Kesä
mennä vierähti ja ensilumi on saapunut. Edellinen päivitys onkin näemmä tullut
silloin, kun vielä edellinen lumi oli maassa. Että hitokseen loistavastihan se
meni niinkun omastakin mielestä!
Meidän
kesään on kuulunut paimennusta, kaikenlaista muuta koiramaista toimintaa,
kisoja, pennut, kiirettä ja leppoisampia hetkiä. Nyt voitaisiinkin tehdä pieni
yhteenveto meidän ja koirien treeni- ja
kisakesästä, sillä yksittäisten tapahtumien kertaaminen saattaisi tehdä tästä
päivityksestä pidemmän kuin kirjan nimeltä ”Kadonnutta aikaa etsimässä”.
Flintin rooli tärkeimpänä
työkoirana ei ole muuttunut miksikään ja en pysynyt edes alkukesästä enää
laskuissa mukana, kuinka monta kertaa olin todella kiitollinen siitä, että
meillä on Flint. Se vain yksinkertaisesti on korvaamaton paimennusasioissa ja
varvas ei mene suuhun missään tilanteessa. Yksittäiset treenit sujuivat myös
kivasti ja olin innoissani päästä kilpailemaan (SKL:n) kolmosluokassa
paimennuksessa. Suurin osa kesän kisoista meni kuitenkin kiville sen takia,
että Flint ei syystä tai toisesta löytänyt pitkässä haussa lampaita, vaikka se
treeneissä onnistuukin. Sen sai kyllä aina ohjattua hakemaan lampaat, mutta
kerta toisensa jälkeen kisat valuivat viemäristä alas em. syystä ja
poikkeuksetta lampaiden hukkaaminen aiheutti kaaren leikkaamisen à
minun käskyihin tuli ”hieman” hätääntynyt sävy à Flint lampaat
löytäessään toi ne kauhealla kiireellä, koska äitillä on hätä ja on kamala
kiire à yhteys löytyi vasta, kun lampaat oli
suhteellisen lähellä tolppaa ja tilanne rauhoittunut. Yleensä tämän jälkeen
ajot sujuivat hyvin, koska mikäs Flintillä on ratoja ajellessa. Jakojen
onnistumisprosentti kisoissa on ollut 100. Näiden hakusekoilujen takia olin
tyytyväinen päätökseeni olla vellihousu ja ajaa edelleen SPKY:n puolella
kakkosluokkaa. Pystyin välillä vallan rauhoittumaan ja keskittymään siihen
faktaan myös kisatilanteessa, että Flinttiin voin aina luottaa. Pyhäjärvellä se
voitti oman luokkansa ja Forssassa tuli kolmanneksi. Hyvänmielen kisoiksi
osoittautuikin sitten kauden viimeiset SPKY:n pop-up –kisat, joihin
uskaltauduin nostamaan Flintin kolmosiin (tarkoittaen, että minulla ei enää
ensi kesänä ole mahdollisuutta paeta todellisuutta kakkosluokkaan). Flint löysi
lampaat, teki kylläkin erittäin liioitellun kaaren, mutta pääasia olikin se,
että se teki niinkuin osasi. Nostossa se otti ihan hyvin käskyt ja sain
ohjattua lampaat myös hakuporteista. Ajo oli siistiä Flintmäistä menoa, jako
onnistui heti, suppilosta saatiin lampaat räpellyksen jälkeen ja sen jälkeen
single tuli kuin ilmaiseksi. Lisäksi Flint piti singlelampaan erinomaisesti.
Tänä
kesänä halusin myös opetella tulemaan pois mukavuusalueelta ja valitsin
hankaliin työtehtäviin joitakin muita kuin Flinttiä. Se oli eittämättä
haastavaa ja lähes joka kerta lipsahti takaraivosta ajatus ”olisipa F nyt tässä”
tai ”montako koiraa tarvitaan korvaamaan yksi F”, mutta sen ajatuksen voitti
usein faktaperäinen järkiseikka siitä, että pakko on muidenkin opetella
duunareiksi ja joskus, kun Flint ei enää työskentele, on rautaisiin
työsaappaisiin astuttava jonkun muun. Toivottavasti saadaan nauttia
Patu-Flintin kanssa vielä runsaasti yhteisistä töistä, treeneistä ja kisoista!
:)
Torri aloitti SKL:n kisat
ykkösistä, sai toisena kisapäivänä PAIM1-tunnuksen eli nousi kakkosluokkaan.
Seuraaviin kisoihin mentiinkin suoraan kakkosiin ja kas, PAIM2-tunnus napsahti
plakkariin. Siitä seuraavana päivänä kokeiltiin huviksemme Torrin elämän ensimmäistä
kolmosen rataa ja mitään kauheen siistiä siitä ei tullut, mutta saatiin
rutkasti uusia treeniaiheita. :) Suhteellisen nopean etenemisen vuoksi
pysyttäydyin SPKY:n puolella vielä ykkösissä, jotta saan tarjottua sille
välillä helpompia kisatehtäviä. Pyhäjärven kaksipäiväisissä kisoissa Torri
voitti molemmat startit hyvillä pisteillä ja sai tuomarilta hienotunteisen
kehoituksen siirtyä seuraavaan luokkaan. Seuraaviin SPKY:n kisoihin olikin
sitten pitkä väli ja ne käytiin vasta lokakuussa Forssassa. Torrin ilmoitin
isänsä kanssa samaan luokkaan eli kakkosiin ja suuren yllätyksen koin
palkintojenjaossa, kun Torri pokkasi itselleen punaisen ruusukkeen ja Flint
keltaisen. Tolpalla niiden kahden paremmuusjärjestys ei tuntunut siltä, mutta
pisteiden perusteella ne palkinnot jaetaan. :D Tyrnävällä kokeiltiin sitten
haastavissa olosuhteissa, mutta kivoilla lampailla kennelliiton puolen
kolmosluokkaa. Haastellisen radasta teki se, että koira ei nähnyt lampaita,
sillä ne oli pienen ”saarekkeen” takana, johon koiran piti juosta vasenta
puolta. Osasin vähän uumoilla, että usko ei taida sinne asti kantaa ja näinhän
se oli. Onneksi tuomari sanoi puhutteluvaiheessa, että mikäli koira ei löydä
eläimiä, niin sille saa käydä näyttämässä lampaat ja haetuttaa ne suoraan poistovarikolle
(seuraavana päivänä siis kisattiin samalla pellolla, samoissa olosuhteissa). Tämä
kannatti, sillä seuraavana päivänä Torri muisti, että lampaat odottavat siellä
kyllä, kun vain menee loppuun saakka. Pisteitä ei koko suorituksesta jäänyt käteen
kummoistakaan määrää, mutta kerrankin osasin olla tyytyväinen kokonaisuuteen ja
suhteuttaa asiat koiran kokemattomuuteen isojen tyttöjen luokassa. SPKY:n
puolella olen vielä ensi kesänä ainakin vellihousu ja ajan Torrilla tasoittavia
kakkosen ratoja ja yritän samalla saada sille kokemusta kolmosista kennelliiton
puolelta.
Kesällä
joutui Torri ottamaan enemmän vastuuta yleisistä työtehtävistä, sillä olen
huomannut tykkääväni hifistellä sen kanssa lähestulkoon pelkästään kisajuttuja,
hienosäätää käskyjä ja muuta diipadaapaa, jossa koiran omat aivot jää herkästi
narikkaan. Mitäpä sitä itse tarvisi edes ajatella, jos joku koko ajan kertoo,
miten pitää tehdä ja minne mennä?! Onneksi omat aivot löytyi helposti. Sitten,
kun vielä löydettäisiin se kultainen keskitie, että vaikka saa toimia
itsenäisesti, niin silti pitää malttaa ottaa käskyjä vastaan kun sellaisia
tulee. Herkästi Torrin pään valtaa käsitys siitä, että hän tietää kuitenkin
aina pikkuisen paremmin ;). Tästä huolimatta Torri tienasi meidän koiralaumalle
ruokaa paimennuskisoista yhteensä 60 kiloa... Siinäkö on syy, miksi Torri itse painaa
nyt melkein 20 kiloa?! :D
Kari ja Helmi vasta
aloittelivat kisauraansa tänä vuonna ja ensimmäiset kisat menivätkin ihan
kisakokemusta hakiessa. Seuraavissa oltiinkin jo sitten vähän virheistä
viisastuneita, ja Kari hävisi siskollensa saaden 80 pistettä, sijoittui
toiseksi ja sai PAIM1-tuloksen :) Ilmoitettiin se kakkosiin heti, mutta
muutamissa seuraavissa kisoissa ei vielä tuloksia saatu, vaikka satunnaisia
pisteitä ropisi kyllä. Tyrnävän kisoissa elokuussa kaikki loksahti kuitenkin
kohdalleen ja PAIM2 tuli 82 pisteellä. Kolmosiin ei sitä vielä uskallettu
ilmoittaa ja nyt loppuvuosi SKL puolella onkin mennyt kisakokemusta hakiessa
(kuten aina ennekin) ja pillikäskyjä opetellessa. SPKY puolella Kari kisasi
koko kesän 1-luokassa saaden paljon kokemuksia ja myös satunnaisesti
pisteitäkin. Pyhäjärvellä Kari hävisi äidillensä tullen toiseksi ja Kotikoskien
pop-up-kisoissa se tuli neljänneksi 51 pisteellä. Karin loppuvuotta on halinnut
”hakukaarionglema”. Se nimittäin päätti, että jos matka on pitkä, on parasta
aina varmistaa äidiltä pari kertaa, että olihan se ihan ok mennä hakemaan
lampaat. Ilmeisesti se oli opetettu kuuntelemaan liikaa ohjeita. Tätä ongelmaa sitten
työstettiinkin oikein olan takaa ja yritettiin yhdessä tuumin keksiä, mitä
Karin päässä liikkuu ja miten sinne saisi uutta informaatiota ohjelmoitua :D
Lopulta onglema näytti vihdoin ratkenneen ja intoa puhkuen lähdettiin kisoihin,
joissa ongelma oli taas läsnä. Epätoivohan siinä meinasi jo asian kanssa tulla,
kun kotona asia oli jo kunnossa mutta kisoissa aina sama juttu. Lopussa kiitos
kuitenkin seisoo, sillä juurikin noissa viimeisimmissä pop-up-kisoissa Kari
näytti taas sen hienon hakukaaren, jonka se vuoden alussakin oli osannut, saaden
siitä pisteitä 18/20! :) Siispä eikun kohti uusia ongelmia ja uusia pettymyksiä, nimittäin vielä vuoden viimeisissä kisoissa Somerolla Kari päätti taas jättää kaaren kesken, vaikka se ei sitä ollut jälleen yhdessäkään treenissä tehnyt hyvään toviin. Tähän väliin voisi sopia vaikka sanonta "Luoja, anna minulle kärsivällisyyttä - ja äkkiä sittenkin!" Osittain juurikin
tuon hakukaariongelman eli liiallisen ohjeiden odottelun takia Karin kanssa on
pyritty tekemään paljon treenejä, joissa se ei saa kokoajan käskyjä ja se joutuu
tekemään omia ratkaisujaan. Treenit ovatkin saaneet tuloksia aikaan, sillä
ainakin maahanmenokäskyjen kuuntelussa se käyttää taitavasti nykyään omia
ratkaisujaan. :D Ensi vuonna odottavat toivottavasti monet hyvät treenit ja
niiden kautta SKL:n puolella kolmosluokka ja SPKY puolella kakkosluokka.
Mosse oli tämän kesän
sellainen pikkupoika, joka alkukesästä toimi kisakatsomoissa vain kannustusjoukoissa.
Sen kummoisempia tavoitteita ei Mosselle vielä asetettukaan, koska ensikosketus
lampaisiin otettiin vasta tämän kesän alussa. Kuitenkin pikku-Mosse osoittautui
oppivaiseksi veijariksi ja loppukesästä tulikin jo mieliteko lähteä kokeilemaan
kisameininkejä. Ensimmäiseksi se ilmoitettiin SKL:n kisoihin ja pitkästä aikaa
ihan ehta kisajännitys pääsi valtaamaan mielen, sillä on siitä pieni tovi, kun
olen viimeksi seissyt kisatolpalla (oman) koiran ensimmäisissä kisoissa. Se on
aina niin erilaista uuden koiran kanssa uudessa tilanteessa, kun ei yhtään osaa
ennakoida, mitä tuleman pitää. Ennen lähetystä kävi vielä niin, että yksi
lammas siitä ryhmästä vaihdettiin eli se juoksi Mossen nenän edestä
poistovarikolle ja hetken aikaa meidän kaikkien päät pyörivät kuin yksinäiset
puolukat ämpärin pohjalla. Alkuhäsellyksen jälkeen lähetin Mossen vielä enemmän
jännityksestä soikeana ja sinnehän se lähti ilman mitään ongelmia. Rata saatiin
läpi ja pisteet riitti meidän yllätykseksemme luokan voittoon sekä PPR1 ja
PAIM1 -tunnuksiin. Jee! Seuraavat kisat olivat SPKY:n puolella ja luokkana
luonnollisesti 1. Siinä kisassa pisteet riitti kolmanteen sijaan, joka
kieltämättä pääsi myös yllättämään. Rataa ajaessa Mossesta huomasi vielä kokemuspulan,
mutta mitäpä muuta voisi olettaakaan? Samojen kisojen yhteydessä yritettiin
sitten perusrataa, joka harmiksemme jäi pelkäksi yritykseksi poispäinajon
möhlimisen takia. Meinasi koetella v-käyrää. Siispä nokka kohti uusia
pettymyksiä! Ilmoitin Mossen innoissani SKL:n ex-tempore kakkosen kisoihin ja
olin ihan into piukkana päästä kokeilemaan uusia haasteita. Mosse kuitenkin
aloitti jo matkalla kisapaikalle kokonaisvaltaisen kehontyhjennyksen, joka
tulvi molemmista päistä nestemäisessä muodossa, joten pettymyksen säestämänä
jätettiin luonnollisesti startti väliin. Mosse onneksi tuli kuntoon jo samana
päivänä. :)
Marraskuun
alussa saatiin sitten uusi perusradan yrittämismahdollisuus ja se meni läpi
niin että lätkähti! Olen hyvin tyytyväinen Mossen kesään kokonaisuutena ja
odotan innolla ensi kesää ja uusia haasteita. Se on toisaalta hyvin isänsä
(Flintin) kaltainen, mutta toisaalta taas hyvin erilainen, kuten kaikki koirat.
Kone kävi tänä kesänä yksissä kisoissa erittäin vähäisellä treenimäärällä. Se on usein koiristamme se kaikista kiltein ja kuuntelevaisin, mutta tällä kertaa se päätti pistää asiat uuteen järjestykseen. Se puurokorvaili läpi radan, josta ei muuten hirmuisen paljoa pisteitä saatu kasaan räävittyä. Tällä tempauksella Kone voitti itselleen kesän "paskaduunari" -pestin. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että Kone on se valittu koira, joka otetaan treenitilanteisiin apukoiraksi, hoitamaan kiperiä tilanteita ja muita tähän samaan kastiin kuuluvia tehtäviä. Loppukaudesta Kone pääsi isojen tyttöjen treeniin isolle pellolle ja teki hommia kivasti yhteistyössä. Lisääntymispuuhat ja kauden viimeisten kisojen osallistujapaikkojen vähyys estivät Koneen kisailut, mutta ensi kesänä sen on taas aika hypähtää aktiivitreeniin. Vaikkakin tämän kesän perusteella se on ihan omiaan myös sille värvätyssä pestissä, jossa pitää käyttää todella paljon pelkästään omaa päätä (, joka taas puolestaan vaikuttaa siihen käskyjen vastaanottamiseen erityisesti tilanteissa, jossa koiraa käskytetään "vasten luontaista käytöstä"). Kone on myös siitä oivallisin tähän p-duunaripestiin, että se on monien ihmisten ohjattavissa yhtälailla ja sen voi oikeastaan kenen ohjattavaksi vain antaakin, koska ellei ihminen tiedä tarpeeksi, niin Kone tietää. ;)
Myös
koirat, jotka eivät ole meidän omia, mutta joiden kanssa treenataan ja
kilpaillaan silloin tällöin, ansaitsevat oman kappaleensa.
Tällaisia
ovat mm.
Armi (Päättymätön Tiima),
joka tuli kesällä hetkeksi aikaa koulutukseen ja pääsi kuin tilauksesta kokeilemaan
pian sen jälkeen perusrataa. Armi on oivallinen malliesimerkki siitä, kuinka
alku voi olla hyvin kivinen, mutta lopussa kiitos seisoo. Se läpäisi perusradan
mainioilla pisteillä ja sai vielä kehuja osakseen. Kukaan, joka näki Armin
paimennusta esim. vuosi sitten, ei olisi uskonut näin käyvän. Se tuli
ilmoitettua myöskin Tyrnävän SKL:n kisoihin, mutta kiitos naistenvaivojen, Armi
ei ollut oikein oma itsensä. Sunnuntaina se kuitenkin sai radan läpi ja kaikki
meni muuten oikein mukavasti, mutta... se leikkasi haun. Siinä kohtaa sanoimme
hyvästit PAIM1:selle, mutta kiitos muuten mukavasti menneen radan, Armi tienasi
itselleen kuitenkin PPR1:sen ja kakkossijan. Jätimme haaveet seuraavista
kisoista jo ensi vuoteen, kunnes onneksemme marraskuussa järjestettiin SPKY:n
pop-upit ja SKL:n koe ykkös- ja
kakkosluokille. Siispä nokka kohti SPKY:n kisoja, suhteellisen pienellä
treenimäärällä (olikohan Armi paria viikkoa ennen treenannut viimeksi
paimennusta ennen kisoja). Jumantsuikka, että oli ladylla hirttänyt kaasu
kiinni! Tähän, kun ynnätään vielä ohjaajan flunssan syövyttämä ääni ja
muutenkin buenos tardes olotila, niin ei siitä paljoa jäänyt puuttumaan, jotta
grande katastofi olisi ollut purkissa. Kaikesta huolimatta me päästiin rata
läpi (Armi teki elämänsä parhaan hakukaaren) ja pari pistettäkin jäi
kotiinviemisiksi. Armihan ei tehnyt yhtään mitään muuta tyhmää kuin että se
luuli tietävänsä liikaa. Yleinen vaiva tässä suvussa ;).
Viikon
päästä näistä pikajuoksukisoista oli vuorossa sitten vuoden viimeiset SKL:n
kisat. Edellisen vkonloput kisat poltti ilmeisesti pahimmat karstat, sillä
tällä kertaa Armi jopa kuunteli, mitä minullakin oli sanottavana.
Extratyytyväinen olin sen käskyjen vastaanottoon hakukaaren takana. Loppurata
mentiin kirjaimellisesti pikakelauksena, mutta Arska teki niitä asioita, mitä
pitikin ja pisteitä herui 81, joka riitti toiseen sijaan sekä siihen odotettuun
PAIM1-tunnukseen! :)
Inkeri (Päättymätön Tuuri)
kävi hakemassa myös kesän kisoista paljon uusia kokemuksia sekä myös tuloksia.
Kauden ensimmäisissä SPKY:n kisoissa Inkeri sijoittui varsin omannäköisellään
radalla neljänneksi ja olikin meidän koirista kaiketi ainoa, joka malttoi puhaltaa
koko radan samaan hiileen ohjaajan kanssa. Kesän SKL:n kisoista se nappasi
itselleen PAIM1 ja PPR1-tunnukset ja päästiinkin sitten seuraavana päivänä
yrittämään kakkosen rataa ihan kylmiltään. Raukka ei ollut koskaan edes
treenannut vielä kakkosen hakumatkaa ja jakoakin oltiin harjoiteltu pari kertaa
aitaa vasten. No, jakoon asti emme päässeet sillä aloimme Inkerin kanssa
keskustelemaan poispäinajossa niin paljon suuntakäskyjen oikeellisuudesta, että
päästimme lampaat karkuun ja peli oli pelattu. Se jännitetty haku kuitenkin
onnistui hyvin! Tulokset kakkosluokasta jäivät sitten odottelemaan ensi kesää
ja tarkoitus olisikin, että Inkeri starttaisi vihdoin oman omistajansa kanssa
kisoissa, sillä mitä enemmän sille tulee ikää, sen enemmän siitä tulee vain
yhden ihmisen koira. Näin ollen se on kaikille osapuolille reiluinta, että
Inkeri saa myös kilpailla ikioman ihmisensä kanssa. En itsekään uskoisi, että
Torri olisi hirmuisen lojaali muille, jotka sitä yrittäisi ohjata ;).
Sitten
takaisin omien nelijalkaisten pariin ja tällä kertaa vuorossa nuorisojaosto,
jotka ovat siis itsekin vasta vuosimallia 2016, joten niiden kappaleet jäänee
lyhyiksi.
Inari syttyi pikkutyttönä
lampaille ja osoittautui viralliselle nimelleen uskolliseksi eli hyvin
tyylikkääksi pikku jästipääksi. Sillä on erittäin vahva silmän käyttö, joka
aiheuttaa sille välillä semmoisen ”fiilistelymoodin”. Pienen pieniä kaaren
alkeita sekä stopin rippeitä aloin sille opettamaan. Odotan sen kanssa ensi
kesää lähinnä jännityksellä, sillä olen tottunut enemmän kroppaa käyttäviin
tyyppeihin :D. Mutta oppia ikä kaikki!
Putte muutti veljensä Ericin kanssa meille keväällä ja pojat
pääsivät myös fiilistelemään lammasjuttuja heti alusta alkaen. Molemmat
syttyivät hommaan hyvin ja alkuperäisen suunnitelman mukaan katsomme kesän
ajan, kumpi on enemmän Helminnäköinen tapaus ja kumpi sitten jatkaa matkaansa
muualle. Ja näin kävi (kuten ensivaikutelmakin antoi ymmärtää), että löysempi
ja enemmällä huumorilla varustettu pojanrontti Putte on enemmän Helmin makuun.
Ericille on tiedossa jo sopiva koti lammastilalta, jossa se pääsee toteuttamaan
omaa virkatehtäväänsä (Eric ottaa kaiken aina niin tosissaan) noin kolmensadan
lampaan kanssa. :) Myös Puten kanssa ensi kesää odotetaan innolla ja katsotaan,
miten pojankoltiaista saadaan vietyä eteenpäin. :)
Ja,
mihin viime päivityksessä jäätiin eli bortsujen vetoharrasteluun, niin asioihin
on tullut edistystä. Ensinnäkin siis vetoharrastus ei jäänyt unholaan, vaikka
lumet lähtivätkin, piti vain keksiä uusi menopeli. Missä on neljä pyörää,
jarrut ja suhteellisen tukeva runko? –No rollaattorissa tietenkin :D Ihan
jokainen saa nyt rakentaa omat mielikuvansa meistä rollaattoreiden ja koirien
kera, en halua edes itse tietää, miltä se kombinaatio näyttää ohikulkijoiden
mielestä. Pääasia, että se toimii ;). Koirat oppivat seisinkeihin kuin
puolivahingossa. Aloimme katsomaan, että nyt alkaa meno olla sen verran
huimapäistä, että nuo rontit taitavat vallan tykätä tästä ja keskittyvätkin
juoksemaan jokainen ihan omalla paikallaan. Seuraavalla kerralla valjastuksen
yhteydessä laitettiin vain muina miehinä seisingit kiinni ja kas, mitään
ongelmaa ei ollutkaan, sillä koirat olivat niin lähtötöpinöissään ja odottivat
vain katseet eteenpäin suunnattuina ”MENNÄÄN!” -käskyä.
Koirat
vetävät erittäin hyvällä tahdilla ja lähdöt ovatkin hyvin vauhdikkaita.
Juhannuksen tienoilla heitimme 15 kilometrin lenkin muutaman juomatauon
taktiikalla ja alkuhuumavauhdin tasaannuttua, tahti oli varmaa ja vakaata.
Yleisesti kuitenkin suosimme enemmän tuota 5 kilometrin pätkää, jota taittaessa
ei kauaa nokka tuhisekaan. :) Nyt odotamme vuorostaan taas reki- ja
kelkkakelejä.
Alla pieni pätkä rollaattoriajelusta, kun lenkkiä on menty noin kolme kilometriä. Takaparina Torri & Kari ja kärjessä Moss & Saimi.
Viimeisenä, mutta ei suinkaan vähäisimpänä meidän rakkaat sheltit:
Rheda eli Riitta treenaa edelleen agilityä säännöllisen epäsäännöllisesti. Nyt pitkästä aikaa aloitan taas sen kanssa kisaamisen tulevana viikonloppuna. Odotettavissa on patoutunutta, Päättymätöntä energiaa, laajoja kaaria ja kosolti omia ratkaisuja myöhästyneiden ohjausten ansiosta. Tuskin maltan odottaa! :D
Tempo viettää rattoisan aktiivisia eläkepäiviään bortsuja komentaen sekä ruokaa varastaen. Tempon kanssa koko kauden haaste on ollut optimaalinen paino, joka tulee varmasti olemaan haaste myös jatkossa. Neiti on nimittäin hyvin näppärä ruokkimaan itse itsensä sekä varastamaan salamannopeasti ruokaa isommilta. Ja koska nämä tempaukset ovat aina pois sen omasta annoksesta, lilluu sillä parhaimmillaan kymmenen nappulaa kupin pohjalla toisiaan etsiskellen. Ja siinä missä muut saavat hirven selkärangan syödäkseen, annetaan Tempolle yksi lampaan kylkiluu. Ja silti sen vyötärö on suurimman osan vuodesta aina kateissa, vaikka se myös liikkuu muiden mukana yhtälailla. Tempolle kaavaillaan eläkeläisharrastukseksi tokoa, mutta se saattaa jäädä ihan keittiötokopohjalle. ;) Kesälajina Tempo leikkii pätevää paimenta ja välillä sillä onnistuuksin siirtämään lampaat laitumelta toiselle. Usein kylläkin työinto loppuu siihen, jos lampailla onkin omat kaavansa etenmisen suhteen tai, jos neidille tarvitsee hienotunteisesti huomauttaa esimerkiksi siirtonopeudesta. :D
Shelttien kuvat ovatkin Lapin tuntureista, joilla käytiin myös tänä kesänä vaeltelemassa kaikkien koiriemme kanssa. Nähtiin ja koettiin paljon! Tällä tyylillä taittuu pidemmätkin taipaleet, eikä tarvitse rikkoa esim. kansallispuistojen sääntöjä koirien irtipidon suhteen:
On aika viimein saattaa päätökseen tämä maratonikirjoitus.
Haluamme kiittää kaikkia tasapuolisesti tästä kaudesta! Meillä on hienoja ystäviä!!
KIITOS!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti