"Tietämättömyytensä tietäminen on tiedon korkein aste" -Laozi

Hellurei ja hellät tunteet! Pitkästä aikaa.. Blogi ei ole vuosikausiin ollut oikeastaan edes käytössä. Treeniblogiksi sitä nyt ei ole voinut tituleerata varmaan vuosikymmeneen. Treenit eivät ole loppuneet, vaan pikemminkin päinvastoin. Sen lisäksi elämästä ei oikeastaan enää heru sitä hetkeä kirjoitella treeneistä yksityiskohtaisesti interwebin ihmeelliseen maailmaan. Ja kieltämättä ihmettelisin, jos jotakuta se oikeasti kiinnostaisi, miten treenaan, mitä treenaan, kenen kanssa, kuinka kauan, millä äänensävyllä, missä asennossa käsiä pitäen, mikä meni pieleen, mikä meni hyvin ja miten aion olla parempi ihminen jatkossa muistamatta sitä kuitenkaan seuraavassa treenissä. Teen sen nykyisin hyvin pikaisesti jokaisen treenin yhteydessä ja jälkeen korvieni välissä. Tai lähinnä nuo kolme viimeistä osa-aluetta.

2019

Tämä vuosi on tuonut elämässä eteen kaikenlaisia uusia kokemuksia ja hirvittävän monta reissua! Viime vuoden lopussa pidettiin ensimmäiset nautamaajoukkuekarsinnat ja sinnehän lähdettiin ihan kannatusmielessä. Koirat olivat nähneet naudat ties koska viimeksi ja sitten just ennen kisoja päästiin pariin paikkaan ottamaan pienet paniikkitreenit. Ei ne kisat sitten huonosti menneet kuitenkaan. Lopputulemana nautamaajoukkueessa kisattiin Torrin, Mossen ja Karin kanssa.

Jäähyväisiltäkään ei vältytty, kun lauman vanhimmat ja viisaimmat nukkuivat pois. FI & EE AVA Peltsun Wild Wind ”Gitte” hyvästeltiin 19.2. reippaan 14-vuoden iässä ja Peltsun Gilrei’s Odessa ”Åna” lähti taivasmatkalle 18.7. reilun 15-vuoden iässä. Mummukoirat tassuttelevat muistoissamme ikuisesti! <3

Reissuista ensimmäinen osui Ruotsiin, Pohjoismaiden nautamestaruuksiin. Kisat toimi hyvin ja reissusta jäi paljon opeteltavaa omiin hyppysiin. Ihmiset oli mukavia ja koirat toimi niinkuin ne oli treenattu. :)

Seuraava matka veikin Ranskaan, tiettävästi maailman ensimmäisiin naudoilla käytävään EM-kisaan. Matka oli autoillen melkoisen pitkä ja reissusuunnitelma piti tehdä aikataulullisesti just eikä melkein, jotta sai sommiteltua työn ja vapaa-ajan toisiaan tukevaksi. Käytännössä se tarkoitti nilkka suorana ajoa noin kolme päivää putkeen ja sitten kahden päivän kisoja määränpäässä ja sitten taas nilkka suorana takaisin. Voi kunpa olisi ollut edes viikko ylimääräistä aikaa viettää reissun päällä, matkakohteita olisi riittänyt! Oli mm. hauskaa katsoa kartalta, että on vain kuuden tunnin ajomatkan päässä Nizzasta! Mutta minkäs teet, aikaa ei ollut ja reissukohteet Sveitsiä myöden jäi todellakin vain haaveeksi tällä erää. Olihan sitä Ranskassakin nähtävää ja kisat itsessään olivatkin... noh... kokemus sanan kaikissa merkityksissä. Säännöt olivat mielenkiintoiset, vaihtelevat, kotiinpäinvetävät ja mitähän vielä :D. Lopputulemana kuitenkin ruotsalainen voitti koko kisan, joka oli erittäin hyvä! Edustusmaita kisoissa oli kuusi. Joukkuekisassa Suomi sai pronssia, Ruotsi hopeaa ja ylläripylläri Ranska kultaa. :D

Kisoissa ollut tulkki, joka kaiketi oli koko alueen ainoa englantia puhuva ranskalainen, joutui kyllä koville ja ei tosiaan voinut kuin ihmetellä nyt ensimmäistä kertaa livenä nähtynä sitä ranskalaisten asenneongelmaa englantia kohtaan. Itse tuomarikaan ei puhunut sanaakaan, siis oikeasti sanaakaan englantia. Ei edes yes:in tai no:n verran. Meinasi käydä tunteiden päälle siinä +30 asteisessa helteessä :D

Tältä reissulta sitten kiiruhdettiin Pohojanmaan Ouppeneihin eli nuorempien (/alemmassa luokassa kisaavien) koirien kisamaratonille nimensä mukaisesti Pohjanmaalle. Inari kisasi kakkosissa ja tuli yhteiskisassa toiseksi. Inkeri ja Steffe kisasi ykkösissä ja Inkeri voitti itselleen kiertopalkinnon ja Steffe tuli toiseksi. Kolmosen koiratkin saivat pari starttia, toisen voitti Torri ja toisen Mosse. Oli kertakaikkiaan hyvä maraton. Ja mukava reissu jälleen kerran, vaikka kuumuus meinasi viedäkin mehut.

(Mosse, Inari, Inkeri, Torri ja Steffe palkintojensa kera)

Olin päättänyt jo aikoja sitten, että kausi 2018 olisi Flintin viimeinen. Että hömpötellään sitten vain joku yksi kiva pikkukisa jossain lähellä. Näin se menikin aika pitkään, kunnes useiden sattumien summana me noustiin Flintin kanssa Suomen lammasmaajoukkueeseen varakoirakkosijalta. Siispä eteen tupsahti aikamoinen äkkilähtö Etelä-Norjaan. Siis täysin treenaamattomalla koiralla, koska Flintin piti tosiaan jäädä eläkkeelle. Rata osoittautui suhteellisen haastavaksi vaihtelevine maastoineen ja lupasin olla tyytyväinen, jos Flint löytää lampaat. Ja pappahan löysi, ajettiin ihan hyvä rata ja ylitettiin odotukset lopputöissä, joista napsahti kaikista kympit! Olenkin aina tykännyt jakaa ja sinkuttaa Flintin kanssa sen jälkeen, kun päästiin molemmat siihen ideaan kiinni aikanaan. En varmaan saa kenestäkään yhtä innokasta väliintulijaa. :) Matka oli minulle ja Flintille monintavoin merkityksellinen. Mj-paikasta sen kanssa olen haaveillut koko meidän yhteisen matkan ajan. Olen koko meidän historian ajan sanonut, että Flint olisi todella korkealla, jos se olisi jonkun sellaisen koira, joka olisi osannut opettaa sille asiat oikein. Jonkun sellaisen, jonka virheitä se ei joudu kerta toisensa jälkeen paikkaamaan. Se on ollut paras opettaja, mitä ihminen voi koiraltaan toivoa. Tein sen kanssa kaikki mahdolliset ja mahdottomat virheet. En osannut opettaa sille kunnolla edes sisäflänkkejä. Lähdetään siis siitä, että minä en ole osannut opettaa sille yhtään mitään, vaan se on opettanut minua. Sen takia oli isompi juttu kuin annoin kenenkään (edes aina itseni) ymmärtää, että päästiin Flintin kanssa kulkemaan tämä matka yhdessä. Meidän ensimmäinen ja viimeinen maajoukkue-edustus. Ei me finaalissa oltu, ei meidän taidot sinne olisi yltäneet, mutta me saatiin olla kisassa mukana, kun Suomi tuli joukkueena toiseksi PM-kisoissa. Matka oli muutenkin ihana, joskin univelkaa kerryttävä jälleen pitkien ajomatkojen kanssa. Etelä-Norja on muuten kaunis paikka, en olisi varmaan koskaan tullut käyneeksi, ellei tämä mahdollisuus olisi tullut eteen.

Sitten loppui reissaaminen Suomen rajojen ulkopuolelle. Mutta se jatkui vielä rajojen sisäpuolella. Käytiin Simpeleellä, Pensalassa, Kiikalassa... muistaakseni se rajoittui näihin. Ja vielä kauden päätöskisat käytiin Juvalla, kyseessä samat karkelot, mistä tämä muistelo aloitettiin – nautamaajoukkuekarsinnat. Kiikalan kisat olivat viimeiset karsinnat ja lopputulemana tultiin Torrin kanssa sijalle 12. Olen hyvin tyytyväinen tähän sijoitukseen, kun ottaa huomioon, millaisten huippujen kanssa kisailen samoissa karkeloissa.

Ja kyllähän Torri tekaisi SKL:n puolella itselleen vielä viimeisen tarvittavan koetuloksen paimennusvalion arvoon, mutta meidän missikisat vielä antavat odottaa itseään. :)

Juvan nautajoukkuekarsintoihin osallistuin kolmella sukupolvella; Flintillä, Torrilla ja Helmin Karilla. Jos huulille nousee kysymys, että miksi Flintin vielä vanhoilla päivillä raahasin nautakisoihinkin, niin vastaus tulee tässä:

Osallistuin nautakisoihin Flintin kanssa sen ollessa nuori ja hyvin kokematon. Olin itsekin silloin(kin) hyvin kokematon, en osannut yhtään tukea koiraa ja laitoin sen tilanteisiin, mistä sen oli käytännössä katsoen mahdotonta selviytyä. Sen jälkeen seuraava nautakokemus Flintillä oli se, kun lähdettiin koiraamaan hyvin vihaisia emolehmiä. Oli onni matkassa, että sen reissun jäljiltä meillä oli yhtä monta elävää ja ehjää koiraa paluumatkalla kuin sinne mennessäkin. Lyhyesti sanottuna olen siis tarjoillut Flintille läpi sen elämän ainoastaa paskoja nautakokemuksia, koska olen itse ollut suunnattoman avuton koiranohjaajana näissä(kin) asioissa. Tulin siihen tulokseen, että kun nyt oikeasti viimeistä kisakautta viedään, niin olen Flintille edes sen verran velkaa, että vien sen uudelleen nautakisoihin yhdeksän vuoden tauon jälkeen ja ohjaan sitä niin hyvin kuin osaan – ja me tehdään se rata tiiminä. Niin, että molemmat meistä hoitaa oman tonttinsa. Ei niin kuin viimeksi eli Flint yrittää hoitaa oman tonttinsa lisäksi myös minun tonttiani, koska en kyennyt hoitamaan sitä itse. Tällä kertaa yhteistyö tuotti meille molemmille hyvän mielen ja saatiin kaksi rataa läpi.

Myös Karin kanssa meidän ekat yhteiset nautakisat menivät hyvin. Ekana päivänä sijoituttiin toisiksi ja toisena päivänä neljänneksi. Torrin kanssa oltiin ekana päivänä neljänsiä ja tokana päivänä disk., kun nauta lähti lätkimään nostossa pellolta. Flintin kanssa sijoitukset oli 7. ja 3. Ja yhteistuloksissa nautamestaruuksissa kolmossijalla samoilla pisteillä oli Kari ja Flint, mutta koska OLF ratkaisee, niin Kari oli se virallinen kolmossijalainen. :) Pääsääntöisesti siis pitää olla tyytyväinen. PM-joukkueeseen pääsin koko kolmen polven sukukaartilla ja EM-kisoihin koirapaikat eivät ole vielä kaiketi varmistuneet, mutta ellei uusia karsintoja tule, niin todennäköisesti ainakin Torrilla ja Karilla on myös siellä joukkuepaikat.

2020

Mitä tämä uusi vuosikymmen sitten tulee pitämään sisällään?

Voi kunpa osaisin vastata siihen. Tai miksi pitäisi osata? Eihän siinä sitten olisi mitään jännää.. Se tulee pitämään sisällään sellaisia asioita, joihin voin itse osittain vaikuttaa ja sellaisia, mihin minulla tai tekemisilläni ei ole minkäänlaista osuutta. Tälle kuluvallekaan vuodelle en aseta mitään tavoitteita, vaan elän hetkessä, kuten tähänkin saakka. Se mitä tulee, otetaan vastaan sellaisenaan. Toisinaan se tarkoittaa ämpärillistä paskaa niskaan ja toisinaan taas ruusun terälehtiä. Se tarkoittaa ylä- ja alamäkiä, mutta sitä varmaan kutsutaan elämäksi. Olen todennut itselleni helpommaksi, kun kilpailen ne kisat, jotka kilpailen ja tulokset sitten riittää tai jää riittämättä jatkoon. Kisoissakin on niin paljon asioita, joihin en voi itse vaikuttaa ja sitten sen jälkeen pitäisi keksiä niin hienot selitykset, että miksi asiat meni niinkuin meni. Mulla asiat menee niinkuin ne menee, eikä ne selittämällä muotoaan muuta. Enkä jaksa selitellä, enkä oikeastaan edes kuunnella selityksiä. Mitä ikinä elämä keksiikään tarjoilla ja niin kauan kun niihin tarjoiluihin ei kuole, niin kaikki kerryttää kokemusta ja vahvistaa.

Siispä hyvää Uutta Vuotta ja uutta vuosikymmentä kaikille! Nauretaan, kun tavataan!