sunnuntai 8. syyskuuta 2013

What do you want a meaning for? Life is a desire, not a meaning.


On aika alkaa lunastamaan lupauksia aktiivisemmasta blogielämästä. Miksi en siis pitkästä aikaa kirjottaisi ihan vain treenaamisesta? Sitä tehdään viikonloput läpeensä ja viikolla aina, kun aikaa on. Nyt on takana taas yksi viikonloppu ja monta treeniä.

Perjantaina koulun jälkeen pakkasin vkonloppuvarustuksen sekä koirat kyytiin ja suuntasin nokan Oriveden kautta Erikselle. Kävin noukkimassa Ebonyn treenihoitoon vkonlopuksi, kun lokakuussa mennään pitkästä aikaa yhdessä kokeeseen. Tästä innoitteen sain, kun muutama vko takaperin otin Ebsalla pienen paimennustreenin ihan vain "vanhoja muistellen". Siinä huomasin, että sehän toimii - edelleen - kuin ihmisen mieli.
Lisäksi Sanna kyyditsi Sämin ja Piin vkonloppuhoitoon ja samalla se oli Sämille treenihoitoa, koska myös meillä on edessämme koe pian. ;)
Anna ja Nasta kuuluu siis vkonlopun vakiovarusteisiin, ellen heitä muista aina kirjoituksissani mainita.
Lähdettiin siis likkavoimin naapurin isolle pellolle ottamaan treeniä. Ja siis olihan siellä sukupuolijakaumaa pitämässä balanssissa Flindeman. Torrille kaaria kumminkin puolin, hiukan ajoa, poispäinajoa ja tätä rataa. Maahanmenoista halusi kovasti tulla läpi - on nimittäin ladya paiskattu sellaisella itseluottamuksella, että siinä ei välissä ohjaajan piipitykset juuri auta. ;) Sen itseluottamuksesta on kyllä hirmuisesti myös hyötyä, sillä viimeisen treenin aikana sen piti käyä pysäyttämässä karanneet lampaat, jotka siis päätti ottaa hatkat kohti kotia. Oli vähän jännittävää lähettää juuri Torri hoitamaan aika tärkeä ja voimaa vaativa tehtävä, mutta Flint oli silloin hoitamassa taas toista tehtävää, joten vaihtoehtoja ei ollut. Hyvä näin, koska Torri hoiti homman mielettömällä vauhdilla, loistavalla pysäytysmuuvilla ja tiukalla asenteella! Lampaille ei jäänyt kahta vaihtoehtoa suuntavalinnan suhteen. Ja minun oma pikkutyttö kykeni jo isojen koirien tehtävään. 
Flint otti taas pari kunnon pitkää hakua, pitkiä poispäinajoja sekä ohjautuvuutta kaarilla. Lisäksi halusimme vaihtelevuutta joka koiran treeniin, niin Flint sai tehdä jakoa ja viedä toisen jaetun ryhmän toiselle puolen peltoa, kun Nastalle jäi treeniin toinen puolisko. Oli siinä sitten pari aputyttöä Flintillä lopputreenissä, kun Ebsa ja Torri päätti laittaa lusikkansa soppaan. Mutta hyvä soppa siitä tuli kaikkineen! Jokainen hoiti omaa sivuansa kuljetuksessa jne. ja oli kivvaa.
Ebony muisteli lähinnä kisamuuveja, kaaret kumminkin puolen, ajo, poispäinajo, tolpankierto ja peruskuljetus. Maailman hyväntahtoisin koira, joka kuitenkin saa lampaat liikkumaan, mutta osaa liikuttaa niitä nätisti, eikä ryntäile ja paimennettavat eläimet pysyy koko ajan rauhallisina. :)
Säm sai pikatreenin, joka sisälsi haun kumminkin puolin, ajon ja poispäinajon. Säm se vaan paranee vanhetessaan :)

Pikkutyttöni Torri, joka onkin jo aika iso tyttö ja ainakin omasta mielestään hyvinkin aikuinen

Äiti ja poika (= Raki). Yhdennäköisyys oli kuvaakin selkeämpi, kun ne viuhahti ohitse. Jopa itse kehaisin Rakia Ebsana ohimennen... ;)

Lauantai oli aikamoista haipakkaa. Aamulla tuli bernit (ja pari muuta vastaavaa koiraa) paimentamaan ja Flint & Nasta toimi apareina siinä aamupäivän tunnit. Hirveästi ei apukoiran tarpeita ollut, mutta joitakin pieniä tehtäviä sillon tällön.
Sen jälkeen tuli kuvaaja ja jatkettiin saman lajin parissa ja saatiin monipuolista matskua purkitettua. Myös Saimin pennut sai oman roolinsa, se oli söpöä :)
Sitten pääsi duunarit viimein levolle, kun saatiin ihmetellä pentutestausta, jonka jälkeen tulikin Suvi ja Anne-Mari Rakin ja Pilkkeen kanssa lammastelemaan. Ebony sai päiväannoksensa myös siinä samalla ja toimi taas kuin junan vessa. (Olikohan maarittelevin vertauskuva hyvälle paimenelle?!)
Iltahämärän saapuessa oli vielä Sämin vuoro näyttää taitonsa kaaritreenien merkeissä ja kyllähän ne kaaret vain joka treenin myötä paranee. On se vaan jännä, mitä se treenaaminen saakaan aikaan ;)!
Siinä ei tarvinnut illalla kitata kuin pari lasillista kuplivaa kurkkuun ja ruokkia lauma, niin jo se unikin maittoi. Nämä päivät on mielestäni varsin hauskoja, kun on aamusta iltaan kaikenlaista erilaista toimintaa!

Isä & poika 


Sunnuntaina otettiin rennommin, vaikka koirat tuli siitä huolimatta treenattua suhteellisen pitkän kaavan mukaan. Säm pääsi jälleen kaaritreeniin ja teki vallan hyvää työtä, once again. Säm on ollut yksi haastavimmista treenattavista, mutta onnistumiset sen kanssa on sitäkin palkitsevimpia. Ja tämän kesän treenit ovat hyvin rentoja ja pystyn luottamaan siihen kuin omaan koiraani. Sämpylä on intensiivinen ja näyttävä paimen sekä vahva - niin fyysisesti, henkisesti kuin psyykkisestikin, jos näin voidaan sanoa :) Hyvä koira, josta tulee vielä parempi. Pian oli taas laumakokoonpano pienentynyt, kun kaikki treenihoitolaiset olivat lähteneet omiin koteihinsa. Lähdettiin vielä Torrin, Flintin ja Nastan kanssa isolle pellolle treenailemaan. Jaettiin heti alussa lammaslauma ja vietiin F:n ja T:n kanssa eka satsi edellä ja Nasta toi loput perässä. Torri sai taas näyttää muuvinsa meidän lauman pysäytyksessä, kun rouvat halusi kovasti rynniä toisen lauman sekaan. Tortilla sai myöskin hiukan maahanmenotreeniä ja on se vaan viisas eläin. Aina, kun etukäteen ilmoitan sille, mitä meinataan treenata, niin se onnistuu suorituksessa erinomaisesti ja ottaa joka ainoan käskyn. Siispä seuraaviin kisoihin mentäessä mun pitää varmaan kertoa sille koko kokeen kulku, niin ehkä se ei keksi mitään konnankoukkuja siinä suorituksen ohella silloin ;)
Flint oli jo vkonlopun monista treeneistä selkeästi hiukan väsynyt. Eipä se muuten siitä näy, mutta se alkaa enemmän arpomaan suuntia silloin, kun käskyt eivät ole loogisia lammaslauman sijaintiin nähden. Eli jos sille olisi loogista mennä vasemmalle, jotta saisi lampaat luokseni ja vihellänkin oikealle (tällä erää varsin suunnitellusti), niin se haluaa ymmärtää väsyneempänä useammin väärin. Näin ollen on hyvä lopettaa treeni silloin, kun olen saanut sen ymmärtämään haluamani ja saan sen kehuttua onnistumisesta. 
Sitten vielä lampaiden siirto omalle pellolle ja homma hanskassa tältäkin erää. Kevennyksenä pääsi vielä Tempo heittämään paimennuskierroksen ja tehtiin ihan ehtaa tasapainotreeniä kevyessä ravissa. Tässä kohtaa liene aiheellista ilmoittaa, että sitä kevyttä ravia harrastin minä, kun Tempo painoi lampaita luokseni pentumaisella elämänilolla. ;)

Flint esittelee kivoja lenkkimaisemiaan jälleen Längelmäellä.. tuolta vain löysimme laittoman monta hirvikärpästä. Palaamme ehkä noihin maisemiin, kun hirvikset ovat talviunilla :D

Rankat työt vaatii kunnon yöunet. Täällä on eläimet nyt ketarat kohti kattoa ja taidan itsekin ottaa niistä mallia nyt ja alkaa valmistautumaan tulevaan kouluviikkoon makeilla yöunilla.
Palataan asiaan! :)





1 kommentti:

  1. Moi! Pitkästä aikaa kävin kurkkaamassa sun kotisivuja & blogia; hienot on :) täältä sai mukavasti inspistä omaan blogiin! Virpi

    VastaaPoista