni yhteenveto meidän ja  koirien treeni- ja kisakesästä, sillä yksittäisten tapahtumien kertaaminen saattaisi tehdä tästä päivityksestä pidemmän kuin kirjan nimeltä ”Kadonnutta aikaa etsimässä”.

Flintin rooli tärkeimpänä työkoirana ei ole muuttunut miksikään ja en pysynyt edes alkukesästä enää laskuissa mukana, kuinka monta kertaa olin todella kiitollinen siitä, että meillä on Flint. Se vain yksinkertaisesti on korvaamaton paimennusasioissa ja varvas ei mene suuhun missään tilanteessa. Yksittäiset treenit sujuivat myös kivasti ja olin innoissani päästä kilpailemaan (SKL:n) kolmosluokassa paimennuksessa. Suurin osa kesän kisoista meni kuitenkin kiville sen takia, että Flint ei syystä tai toisesta löytänyt pitkässä haussa lampaita, vaikka se treeneissä onnistuukin. Sen sai kyllä aina ohjattua hakemaan lampaat, mutta kerta toisensa jälkeen kisat valuivat viemäristä alas em. syystä ja poikkeuksetta lampaiden hukkaaminen aiheutti kaaren leikkaamisen à minun käskyihin tuli ”hieman” hätääntynyt sävy à Flint lampaat löytäessään toi ne kauhealla kiireellä, koska äitillä on hätä ja on kamala kiire à yhteys löytyi vasta, kun lampaat oli suhteellisen lähellä tolppaa ja tilanne rauhoittunut. Yleensä tämän jälkeen ajot sujuivat hyvin, koska mikäs Flintillä on ratoja ajellessa. Jakojen onnistumisprosentti kisoissa on ollut 100. Näiden hakusekoilujen takia olin tyytyväinen päätökseeni olla vellihousu ja ajaa edelleen SPKY:n puolella kakkosluokkaa. Pystyin välillä vallan rauhoittumaan ja keskittymään siihen faktaan myös kisatilanteessa, että Flinttiin voin aina luottaa. Pyhäjärvellä se voitti oman luokkansa ja Forssassa tuli kolmanneksi. Hyvänmielen kisoiksi osoittautuikin sitten kauden viimeiset SPKY:n pop-up –kisat, joihin uskaltauduin nostamaan Flintin kolmosiin (tarkoittaen, että minulla ei enää ensi kesänä ole mahdollisuutta paeta todellisuutta kakkosluokkaan). Flint löysi lampaat, teki kylläkin erittäin liioitellun kaaren, mutta pääasia olikin se, että se teki niinkuin osasi. Nostossa se otti ihan hyvin käskyt ja sain ohjattua lampaat myös hakuporteista. Ajo oli siistiä Flintmäistä menoa, jako onnistui heti, suppilosta saatiin lampaat räpellyksen jälkeen ja sen jälkeen single tuli kuin ilmaiseksi. Lisäksi Flint piti singlelampaan erinomaisesti.
Tänä kesänä halusin myös opetella tulemaan pois mukavuusalueelta ja valitsin hankaliin työtehtäviin joitakin muita kuin Flinttiä. Se oli eittämättä haastavaa ja lähes joka kerta lipsahti takaraivosta ajatus ”olisipa F nyt tässä” tai ”montako koiraa tarvitaan korvaamaan yksi F”, mutta sen ajatuksen voitti usein faktaperäinen järkiseikka siitä, että pakko on muidenkin opetella duunareiksi ja joskus, kun Flint ei enää työskentele, on rautaisiin työsaappaisiin astuttava jonkun muun. Toivottavasti saadaan nauttia Patu-Flintin kanssa vielä runsaasti yhteisistä töistä, treeneistä ja kisoista! :)




Torri aloitti SKL:n kisat ykkösistä, sai toisena kisapäivänä PAIM1-tunnuksen eli nousi kakkosluokkaan. Seuraaviin kisoihin mentiinkin suoraan kakkosiin ja kas, PAIM2-tunnus napsahti plakkariin. Siitä seuraavana päivänä kokeiltiin huviksemme Torrin elämän ensimmäistä kolmosen rataa ja mitään kauheen siistiä siitä ei tullut, mutta saatiin rutkasti uusia treeniaiheita. :) Suhteellisen nopean etenemisen vuoksi pysyttäydyin SPKY:n puolella vielä ykkösissä, jotta saan tarjottua sille välillä helpompia kisatehtäviä. Pyhäjärven kaksipäiväisissä kisoissa Torri voitti molemmat startit hyvillä pisteillä ja sai tuomarilta hienotunteisen kehoituksen siirtyä seuraavaan luokkaan. Seuraaviin SPKY:n kisoihin olikin sitten pitkä väli ja ne käytiin vasta lokakuussa Forssassa. Torrin ilmoitin isänsä kanssa samaan luokkaan eli kakkosiin ja suuren yllätyksen koin palkintojenjaossa, kun Torri pokkasi itselleen punaisen ruusukkeen ja Flint keltaisen. Tolpalla niiden kahden paremmuusjärjestys ei tuntunut siltä, mutta pisteiden perusteella ne palkinnot jaetaan. :D Tyrnävällä kokeiltiin sitten haastavissa olosuhteissa, mutta kivoilla lampailla kennelliiton puolen kolmosluokkaa. Haastellisen radasta teki se, että koira ei nähnyt lampaita, sillä ne oli pienen ”saarekkeen” takana, johon koiran piti juosta vasenta puolta. Osasin vähän uumoilla, että usko ei taida sinne asti kantaa ja näinhän se oli. Onneksi tuomari sanoi puhutteluvaiheessa, että mikäli koira ei löydä eläimiä, niin sille saa käydä näyttämässä lampaat ja haetuttaa ne suoraan poistovarikolle (seuraavana päivänä siis kisattiin samalla pellolla, samoissa olosuhteissa). Tämä kannatti, sillä seuraavana päivänä Torri muisti, että lampaat odottavat siellä kyllä, kun vain menee loppuun saakka. Pisteitä ei koko suorituksesta jäänyt käteen kummoistakaan määrää, mutta kerrankin osasin olla tyytyväinen kokonaisuuteen ja suhteuttaa asiat koiran kokemattomuuteen isojen tyttöjen luokassa. SPKY:n puolella olen vielä ensi kesänä ainakin vellihousu ja ajan Torrilla tasoittavia kakkosen ratoja ja yritän samalla saada sille kokemusta kolmosista kennelliiton puolelta.
Kesällä joutui Torri ottamaan enemmän vastuuta yleisistä työtehtävistä, sillä olen huomannut tykkääväni hifistellä sen kanssa lähestulkoon pelkästään kisajuttuja, hienosäätää käskyjä ja muuta diipadaapaa, jossa koiran omat aivot jää herkästi narikkaan. Mitäpä sitä itse tarvisi edes ajatella, jos joku koko ajan kertoo, miten pitää tehdä ja minne mennä?! Onneksi omat aivot löytyi helposti. Sitten, kun vielä löydettäisiin se kultainen keskitie, että vaikka saa toimia itsenäisesti, niin silti pitää malttaa ottaa käskyjä vastaan kun sellaisia tulee. Herkästi Torrin pään valtaa käsitys siitä, että hän tietää kuitenkin aina pikkuisen paremmin ;). Tästä huolimatta Torri tienasi meidän koiralaumalle ruokaa paimennuskisoista yhteensä 60 kiloa... Siinäkö on syy, miksi Torri itse painaa nyt melkein 20 kiloa?! :D




Kari ja Helmi vasta aloittelivat kisauraansa tänä vuonna ja ensimmäiset kisat menivätkin ihan kisakokemusta hakiessa. Seuraavissa oltiinkin jo sitten vähän virheistä viisastuneita, ja Kari hävisi siskollensa saaden 80 pistettä, sijoittui toiseksi ja sai PAIM1-tuloksen :) Ilmoitettiin se kakkosiin heti, mutta muutamissa seuraavissa kisoissa ei vielä tuloksia saatu, vaikka satunnaisia pisteitä ropisi kyllä. Tyrnävän kisoissa elokuussa kaikki loksahti kuitenkin kohdalleen ja PAIM2 tuli 82 pisteellä. Kolmosiin ei sitä vielä uskallettu ilmoittaa ja nyt loppuvuosi SKL puolella onkin mennyt kisakokemusta hakiessa (kuten aina ennekin) ja pillikäskyjä opetellessa. SPKY puolella Kari kisasi koko kesän 1-luokassa saaden paljon kokemuksia ja myös satunnaisesti pisteitäkin. Pyhäjärvellä Kari hävisi äidillensä tullen toiseksi ja Kotikoskien pop-up-kisoissa se tuli neljänneksi 51 pisteellä. Karin loppuvuotta on halinnut ”hakukaarionglema”. Se nimittäin päätti, että jos matka on pitkä, on parasta aina varmistaa äidiltä pari kertaa, että olihan se ihan ok mennä hakemaan lampaat. Ilmeisesti se oli opetettu kuuntelemaan liikaa ohjeita. Tätä ongelmaa sitten työstettiinkin oikein olan takaa ja yritettiin yhdessä tuumin keksiä, mitä Karin päässä liikkuu ja miten sinne saisi uutta informaatiota ohjelmoitua :D Lopulta onglema näytti vihdoin ratkenneen ja intoa puhkuen lähdettiin kisoihin, joissa ongelma oli taas läsnä. Epätoivohan siinä meinasi jo asian kanssa tulla, kun kotona asia oli jo kunnossa mutta kisoissa aina sama juttu. Lopussa kiitos kuitenkin seisoo, sillä juurikin noissa viimeisimmissä pop-up-kisoissa Kari näytti taas sen hienon hakukaaren, jonka se vuoden alussakin oli osannut, saaden siitä pisteitä 18/20! :) Siispä eikun kohti uusia ongelmia ja uusia pettymyksiä, nimittäin vielä vuoden viimeisissä kisoissa Somerolla Kari päätti taas jättää kaaren kesken, vaikka se ei sitä ollut jälleen yhdessäkään treenissä tehnyt hyvään toviin. Tähän väliin voisi sopia vaikka sanonta "Luoja, anna minulle kärsivällisyyttä - ja äkkiä sittenkin!" Osittain juurikin tuon hakukaariongelman eli liiallisen ohjeiden odottelun takia Karin kanssa on pyritty tekemään paljon treenejä, joissa se ei saa kokoajan käskyjä ja se joutuu tekemään omia ratkaisujaan. Treenit ovatkin saaneet tuloksia aikaan, sillä ainakin maahanmenokäskyjen kuuntelussa se käyttää taitavasti nykyään omia ratkaisujaan. :D Ensi vuonna odottavat toivottavasti monet hyvät treenit ja niiden kautta SKL:n puolella kolmosluokka ja SPKY puolella kakkosluokka.




Mosse oli tämän kesän sellainen pikkupoika, joka alkukesästä toimi kisakatsomoissa vain kannustusjoukoissa. Sen kummoisempia tavoitteita ei Mosselle vielä asetettukaan, koska ensikosketus lampaisiin otettiin vasta tämän kesän alussa. Kuitenkin pikku-Mosse osoittautui oppivaiseksi veijariksi ja loppukesästä tulikin jo mieliteko lähteä kokeilemaan kisameininkejä. Ensimmäiseksi se ilmoitettiin SKL:n kisoihin ja pitkästä aikaa ihan ehta kisajännitys pääsi valtaamaan mielen, sillä on siitä pieni tovi, kun olen viimeksi seissyt kisatolpalla (oman) koiran ensimmäisissä kisoissa. Se on aina niin erilaista uuden koiran kanssa uudessa tilanteessa, kun ei yhtään osaa ennakoida, mitä tuleman pitää. Ennen lähetystä kävi vielä niin, että yksi lammas siitä ryhmästä vaihdettiin eli se juoksi Mossen nenän edestä poistovarikolle ja hetken aikaa meidän kaikkien päät pyörivät kuin yksinäiset puolukat ämpärin pohjalla. Alkuhäsellyksen jälkeen lähetin Mossen vielä enemmän jännityksestä soikeana ja sinnehän se lähti ilman mitään ongelmia. Rata saatiin läpi ja pisteet riitti meidän yllätykseksemme luokan voittoon sekä PPR1 ja PAIM1 -tunnuksiin. Jee! Seuraavat kisat olivat SPKY:n puolella ja luokkana luonnollisesti 1. Siinä kisassa pisteet riitti kolmanteen sijaan, joka kieltämättä pääsi myös yllättämään. Rataa ajaessa Mossesta huomasi vielä kokemuspulan, mutta mitäpä muuta voisi olettaakaan? Samojen kisojen yhteydessä yritettiin sitten perusrataa, joka harmiksemme jäi pelkäksi yritykseksi poispäinajon möhlimisen takia. Meinasi koetella v-käyrää. Siispä nokka kohti uusia pettymyksiä! Ilmoitin Mossen innoissani SKL:n ex-tempore kakkosen kisoihin ja olin ihan into piukkana päästä kokeilemaan uusia haasteita. Mosse kuitenkin aloitti jo matkalla kisapaikalle kokonaisvaltaisen kehontyhjennyksen, joka tulvi molemmista päistä nestemäisessä muodossa, joten pettymyksen säestämänä jätettiin luonnollisesti startti väliin. Mosse onneksi tuli kuntoon jo samana päivänä. :)
Marraskuun alussa saatiin sitten uusi perusradan yrittämismahdollisuus ja se meni läpi niin että lätkähti! Olen hyvin tyytyväinen Mossen kesään kokonaisuutena ja odotan innolla ensi kesää ja uusia haasteita. Se on toisaalta hyvin isänsä (Flintin) kaltainen, mutta toisaalta taas hyvin erilainen, kuten kaikki koirat.



Kone kävi tänä kesänä yksissä kisoissa erittäin vähäisellä treenimäärällä. Se on usein koiristamme se kaikista kiltein ja kuuntelevaisin, mutta tällä kertaa se päätti pistää asiat uuteen järjestykseen. Se puurokorvaili läpi radan, josta ei muuten hirmuisen paljoa pisteitä saatu kasaan räävittyä. Tällä tempauksella Kone voitti itselleen kesän "paskaduunari" -pestin. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että Kone on se valittu koira, joka otetaan treenitilanteisiin apukoiraksi, hoitamaan kiperiä tilanteita ja muita tähän samaan kastiin kuuluvia tehtäviä. Loppukaudesta Kone pääsi isojen tyttöjen treeniin isolle pellolle ja teki hommia kivasti yhteistyössä. Lisääntymispuuhat ja kauden viimeisten kisojen osallistujapaikkojen vähyys estivät Koneen kisailut, mutta ensi kesänä sen on taas aika hypähtää aktiivitreeniin. Vaikkakin tämän kesän perusteella se on ihan omiaan myös sille värvätyssä pestissä, jossa pitää käyttää todella paljon pelkästään omaa päätä (, joka taas puolestaan vaikuttaa siihen käskyjen vastaanottamiseen erityisesti tilanteissa, jossa koiraa käskytetään "vasten luontaista käytöstä"). Kone on myös siitä oivallisin tähän p-duunaripestiin, että se on monien ihmisten ohjattavissa yhtälailla ja sen voi oikeastaan kenen ohjattavaksi vain antaakin, koska ellei ihminen tiedä tarpeeksi, niin Kone tietää. ;)



Myös koirat, jotka eivät ole meidän omia, mutta joiden kanssa treenataan ja kilpaillaan silloin tällöin, ansaitsevat oman kappaleensa.
Tällaisia ovat mm.
Armi (Päättymätön Tiima), joka tuli kesällä hetkeksi aikaa koulutukseen ja pääsi kuin tilauksesta kokeilemaan pian sen jälkeen perusrataa. Armi on oivallinen malliesimerkki siitä, kuinka alku voi olla hyvin kivinen, mutta lopussa kiitos seisoo. Se läpäisi perusradan mainioilla pisteillä ja sai vielä kehuja osakseen. Kukaan, joka näki Armin paimennusta esim. vuosi sitten, ei olisi uskonut näin käyvän. Se tuli ilmoitettua myöskin Tyrnävän SKL:n kisoihin, mutta kiitos naistenvaivojen, Armi ei ollut oikein oma itsensä. Sunnuntaina se kuitenkin sai radan läpi ja kaikki meni muuten oikein mukavasti, mutta... se leikkasi haun. Siinä kohtaa sanoimme hyvästit PAIM1:selle, mutta kiitos muuten mukavasti menneen radan, Armi tienasi itselleen kuitenkin PPR1:sen ja kakkossijan. Jätimme haaveet seuraavista kisoista jo ensi vuoteen, kunnes onneksemme marraskuussa järjestettiin SPKY:n pop-upit ja SKL:n koe ykkös-  ja kakkosluokille. Siispä nokka kohti SPKY:n kisoja, suhteellisen pienellä treenimäärällä (olikohan Armi paria viikkoa ennen treenannut viimeksi paimennusta ennen kisoja). Jumantsuikka, että oli ladylla hirttänyt kaasu kiinni! Tähän, kun ynnätään vielä ohjaajan flunssan syövyttämä ääni ja muutenkin buenos tardes olotila, niin ei siitä paljoa jäänyt puuttumaan, jotta grande katastofi olisi ollut purkissa. Kaikesta huolimatta me päästiin rata läpi (Armi teki elämänsä parhaan hakukaaren) ja pari pistettäkin jäi kotiinviemisiksi. Armihan ei tehnyt yhtään mitään muuta tyhmää kuin että se luuli tietävänsä liikaa. Yleinen vaiva tässä suvussa ;).
Viikon päästä näistä pikajuoksukisoista oli vuorossa sitten vuoden viimeiset SKL:n kisat. Edellisen vkonloput kisat poltti ilmeisesti pahimmat karstat, sillä tällä kertaa Armi jopa kuunteli, mitä minullakin oli sanottavana. Extratyytyväinen olin sen käskyjen vastaanottoon hakukaaren takana. Loppurata mentiin kirjaimellisesti pikakelauksena, mutta Arska teki niitä asioita, mitä pitikin ja pisteitä herui 81, joka riitti toiseen sijaan sekä siihen odotettuun PAIM1-tunnukseen! :)




Inkeri (Päättymätön Tuuri) kävi hakemassa myös kesän kisoista paljon uusia kokemuksia sekä myös tuloksia. Kauden ensimmäisissä SPKY:n kisoissa Inkeri sijoittui varsin omannäköisellään radalla neljänneksi ja olikin meidän koirista kaiketi ainoa, joka malttoi puhaltaa koko radan samaan hiileen ohjaajan kanssa. Kesän SKL:n kisoista se nappasi itselleen PAIM1 ja PPR1-tunnukset ja päästiinkin sitten seuraavana päivänä yrittämään kakkosen rataa ihan kylmiltään. Raukka ei ollut koskaan edes treenannut vielä kakkosen hakumatkaa ja jakoakin oltiin harjoiteltu pari kertaa aitaa vasten. No, jakoon asti emme päässeet sillä aloimme Inkerin kanssa keskustelemaan poispäinajossa niin paljon suuntakäskyjen oikeellisuudesta, että päästimme lampaat karkuun ja peli oli pelattu. Se jännitetty haku kuitenkin onnistui hyvin! Tulokset kakkosluokasta jäivät sitten odottelemaan ensi kesää ja tarkoitus olisikin, että Inkeri starttaisi vihdoin oman omistajansa kanssa kisoissa, sillä mitä enemmän sille tulee ikää, sen enemmän siitä tulee vain yhden ihmisen koira. Näin ollen se on kaikille osapuolille reiluinta, että Inkeri saa myös kilpailla ikioman ihmisensä kanssa. En itsekään uskoisi, että Torri olisi hirmuisen lojaali muille, jotka sitä yrittäisi ohjata ;).




Sitten takaisin omien nelijalkaisten pariin ja tällä kertaa vuorossa nuorisojaosto, jotka ovat siis itsekin vasta vuosimallia 2016, joten niiden kappaleet jäänee lyhyiksi.

Inari syttyi pikkutyttönä lampaille ja osoittautui viralliselle nimelleen uskolliseksi eli hyvin tyylikkääksi pikku jästipääksi. Sillä on erittäin vahva silmän käyttö, joka aiheuttaa sille välillä semmoisen ”fiilistelymoodin”. Pienen pieniä kaaren alkeita sekä stopin rippeitä aloin sille opettamaan. Odotan sen kanssa ensi kesää lähinnä jännityksellä, sillä olen tottunut enemmän kroppaa käyttäviin tyyppeihin :D. Mutta oppia ikä kaikki!




Putte muutti veljensä Ericin kanssa meille keväällä ja pojat pääsivät myös fiilistelemään lammasjuttuja heti alusta alkaen. Molemmat syttyivät hommaan hyvin ja alkuperäisen suunnitelman mukaan katsomme kesän ajan, kumpi on enemmän Helminnäköinen tapaus ja kumpi sitten jatkaa matkaansa muualle. Ja näin kävi (kuten ensivaikutelmakin antoi ymmärtää), että löysempi ja enemmällä huumorilla varustettu pojanrontti Putte on enemmän Helmin makuun. Ericille on tiedossa jo sopiva koti lammastilalta, jossa se pääsee toteuttamaan omaa virkatehtäväänsä (Eric ottaa kaiken aina niin tosissaan) noin kolmensadan lampaan kanssa. :) Myös Puten kanssa ensi kesää odotetaan innolla ja katsotaan, miten pojankoltiaista saadaan vietyä eteenpäin. :)





Ja, mihin viime päivityksessä jäätiin eli bortsujen vetoharrasteluun, niin asioihin on tullut edistystä. Ensinnäkin siis vetoharrastus ei jäänyt unholaan, vaikka lumet lähtivätkin, piti vain keksiä uusi menopeli. Missä on neljä pyörää, jarrut ja suhteellisen tukeva runko? –No rollaattorissa tietenkin :D Ihan jokainen saa nyt rakentaa omat mielikuvansa meistä rollaattoreiden ja koirien kera, en halua edes itse tietää, miltä se kombinaatio näyttää ohikulkijoiden mielestä. Pääasia, että se toimii ;). Koirat oppivat seisinkeihin kuin puolivahingossa. Aloimme katsomaan, että nyt alkaa meno olla sen verran huimapäistä, että nuo rontit taitavat vallan tykätä tästä ja keskittyvätkin juoksemaan jokainen ihan omalla paikallaan. Seuraavalla kerralla valjastuksen yhteydessä laitettiin vain muina miehinä seisingit kiinni ja kas, mitään ongelmaa ei ollutkaan, sillä koirat olivat niin lähtötöpinöissään ja odottivat vain katseet eteenpäin suunnattuina ”MENNÄÄN!” -käskyä.
Koirat vetävät erittäin hyvällä tahdilla ja lähdöt ovatkin hyvin vauhdikkaita. Juhannuksen tienoilla heitimme 15 kilometrin lenkin muutaman juomatauon taktiikalla ja alkuhuumavauhdin tasaannuttua, tahti oli varmaa ja vakaata. Yleisesti kuitenkin suosimme enemmän tuota 5 kilometrin pätkää, jota taittaessa ei kauaa nokka tuhisekaan. :) Nyt odotamme vuorostaan taas reki- ja kelkkakelejä.
Alla pieni pätkä rollaattoriajelusta, kun lenkkiä on menty noin kolme kilometriä. Takaparina Torri & Kari ja kärjessä Moss & Saimi. 



Viimeisenä, mutta ei suinkaan vähäisimpänä meidän rakkaat sheltit:

Rheda eli Riitta treenaa edelleen agilityä säännöllisen epäsäännöllisesti. Nyt pitkästä aikaa aloitan taas sen kanssa kisaamisen tulevana viikonloppuna. Odotettavissa on patoutunutta, Päättymätöntä energiaa, laajoja kaaria ja kosolti omia ratkaisuja myöhästyneiden ohjausten ansiosta. Tuskin maltan odottaa! :D 



Tempo viettää rattoisan aktiivisia eläkepäiviään bortsuja komentaen sekä ruokaa varastaen. Tempon kanssa koko kauden haaste on ollut optimaalinen paino, joka tulee varmasti olemaan haaste myös jatkossa. Neiti on nimittäin hyvin näppärä ruokkimaan itse itsensä sekä varastamaan salamannopeasti ruokaa isommilta. Ja koska nämä tempaukset ovat aina pois sen omasta annoksesta, lilluu sillä parhaimmillaan kymmenen nappulaa kupin pohjalla toisiaan etsiskellen. Ja siinä missä muut saavat hirven selkärangan syödäkseen, annetaan Tempolle yksi lampaan kylkiluu. Ja silti sen vyötärö on suurimman osan vuodesta aina kateissa, vaikka se myös liikkuu muiden mukana yhtälailla. Tempolle kaavaillaan eläkeläisharrastukseksi tokoa, mutta se saattaa jäädä ihan keittiötokopohjalle. ;) Kesälajina Tempo leikkii pätevää paimenta ja välillä sillä onnistuuksin siirtämään lampaat laitumelta toiselle. Usein kylläkin työinto loppuu siihen, jos lampailla onkin omat kaavansa etenmisen suhteen tai, jos neidille tarvitsee hienotunteisesti huomauttaa esimerkiksi siirtonopeudesta. :D 



Shelttien kuvat ovatkin Lapin tuntureista, joilla käytiin myös tänä kesänä vaeltelemassa kaikkien koiriemme kanssa. Nähtiin ja koettiin paljon! Tällä tyylillä taittuu pidemmätkin taipaleet, eikä tarvitse rikkoa esim. kansallispuistojen sääntöjä koirien irtipidon suhteen:

On aika viimein saattaa päätökseen tämä maratonikirjoitus.
Haluamme kiittää kaikkia tasapuolisesti tästä kaudesta! Meillä on hienoja ystäviä!! 

KIITOS!