Viime päivityksessä mainitsin mm. siitä, että tahdon palautua Flintin kanssa takaisin maanpinnalle. Tarvii taas jatkossa miettiä tarkemmin, mitä toivoo ;) Maan pinta on nyt saavutettu ja taisi siitä tömähdyksestä ihan ehta kuoppakin syntyä. Lähdettiin siis Jyväskylään kokeilemaan kolmosluokkaa Flintin kera, mukaan pääsi myös Tom pitkästä aikaa. Kaikille kolmelle radalle ilmosin kummatkin ukkelit eli mennään nyt sitten ihan kunnolla, kun kerrankin lähdetään.
Tompalle saldoksi kaksi hyllyä ja yksi rata parilla vitosella höystettynä. Otin kuitenkin itseäni niskasta edes sen verran kiinni, että keskityin ohjaamaan kaikki radat loppuun saakka, virheistä huolimatta. Ekalla radalla hylly tuli jo muistaakseni neljännellä esteellä, joten rataa oli ihan kunnolla vielä jäljelläkin ohjattavaksi keskittyneesti. ;) Jostain pitää kai saada positiivistakin asiaa, kun tulokset eivät sitä tehneet?!
Flintille haettiin sitten ihan vain kokemusta kolmen hyllyn verran. Kerran se lopetti kepit kesken - se moka meni ikäänkuin sen piikkiin. Muista otan kyllä vastuun leveille harteilleni. Viimeisellä radalla oltiin todella lähellä onnistumista, mutta pikkaisen turhan myöhään heräsin huomaamaan, että perhana se lukee väärää estettä ja se oli sitten siinä. Päätti tämä ukkeli antaa tälle minun maanpinnallepaluuprojektiin oman höysteensä olemalla aavistuksen sikaileva yleisesti radoilla. ;) Nyt haluaisin taas uusiin kisoihin ja haluan sen vanhan, pelastelevan Flintin takaisin :D
Seuraavana päivänä kisoissa mukana oli sitten Torri ja Kari. Karia ohjuroi luonnollisesti Helmi, itse menin Torrin kanssa.
Karilla kävi ensimmäisellä radalla pieni keppirytmihäiriö, sen villahousut meni kertakaikkiaan niin solmuun, ettei siitä kepukoiden suorittamisesta tullut enää mitään. Muuten se luki rataa vallan kivasti! :) Seuraavalla radalla sujui kepukat ihan nappiin, mutta harmittavasti se rymisti kakkosesteen ohi ja myöhemmin radalla vielä pari putkea kutsui sitä lähtemättömästi puoleensa :D Pienistä jutuista on tulokset enää kiinni, joten ei muuta ku tukha ja villahousut putkella nokat kohti uusia koitoksia! ;)
Torrin kanssa sössin ihan itse kaiken jälleen kerran. Ekalla radalla tippui heti ensimmäinen rima.. ja olin tekevinäni sen valssin sillain smoothisti, että niin ei kävisi. No - feilasin. Muuten se rata meni iiiisoja kaaria huolimatta oikeassa järjestyksessä, joten saattin tulos. Jipii. Seuraava rata oli jotain fiaskon, kaaoksen ja sekasorron risteytystä muistuttavaa.. Pääasia, että Torrilla oli hauskaa! Ja koska sillä oli hauskaa, tulin itsekin radalta kaiken jälkeen pois ihan hymy huulilla. :D Kisaseurallani oli myös osuutta asiaan! :)
Nyt ollaankin sitten oltu vähän agilitytauolla. Kisat ja treenit eivät ole sopineet muutamaan hetkeen aikatauluihin. Paimennus on vetänyt pidempää kortta nyt ja syytä onkin, sillä tämän vuoden ensimmäiset ja viimeiset kilpailut lähestyy vähintäänkin uhkaavasti! Sinne ollaan menossa suurehkolla koirasakilla, vähänniinkun korvataan kesän paimennuskisaamattomuutta sitten sillä, että tehdään rynnäkkö yksiin kisoihin. Käyhän se niinkin?
Sydneyn sairauskertomus
Ei ole tullut kauhean monessa tuubissa tuosta Sydneyn onnettomuudesta ja sen jälkeisestä elämästä kerrottua. Se oli ja on edelleen raskasta muisteltavaa.
Kesällä 2014, viikko juhannuksen jälkeen se pinkaisi kilpajuoksuun lempitovereidensa kera, kuten monta monituista kertaa ennenkin. Tällä kertaa se kilpajuoksu vain päättyi lyhyeen - Eriksen etuterassin nurkkaan, johon se törmäsi kovaa, alkoi kiljumaan ja meni shokkiin. Oikealle takajalalleen se ei varannut painoa enää ollenkaan. Onneksi varastosta löytyi tuhteja kipulääkkeitä, jolla Syd saatiin edes vähän pois tästä maailmasta. Se ei valittanut kurjuuttaan yhtään - oli vain ja roikotti jalkaansa. Tuskan määrän näki sen laajentuneista pupilleista. Saatiin vihdoin päivystysaika Tampereelle, sillä kaikki onnettomuudethan sattuvat luonnollisesti viikonloppuna, tai muuten sellaisena aikana, ettei apu ole itsestäänselvyys.
Tampereella jalka palpoitiin, jonka lopputulemana oli lääkärin mielestä sijoiltaan mennyt lonkka. Se kuitenkin vielä röntgenkuvattiin, josta se oikea totuus sitten tuli esiin. Katkennut reisiluu (lonkka siis oli ihan normaalisti maljassaan). Tässä kohtaa vaihtoehdot kävivät vähäisiksi: kallis operaatio tai lopetus. Sain paljon myöntäviä kommentteja lopetuksen puolesta, niin myös eläinlääkäriltä. Mutta kaikkihan me tiedämme, että se on se viimeinen vaihtoehto, jota ei voi enää perua. Meidän matkassa oli onnea, kun Janita sai hoidettua puhelinrumballa Sydneylle leikkausajan Vihtiin jo seuraavalle päivälle, joka oli sunnuntai. Näin ollen sain kärrätä takaisin Erikselle Sydneyn elävänä, se oli hienoa!
Sunnuntaina iltapäivästä lähdettiin ajamaan kohti leikkauspaikkaa, siitä otettiin uusi rtg-kuva, jossa luun toinen pää oli jo hieman laskeutunut paremman näköiseksi, mitä se edellisenä päivänä otetussa kuvassa oli. Se siis vain väliaikatietona, ennen leikkausta. Leikkaukseen meni parisen tuntia ja kaikki meni hyvin. Syd sai jopa kehuja lihasmassastaan. No, se lihasmassa sairausloman aikana on häviävä luonnonvara. Positiivinen juttu oli myös se, että kipsin sijaan jalassa oli vain tukiside. Itse luu oli tuettu parilla levyllä ja seitsemällä naulalla, joka helpottaa sinällään koko jalan liikkuvuutta ja ei haudo jalkaa myöskään.
Siitä alkoi pitkän pitkä kuntoutusurakka, Sydneylle häkkilepo ja vain tarkoin valikoidut liikkumiset.. Nuorelle ja aktiiviselle koiralle melkko rankkaa aikaa, mutta Syd selviytyi siitä ajasta yli odotusteni! Aikaa kului ja hiljalleen jalkaa sai alkaa käyttämään yhä enemmän. Ajatus normaalista elämästä ei kuitenkaan vielä tuntunut luontevalta... Mikä on se hetki, kun se saa taas elää normaalisti muiden koirien kanssa? Saati olla vapaana lenkeillä muiden kanssa? Sellaisia asioita piti miettiä. Kuitenkin kaikki suttaantui luonnostaan. Kun Syd alkoi itse käyttämään jalkaa ja kun luutumisen ns. varoaika oltiin hyvin jo ylitetty, niin annoin sen alkaa hiljalleen normalisoitua.
Sydney kuntoutui hyvin, ulkopuoliset tuskin olisivat huomanneet siinä mitään eroa entiseen. Talvipakkasilla se välillä ontui lenkkien jälkeen - pakkanen ja rauta eivät olleet hyvä yhdistelmä, joten hän pääsi lenkeille vain leutojen säiden aikaan. Onneksi niitä suotiin talvelle paljon!
Syd prinsessautui tämän projektin aikana ihan kunnolla. Se sai paljon erikoiskohtelua- ja oikeuksia muihin nähden. Siitä tuli oikea erityislapsi. Ja sehän oli prinsessa jo ennen ko. tapahtumaakin eli siitä tuli varsinainen herranterttu!
Noin viikko sitten Syd ja hänen suuri asenteensa jäi isomman koiran jalkoihin, tilanteessa, joka toistuu päivittäin. Matkassa oli vain huono tuuri ja sattuma. Siitä asti Syd on ontunut. Ensiavuksi yritettiin kipulääkettä ja lepoa. Sillä on tämän viikon torstaina lääkäriaika, jonka jälkeen olemme taas viisaampia. Sydney on koko ajan niin hirmu reipas ja meneväinen, oma itsensä, joka vain konkkaa kolmella jalalla.. Torstai on toivoa täynnä ja saa pitää peukkuja, että vaiva olisi jokin järkevästi korjattava. Mikäli ei - tai ennusteet Sydneyn tulevan elämän laadusta ei näytä valoisalta - on aika tehdä se päätös, joka oli tarjolla silloin reilu vuosi sitten. Toivottavasti Sydneyn elämän ei ole aika vielä päättyä. Se on niin nuori ja täynnä tarmoa kaikissa elämän osa-alueissa. Opettavainen koira kaikkinensa ja myös tämä reilu vuosi onnettomuuden jälkeen on ollut opettavaista aikaa. Ei varmaan tarvitse mainita, että nautin sen kanssa agilitaamisesta äärimmäisen paljon silloin aikana ennen tapaturmaa. Sen jälkeen minulle oli selvää, ettei agilityä Sydneyllä mennä enää koskaan.
Nyt voimme vain toivoa, että saamme pitää tarmokkaan pikku sisupussi-Sydneyn vielä luonamme, niin, että se voi nauttia elämästään tavalla, millä hän tahtoo eli TÄYSILLÄ!
tiistai 22. syyskuuta 2015
keskiviikko 12. elokuuta 2015
"Taking steps is easy, standing still is hard"
Agilityä, paimennusta, luonnetesti, pentusuunnitelmia, varasuunnitelmia, pentutreffejä, lenkkeilyä, marjastusta, minilomailua, muuta tekemistä ja ihan vaan olemista. Niistä on kunnon kesä tehty. :)
Me saatiin vihdoin eräänä iltana avattua agiliiton sivut ja ilmottauduttua kisoihin! Lähdettiin tamskin iltakisoihin sellaisella kokoonpanolla, että ykkösiin pääsivät ekakertalaiset (Kone ja Ingrid) yhdelle radalle ja kakkosiin Torri ja Rheda molemmille radoille ja Flint vain agiradalle (hyppyradalta oli luva jo). Ingrid meni Helmin kanssa, koska he ovat yhdessä myös treenanneet tämän kesän ja minä Koneella. Maalaiskoira-Inkuralla meni startti lähinnä kaikkea uutta ihmetellessä, mutta muutamia hyviä pätkiä oli radalla myös! Koneella rata meni vauhdikkaasti ja ihan sitten jokainen este, mitä tuomari oli radalle suunnitellut, ei mahtunut meidän kuvioihin. Hupiajeluksihan se sitten meni. :)
Kakkosissa aloitin Flintillä ja ties kuinka pitkän (kenestäkään riippumattoman) kisatauon jälkeen sain nautiskella menosta sellaisen koiran kanssa, joka korjaa kaikki omat vihreeni ja lukee samalla varmaan ajatuksetkin. Nolla napsahti ja yhdestä (huonon ohjauksen aiheuttamasta) pyörähdyksestä huolimatta voitto tuli kotiin! Torrin kanssa en sitten ihan ollut samalla aaltopituudella. Ensimmäisen virheen jälkeen alan vain roiskimaan, enkä näytä kunnolla esteitä vaan heitän koko jutun ihan hälläväliä-tyyliseksi. Eihän se nyt niin paha ole, kun koiralle suuttuminen (sitä näkee vielä tänäkin päivänä, että omasta ohjausvammasta syytetään koiraa), mutta silti koirat ansaitsevat kunnon ohjauksen loppuun saakka. Tässä siis haaste itselleni. Riitalle tuli pieni keppirytmihäiriö lopussa ja minä taas sössin kepeille lähetyksen ihan tyystin, sen kanssa päästiin kuitenkin ihan hyvillä fiilareilla maaliin. :)
Toisella radalla vedettiin Torrin kanssa samaa köyttä. Eri suuntiin. En päässyt varmaan Flintin kanssa fiilistelystä yli koko päivänä, koska oletin Torrin osaavan samat asiat kuin itseään puolet vanhemman isukkinsa. Torri ansaitsee jotain parempaa kuin minun toilailuni, joten se on nyt Helmin ohjauksessa. :) Riitan kanssa meni radalla kaikki oikeastaan niinkuin suunnittelinkin ja saatiin nolla, jolla tultiin toisiksi.
Kesäkuussa käytiin Torrin kanssa luonnetestissä, jonne tuli Helmi taustatueksi sekä Janita Minin kanssa. Minun, kuten kaikkien muidenkin meidän kanssa aikaa viettävien silmissähän Torri on oikea bitch, joka ei kavahda mitään. Testitulos oli tällä ennakkoasenteella "hieman" yllättävä. Torri onkin toimintakyvytön ja pehmeä, joka kuulema luottaa minuun kuin muuriin. Kyllähän me ollaan tiiviisti Torrin koko elämä vietetty yhdessä ja harrasteltu vähän sitä sun tätä ja Torri on joka ikisenä päivänä näyttänyt ominaisuuksia, jota saattaa odottaa koiralta, jolla on pokkaa. En ole ajatellut, että tänä aikana Torri onkin kasvattanut minusta itselleen self-guardia. Vaikka siis sen minä tiesin, ettei se minua nakkikikkarijonossa oikeasti puolustaisi, että kyllä minä ihan itse saisin turpakäräjäni siellä selvitellä. Mutta ettei se muka kykenisi mihinkään ilman minua. Jännää! En minä kuitenkaan koskaan sen kanssa ole siellä lammaslaitumella kyyryssä kyylännyt uhittelevien lampaiden edessä, vaan ihan arvon lady on saanut itse tilanteista selvitä ja niin se on tottavie aina selvinnytkin. Jo nuorena. "Testikrapulan" jälkeen olen edelleen sitä mieltä, että Torri on bitch, joka ei kavahda mitään meidän elämässä, mutta sitä en voi väittää, etteikö sen bitchmäisyys ja kavahtamattomuus riippuisi minun läsnäolostani. ;)
Pisteet ja osa-alueet:
Toimintakyky -2
Terävyys +1b
Puolustushalu +1
Taisteluhalu +2a
Hermorakenne +1b
Temperamentti +3
Kovuus -2
Luoksepäästävyys +2a
++Laukauskokematon
Yht. +86
Janitalle ja Minille pisteitä kertyi seuraavasti:
Toimintakyky -1
Terävyys +1b
Puolustushalu -1
Taisteluhalu +2b
Hermorakenne +1b
Temperamentti +3
Kovuus+1
Luoksepäästävyys +3
++Laukauskokematon
Yht.+138
Kesän ekojen agikisojen jälkeen innostuttiin ja ilmoittauduttiin seuraaviinkin. Ne oli vuorossa takuilla viime viikonloppuna. Tällä kertaa ykkösiin pääsi ekakertalaiseksi Kari luonnollisesti Helmin kanssa ja depytointi sujuikin varsin kivasti! Ekalla radalla pientä informaatiovajautta radan jatkuvuudesta, mutta seuraavalla radalla he teki jo varsin meneväistä ja sujuvaa rataa. Tuloksilla ei vielä tällä erää juhlittu, mutta tästä jos mistä on erittäin hyvä jatkaa! :)
Itse olin Flintillä ja Rhedalla kakkosissa. Riitan kanssa meillä yhteys katkeili ja se tarkoittaa hyvin usein sitä, että Riitta alkaa sikailla, jos ei saa kunnon ohjeita. Se tuli renkaan välistä kahdesti ja ei se rata nyt muutenkaan mennyt niin sujuvasti, kun rataantutustumisessa vaaleanpunaiset linssit silmillä ajattelin.
Flint jatkoi samalla "korjaa typerän ohjaajan mokat ja lue ajatukset" -asenteella ja tarjoili meille jälleen nollan ja kruunasi sen voitolla. Se tosiaan oli yksin Flintin ansiota. Minä yritin vain parhaani mukaan olla olematta radalla tiellä ja koska sekään ei minulta aina onnistu, niin toiseksi viimeisellä esteellä yritin vielä vähän sabotoida meidän rataa ja keksin sitten hätäohjauksen, joka meinasi tosiaan tuoda meille nollan sijaan hyllyn. Kiitos Flintin ja jonkun hyvän tuurin, päästiin tästä feilauksesta yli. Tämän nollan myötä Flintistä tuli kolmosluokkalainen. Sanoinkin sitten pian kisojen jälkeen Helmille, että haluan nopeasti uudelleen kisoihin, jotta saan pyllähdettyä takaisin maanpinnalle Flintin kanssa. :)
Riitalla ja minulla ei myöskään toinen rata onnistunut ihan nappiin. Putken päätä ei lady löytänyt millään ja toki siinä olisi ollut varaa sitä ohjaustakin siihen kyseiseen tuubiin parantaa... Kun siitä selvisimme, jatkoimme radan kuitenkin hyvillä mielin maaliin.
Heinäkuun lopussa treffattiin Päättymätön bortsukasvattien kanssa ja elokuun alussa Päättymätön shelttikasvattien kera. Paljon kiitoksia kaikille mukana olleille, päivät oli oikein mukavat ja teitä oli ilo nähdä! Kaikista pentueista (paitsi A:sta eli ainoasta sakemannipentueesta) pääsi paikalle ihmisiä! Se oli mahtavaa!
Tässä muutama kuva, kiitos kaikille kuvaajille!
Me saatiin vihdoin eräänä iltana avattua agiliiton sivut ja ilmottauduttua kisoihin! Lähdettiin tamskin iltakisoihin sellaisella kokoonpanolla, että ykkösiin pääsivät ekakertalaiset (Kone ja Ingrid) yhdelle radalle ja kakkosiin Torri ja Rheda molemmille radoille ja Flint vain agiradalle (hyppyradalta oli luva jo). Ingrid meni Helmin kanssa, koska he ovat yhdessä myös treenanneet tämän kesän ja minä Koneella. Maalaiskoira-Inkuralla meni startti lähinnä kaikkea uutta ihmetellessä, mutta muutamia hyviä pätkiä oli radalla myös! Koneella rata meni vauhdikkaasti ja ihan sitten jokainen este, mitä tuomari oli radalle suunnitellut, ei mahtunut meidän kuvioihin. Hupiajeluksihan se sitten meni. :)
Kakkosissa aloitin Flintillä ja ties kuinka pitkän (kenestäkään riippumattoman) kisatauon jälkeen sain nautiskella menosta sellaisen koiran kanssa, joka korjaa kaikki omat vihreeni ja lukee samalla varmaan ajatuksetkin. Nolla napsahti ja yhdestä (huonon ohjauksen aiheuttamasta) pyörähdyksestä huolimatta voitto tuli kotiin! Torrin kanssa en sitten ihan ollut samalla aaltopituudella. Ensimmäisen virheen jälkeen alan vain roiskimaan, enkä näytä kunnolla esteitä vaan heitän koko jutun ihan hälläväliä-tyyliseksi. Eihän se nyt niin paha ole, kun koiralle suuttuminen (sitä näkee vielä tänäkin päivänä, että omasta ohjausvammasta syytetään koiraa), mutta silti koirat ansaitsevat kunnon ohjauksen loppuun saakka. Tässä siis haaste itselleni. Riitalle tuli pieni keppirytmihäiriö lopussa ja minä taas sössin kepeille lähetyksen ihan tyystin, sen kanssa päästiin kuitenkin ihan hyvillä fiilareilla maaliin. :)
Toisella radalla vedettiin Torrin kanssa samaa köyttä. Eri suuntiin. En päässyt varmaan Flintin kanssa fiilistelystä yli koko päivänä, koska oletin Torrin osaavan samat asiat kuin itseään puolet vanhemman isukkinsa. Torri ansaitsee jotain parempaa kuin minun toilailuni, joten se on nyt Helmin ohjauksessa. :) Riitan kanssa meni radalla kaikki oikeastaan niinkuin suunnittelinkin ja saatiin nolla, jolla tultiin toisiksi.
Kesäkuussa käytiin Torrin kanssa luonnetestissä, jonne tuli Helmi taustatueksi sekä Janita Minin kanssa. Minun, kuten kaikkien muidenkin meidän kanssa aikaa viettävien silmissähän Torri on oikea bitch, joka ei kavahda mitään. Testitulos oli tällä ennakkoasenteella "hieman" yllättävä. Torri onkin toimintakyvytön ja pehmeä, joka kuulema luottaa minuun kuin muuriin. Kyllähän me ollaan tiiviisti Torrin koko elämä vietetty yhdessä ja harrasteltu vähän sitä sun tätä ja Torri on joka ikisenä päivänä näyttänyt ominaisuuksia, jota saattaa odottaa koiralta, jolla on pokkaa. En ole ajatellut, että tänä aikana Torri onkin kasvattanut minusta itselleen self-guardia. Vaikka siis sen minä tiesin, ettei se minua nakkikikkarijonossa oikeasti puolustaisi, että kyllä minä ihan itse saisin turpakäräjäni siellä selvitellä. Mutta ettei se muka kykenisi mihinkään ilman minua. Jännää! En minä kuitenkaan koskaan sen kanssa ole siellä lammaslaitumella kyyryssä kyylännyt uhittelevien lampaiden edessä, vaan ihan arvon lady on saanut itse tilanteista selvitä ja niin se on tottavie aina selvinnytkin. Jo nuorena. "Testikrapulan" jälkeen olen edelleen sitä mieltä, että Torri on bitch, joka ei kavahda mitään meidän elämässä, mutta sitä en voi väittää, etteikö sen bitchmäisyys ja kavahtamattomuus riippuisi minun läsnäolostani. ;)
Pisteet ja osa-alueet:
Toimintakyky -2
Terävyys +1b
Puolustushalu +1
Taisteluhalu +2a
Hermorakenne +1b
Temperamentti +3
Kovuus -2
Luoksepäästävyys +2a
++Laukauskokematon
Yht. +86
Janitalle ja Minille pisteitä kertyi seuraavasti:
Toimintakyky -1
Terävyys +1b
Puolustushalu -1
Taisteluhalu +2b
Hermorakenne +1b
Temperamentti +3
Kovuus+1
Luoksepäästävyys +3
++Laukauskokematon
Yht.+138
Kesän ekojen agikisojen jälkeen innostuttiin ja ilmoittauduttiin seuraaviinkin. Ne oli vuorossa takuilla viime viikonloppuna. Tällä kertaa ykkösiin pääsi ekakertalaiseksi Kari luonnollisesti Helmin kanssa ja depytointi sujuikin varsin kivasti! Ekalla radalla pientä informaatiovajautta radan jatkuvuudesta, mutta seuraavalla radalla he teki jo varsin meneväistä ja sujuvaa rataa. Tuloksilla ei vielä tällä erää juhlittu, mutta tästä jos mistä on erittäin hyvä jatkaa! :)
Itse olin Flintillä ja Rhedalla kakkosissa. Riitan kanssa meillä yhteys katkeili ja se tarkoittaa hyvin usein sitä, että Riitta alkaa sikailla, jos ei saa kunnon ohjeita. Se tuli renkaan välistä kahdesti ja ei se rata nyt muutenkaan mennyt niin sujuvasti, kun rataantutustumisessa vaaleanpunaiset linssit silmillä ajattelin.
Flint jatkoi samalla "korjaa typerän ohjaajan mokat ja lue ajatukset" -asenteella ja tarjoili meille jälleen nollan ja kruunasi sen voitolla. Se tosiaan oli yksin Flintin ansiota. Minä yritin vain parhaani mukaan olla olematta radalla tiellä ja koska sekään ei minulta aina onnistu, niin toiseksi viimeisellä esteellä yritin vielä vähän sabotoida meidän rataa ja keksin sitten hätäohjauksen, joka meinasi tosiaan tuoda meille nollan sijaan hyllyn. Kiitos Flintin ja jonkun hyvän tuurin, päästiin tästä feilauksesta yli. Tämän nollan myötä Flintistä tuli kolmosluokkalainen. Sanoinkin sitten pian kisojen jälkeen Helmille, että haluan nopeasti uudelleen kisoihin, jotta saan pyllähdettyä takaisin maanpinnalle Flintin kanssa. :)
Riitalla ja minulla ei myöskään toinen rata onnistunut ihan nappiin. Putken päätä ei lady löytänyt millään ja toki siinä olisi ollut varaa sitä ohjaustakin siihen kyseiseen tuubiin parantaa... Kun siitä selvisimme, jatkoimme radan kuitenkin hyvillä mielin maaliin.
Heinäkuun lopussa treffattiin Päättymätön bortsukasvattien kanssa ja elokuun alussa Päättymätön shelttikasvattien kera. Paljon kiitoksia kaikille mukana olleille, päivät oli oikein mukavat ja teitä oli ilo nähdä! Kaikista pentueista (paitsi A:sta eli ainoasta sakemannipentueesta) pääsi paikalle ihmisiä! Se oli mahtavaa!
Tässä muutama kuva, kiitos kaikille kuvaajille!
P-pentueesta paikalla oli P. Päivänsäde "Pii" (, joka kantaa masussaan seuraavia Päättymättömiä), P. Puhti "Raki" sekä P. Pilke "Pilke"
T2-pentueesta paikalla oli P. Tuuri "Inkeri", pappa-Flint, P. Teho "Lari", äiti-Torri, P. Tiima "Armi", P. Toive "Freya" ja P. Taito "Monty"
Ki-pentueesta paikalla oli äiti-Kone, P. Kiusa "Rex", P. Kitka "Töppö" ja isä-Flint
J-pentueesta paikalla oli P. Jekku "Myy", P. Jäynä "Elias" ja P. Juoni "Jussi"
Ja tässä puuceiden ryhmäkuva!
Kuvassa yllämainittujen lisäksi on Saimi & Gere sekä niiden kaksi pentua Gero ja Ebba ja lisäksi Taisto.
O-pentueesta paikalla P. Onni "Hekku" ja äiti-Åna
E-pentueesta paikalla P. Energia "Rheda" ja P. Elämänilo "Sidi"
T-pentueesta paikalla mummo-Åna, äiti-Tempo, P. Tuuli "Mini" ja P. Taika "Loru"
R-pentueesta paikalla P. Ruska "Frida", P. Riemu "Riemu", äiti-Rheda ja P. Roihu "Roihu"
Shetlantilaisten ryhmäkuva ja mukana myös Lännen traktori-kaivuri as we all can see. ;)
Kuvassa mukana yllämainittujen lisäksi Latviantuonnit Ingrid, Sydney, Tom ja Martha sekä "pikku"miehet Micke ja Poju sekä tummuvahvistuksena Gitte ja minimaalista saksalaista eli Kiriä unohtamatta :)
Näin on saateltu tämä blogipäivitys päätökseensä. Seuraavaa odotellessa...?
Pentusuunnitelmista voi tässä kohtaa lukea lisää kotisivuiltamme, jotka muuten saatiin kesän alussa "ruotuun" ja siirrettyä myös bloggerin palvelimelle. Ne löytyy tätä nykyä osoitteesta http://paattymatonkennel.blogspot.fi - tervemenoa vierailemaan! Toivottavasti pentublogikin saisi herätä pikapuoliin tauoltansa. :)
sunnuntai 15. maaliskuuta 2015
Long time no see!
Yhtään kliseisemmin en edes minä kykenisi blogipäivitystä lähes vuoden tauon jälkeen aloittamaan. Tämä epätoivoinen kirjoitusräpellys ei ole minkäänsortin lupaus siitä, että blogi saisi jatkossa aktiivisemmin sisältöä itseensä, pahoittelen. ;) Kotisivutkin saavat päivityksiä toivon mukaan tämän vuoden aikana, nekin ovat laahanneet perässä jo jonkin aikaa.
Tämä lähes vuoden mittainen tauko blogipäivitysten ihmeellisestä maailmasta ei suinkaan tarkoita paikallaan junnaavaa elämää, päinvastoin. Olen viime aikoina oppinut ilmaisemaan asioita pähkinänkuoressa ja niin aion tehdä nytkin.
Lähes vuodessa on ehtinyt tapahtua paljon.
- Kaksi erittäin hyvää agilitykoiraani, Sydney ja Tempo jäivät eläkkeelle, molemmat sairaussellaiselle. Tempolla patellajänne luxoutui pariin otteeseen, mutta se saatiin hyvin takaisin paikalleen ilman operaatioita. Tempon terve loppuelämä on minulle huomattavasti tärkeämpää kuin mahdolliset saavuttamattomat sijoitukset agilityssä, siispä päätös lajin loppumisesta oli helppo, vaikka vähintään kerran kuukaudessa kaiholla muistelenkin sen kanssa radalla kaahaamista. Sydneyltä murtui viikko juhannuksen jälkeen reisiluu (meni siis kokonaan poikki), kun se juoksi kilpaa kavereidensa kanssa ja törmäsi terassiin. Siinä oli kriisi sitten valmis. Sydney päädyttiin paikkaamaan ja se toipui leikkauksesta hienosti. Niin hienosti, että se kykenee normaaliin elämään ja todennäköisesti se kykenisi myös agilitaamaan, mutta siihen minä en pysty. En ikimaailmassa voisi kuvitella ottavani sellaista riskiä.
- Lähinnä em. syistä viime kesä meni kisailumielessä aivan kokonaan ohi. En kisannut agilityssä, enkä paimennuksessa, vaikka kumpaakin treenasin entiseen tapaan aktiivisesti. Sen verran olen oppinut, että kisamaksuja ei kannata maksaa, ellei ole fiilistä koko kisaamiseen. Sitä fiilistä ei tosiaan koko kesänä löytynyt, joten annoin itselleni aikaa. Ensi kesänä sitten uudet kujeet!
- Koiramäärä taloudessa on lisääntynyt kolmella ja minusta on tullut rouva. Näillä kahdella asialla saattaa olla tekemistä toistensa kanssa ;)
Tässäpä tämä pähkinänkuori sitten näiltä osin :) Agilityä treenailemme näin (kevät)talven kunniaksi ja kesällä sitten taas annetaan paimennuksen salojen viedä mukanaan, kuten aina. :) Aina voin yrittää olla jatkossa reippaampi päivittäjä, mutta uskallan vahvasti epäillä. En edelleenkään suosittele pidättämään hengitystä, vaikka toivon palaavani asiaan aiemmin kuin vuoden päästä maaliskuussa! ;)
perjantai 16. toukokuuta 2014
" A woman is as old as she looks before breakfast" -Edgar Watson Howe
Jossain kohtaa viimeksi rustattua päivitystä mainitsin kisaamisesta. Aloitetaan vaikkapa siitä, kun se tuli ekana mieleeni.
Siispä suuntasimme Mikkelin maille, jossa kaikille oli tarjottimella 3 starttia. Lauantaina kisasi niin Sydney, Martta, Torri kuin Flintkin. Sunnuntaina vain Tempo.
Sydney ei ollut niin raivotar kuin treeneissä, se oikeastaan helpotti ohjaamista ja ehtimistä huimasti. Kaikkein suurin ylläri tulikin siitä, että lady vetäisi ekalta radalta nollan! Sijalla 2.
Seuraavalla radalla tapahtui pieni rytmihäiriö kepeillä, josta siis femma, muuten taas aika kiva rata pikku homejuustolta! Huimasta tasosta johtuen voitimme tällä vitosella.
Viimeisellä radalla ohjasin parin esteen ohi, joten saldona kybä ja kolmas sija. Sydney on kyllä kelpo kisakaveri - vielä suhteellisen epävarma etenkään omien ratkaisujen tekemisessä, mutta sehän tarkoittaa suomeksi sitä, että kaltaiseni hidas ohjaaja ehtii myös reagoida ;)
Reagoinnista puheenollen, Martta poltteli talven karstansa kaasu pohjassa ja korvat tukossa. Tätä hiukan osasin uumoillakin, sillä ladylla kiehuu herkästi yli pitkän tauon jälkeen. Tästä todisteena nyrkin mentävä palkeenkieli hupparissa... Olin maalihypyn jälkeen ladylle myös maalitauluna ;) En voi sille mitään, oli tulos mikä tahansa, niin Martan kanssa meno on aina niin hauskaa, että radalla pitää parhaimmillaan ja pahimmillaan taistella sen kanssa, ettei vaan repeä nauramaan. Pikku blondi! :)
Bortsuenergiaa Torrin tapaan, ekalla radalla unohtui miten kepit aloitetaan, seuraavalla itse unohdin ennakoida ohjausta ja neiti painoi väärälle esteelle ja vikalla radalla hän ryssi renkaan, josta kielto, mutta rengashan oli palasina, joten uusimista ei voitu suorittaa eli hyl. Kamalan huonosti meni oikeasti, mutta ymmärrän sen mammaloman ja muutenkin piiiitkän tauon jäljiltä. ;) Kyllä se siitä, ehkä, joskus... (Huomatkaa tämä optimismin määrä!)
Ja viimeisimpänä, ei suinkaan vähäisimpänä Flint. Ekalta radalta rimavirheitä pitkästä aikaa.. Tokan radan agendana yksi säästetty askel ja loppupäivän v-tutus (siis ohjasin sen tokaan keppiväliin tämän säästetyn askeleen johdosta...) ja vikalta radalta jonkinlaista keulintaa, vaan en yhtään muista, mitä tapahtui. Ei mitään tuloksekasta kuitenkaan. :)
Jostain syystä pitkä kisapäivä aurinkoisessa säässä vei hiukan allekirjoittaneen mehuja, joten hetimiten kisapäivän päättymisen kunniaksi sammuin kuin saunalyhty autooni. Auto oli siis onneksi pysäköitynä ;) ja nukuin onnellisena aamuun saakka omien pienten lämpöpattereitteni kera. Ja uusilla silmillä kohti sunnuntain kisoja kera Tempon.
Ekalla radalla näkyi, että tauolla olin unohtanut oman ehtimiseni suhteutettuna Tempon tahtiin, joten pieniä plan B -ohjauksia tuli tehtyä ja niistä maksettiin valuneilla kaarilla. Aika kuitenkin riitti kuin riittikin ykkössijaan, vaikkei kilpakumppaneitakaan hitaudesta voinut syytellä. Tempossa on minulle jotain sellaista, mitä en ole koskaan kyennyt sanoin selittämään.
Seuraavalta radalta saatiinkin hyl aika loppumetreiltä, mutta olin tyytyväinen, kun lopun ohjauskuviot onnistuin kuitenkin suunnittelemaan Tempomaisesti eli en suinkaan rynnännyt runttaamaan jotain valsseja, vaan ihan rohkeasti annoin Tempon itse suorittaa ja niinhän se sitten onnistuikin. Hylystä huolimatta fiilis oli mahtava ja päivä tuntui varsin onnistuneelta, joten lähdettiin hyvillä mielin ajamaan kotia kohti.
Sitten tulikin aika katsastaa Tempon jumitilanne osteopaatin sormin. Talvenhan olemme keskittyneet kunnon ylläpitoon, laserointiin ja hierontaan silloin tällöin sekä kaikille jo tutuksi tulleella koko talven mittaisella agilitytauolla viitaten epäsopiviin alustoihin. Ja kyllähän se on mieltä lämmittävää kuultavaa, että talven mittainen kärvistely ei ole turhaa! Tempo oli erinomaisessa kondiksessa ja luustotasolla ei mitään moitittavaa, vain pieniä kudosjumeja, joilta ei varmaan elävän koiran kanssa pysty välttymään. Omaan näppituntumaan ei ole myöskään osunut mitään vakavampaa, joten suhteellisen hyvillä mielin myös tarkastukseen Tempon lähetin. Nyt on ainakin suunta varsin oikea näissä asioissa ja tällä toiminnalla toivon saavani nauttia Tempon kanssa agsaamisesta vielä kauan.
Tom pääsi myös osteopaatin käsittelyyn, sillä se on osoittautunut toispuoleiseksi. Tästä syystä sekin on ollut agilitytauolla pidemmän aikaa, mutta viimein alkaa poikasen liikehdintä näyttää jälleen tasaisemmalta, joten hiljalleen aloitamme myös sen kanssa treenaamisen ja jossain kohtaa taas kisaamisenkin. :)
Ex-tempore ilmoitin Tempon myös Äetsän kisoihin. Siellä ensimmäinen rata mentiin ihan unessa, huonoilla ohajusolettamuksilla ja mitä näitä nyt on. Lopetin sitten radan, kun oltiin päästy suorittamaan a-esten ja näin ollen tekemään pienen varmistuksen kontaktin ottamisesta, ei sillä, että niissä olisi ilmennyt (vielä) mitään ongelmaa, mutta on se hyvä joskus kisoissakin yllättää koira tarkkuudellaan :D Hah.
Seuraava rata mentiin suhteellisen löysästi, lopussa iiiisoilla kaarilla ja huonolla ohjauksella, mutta nollana päästiin läpi, joka vei meidät myös voittoon. :)
Sitten kolmas kerta toden sanoo, innostuin ilmoittautumaan myös Orimattilan startteihin Tempon kanssa. Radat oli mielettömän mukavan oloiset ja pitkästä aikaa kolmosille koiraystävällisillä linjoilla ja muutenkin erittäin mentävillä kokonaisuuksilla varustetut. Mikäpä sen hauskempaa kuin ryssiä tuollaiset radat itse omalla tyhmyydellään?! :) Ekalta radalta tienattiin kymppi - ihan vaan, kun en sitten viitsinyt koiralle kertoa, mihin mennään. Seuraavalta hyl, koska perseeni kertoi koiralle, mihin mennään, vaikken ihan niin ajatellutkaan! :) Nää on näitä, pääasia, että oli hauskaa. Siis niin radalla kuin katsomossakin, kiitos kanssaeläjät! Mahtava reissu! :D
Kaiken agilitytouhun välillä ehdittiin käydä myös näyttelyssä. Tällä erää Harjavaltaan lähti esiintymään vain Ingrid ja se tienasikin itselleen EH:n, joten ihan tyytyväinen saapi olla. :) Tempon tyttö, Mini sai niin ikään EH:n, Tempon ainoa poika, Tarmo, sai juurikin sen tarvittavan H:n ja Rhedan sisko Sidi jo tutuksi käyneen ERI:n. Varsin kiva päivä sekin! Minulla oli pennut maakuntamatkailulla ja näyttelystä mentiinkin katsomaan Janitalle Tiimaa eli Armia ja kyllä olikin talo täynnä pentuenergiaa, kun kaikki viisi siellä touhusi menemään!
Seuraavana päivänä vielä turistointi Tampere KV:ssä, jossa sain kuitenkin esittää Tempon tyttären, Lorun, joka tienasi itselleen myös EH:n. Päivän lopuksi taluteltiin myös Peltsun kasvattajaluokkaa BIS-kehässä, josta harmittavasti ei sijoitusta irronnut.
Olisikohan tässä ollut nyt kaunistelua kylliksi taas joksikin aikaa?! ;)
Tällä kertaa blogiteksti päättyy uutiseen, jonka myötä toivotan julkisesti tervetulleeksi laumaan uuden miehisen shelttivahvistuksen, joka kantaa ylpeästi nimeä Pomo. Näin ollen tähänkin perheeseen saatiin ihka oikea Pomo ;) Hän on puolivuotias, peräisin Peltsuilta (kiitos kovasti jälleen) ja on suorittanut kotiutumisen uuteen elämäänsä varsin nopeasti ja mallikkaasti!
Ja kyllä, tylsää ei tule jälleenkään olemaan tulevina vuosina, mitä sitten ikinä keksitäänkään. Reipas, sosiaalinen ja hauska kuvaa tätä miehenalkua varmaankin parhaiten. Ei mikään kiiltokuvapoika, mutta sehän sopii silloin tähän laumaan paremmin kuin hyvin myös niiltä osin ;)
Otan uusia kuvia jälleen hyvien säiden vallitessa, joten siihen asti pidän jännityksessä kaikkia :P
Siispä suuntasimme Mikkelin maille, jossa kaikille oli tarjottimella 3 starttia. Lauantaina kisasi niin Sydney, Martta, Torri kuin Flintkin. Sunnuntaina vain Tempo.
Sydney ei ollut niin raivotar kuin treeneissä, se oikeastaan helpotti ohjaamista ja ehtimistä huimasti. Kaikkein suurin ylläri tulikin siitä, että lady vetäisi ekalta radalta nollan! Sijalla 2.
Seuraavalla radalla tapahtui pieni rytmihäiriö kepeillä, josta siis femma, muuten taas aika kiva rata pikku homejuustolta! Huimasta tasosta johtuen voitimme tällä vitosella.
Viimeisellä radalla ohjasin parin esteen ohi, joten saldona kybä ja kolmas sija. Sydney on kyllä kelpo kisakaveri - vielä suhteellisen epävarma etenkään omien ratkaisujen tekemisessä, mutta sehän tarkoittaa suomeksi sitä, että kaltaiseni hidas ohjaaja ehtii myös reagoida ;)
Reagoinnista puheenollen, Martta poltteli talven karstansa kaasu pohjassa ja korvat tukossa. Tätä hiukan osasin uumoillakin, sillä ladylla kiehuu herkästi yli pitkän tauon jälkeen. Tästä todisteena nyrkin mentävä palkeenkieli hupparissa... Olin maalihypyn jälkeen ladylle myös maalitauluna ;) En voi sille mitään, oli tulos mikä tahansa, niin Martan kanssa meno on aina niin hauskaa, että radalla pitää parhaimmillaan ja pahimmillaan taistella sen kanssa, ettei vaan repeä nauramaan. Pikku blondi! :)
Bortsuenergiaa Torrin tapaan, ekalla radalla unohtui miten kepit aloitetaan, seuraavalla itse unohdin ennakoida ohjausta ja neiti painoi väärälle esteelle ja vikalla radalla hän ryssi renkaan, josta kielto, mutta rengashan oli palasina, joten uusimista ei voitu suorittaa eli hyl. Kamalan huonosti meni oikeasti, mutta ymmärrän sen mammaloman ja muutenkin piiiitkän tauon jäljiltä. ;) Kyllä se siitä, ehkä, joskus... (Huomatkaa tämä optimismin määrä!)
Ja viimeisimpänä, ei suinkaan vähäisimpänä Flint. Ekalta radalta rimavirheitä pitkästä aikaa.. Tokan radan agendana yksi säästetty askel ja loppupäivän v-tutus (siis ohjasin sen tokaan keppiväliin tämän säästetyn askeleen johdosta...) ja vikalta radalta jonkinlaista keulintaa, vaan en yhtään muista, mitä tapahtui. Ei mitään tuloksekasta kuitenkaan. :)
Jostain syystä pitkä kisapäivä aurinkoisessa säässä vei hiukan allekirjoittaneen mehuja, joten hetimiten kisapäivän päättymisen kunniaksi sammuin kuin saunalyhty autooni. Auto oli siis onneksi pysäköitynä ;) ja nukuin onnellisena aamuun saakka omien pienten lämpöpattereitteni kera. Ja uusilla silmillä kohti sunnuntain kisoja kera Tempon.
Ekalla radalla näkyi, että tauolla olin unohtanut oman ehtimiseni suhteutettuna Tempon tahtiin, joten pieniä plan B -ohjauksia tuli tehtyä ja niistä maksettiin valuneilla kaarilla. Aika kuitenkin riitti kuin riittikin ykkössijaan, vaikkei kilpakumppaneitakaan hitaudesta voinut syytellä. Tempossa on minulle jotain sellaista, mitä en ole koskaan kyennyt sanoin selittämään.
Seuraavalta radalta saatiinkin hyl aika loppumetreiltä, mutta olin tyytyväinen, kun lopun ohjauskuviot onnistuin kuitenkin suunnittelemaan Tempomaisesti eli en suinkaan rynnännyt runttaamaan jotain valsseja, vaan ihan rohkeasti annoin Tempon itse suorittaa ja niinhän se sitten onnistuikin. Hylystä huolimatta fiilis oli mahtava ja päivä tuntui varsin onnistuneelta, joten lähdettiin hyvillä mielin ajamaan kotia kohti.
Sitten tulikin aika katsastaa Tempon jumitilanne osteopaatin sormin. Talvenhan olemme keskittyneet kunnon ylläpitoon, laserointiin ja hierontaan silloin tällöin sekä kaikille jo tutuksi tulleella koko talven mittaisella agilitytauolla viitaten epäsopiviin alustoihin. Ja kyllähän se on mieltä lämmittävää kuultavaa, että talven mittainen kärvistely ei ole turhaa! Tempo oli erinomaisessa kondiksessa ja luustotasolla ei mitään moitittavaa, vain pieniä kudosjumeja, joilta ei varmaan elävän koiran kanssa pysty välttymään. Omaan näppituntumaan ei ole myöskään osunut mitään vakavampaa, joten suhteellisen hyvillä mielin myös tarkastukseen Tempon lähetin. Nyt on ainakin suunta varsin oikea näissä asioissa ja tällä toiminnalla toivon saavani nauttia Tempon kanssa agsaamisesta vielä kauan.
Tom pääsi myös osteopaatin käsittelyyn, sillä se on osoittautunut toispuoleiseksi. Tästä syystä sekin on ollut agilitytauolla pidemmän aikaa, mutta viimein alkaa poikasen liikehdintä näyttää jälleen tasaisemmalta, joten hiljalleen aloitamme myös sen kanssa treenaamisen ja jossain kohtaa taas kisaamisenkin. :)
Ex-tempore ilmoitin Tempon myös Äetsän kisoihin. Siellä ensimmäinen rata mentiin ihan unessa, huonoilla ohajusolettamuksilla ja mitä näitä nyt on. Lopetin sitten radan, kun oltiin päästy suorittamaan a-esten ja näin ollen tekemään pienen varmistuksen kontaktin ottamisesta, ei sillä, että niissä olisi ilmennyt (vielä) mitään ongelmaa, mutta on se hyvä joskus kisoissakin yllättää koira tarkkuudellaan :D Hah.
Seuraava rata mentiin suhteellisen löysästi, lopussa iiiisoilla kaarilla ja huonolla ohjauksella, mutta nollana päästiin läpi, joka vei meidät myös voittoon. :)
Sitten kolmas kerta toden sanoo, innostuin ilmoittautumaan myös Orimattilan startteihin Tempon kanssa. Radat oli mielettömän mukavan oloiset ja pitkästä aikaa kolmosille koiraystävällisillä linjoilla ja muutenkin erittäin mentävillä kokonaisuuksilla varustetut. Mikäpä sen hauskempaa kuin ryssiä tuollaiset radat itse omalla tyhmyydellään?! :) Ekalta radalta tienattiin kymppi - ihan vaan, kun en sitten viitsinyt koiralle kertoa, mihin mennään. Seuraavalta hyl, koska perseeni kertoi koiralle, mihin mennään, vaikken ihan niin ajatellutkaan! :) Nää on näitä, pääasia, että oli hauskaa. Siis niin radalla kuin katsomossakin, kiitos kanssaeläjät! Mahtava reissu! :D
Kaiken agilitytouhun välillä ehdittiin käydä myös näyttelyssä. Tällä erää Harjavaltaan lähti esiintymään vain Ingrid ja se tienasikin itselleen EH:n, joten ihan tyytyväinen saapi olla. :) Tempon tyttö, Mini sai niin ikään EH:n, Tempon ainoa poika, Tarmo, sai juurikin sen tarvittavan H:n ja Rhedan sisko Sidi jo tutuksi käyneen ERI:n. Varsin kiva päivä sekin! Minulla oli pennut maakuntamatkailulla ja näyttelystä mentiinkin katsomaan Janitalle Tiimaa eli Armia ja kyllä olikin talo täynnä pentuenergiaa, kun kaikki viisi siellä touhusi menemään!
Seuraavana päivänä vielä turistointi Tampere KV:ssä, jossa sain kuitenkin esittää Tempon tyttären, Lorun, joka tienasi itselleen myös EH:n. Päivän lopuksi taluteltiin myös Peltsun kasvattajaluokkaa BIS-kehässä, josta harmittavasti ei sijoitusta irronnut.
Olisikohan tässä ollut nyt kaunistelua kylliksi taas joksikin aikaa?! ;)
Kuva: Janita
Tällä kertaa blogiteksti päättyy uutiseen, jonka myötä toivotan julkisesti tervetulleeksi laumaan uuden miehisen shelttivahvistuksen, joka kantaa ylpeästi nimeä Pomo. Näin ollen tähänkin perheeseen saatiin ihka oikea Pomo ;) Hän on puolivuotias, peräisin Peltsuilta (kiitos kovasti jälleen) ja on suorittanut kotiutumisen uuteen elämäänsä varsin nopeasti ja mallikkaasti!
Ja kyllä, tylsää ei tule jälleenkään olemaan tulevina vuosina, mitä sitten ikinä keksitäänkään. Reipas, sosiaalinen ja hauska kuvaa tätä miehenalkua varmaankin parhaiten. Ei mikään kiiltokuvapoika, mutta sehän sopii silloin tähän laumaan paremmin kuin hyvin myös niiltä osin ;)
Otan uusia kuvia jälleen hyvien säiden vallitessa, joten siihen asti pidän jännityksessä kaikkia :P
Ja tässä vielä syy, jonka takia voi taas treeniblogi viettää "vaihtelun vuoksi" hiljaisempia aikoja ja pentublogi saa todnäk enemmän täytettä. <3
perjantai 11. huhtikuuta 2014
"Enjoy the little things in life, for one day you'll look back and realize they were big things" -Kurt Vonnegut
Kiasus miten kortilla on aika... siis se aika, joka pitäisi käyttää tämän blogin pitämiseen hengissä, tai edes jotain sen suuntaista.
Ihana pikkumies, kultamussukkani ja söpöliinini, Sergei, löysi itselleen kodin jo tovi sitten. Pikkumies pääsi todella hyvään kotiin, vaikka luopumisen tuska oli kyllä melkoinen! Jäbä otti nimittäin oman paikkansa laumasta heti ja oli niin sopeutuvainen ja reipas koiran alku, ettei toista löydy. Mutta kyllä Sergei (eli Seri) löysi arvoisensa kodin ja sitä toden totta kannatti myös odottaa. :)
Ja sitten toinen kultamussukkani (toisessa sukupolvessa) eli oman lellikkikultamussukkani jälkeläinen, Mini, lähti kuukauden agilityleirin jälkeen takaisin omaan kotiinsa Janitan luo ja oli kyllä haikeuden hetki sekin. Siinä on niin paljon samaa kuin Tempossa ja pisteenä i:n päälle myös me löydettiin tosi hyvä yhteinen sävel treeneihin heti ekasta kerrasta lähtien ja Mini oppi asioita mielettömällä tahdilla! Ja se oli kotioloissakin kuin olisi aina luonani asunut, siis kuin oma koira (paitsi, että omat koirani eivät syö kaukosäätimiä ;D ). Mahtava mimmi! Mutta parasta oli kuulla, että treenit Janitan kanssa sujuu myös hyvin, vaikka en sitä missään kohtaa epäillytkään! :)
Hurjaa tahtia etenevän kevään kunniaksi korkkasin ulkotreenikauden. Käytännössä se siis tarkoittaa minulle sitä, että saan kaivaa Tempon naftaliinista ja rallittaa menemään kaikki talvikauden aikana kertyneet menohalut. Aivan ihanaa! Kaksi treenikertaa takana ja toivottavasti todella monta edessä. Joka talvi valitan siitä, kun en pääse T:n kanssa treenaan ja kisaan, mutta joka kevät totean sen olevan odottamisen väärti. Miksi suotta rikkoa koiransa vain sen takia, että on tullut ajatelleeksi lähinnä itseään? Sääli, että joidenkin se tarvii oppia kantapään kautta. On itselläkin todella hyvä fiilis treenata takuuvarmalla hiekkapohjalla, jossa kultamussukka ei luistele kuin veivata se väkisin erinäisille hallipohjille ja sitten inistä, kun joka toinen viikko on aika osteopaatille rangan suoristukseen. Ulkokauden avajaisten kunniaksi ilmoitinkin muutaman rekun myös kisoihin. Katsotaan, kuka meistä keulii eniten ;)
Sydneynkin kanssa kävin toteamassa yhden hallin soveltumattomuuden sen rallituksille kisoissa. Samainen halli, jossa ei tarvitse Temponkaan kanssa kisailla.. Syd ei ole treenihallissamme liukastellut, joten ajattelin sen olevan kropan hallinnaltaan erityylinen kuin Tempo. Vaan ajattelu ei ole koskaan sopinut minulle ja näin ollen olin väärässä. Syd meni kisoissa hurjannäköisen kuperkeikan, joten jätin leikin sikseen. Onneksi asia näytti pahemmalta, mitä todellisuudessa oli, sillä Sipulille ei tullut kroppaan muistoja kuperkeikasta. Hyvä niin. Keskitytään senkin kanssa kivituhkapohjiin ja tutun treenihallin pohjaan. Jostain syystä kuitenkin ikiblondi Martta kykenee pitämään jäsenensä koossa ja kroppansa yhtenä kappaleena tuossa samaisessa hallissa, vaikka hitaammasta suoritustahdista sitä ei voi syyttää. Eikä sitä ole treenattu eri tavalla kuin muita koiriani. Taas se on näitä sarjassamme "on se jännä" -asioita.
Torri on toipunut mammalomastaan erinomaisesti! Sen olemuksesta ei voisi edes tietää, että se on ollut hetki sitten kahdeksan lapsen yh-äiti. No hiukan tissinahka roikkuu, mutta sekin kiinteytyy päivä päivältä meidän aamuaerobisilla ;) sen "kuntouttamisen" aloitin jo siinä kohtaa, kun pennut sen sallivat ja kyllä se on kannattanut. Se kantaa itsensä edelleen hyvässä ryhdissä, lihasmassaa alkaa jälleen kertyä ja kunto on oikeastaan läpi koko proggiksen pysynyt hyvänä ja nyt on suunta jälleen kohti erittäin hyvää. Karistettavia äitiysgrammoja on noin kolmisensataa, eli ei enää juurikaan. Mikään fattis se ei toki missään kohtaa ole ollut, mutta sellainen sopivasti paksu mammalomalainen ;) sekin on päässyt herättelemään agilitytaipumuksiaan hiljalleen jälleen. Lomailun lomassa se oppi myös tunnarin ja voittajan kaukokäskyjen alkeet. Vielä on matkaa koko voivotteluluokkaan, mutta mikäs kiire tässä - valmiissa maailmassa?
Viime sunnuntaina hain laumaan väliaikaisen lisävahvistuksen. Tällä kertaa vahvistusta sai bortsujengi, kun Kone tuli luokseni jalostuslainaan Elinalta. Siispä suunnitelmat sen astutuksesta aikaistui noin puolella vuodella (toivottavasti saadaan jotain aikaankin) ja tämä tiedoksiantona niille, ketkä ovat Koneen pesueesta olleet kiinnostuneita :) Konsta on alusta asti ollut laumassa kuin kotonaan, kulkee lenkeillä vapaana ja toimii kuin kone. ;) sopeutuvainen ja helppo persoona!
Olisikohan tässä taas turistu lämpimikseen toviksi?! Ehkä voisin joskus olla ahkerampi tämän blogini kanssa ja ehkä voisin taas muistaa, ettei kannata puhua paskaa, koska joskus voi joutua syömään sanansa :) siispä en puhu mitään mistään tiivistyvästä päivitystahdista eli tällä mennään, mitä on saatu. Kiitos hei!
Ihana pikkumies, kultamussukkani ja söpöliinini, Sergei, löysi itselleen kodin jo tovi sitten. Pikkumies pääsi todella hyvään kotiin, vaikka luopumisen tuska oli kyllä melkoinen! Jäbä otti nimittäin oman paikkansa laumasta heti ja oli niin sopeutuvainen ja reipas koiran alku, ettei toista löydy. Mutta kyllä Sergei (eli Seri) löysi arvoisensa kodin ja sitä toden totta kannatti myös odottaa. :)
Ja sitten toinen kultamussukkani (toisessa sukupolvessa) eli oman lellikkikultamussukkani jälkeläinen, Mini, lähti kuukauden agilityleirin jälkeen takaisin omaan kotiinsa Janitan luo ja oli kyllä haikeuden hetki sekin. Siinä on niin paljon samaa kuin Tempossa ja pisteenä i:n päälle myös me löydettiin tosi hyvä yhteinen sävel treeneihin heti ekasta kerrasta lähtien ja Mini oppi asioita mielettömällä tahdilla! Ja se oli kotioloissakin kuin olisi aina luonani asunut, siis kuin oma koira (paitsi, että omat koirani eivät syö kaukosäätimiä ;D ). Mahtava mimmi! Mutta parasta oli kuulla, että treenit Janitan kanssa sujuu myös hyvin, vaikka en sitä missään kohtaa epäillytkään! :)
Hurjaa tahtia etenevän kevään kunniaksi korkkasin ulkotreenikauden. Käytännössä se siis tarkoittaa minulle sitä, että saan kaivaa Tempon naftaliinista ja rallittaa menemään kaikki talvikauden aikana kertyneet menohalut. Aivan ihanaa! Kaksi treenikertaa takana ja toivottavasti todella monta edessä. Joka talvi valitan siitä, kun en pääse T:n kanssa treenaan ja kisaan, mutta joka kevät totean sen olevan odottamisen väärti. Miksi suotta rikkoa koiransa vain sen takia, että on tullut ajatelleeksi lähinnä itseään? Sääli, että joidenkin se tarvii oppia kantapään kautta. On itselläkin todella hyvä fiilis treenata takuuvarmalla hiekkapohjalla, jossa kultamussukka ei luistele kuin veivata se väkisin erinäisille hallipohjille ja sitten inistä, kun joka toinen viikko on aika osteopaatille rangan suoristukseen. Ulkokauden avajaisten kunniaksi ilmoitinkin muutaman rekun myös kisoihin. Katsotaan, kuka meistä keulii eniten ;)
Sydneynkin kanssa kävin toteamassa yhden hallin soveltumattomuuden sen rallituksille kisoissa. Samainen halli, jossa ei tarvitse Temponkaan kanssa kisailla.. Syd ei ole treenihallissamme liukastellut, joten ajattelin sen olevan kropan hallinnaltaan erityylinen kuin Tempo. Vaan ajattelu ei ole koskaan sopinut minulle ja näin ollen olin väärässä. Syd meni kisoissa hurjannäköisen kuperkeikan, joten jätin leikin sikseen. Onneksi asia näytti pahemmalta, mitä todellisuudessa oli, sillä Sipulille ei tullut kroppaan muistoja kuperkeikasta. Hyvä niin. Keskitytään senkin kanssa kivituhkapohjiin ja tutun treenihallin pohjaan. Jostain syystä kuitenkin ikiblondi Martta kykenee pitämään jäsenensä koossa ja kroppansa yhtenä kappaleena tuossa samaisessa hallissa, vaikka hitaammasta suoritustahdista sitä ei voi syyttää. Eikä sitä ole treenattu eri tavalla kuin muita koiriani. Taas se on näitä sarjassamme "on se jännä" -asioita.
Torri on toipunut mammalomastaan erinomaisesti! Sen olemuksesta ei voisi edes tietää, että se on ollut hetki sitten kahdeksan lapsen yh-äiti. No hiukan tissinahka roikkuu, mutta sekin kiinteytyy päivä päivältä meidän aamuaerobisilla ;) sen "kuntouttamisen" aloitin jo siinä kohtaa, kun pennut sen sallivat ja kyllä se on kannattanut. Se kantaa itsensä edelleen hyvässä ryhdissä, lihasmassaa alkaa jälleen kertyä ja kunto on oikeastaan läpi koko proggiksen pysynyt hyvänä ja nyt on suunta jälleen kohti erittäin hyvää. Karistettavia äitiysgrammoja on noin kolmisensataa, eli ei enää juurikaan. Mikään fattis se ei toki missään kohtaa ole ollut, mutta sellainen sopivasti paksu mammalomalainen ;) sekin on päässyt herättelemään agilitytaipumuksiaan hiljalleen jälleen. Lomailun lomassa se oppi myös tunnarin ja voittajan kaukokäskyjen alkeet. Vielä on matkaa koko voivotteluluokkaan, mutta mikäs kiire tässä - valmiissa maailmassa?
Kuvassa Torri itse pienenä mussukkana...
Löytyykö samaa näköä kuin...
Ei kyllä juurikaan ;) Tosin Naima on kuvassa hiukan nuorempi ja tottahan kuvakulmakin on hiukan toinen kuin Torrin pentukuvassa.
Viime sunnuntaina hain laumaan väliaikaisen lisävahvistuksen. Tällä kertaa vahvistusta sai bortsujengi, kun Kone tuli luokseni jalostuslainaan Elinalta. Siispä suunnitelmat sen astutuksesta aikaistui noin puolella vuodella (toivottavasti saadaan jotain aikaankin) ja tämä tiedoksiantona niille, ketkä ovat Koneen pesueesta olleet kiinnostuneita :) Konsta on alusta asti ollut laumassa kuin kotonaan, kulkee lenkeillä vapaana ja toimii kuin kone. ;) sopeutuvainen ja helppo persoona!
Vaikka kevät pitkällä onkin, niin ei sentään liioitella.. Kuva viime kesältä ;)
Olisikohan tässä taas turistu lämpimikseen toviksi?! Ehkä voisin joskus olla ahkerampi tämän blogini kanssa ja ehkä voisin taas muistaa, ettei kannata puhua paskaa, koska joskus voi joutua syömään sanansa :) siispä en puhu mitään mistään tiivistyvästä päivitystahdista eli tällä mennään, mitä on saatu. Kiitos hei!
sunnuntai 2. maaliskuuta 2014
Valittaminen kannattaa aina!
Otsikko ei ollut erityinen elämänviisaus, siis ÄLKÄÄ ottako sitä toimintamalliksenne, en minäkään (kauhean useasti) ajatellut..
Mutta, miksi se tällä kertaa kannatti? Koska pian tätä edeltävän päivityksen jälkeen Rheda aloitti pitkään ja hartaasti odotetut juoksunsa! Todella jännittävääää!! :) Lupaan valittaa jatkossakin julkisesti, mikäli olen jotain odottanut turhauttavan pitkään.
Toivotaan parasta! Rhedan kohdalla siis treeniblogin puoli jää vähintään juoksun mittaiselle tauolle, toivottavasti kuitenkin koko mammaloman mittaiselle sellaiselle (nerokkaasti taas kummatkin vanhemmista ovat ekakertalaisia, joten se lisää hiukan jännitystä...) ja sen kuulumisia voi toivottavasti aikanaan tarkastella sitten pentublogin puolelta.
Tällainen pikapäivitys tällä erää, lähden valittamaan muualle! Kiitos hei! :)
Mutta, miksi se tällä kertaa kannatti? Koska pian tätä edeltävän päivityksen jälkeen Rheda aloitti pitkään ja hartaasti odotetut juoksunsa! Todella jännittävääää!! :) Lupaan valittaa jatkossakin julkisesti, mikäli olen jotain odottanut turhauttavan pitkään.
Toivotaan parasta! Rhedan kohdalla siis treeniblogin puoli jää vähintään juoksun mittaiselle tauolle, toivottavasti kuitenkin koko mammaloman mittaiselle sellaiselle (nerokkaasti taas kummatkin vanhemmista ovat ekakertalaisia, joten se lisää hiukan jännitystä...) ja sen kuulumisia voi toivottavasti aikanaan tarkastella sitten pentublogin puolelta.
Tällainen pikapäivitys tällä erää, lähden valittamaan muualle! Kiitos hei! :)
torstai 27. helmikuuta 2014
Ai mulla on tällainenkin blogi?!
Jep, on ollut taas blogipäivittely enemmän tuolla pentutohinoiden puolella! Kaiken mahdollisen vapaa-aikansa sitä vaan käyttäisi pentujen huiman nopean kehityksen ihailemiseen. Ajattelin kuitenkin valottaa, että täällä ollaan myös ja vaikkei päivitystiheys sen asian puolesta puhukaan, olemme myös treenanneet säännöllisesti!
Venla is back in business again
MustaSalama eli Venla on palannut laumaani mammalomansa jälkeen. Se lähti Peltsuille tekemään sijoituspentueensa ja tiistaina hain sen takaisin kotiin! :) Neitiä on ollut kyllä ikävä ja koko tämän ajan se on ollut mielessäni päivittäin. Pari viikkoa sitten käytiin katsomassa Venlaa ja sen pentuja ja aivan ihania sydämenvalloittajiahan ne kolme potraa tyttölasta oli! Aloittelemme hiljalleen kuntokuurin ja sitä kautta käymme hallilla jossain kohtaa muistelemassa agilityn saloja ihan todella pitkän tauon jälkeen. Tuskin maltan odottaa! Eilisen metsälenkin jälkeen se käpertyi nukkumaan autuaasti, vaikka itse lenkillä painelikin menemään omaan aropupumaiseen tyyliinsä. Juuri Venlan kokoinen aukko tämän lauman kokoonpanossa on ollut jo pitkään.
Venla is back in business again
MustaSalama eli Venla on palannut laumaani mammalomansa jälkeen. Se lähti Peltsuille tekemään sijoituspentueensa ja tiistaina hain sen takaisin kotiin! :) Neitiä on ollut kyllä ikävä ja koko tämän ajan se on ollut mielessäni päivittäin. Pari viikkoa sitten käytiin katsomassa Venlaa ja sen pentuja ja aivan ihania sydämenvalloittajiahan ne kolme potraa tyttölasta oli! Aloittelemme hiljalleen kuntokuurin ja sitä kautta käymme hallilla jossain kohtaa muistelemassa agilityn saloja ihan todella pitkän tauon jälkeen. Tuskin maltan odottaa! Eilisen metsälenkin jälkeen se käpertyi nukkumaan autuaasti, vaikka itse lenkillä painelikin menemään omaan aropupumaiseen tyyliinsä. Juuri Venlan kokoinen aukko tämän lauman kokoonpanossa on ollut jo pitkään.
Venlan sydämenvalloittajapienokaiset
Agsaa, agsaa, agsaa
Sitä treenataan vähintään kerran viikossa. Olen oppinut olemaan tarvittaessa hyvinkin tehokas: puolessa tunnissa neljä koiraa treenattu (ratatreeni). Kyseinen treeni oli tehokkuuden lisäksi vielä täysin onnistunut eli varsinainen hyvänmielentreeni. Niitä kyllä tulee väkisinkin noin kivojen treenikavereiden kanssa. Sydney on edistynyt minun alkutaipaleen laiskottelusta huolimatta tosi kivasti. Se toki allekirjoittaa asiaa, että mihinkään ei ole kiire ja treenikertoja/vko ei tarvitse kohottaa saadakseen aikaan oppimista. Ingridin kanssa olen kiirehtinyt vielä vähemmän ja sen kanssa en ole esimerkiksi keppejä ja rengasta treenannut vielä yhtään. Se tuli nyt luokseni agilitylomailemaan, jolloin pyrin saamaan sille opetettua jotain uutta ja kerrattua vanhaa. Vanhojen asioiden "lähtötasotesti" meni yli odotusten: en nimittäin muistanut opettaneeni sille vielä kokonaista puomia, saati A:ta, mutta varsin määrätietoisesti se ne kuitenkin suoritti! :) Iloinen pieni jupisija, sen kanssa tekemisestä tulee myös automaattisesti hyvälle tuulelle. Flint on päässyt myös halleilemaan melkein joka kerta kuin sheltitkin, sen mielestä agsa on niin sikahauskaa! Rhedan kanssa huomaan odottavani vain juoksuja, treenaan sillä kyllä ja sormet hiirenpainikkeilla olen sen kanssa kisoihin menossa, mutta takaraivossa jyskyttää vain juoksujen odotus ja jännitys kaikesta mahdollisesta. Typerää, myönnetään. Pitäisi vaan ottaa se asenne, että ne juoksut alkaa kun niin on tarkoitus ja siihen asti eletään täysiä! Mutta tämä piinaava odotus on rasittavaa.. Jos odotat jotakin lokakuusta asti ja vielä helmikuussakaan ei näy mitään merkkejä odotuksen toteutumisesta, syö se hiukan miestä. Ja salaa kukaan ei tässä porukassa kykene juoksujaan toteuttamaan. Takaisin agilityyn. Vaikka minullakin noita treenikoiria riittää, en millään malttaisi odottaa Tempon treenikauden avajaisia. Siihen odotuksen tuskaan minua tuli viihdyttämään Tempon tytär ja oma sijoitusnarttuni Mini (P. Tuuli), jonka kanssa vietän innokkaasti aikaa tulevina hetkinä agilitykentillä. ;)
Tässä kuvassa ko. prinsessa sijaitsee vasemmalla. MammaTempo keskellä ja Loru-sisko oikealla. Todelliset Längelmäen täydelliset naiset -kokoontuminen ;)
Todellisuudessa kuitenkin kokoontuminen tapahtui aavistuksen suuremmalla kokoonpanolla...
Bortsut pitävät aina yhtä, joten Saimi, Flint ja Torri eivät arvosta kuvien räpsimistä. Korokkeella prinsessani Sydney ja sitten komea shelttirivi alkaen Martta, Sidi, Tempo, Rheda, Loru, Mini, Jade, Sergei ja Kiri suurena persoonana niin ikään korokkeella. :) Yhteenlaskettu summa on 13 loistotyyppiä, jotka sulautuivat tänne maisemiin hyvin yhdessä. Pidettiin vähän kasvattitapaamista Janitan ja Sannan kanssa. ;)
Oman esittelynsä kaipaa toki myös Sergei!
Se on luonani väliaikasesti, tilapäisesti, hetken aikaa, kunnes löytää oman kodin.... Ja millä muulla määreillä sitä voisi kuvata, kun kovasti on toiseen kiintynyt.
No, lässytys sikseen. Sergei on siis Tompan ja Tellun rakkauslapsi yhteensä viiden pennun pesueesta. Sillä on maailmanomistajan elkeet, mutta se osaa silti murskata sydämet. Sillä on mielettömän reipas asenne ja se on kaikkialla kuin kotonaan. On niin sanotusti kuin kala vedessä myös suuren koiralauman keskellä sekä menee kuin metsien mies yhdessä muun lauman kanssa myös metsälenkeillä. Välillä toki pääsee sylikyytiin huilaamaan, onhan se vasta 10 vkon ikäinen poikalapsi. Autossa matkustaminen on sen mielestä maailman parasta. Etenkin jos pääsee etupenkille turvavyövaljaisiin! Myös takana muiden koirien kanssa häkissä matkustaminen käy, mutta penkkimatkustamisessa voi katsella maisemia tai vaihtoehtoisesti vain kuorsata koko matkan. Ruoan suhteen se on erittäin ahne ja hyvä syömään paikasta riippumatta. Leluksi se kelpuuttaa myös kaikki sen näköiset ja muotoiset asiat, jotka suuhun saa sovitettua. Tarvittaessa hän myös itse muotoilee ne suuhun sopivaksi. Hyvin äänivarma koira, joka ei kavahda kalinoita, räminöitä, paukutusta tai muutakaan. Kulkuset sillä on killunut koipien välissä jo ihan pikkupennusta saakka, eikä sukupuolileimasta ole hetkeäkään epäillystä. Muutenkin se todettiin pentutarkastuksissa varsin moitteettomaksi yksilöksi, paitsi silmäpeilauksessa sillä todettiin CEA:n lievin muoto, CRD. Virallisesti se kantaa nimeä Kilpop Thunder ja se on säännöllisesti madotettu. Mikäli Sitä Oikeaa kotia ei löydy vielä tähän hätään, aloitetaan sillä toki myös rokotusohjelma normaalisti. Mutta mikäli Sergein arvoinen koti löytyy blogini lukijoista, voitte laittaa mailia joko minulle (jepu @ paattymaton.com) tai kasvattajalle (paivi.kilponen @ gmail.com).
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)