Hellurei ja hellät tunteet!
Pitkästä aikaa.. Blogi ei ole vuosikausiin ollut oikeastaan edes käytössä.
Treeniblogiksi sitä nyt ei ole voinut tituleerata varmaan vuosikymmeneen.
Treenit eivät ole loppuneet, vaan pikemminkin päinvastoin. Sen lisäksi elämästä
ei oikeastaan enää heru sitä hetkeä kirjoitella treeneistä yksityiskohtaisesti
interwebin ihmeelliseen maailmaan. Ja kieltämättä ihmettelisin, jos jotakuta se
oikeasti kiinnostaisi, miten treenaan, mitä treenaan, kenen kanssa, kuinka
kauan, millä äänensävyllä, missä asennossa käsiä pitäen, mikä meni pieleen,
mikä meni hyvin ja miten aion olla parempi ihminen jatkossa muistamatta sitä
kuitenkaan seuraavassa treenissä. Teen sen nykyisin hyvin pikaisesti jokaisen
treenin yhteydessä ja jälkeen korvieni välissä. Tai lähinnä nuo kolme viimeistä
osa-aluetta.
2019
Tämä vuosi on tuonut
elämässä eteen kaikenlaisia uusia kokemuksia ja hirvittävän monta reissua!
Viime vuoden lopussa pidettiin ensimmäiset nautamaajoukkuekarsinnat ja sinnehän
lähdettiin ihan kannatusmielessä. Koirat olivat nähneet naudat ties koska
viimeksi ja sitten just ennen kisoja päästiin pariin paikkaan ottamaan pienet
paniikkitreenit. Ei ne kisat sitten huonosti menneet kuitenkaan. Lopputulemana
nautamaajoukkueessa kisattiin Torrin, Mossen ja Karin kanssa.
Jäähyväisiltäkään ei
vältytty, kun lauman vanhimmat ja viisaimmat nukkuivat pois. FI & EE AVA
Peltsun Wild Wind ”Gitte” hyvästeltiin 19.2. reippaan 14-vuoden iässä ja
Peltsun Gilrei’s Odessa ”Åna” lähti taivasmatkalle 18.7. reilun 15-vuoden
iässä. Mummukoirat tassuttelevat muistoissamme ikuisesti! <3
Reissuista ensimmäinen osui
Ruotsiin, Pohjoismaiden nautamestaruuksiin. Kisat toimi hyvin ja reissusta jäi
paljon opeteltavaa omiin hyppysiin. Ihmiset oli mukavia ja koirat toimi
niinkuin ne oli treenattu. :)
Seuraava matka veikin
Ranskaan, tiettävästi maailman ensimmäisiin naudoilla käytävään EM-kisaan.
Matka oli autoillen melkoisen pitkä ja reissusuunnitelma piti tehdä
aikataulullisesti just eikä melkein, jotta sai sommiteltua työn ja vapaa-ajan
toisiaan tukevaksi. Käytännössä se tarkoitti nilkka suorana ajoa noin kolme
päivää putkeen ja sitten kahden päivän kisoja määränpäässä ja sitten taas
nilkka suorana takaisin. Voi kunpa olisi ollut edes viikko ylimääräistä aikaa
viettää reissun päällä, matkakohteita olisi riittänyt! Oli mm. hauskaa katsoa
kartalta, että on vain kuuden tunnin ajomatkan päässä Nizzasta! Mutta minkäs
teet, aikaa ei ollut ja reissukohteet Sveitsiä myöden jäi todellakin vain
haaveeksi tällä erää. Olihan sitä Ranskassakin nähtävää ja kisat itsessään
olivatkin... noh... kokemus sanan kaikissa merkityksissä. Säännöt olivat
mielenkiintoiset, vaihtelevat, kotiinpäinvetävät ja mitähän vielä :D.
Lopputulemana kuitenkin ruotsalainen voitti koko kisan, joka oli erittäin hyvä!
Edustusmaita kisoissa oli kuusi. Joukkuekisassa Suomi sai pronssia, Ruotsi
hopeaa ja ylläripylläri Ranska kultaa. :D
Kisoissa ollut tulkki, joka
kaiketi oli koko alueen ainoa englantia puhuva ranskalainen, joutui kyllä
koville ja ei tosiaan voinut kuin ihmetellä nyt ensimmäistä kertaa livenä
nähtynä sitä ranskalaisten asenneongelmaa englantia kohtaan. Itse tuomarikaan
ei puhunut sanaakaan, siis oikeasti sanaakaan englantia. Ei edes yes:in tai
no:n verran. Meinasi käydä tunteiden päälle siinä +30 asteisessa helteessä :D
Tältä reissulta sitten
kiiruhdettiin Pohojanmaan Ouppeneihin eli nuorempien (/alemmassa luokassa
kisaavien) koirien kisamaratonille nimensä mukaisesti Pohjanmaalle. Inari
kisasi kakkosissa ja tuli yhteiskisassa toiseksi. Inkeri ja Steffe kisasi
ykkösissä ja Inkeri voitti itselleen kiertopalkinnon ja Steffe tuli toiseksi.
Kolmosen koiratkin saivat pari starttia, toisen voitti Torri ja toisen Mosse.
Oli kertakaikkiaan hyvä maraton. Ja mukava reissu jälleen kerran, vaikka
kuumuus meinasi viedäkin mehut.
(Mosse, Inari, Inkeri, Torri ja Steffe palkintojensa kera)
Olin päättänyt jo aikoja
sitten, että kausi 2018 olisi Flintin viimeinen. Että hömpötellään sitten vain
joku yksi kiva pikkukisa jossain lähellä. Näin se menikin aika pitkään, kunnes
useiden sattumien summana me noustiin Flintin kanssa Suomen
lammasmaajoukkueeseen varakoirakkosijalta. Siispä eteen tupsahti aikamoinen
äkkilähtö Etelä-Norjaan. Siis täysin treenaamattomalla koiralla, koska Flintin
piti tosiaan jäädä eläkkeelle. Rata osoittautui suhteellisen haastavaksi
vaihtelevine maastoineen ja lupasin olla tyytyväinen, jos Flint löytää lampaat.
Ja pappahan löysi, ajettiin ihan hyvä rata ja ylitettiin odotukset lopputöissä,
joista napsahti kaikista kympit! Olenkin aina tykännyt jakaa ja sinkuttaa
Flintin kanssa sen jälkeen, kun päästiin molemmat siihen ideaan kiinni
aikanaan. En varmaan saa kenestäkään yhtä innokasta väliintulijaa. :) Matka oli
minulle ja Flintille monintavoin merkityksellinen. Mj-paikasta sen kanssa olen
haaveillut koko meidän yhteisen matkan ajan. Olen koko meidän historian ajan
sanonut, että Flint olisi todella korkealla, jos se olisi jonkun sellaisen
koira, joka olisi osannut opettaa sille asiat oikein. Jonkun sellaisen, jonka
virheitä se ei joudu kerta toisensa jälkeen paikkaamaan. Se on ollut paras
opettaja, mitä ihminen voi koiraltaan toivoa. Tein sen kanssa kaikki
mahdolliset ja mahdottomat virheet. En osannut opettaa sille kunnolla edes
sisäflänkkejä. Lähdetään siis siitä, että minä en ole osannut opettaa sille
yhtään mitään, vaan se on opettanut minua. Sen takia oli isompi juttu kuin
annoin kenenkään (edes aina itseni) ymmärtää, että päästiin Flintin kanssa
kulkemaan tämä matka yhdessä. Meidän ensimmäinen ja viimeinen
maajoukkue-edustus. Ei me finaalissa oltu, ei meidän taidot sinne olisi
yltäneet, mutta me saatiin olla kisassa mukana, kun Suomi tuli joukkueena
toiseksi PM-kisoissa. Matka oli muutenkin ihana, joskin univelkaa kerryttävä
jälleen pitkien ajomatkojen kanssa. Etelä-Norja on muuten kaunis paikka, en
olisi varmaan koskaan tullut käyneeksi, ellei tämä mahdollisuus olisi tullut
eteen.
Sitten loppui reissaaminen
Suomen rajojen ulkopuolelle. Mutta se jatkui vielä rajojen sisäpuolella. Käytiin
Simpeleellä, Pensalassa, Kiikalassa... muistaakseni se rajoittui näihin. Ja
vielä kauden päätöskisat käytiin Juvalla, kyseessä samat karkelot, mistä tämä
muistelo aloitettiin – nautamaajoukkuekarsinnat. Kiikalan kisat olivat
viimeiset karsinnat ja lopputulemana tultiin Torrin kanssa sijalle 12. Olen
hyvin tyytyväinen tähän sijoitukseen, kun ottaa huomioon, millaisten huippujen
kanssa kisailen samoissa karkeloissa.
Ja kyllähän Torri tekaisi SKL:n puolella itselleen vielä viimeisen tarvittavan koetuloksen paimennusvalion arvoon, mutta meidän missikisat vielä antavat odottaa itseään. :)
Juvan nautajoukkuekarsintoihin
osallistuin kolmella sukupolvella; Flintillä, Torrilla ja Helmin Karilla. Jos
huulille nousee kysymys, että miksi Flintin vielä vanhoilla päivillä raahasin
nautakisoihinkin, niin vastaus tulee tässä:
Osallistuin nautakisoihin
Flintin kanssa sen ollessa nuori ja hyvin kokematon. Olin itsekin silloin(kin)
hyvin kokematon, en osannut yhtään tukea koiraa ja laitoin sen tilanteisiin,
mistä sen oli käytännössä katsoen mahdotonta selviytyä. Sen jälkeen seuraava
nautakokemus Flintillä oli se, kun lähdettiin koiraamaan hyvin vihaisia
emolehmiä. Oli onni matkassa, että sen reissun jäljiltä meillä oli yhtä monta
elävää ja ehjää koiraa paluumatkalla kuin sinne mennessäkin. Lyhyesti sanottuna
olen siis tarjoillut Flintille läpi sen elämän ainoastaa paskoja
nautakokemuksia, koska olen itse ollut suunnattoman avuton koiranohjaajana
näissä(kin) asioissa. Tulin siihen tulokseen, että kun nyt oikeasti viimeistä
kisakautta viedään, niin olen Flintille edes sen verran velkaa, että vien sen
uudelleen nautakisoihin yhdeksän vuoden tauon jälkeen ja ohjaan sitä niin hyvin
kuin osaan – ja me tehdään se rata tiiminä. Niin, että molemmat meistä hoitaa
oman tonttinsa. Ei niin kuin viimeksi eli Flint yrittää hoitaa oman tonttinsa
lisäksi myös minun tonttiani, koska en kyennyt hoitamaan sitä itse. Tällä
kertaa yhteistyö tuotti meille molemmille hyvän mielen ja saatiin kaksi rataa
läpi.
Myös Karin kanssa meidän
ekat yhteiset nautakisat menivät hyvin. Ekana päivänä sijoituttiin toisiksi ja
toisena päivänä neljänneksi. Torrin kanssa oltiin ekana päivänä neljänsiä ja
tokana päivänä disk., kun nauta lähti lätkimään nostossa pellolta. Flintin
kanssa sijoitukset oli 7. ja 3. Ja yhteistuloksissa nautamestaruuksissa
kolmossijalla samoilla pisteillä oli Kari ja Flint, mutta koska OLF ratkaisee,
niin Kari oli se virallinen kolmossijalainen. :) Pääsääntöisesti siis pitää
olla tyytyväinen. PM-joukkueeseen pääsin koko kolmen polven sukukaartilla ja
EM-kisoihin koirapaikat eivät ole vielä kaiketi varmistuneet, mutta ellei uusia
karsintoja tule, niin todennäköisesti ainakin Torrilla ja Karilla on myös
siellä joukkuepaikat.
2020
Mitä tämä uusi vuosikymmen
sitten tulee pitämään sisällään?
Voi kunpa osaisin vastata
siihen. Tai miksi pitäisi osata? Eihän siinä sitten olisi mitään jännää.. Se
tulee pitämään sisällään sellaisia asioita, joihin voin itse osittain
vaikuttaa ja sellaisia, mihin minulla tai tekemisilläni ei ole minkäänlaista
osuutta. Tälle kuluvallekaan vuodelle en aseta mitään tavoitteita, vaan elän
hetkessä, kuten tähänkin saakka. Se mitä tulee, otetaan vastaan sellaisenaan.
Toisinaan se tarkoittaa ämpärillistä paskaa niskaan ja toisinaan taas ruusun
terälehtiä. Se tarkoittaa ylä- ja alamäkiä, mutta sitä varmaan kutsutaan
elämäksi. Olen todennut itselleni helpommaksi, kun kilpailen ne kisat, jotka
kilpailen ja tulokset sitten riittää tai jää riittämättä jatkoon. Kisoissakin
on niin paljon asioita, joihin en voi itse vaikuttaa ja sitten sen jälkeen
pitäisi keksiä niin hienot selitykset, että miksi asiat meni niinkuin meni.
Mulla asiat menee niinkuin ne menee, eikä ne selittämällä muotoaan muuta. Enkä
jaksa selitellä, enkä oikeastaan edes kuunnella selityksiä. Mitä ikinä elämä
keksiikään tarjoilla ja niin kauan kun niihin tarjoiluihin ei kuole, niin
kaikki kerryttää kokemusta ja vahvistaa.
Siispä hyvää Uutta Vuotta ja
uutta vuosikymmentä kaikille! Nauretaan, kun tavataan!
