"Kuusen latvaan pääsee kahdella tavalla, joko kiipeämällä tai sitten istumalla kävyn päälle"

Bortsujen ura huskyina on jatkunut edelleen. Kun huomasimme, ettei kyseessä ollut kenellekään mikään minuutin mittainen innostumiskäyrän nousu, vaan oikeasti kiinnostava asia, oli aika päivittää vermeet. Omien vetoliina-jousto-kyhäelmien tilalle ostettiin uudet, kevyet vetoliinat seisinkeineen sekä tietenkin niihin sopiva jousto. 
Vetotreenit ovat jatkuneet siis hyvin ja koirien vetokunto kehittyy hiljalleen aina vain paremmaksi. Reellä pääsee jo useampia, tasaisen vauhdin pätkiä sekä lisäksi lyhempiä, kovan vauhdin pätkiä.
Jottei asia kokonaisuutena kuulostaisi kuitenkaan liian ruusuiselta, esittelen seuraavaksi bortsujen kanssa esiin tulleet ongelmat tässä harrastuksessa:

• Seisingit
  Meidän bortsut eivät siedä ajatusta siitä, että ne laitetaan pannasta kiinni toiseen koiraan / vetoliinaan. Niiden ilmeet ja olemus kertoo kaiken, jonka voisi ihmiskielellä kiteyttää lauseeseen "et oo v**** tosissas?!". Jos ne olisivat seisingeissä, sillä saisi maksimoitua kaikille oikean vetopaikan sekä mahdollisesti vältyttyä liinan sotkeutumiselta pysähdyksissä. Tässä tapauksessa kuitenkin koirien vastustus kropalla ko. asiaa kohtaan on niin selvä, että seisinkien käyttö tekisi koiran kropalle enemmän hallaa kuin se, että ne väliaikaisesti vetäisikin hieman vinommassa. Ne korjaavat vetoasennon itsenäisesti. Ja mitä liinojen sotkeutumiseen tulee, ne saa myös aina avattua. En osaa sanoa, onko ongelman ytimenä bortsujemme tottumattomuus noin "rajattuun" toimintaan, koska ovat kuitenkin ikänsä vapaana saaneet kulkea. Vai ahdistaako ajatus toisen koiran läheisyydestä.. jaksan tätä kuitenkin epäillä, sillä ne ovat äärimmäisen läheisyydenkaipuisia toisiaan kohtaan "vapaalla" ja nukkuvatkin lähestulkoon poikkeuksetta aina jonkunlaisessa lusikassa. Torri on se poikkeus ;), mutta toki se nyt ei ole vetotreeneissä ollutkaan.
• Lähdöt
  Vaikka bortsujen kanssa ei tarvitse sitoa rekeä puuhun tms. kiinni tai pelätä, että koko komppania lähtisi retkeilemään ennenaikaisesti, ellei joku ole seisomassa jarrun päällä, on niiden kanssa ongelmana lähinnä lähdön suunta. Meillä on tapana laittaa koirat makuulle odottamaan lähtöä ja sitä, että vetokumppanitkin saadaan valjastettua reen eteen. Lopputulemana on se, että 4-6 bortsua makaa valjaissa vetoliinaan kiinnitettynä ja viimeistään siinä kohtaa, kun ohjaksiin nouseva kaksijalkainen kävelee koirien taakse reen jalaksille, alkaa uskollisten vetojuhtien päät ja makuuasennot kääntyä suuntaan, johon ihminen juuri käveli. Siinä kohtaa, kun ilmoille kajauttaa sanan "mennään", lähtee yksi koira vetämään sivuun, toinen taakse, kolmas toiseen suuntaan sivuun ja yksi ehkä hyvällä tuurilla oikeaan vetosuuntaan, joskaan sillä ei ole enää siinä kohtaa merkitystä, kun lähtö pitää kuitenkin ottaa uudelleen. Parhaimmassa tapauksessa johtajakoirat ovat ne, jotka päättävät lähteä taaksepäin ja takana olevat koirat vaihtavat keskenään puolia. Tästä lopputulemana liinat ovat niin solmussa, että itse Hra Houdinillakin menisi tovi sitä setviessä. Useimmiten toinen tai viimeistään kolmas lähtö onnistuu, sillä punertava naamataulu ja ilmoille kajahtaneet sanavalinnat saattavat kertoa koirille edelläkuvatun tapahtuman aiheuttamasta tyytymättömyydestä.
• Luontaisen tahdonvoiman puute
  Tämä ei ole ongelma, tämä on ominaisuus. Bortsut eivät ole huskyja, eikä niillä ole syntyperäisiä viettiominaisuuksia tähän lajiin. Niille voidaan opettaa erilaisia temppuja ja tämä on niistä yksi, mutta yhdestäkään bortsusta ei tule oikeaa huskya. Kai sen asian voisi kääntää yhtä stereotyyppisesti toisinkin päin - yksikään husky ei tule olemaan bortsunkaltainen paimen. Eli käytännössä, bortsujen vetämä matka on aina suhteutettu niiden kuntoon ja kestävyyteen. Tarkoitan, että rapakunnossa oleva husky jatkaa vetämistä tahdonvoimalla, kun kuntopuoli alkaa loppumaan. Bortsu ei jatka, ja luonnollisesti pidän sitä hyvänä asiana. Lisäksi bortsuista on äärimmäisen helppoa nähdä, koska kannattaa lopettaa. Bortsujen luontainen tahdonvoima näkyy vastaavasti sitten paimennuksen parissa, ja niin sen kuuluu ollakin.

Kaikenkaikkiaan kuitenkin tämä laji on myös näiden bortsujen kanssa niin mukaansatempaava, etenkin jos tykkää vauhdin huumasta, että lajin plussat selättävät miinukset mennen tullen. Ja hyötysuhdanteitakin löytyy, mm. koirien kunnon kohotus sekä uusien asioiden oppiminen ja yhdessä tekeminen. Mihinkään kisoihin tässä ei olla tähtäämässä, eikä tavoitteet ole missään 150 kilometrin rekiretkissä, vaan kyse on yhteisestä, hauskasta harrastuksesta. :) Ja vaikka viimeisestä "ongelmakohdasta" saa varmaan sellaisen käsityksen, ettei bortsuillamme olisi mitään menohaluja, niin se on väärä käsitys. Ne tekevät sitä varsin mielellään :)

Ja jottei blogi menisi vallan rekeilyn puolelle, mainitaan nyt sekin, että agility on edelleen talviharrastuslistalla numero uno. ;) Kisoihin olisi kiva päästä taas pitkästä aikaa! Ja sinnehän pääsee, kun vain saisi aikaan ilmoittautua. Jotakin pientä niska-perseote tyylistä ratkaisua vissiin allekirjoittaneelle pitäisi suorittaa, niin alkaisi se sagin kalenteri taas aukeilemaan ahkerammin!